S
Sanna
Vieras
Hei
Olen ollut kotona lapsen kanssa 2,5v ja nyt hän aloitti jokin aika sitten päiväkodin ja itse aloitin epätoivoisen työpaikan metsästyksen.
Vanhan työpaikkani menetin tuotannollisista ja taloudellisista syistä kuten aika moni työkaverinikin.
Nyt sain perjantaina soiton eräästä yrityksestä, että he haluaisivat minut työhaastatteluun ja se on maanantaina.
Olen ihan täpinöissäni ja innostunut, koska se olisi juuri oman alan töitä, mutta siinä on yksi oikein iso mutta.
Tämä työ liittyisi ulkomaankaupan tekemiseen ja työssä tarvitsisi käyttää englannin kieltä asiakkaiden kanssa ja haastattelusta osa on maanantaina englannin kielinen.
Kyllä minä sen kielen osasin ennen kuin jäin lapsen kanssa kotiin, mutta nyt kun en ole vuosiin sitä kieltä käyttänyt, pääni on ihan tyhjä. Tuntuu, että en osaa sanoa enää mitään ja paniikissa epäonnistun haastattelussa.
Olisiko netissä jotain englanninkielen kurssia tai jotain hyvää sivustoa jossa voisi kerrata tätä kieltä, jos vaikka saisin sen taas päähäni kun illan ja huomisen päivän kertaan sitä.
Meinasin kaivaa vanhat koulukirjat esiin, mutta ne on niin monen laatikkopinon alla varastossa, että niitä en sieltä lähde purkamaan.
Toivoisin joitain hyviä linkkejä sivuista joissa saisi kerrata tätä kieltä.
Ja samalla penenisi haastattelustressikin