endometrioosia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epätietoinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

epätietoinen

Vieras
Nuorempana oli epäsäännölliset menkat ja tosi kipeät eka päivänä. Kipu loppui kun otti buranan ennen kuin se ehti oikein kunnolla päälle. Muita kipuja ei ollut. Pari viimeistä vuotta ennen kuin aloin oottamaan esikoista, menkat oli ihan säännölliset.

Olen saanut kolme lasta. Olen tullut helposti raskaaksi.

Ekan lapsen jälkeen alkoi yhdyntäkivut tietyissä asennoissa. Kipu tuntuu munarajoissa, ja sitä tuntuu nykyäänkin vielä jonkin verran. Viikko pari ennen menkkoja tuntuu alavatsalla kipua kun liikkuu. Ei mitenkään häiritsevää mutta tuntuu kuitenkin. Kun istuu niin kohtua aristaa. Yhdessä kohdassa ollessa ei tunnu mitään. Lisäksi tuntuu välillä jomotusta, ja menkkojen aikaan kipua. Lääkäri meinasi, että voisi olla endometrioosia. Papa otettiin ja se oli luokkaa 1. Niin ja menkat on nyt epäsäännölliset.

Kuulostaako nämä endometrioosin oireilta? Onko kellään ollu samanlaista kun on todettu? Voiko oireet pahentua raskauden jälkeen, vaikka raskauden pitäis parantaa?
 
On muuttuneet vähän runsaammiksi ja enemmän vaikuttaa puhtaalta vereltä, ei sellaselta tummalta niinku ennen. Ja ei ole hyytymiä niin paljoa kuin ennen.

Olen lueskellut endometrioosista netistä paljon myös nuita endometrioosiyhdistyksen sivuja. Ajattelin kysyä vielä täältä, kun ei oikein selvää vastausta ole saanut. Varman vastauksen saa tietenkin tutkimalla.

Voiskohan mitään tekemistä nuorimmaisen isolla syntymäkoolla olla näiden kipujen kanssa. On nimittäin jotain kipuilua tuntunut melkein synnytyksestä lähtien.
 
Kannattee mennä gynen juttusille. Voi olla endoa.

Raskaus ei paranna endoa. Ei ainakaan mulla. Se voi laittaa endon ns. lepotilaan, mutta sittenpä sitä voi olla raskauden jälkeen entistä kipeämpi.

 
Paljonko maksaa käydä yksityisellä gynellä? Riittääkö yksi käyntikerta? Julkiselle gynelle taitaa saada jonottaa puoli vuotta ja laittaako ne edes lähetettä kun kipu ei oikeastaan haittaa elämää mutta mietityttää vaan.
 
Suunnilleen sata euroa maksaa yksityisellä käynti ainakin pääkaupunkiseudulla. Ne tosiaan voi laittaa lähetteen julkiseen erikoissairaanhoitoon jos havaitsee siihen tarpeen.
Kun käyt niin pyydä myös ultraamaan jos ei tunnustelemalla havaitse mitään.
 
pelottavan tutulta kuulostaa myös nuo Pco:sta kertovat jutut. Finnejä alkoi tulla siinä 20 ikäsenä, eka raskauden myötä hävisivät mutta nyt on taas tullut uudestaan. Karvoitus lisääntyi eka raskauden myötä.

Te kellä Pco ja ylipainoa, niin paljon teillä on ylipainoa? Mulla taitaa BMI olla siinä normaalin ylärajoilla. Muutama kilo tullut lasten saannin myötä. Auttaiskohan laihdutus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
pelottavan tutulta kuulostaa myös nuo Pco:sta kertovat jutut. Finnejä alkoi tulla siinä 20 ikäsenä, eka raskauden myötä hävisivät mutta nyt on taas tullut uudestaan. Karvoitus lisääntyi eka raskauden myötä.

Te kellä Pco ja ylipainoa, niin paljon teillä on ylipainoa? Mulla taitaa BMI olla siinä normaalin ylärajoilla. Muutama kilo tullut lasten saannin myötä. Auttaiskohan laihdutus.


Laihdutus auttaa.
Nuo finnit ja ylipaino viittaa Pco:hon.Kuten lisääntynyt karvankasvu.
Mutta Pco:ta on myös ihan normipainoisilla kuten laihoillakin.

 

Yhteistyössä