Menu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Menu
ETUSIVU
KESKUSTELUT
Aihe vapaa
Lapsen saaminen
Vauva ja taapero
Lapset ja teinit
Perhe-elämä
Seksi
Seksinovellit ja eroottiset tarinat
KÄYTTÄJÄT
OHJEITA
Kirjaudu
Rekisteröidy
Hae
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Kaksplussan Keskustelupalsta
Kirjaudu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Perhe-elämä
En voi sietää mieheni lasta!
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
Vastaa viestiketjuun
Muistiinpanot
<p>[QUOTE="Charmante, post: 29962647, member: 133680"]</p><p>Täälläkin kaivattaisiin hieman neuvoja, vaikkei otsikon sana "sietää" kuvasta omia tuntojani. </p><p></p><p>Meillä siis pyörinyt uusioperhe reilun parin vuoden ajan. Miehelläni on aikaisemmasta suhteesta lapsia ja minä lapseton. Olen kuitenkin aiemminkin ollut edellisessä suhteessa lapsellisen miehen kanssa, ja silloin taisin tulla paremmin toimeen miehen lapsen kanssa, kuin itse miehen. </p><p></p><p>Nykyisen mieheni aikaisempi suhde oli päättynyt jo aikaa ennenkuin tulin kuvioihin. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen minut esiteltiin lapsille ja kaikki on kyllä mennyt yleisesti ottaen hyvin varovaisesta tutustumisesta lähtien aina yhteenmuuttoon saakka. Lapset ovat meille ns. etälapsia, sillä asuvat koulunsa takia äidillään ja meillä sitten viikonloppuisin ja lomilla. Vanhempien lasten kanssa tulen todella hyvin toimeen, voimme jutella ja nauraa niitä näitä, ja myös minulle lapset kertovat asioitaan. Ehkä paremminkin kuin isällensä <img src="" class="smilie smilie--sprite smilie--sprite8" alt=":D" title="Iso virnistys :D" data-shortname=":D" /> Ja sanottakoon, että koska lapsilla on jo hyvä äiti olemassa, en ole tietoisesti yrittänyt hakea äitipuolen roolia, vain sitä välittävän aikuisen roolia. </p><p></p><p>Tämän nuoremman kanssa olen täysin ulalla. </p><p>Ollaan alusta alkaen tehty ja puuhailtu kaikkea yhdessä lapsiviikonloppuina. Olen toiminut myös lapsenvahtina tälle nuorimmalle ja kahdestaan ollessa tullaan hyvin toimeen. Puhellaan kaikenlaista, pelaillaan ym. Kaikkeni olen yrittänyt hänen kanssaan, menemättä liiallisen miellyttämisen rajoille. Hän on myös kahden kesken hyvin oma-aloitteinen toimissaan, mutta isän tullessa kotiin heittäytyy täysin avuttomaksi ja kiukuttelee, jos ei saa tahtoaan läpi. Asiassa kuin asiassa. </p><p>Puhuminen myös minun kanssa loppuu, hän kohdistaa puheensa ja pyyntönsä ainoastaan isälle. Minun seura ei enää kiinnosta, tai minua ei pyydetä avustamaan tai tekemään mitään. Jos joku kysymys mielessä on, hän kysyy sen vähän kuin isän kautta. </p><p></p><p>Ja kun aletaan iltapuuhiin, hän jättää minut esimerkiksi hyvänyön-toivotuksista ulkopuolelle. Muille perheenjäsenille toivotellaan nimestä saakka hyviä öitä, mutta minulle ei. Jos isä käskee, sieltä tulee mutinana minulle öitä. Hyvät huomenet hän toivottaa oma-aloitteisesti, jos satun olemaan ensimmäisenä ylhäällä aamulla. Muuten ollaan hiljaa, ja kaikki pyydetään/sanotaan isälle. </p><p></p><p>Lisäksi nuorimmainen on melko mustasukkainen minusta ja isän huomiosta, näin muutamankin vuoden jälkeen. Vaikka emme lasten aikana todellakaan kiehnaa yhdessä, niin pientäkään hetkeä en saa illalla olla sohvalla isän kainalossa. Tai jos harvoina hetkinä isä hieroo kipeitä niskojani lapsen nähden, niin heti lapsellakin on kaikki paikat kipeänä