V
vieras
Vieras
Tapaninpäivän juhlat meni kosteissa merkeissä. Lyöttäydyin kimppaan yhden tutun sinkkumiehen kanssa, meidän välillä ei ole koskaan ollut mitään mutta kai siinä 2 promillen humalassa ajattelin häntä hirmu seksikkääksi ja kävimmekin kahdestaan bilepaikassa saunomassa ja hipelöitiin yms toisiamme.
Saunan jälkeen olin jo siinä kunnossa että sänky kutsui, en edes löytänyt omia vaatteitani. Menin nukkumaan, muistini mukaan pyysin tätä miestäkin mukaan, mutta hän sammui olohuoneen lattialle.
Yön aikana mun viereen oli ilmaantunu kuitenkin erään tuttavani mies, meidän välillä ei tapahtunut mitään ja tämä mies luuli varmasti tulleen vaimonsa viereen, joka oli lähtenyt jo aiemmin taksilla kotiin.
Niin minä heräsin, kun tämä vehtailukaverikin oli tullut samaan sänkyyn. Siinä olin miesten keskellä. Alkoi minua härnäämään ja yritti pakottaa koskettelemaan tätä varattua miestä, johon en suostunut. Mulla on kädet mustelmilla kun hän yritti tunkea käsiäni varatun miehen haaroväliin. Muuten oli oikeinkin kivaa, mutta voi itkut kun raivostuin lopulta, kun tää varattu heräs ja lähti. Ja meillä ei ollut yhtään kortonkia että ois voinu olla silleen. Olisin halunnut kyllä, mutta mua vaan ärsytti se, että tää mies yritti saada sitä varattua mukaan.
Nyt en tiedä miten päin olisin, mitä kertoisin kenellekin kun kyselyjä kyllä riittää. Ja uutena vuotena ois taas pippalot samalla porukalla. En tiedä läppäänkö vai pussaanko sitä miestä, mutta jotenkin tuntuu, että oli aika alistava perverssi tapaus. Joo ja selibaatissa olen ollut liki 2 vuotta, siksi mua varmasti halutti, ei sen miehen takia. Sekava selostus. Humala ei ole mun juttu. En todellakaan tiedä mitä ajatella.