V
vatsakipu
Vieras
Viim eyönä alkoi alavatsakipu taas vaivaamaan ja sen jälkeen oon syönyt yhteensä 4kpl Panacodeja, 1kpl tramalia, 2 burana 800mg ja 1mg panadolia ja aina vaan vatsaa särkee.
Muutaman vuoden ollut jo oireita, mutta pahentuneet viime kevään aikana.
Kohtu myös täynnä myoomia, mutta niistä ei kipujen pitäis johtua koska ovat kuulemma sen verran pieniä, suurin 3cm ja loput pienempiä, myös kiinnikkeitä on gynen mukaan paljon.
Kivut alkavat aina 1-2vrk menkkojen loppumisen jälkeen ja kestävät 7-10vrk.
Eniten kipuilee nukkuessa/makuu-asennossa ja istuessa, kävellessä kipu helpottaa.
Onneks pääsen 2kk päästä kohdupoistoon, joten toivoa on että kivut loppuu siihen.
Te endoa sairastavat, kuulostavatko oireet yhtään tutuilta? Ultrassa ei kuitenkaan selviä endopesäkkeitä löydy, joten tää endo-epäily on vaan siis epäily....
Mulla kuitenkin nuorempana ollut endoa ja myoomia jotka tähystyksellä poistettu, mutta siitä on jo 15v ja oon synnyttänyt 2 lasta sen jälkeen. Kuukautisten aikana ei kuitenkaan mitään pahempia kipuja ole, vuoto vaan todella runsasta.