ja niitä pitää hieroa HETI. </p><p></p><p>Mutta kun olemme jälleen kahdestaan lapsen kanssa, niin jutustelu on meillä ihan mukavaa ja saatamme hihitelläkin jotain. Muun perheen seurassa jään ulkopuolelle. </p><p></p><p>En tiedä enää miten suhtautua. Antaako ajan kulua ja odottaa, että parisen vuoden päästä lapsi on vähän isompi ja ehkei niin läheisriippuvainen isästään? </p><p></p><p>Itselle alkaa lapsiviikonloput olla melkoisen pitkiä ajanjaksoja, sillä en oikein itsekään enää tiedä miten suhtaudun lapseen. Olen katsonut peiliin ja yrittänyt olla avoin ja sopeutuva, mutta myönnän, että tunnen itseni ulkopuoliseksi silloin kun nuorimmainen on meillä. Se ei ole mukava tunne, kun tää on kumminkin myös minun oma koti. Nyt olen sitten yrittänyt suunnata energiaa näihin vanhempiin lapsiin ja olla välittämättä tästä nuorimmaisesta. Välillä on jopa tuntemuksia, etten jaksa enää edes yrittää tämän nuorimman kanssa, koska näin pitkän ajan jälkeen hän edelleen tekee selväksi, etten kuulu perheeseen. Huolimatta niistä kivoista päivistä yhdessä.</p><p></p><p>Lapsi on toisaalta jo sen verran iso, että en tiedä miten asiaa auttaisi, jos hänen kanssaan yrittäisin avata keskustelua, siitä, mikä meidän väleissä sit kuitenkin hiertää. Toki hän varmaan jo aavistaa, etten minäkään osaa olla täysin rento oma itseni, kun hän on meillä. Mutta miten avata se vyyhti? Lapsi on halutessaan tosi kiva tyyppi, fiksu ja hauska, ja alkaa itseä pistämään vihaksi, kun huomaa, että oma asenne alkaa lipsuilla ärtyneisyyden ja välinpitämättömyyden puolelle, kun perjantai koittaa.. </p><p></p><p>Muuten meillä menee miehen ja muiden lasten kanssa tosi hyvin, en voi siis osaltani valittaa enempää up-elämästä! Toimimme muuten hyvin perheenä ja meillä on liuta tulevaisuuden suunnitelmia. Tämä yksi ongelma vain tuottaa harmaita hiuksia ja haluaisin aidosti olla ja välittää koko perheestä.. Mikä neuvoksi? <img src="" class="smilie smilie--sprite smilie--sprite5" alt=":confused:" title="Hämmentynyt :confused:" data-shortname=":confused:" /></p><p>[/QUOTE]</p>
[QUOTE="Charmante, post: 29962647, member: 133680"] Täälläkin kaivattaisiin hieman neuvoja, vaikkei otsikon sana "sietää" kuvasta omia tuntojani. Meillä siis pyörinyt uusioperhe reilun parin vuoden ajan. Miehelläni on aikaisemmasta suhteesta lapsia ja minä lapseton. Olen kuitenkin aiemminkin ollut edellisessä suhteessa lapsellisen miehen kanssa, ja silloin taisin tulla paremmin toimeen miehen lapsen kanssa, kuin itse miehen. Nykyisen mieheni aikaisempi suhde oli päättynyt jo aikaa ennenkuin tulin kuvioihin. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen minut esiteltiin lapsille ja kaikki on kyllä mennyt yleisesti ottaen hyvin varovaisesta tutustumisesta lähtien aina yhteenmuuttoon saakka. Lapset ovat meille ns. etälapsia, sillä asuvat koulunsa takia äidillään ja meillä sitten viikonloppuisin ja lomilla. Vanhempien lasten kanssa tulen todella hyvin toimeen, voimme jutella ja nauraa niitä näitä, ja myös minulle lapset kertovat asioitaan. Ehkä paremminkin kuin isällensä :D Ja sanottakoon, että koska lapsilla on jo hyvä äiti olemassa, en ole tietoisesti yrittänyt hakea äitipuolen roolia, vain sitä välittävän aikuisen roolia. Tämän nuoremman kanssa olen täysin ulalla. Ollaan alusta alkaen tehty ja puuhailtu kaikkea yhdessä lapsiviikonloppuina. Olen toiminut myös lapsenvahtina tälle nuorimmalle ja kahdestaan ollessa tullaan hyvin toimeen. Puhellaan kaikenlaista, pelaillaan ym. Kaikkeni olen yrittänyt hänen kanssaan, menemättä liiallisen miellyttämisen rajoille. Hän on myös kahden kesken hyvin oma-aloitteinen toimissaan, mutta isän tullessa kotiin heittäytyy täysin avuttomaksi ja kiukuttelee, jos ei saa tahtoaan läpi. Asiassa kuin asiassa. Puhuminen myös minun kanssa loppuu, hän kohdistaa puheensa ja pyyntönsä ainoastaan isälle. Minun seura ei enää kiinnosta, tai minua ei pyydetä avustamaan tai tekemään mitään. Jos joku kysymys mielessä on, hän kysyy sen vähän kuin isän kautta. Ja kun aletaan iltapuuhiin, hän jättää minut esimerkiksi hyvänyön-toivotuksista ulkopuolelle. Muille perheenjäsenille toivotellaan nimestä saakka hyviä öitä, mutta minulle ei. Jos isä käskee, sieltä tulee mutinana minulle öitä. Hyvät huomenet hän toivottaa oma-aloitteisesti, jos satun olemaan ensimmäisenä ylhäällä aamulla. Muuten ollaan hiljaa, ja kaikki pyydetään/sanotaan isälle. Lisäksi nuorimmainen on melko mustasukkainen minusta ja isän huomiosta, näin muutamankin vuoden jälkeen. Vaikka emme lasten aikana todellakaan kiehnaa yhdessä, niin pientäkään hetkeä en saa illalla olla sohvalla isän kainalossa. Tai jos harvoina hetkinä isä hieroo kipeitä niskojani lapsen nähden, niin heti lapsellakin on kaikki paikat kipeänä ja niitä pitää hieroa HETI. Mutta kun olemme jälleen kahdestaan lapsen kanssa, niin jutustelu on meillä ihan mukavaa ja saatamme hihitelläkin jotain. Muun perheen seurassa jään ulkopuolelle. En tiedä enää miten suhtautua. Antaako ajan kulua ja odottaa, että parisen vuoden päästä lapsi on vähän isompi ja ehkei niin läheisriippuvainen isästään? Itselle alkaa lapsiviikonloput olla melkoisen pitkiä ajanjaksoja, sillä en oikein itsekään enää tiedä miten suhtaudun lapseen. Olen katsonut peiliin ja yrittänyt olla avoin ja sopeutuva, mutta myönnän, että tunnen itseni ulkopuoliseksi silloin kun nuorimmainen on meillä. Se ei ole mukava tunne, kun tää on kumminkin myös minun oma koti. Nyt olen sitten yrittänyt suunnata energiaa näihin vanhempiin lapsiin ja olla välittämättä tästä nuorimmaisesta. Välillä on jopa tuntemuksia, etten jaksa enää edes yrittää tämän nuorimman kanssa, koska näin pitkän ajan jälkeen hän edelleen tekee selväksi, etten kuulu perheeseen. Huolimatta niistä kivoista päivistä yhdessä. Lapsi on toisaalta jo sen verran iso, että en tiedä miten asiaa auttaisi, jos hänen kanssaan yrittäisin avata keskustelua, siitä, mikä meidän väleissä sit kuitenkin hiertää. Toki hän varmaan jo aavistaa, etten minäkään osaa olla täysin rento oma itseni, kun hän on meillä. Mutta miten avata se vyyhti? Lapsi on halutessaan tosi kiva tyyppi, fiksu ja hauska, ja alkaa itseä pistämään vihaksi, kun huomaa, että oma asenne alkaa lipsuilla ärtyneisyyden ja välinpitämättömyyden puolelle, kun perjantai koittaa.. Muuten meillä menee miehen ja muiden lasten kanssa tosi hyvin, en voi siis osaltani valittaa enempää up-elämästä! Toimimme muuten hyvin perheenä ja meillä on liuta tulevaisuuden suunnitelmia. Tämä yksi ongelma vain tuottaa harmaita hiuksia ja haluaisin aidosti olla ja välittää koko perheestä.. Mikä neuvoksi? :confused: [/QUOTE]
Esikatsele
Nimimerkki
Varmistus
Kirjoita seuraavat numerot pienimmästä suurimpaan ilman pilkkuja: 6, 7, 1
Lähetä vastaus
Uusimmat
Luetuimmat
Kuumimmat
Uusimmat
Näytä kaikki
1.
Järkevä artikkeli kaksplussalla: lasten teko pitää aloittaa 23-vuotiaana.
Tänään 02:06
Johnny Appleseed
2 Viestiä
Aihe vapaa
2.
Kuu. Muilla kuvia?
Tänään 00:23
-roosaruusa-
1 Viestiä
Aihe vapaa
3.
Mitäs tänne kuuluu? Pitkästä aikaa päätin kirjautua tänne
Eilen 22:11
Scarlett-79
13 Viestiä
Aihe vapaa
4.
Viikon OrpoPurra: Vihantunteet politiikkaa kohtaan nousseet vuodessa 33%:sta 50%:iin
Eilen 21:32
vierailija
4 Viestiä
Aihe vapaa
5.
Hallituksen velkakello käy, mutta kasvua ei vain näy
Eilen 21:08
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
6.
"Donald Trump teki harvinaisen comebackin, aivan kuten esikuvansa Richard Nixonkin"
Eilen 20:50
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
7.
Mummaa ja puppaa!!!👴🏻👵🏻
Eilen 20:48
vierailija
2 Viestiä
Aihe vapaa
8.
"Pormestariehdokas Wille Rydman: On aika tehdä Helsingistä jälleen saavutettava myös autoliikenteelle"
Eilen 20:47
vierailija
1 Viestiä
Aihe vapaa
Luetuimmat
1.
Kuu. Muilla kuvia?
Started by -roosaruusa-
Tänään 00:23
Luettu: 49
Aihe vapaa
2.
Järkevä artikkeli kaksplussalla: lasten teko pitää aloittaa 23-vuotiaana.
Started by Johnny Appleseed
Tänään 02:06
Luettu: 40
Aihe vapaa
Kuumimmat
Näytä kaikki
1.
Miss Universum-kisojen jatkot täällä
Latest: vierailija
1 min sitten
Aihe vapaa
2.
Onnenarpa ja Janne Antin
Latest: vierailija
3 min sitten
Aihe vapaa
3.
K/B-komposti
Latest: vierailija
51 min sitten
Aihe vapaa
4.
Järkevä artikkeli kaksplussalla: lasten teko pitää aloittaa 23-vuotiaana.
Latest: Johnny Appleseed
Tänään 03:09
Aihe vapaa
5.
Lähetä terveisesi kaipaamallesi ihmiselle yöketju
Latest: vierailija
Tänään 03:01
Aihe vapaa
6.
"Pormestariehdokas Wille Rydman: On aika tehdä Helsingistä jälleen saavutettava myös autoliikenteelle"
Latest: vierailija
Tänään 03:00
Aihe vapaa
7.
Mitäs tänne kuuluu? Pitkästä aikaa päätin kirjautua tänne
Latest: vierailija
Tänään 02:59
Aihe vapaa
8.
Kuu. Muilla kuvia?
Latest: vierailija
Tänään 02:52
Aihe vapaa
Yhteistyössä
Perhe-elämä
En voi sietää mieheni lasta!
Ylös
Bottom
+ Aloita uusi keskustelu
