En tiedä mitä tehdä

[vierailija]

Oon viimesen 1,5 vuoden aikana avautunu ties minne internetissä, mutta edelleen on paha olla ja koittaa nauttia mistään.

Mulla alkaa abivuosi lukiossa pian ja voin sanoo että siinä missä lukio on ollu mun elämäni parasta aikaa, niin se on tavallaan ollu myös yhtä helvettiä. 1. vuoden joulun jälkeen ihastuin täysin erääseen abiturientti tyttöseen enkä saanu sitä mielestäni. Kohdattiin käytävillä vain muutaman kerran, koska hänellä alkoi lukio olla lopuillaan, olin silti aivan myyty. Koitin kerätä itteni ja jollakin tapaa tehdä kontaktia, mutta ongelma oli siinä, ettei hän käyttänyt minkäänlaisia sosiaalisia medioita enkä tavannu häntä ollenkaan missään. Kuukaudet kulu ja mietin koko asiaa jatkuvasti. 1. lukiovuosi loppu, hän valmistui ylioppilaaksi enkä saanu aikaseks yhtään mitään. Heinäkuussa kohtasin hänet aivan yllättäen uimarannalla, hän oli tullut kaverinsa kanssa sinne. Keräsin kyllä itteni, mutta en todellakaan tienny mitä luontevaa olisin voinu siinä kohtaa sepittää, eihän edes tunne mua. Hän lähti rannalta ja lähdin kotiin sillä mielellä että tyyliin elämä on just loppunu.

No, kesätyöt loppu, koulut alko ja oli taas yksi vuosi lukiota edessä. En tietenkään kuullu tästä ihmisestä mitään, koska ei ollu mitään kontaktia. Joulu- tammikuun vaihteessa tapahtui jotain, mistä hypähdin melkein ilmaan: hän oli aktivoinut taas facebook-tilinsä ja huomasin että oltiin kavereita siellä. Ilmeisesti joskus aikanaan oltiin päädytty kavereiks vaikka ei sinällään tunnettu, hän sattuu vain olemaan siskoni kanssa samaa ikäluokkaa (-99) kun itse olen -01 syntynyt. Ikäeroa on tarkalleen 1 vuosi ja 8kk, mikä olikin yksi tekijä miksen "uskaltanut" lähestyä häntä kun opiskelimme vielä samassa koulussa ennen hänen valmistumistaan, koin ja koen ehkä edelleen että hän pitäis mua täysin pentuna tms. en mä tiedä..

Viime tammikuussa hän myöskin loi itselleen instagram-tilin ja ajattelin että "nyt tai ei koskaan, jumalauta mä teen tän". Lähdin lenkille hakemaan rohkeutta, tulin kotiin, ennen suihkua pistin hänelle instagramin puolella yksityiviestiä ja SAMMUTIN puhelimen kuumotuksissani. Viesti oli jotakuinkin: "Moikka + hymynaama, Sä oot vissii X?" ja kysyväemoji perään... Hän ei kuitenkaan vastannut siihen mitään. Instagramissahan jos joku laittaa ekaa kertaa viestiä ni voit katsoa sen viestin ja painaa nappia joka varmistaa, että katsomisesta ei tuu ilmoitusta lähettäjälle. Mutta miksi hän olis tehny niin? Ei hän varmastikaan osannu esim. yhdistää mua nimestä naamaan. Koin siinä kohtaa taas, että tässäkö tää oli, en saa koskaan mitään aikaan.

No, alkoi olla helmikuu ja vanhojen tanssit läheni. Jollakin hyppytunnilla taas masistelin ja ajattelin että "on se nyt helvetti, kyllä mun pitää yrittää päästä edes keskustelukontaktiin" ja laitoin samankaltaisen viestin facebookissa, jotta hän varmasti saa viestin ja saan varmistuksen vastaanottamisesta... hän vastasi aika nopeasti ja pist i"Joo + "kiusaantuneen hymiön" vai miten sen nyt haluaakaan tulkita, koska facebook messengerissä kyseinen hymiö on ehkä enemmänkin yllättyneennäköinen

Keskustelu jotenkin kuivu kasaan, en osannu ylläpitää sitä, joten seuraavana päivänä ajattelin ettei mulla oo mitään menetettävää. Pistin vielä viestin, jossa tiedustelin mihin hän päätyi lukion jälkeen. Voin copy pastea kyseisen ketjun tähän, koska en osaa tulkita yhtään:

Minä: Saaks muuten kysyy mihin päädyit lukion jälkeen? Ymmärrän kyllä jos menee liian henkilökohtaiseks

Hän: Mulla on välivuosi nyt, olin vapaaehtoistöissä Costa Ricalla ja 2vk päästä muutan ainakin puoleksi vuodeksi Australiaan

Minä: Wow, siistiä. Australiassa asuu sukulaisia ja sinne on kyllä pakko päästä joskus käymään, vaikka sijaitseekin toisella puolella palloo

Hän: Nauruemoji + peukku

Minä: On varmasti aika outoa kun joku tuntematon pistää viestiä. Oltiin samassa lukiossa mutta en koskaan osannu yhdistää. Vaikutit mukavalta ni päätin vaan tällee kylmiltää pistää viestiä. Toivottavasti en ollu liikaa häiriöks, oli mukava jutella ja hyvää matkaa sulle joka tapauksessa + hymiö

Hän: Et toki ja kiitos!


Teinkö itestäni täysin pellen? Koittiko hän vain vältellä ja päästä ulos keskustelusta? Sanokaa suoraan jooko.

Olin täysin murtunu kun kuulin hänen reissustaan. Monesti koulupäivän jälkeen menin jopa saunaan miettimään asiaa ja masistelemaan, koska tuntu että elämä loppuu. Nyt oon kuitenkin seurannu hänen matkaansa instagramin kautta, siis sen mitä sieltä nyt voi seurata. Hän on tavannu hirveästi uusia ihmisiä ja tuun jokakertya mustasukkaseks kun näänkin hänet samassa tilassa joidenkin jätkien kanssa tai kun he seuraavat häntä somessa. Ei mulla ole siihen oikeutta, hän tuntee heidät paremmin ja oon hänelle ihan mr. nobody.

Asia kuitenkin on niin, että pian tuo "ainakin puoleksi vuodeksi australiaan" on kulunut ja hän saattaa tulla takaisin. Oisko mulla mitään mahiksia? Oisko mitään järkeä pistää viestiä, tietäis vaan mitä kirjoittaisin?

Teen itestäni ihan pellen ilmeisesti... mutta ajattelen häntä ihan liikaa, enkä usko että pääsen hänestä yli ennen ku saisin tavata hänet kunnolla kasvokkain..

 

[vierailija]

"Teinkö itestäni täysin pellen? Koittiko hän vain vältellä ja päästä ulos keskustelusta? Sanokaa suoraan jooko. "
Ei tuohon sun australian sukulaisviestiin oikeen muutakaan voi vastata kun peukku.
Ja seuraavassa viestissä sinä toivotat jo hyvää matkaa. Ei siinä voi oikein keskustelua enää jatkaa. Sinähän tuon keskustelun lopetit. Eri juttu olis ollut jos olisit ruvennut kyselemään että mitä tekee australiassa ym muuta.
Ei muuta kun rohkeesti kyselemään reissusta kun palailee. Ehdotat vaikka kahveja tai jotain. Mutta elä heti ensimmäisenä suomen päivänä ettei ajattele että olet joku stalkkeri!

 

[vierailija]

Eli tämä: "Toivottavasti en ollu liikaa häiriöks, oli mukava jutella ja hyvää matkaa sulle" oli minulle selvä keskustelun lopetus viesti.

 

[vierailija]

Kolme ongelmaa:

1. Ylianalysoit kaiken
2. Nostat naisen jollekin käsittämättömälle jalustalle.
3. Väheksyt itseäsi ja pyytelet anteeksi

Jos et noita kaikkia ajatus- ja käyttäytymismalleja saa muutettua, niin sinulla tulee olemaan isoja haasteita löytää ja pitää haluamaasi kumppania. Naisten kanssa ei kannata toimia noin. Usko mua, mullakin on munat ja olen vanhempi ja kokeneempi.

Jos tykkäät naisesta, ja haluat tutustua paremmin, niin pyydä sitä ulos kahville ilman kiertelyjä ja kaarteluja. Kuulumiset voit toki kysellä ensin.

Tsemppiä. Et tule katumaan vuosien päästä jos yritit ja tuli pakit. Mutta tulet taatusti katumaan, jos et edes yrittänyt. Ask me how I know.

 

[r0s]

Se ei pelaa joka pelkää.

Mutta.

Jos koet itsesi jatkuvasti vähempiarvoiseksi ja pelkäät ettet riitä ja sit olet muista mustasukkainen niin mitä elämää se on? Ja voiko se olla kummallekaan hyväksi?

 

[vierailija]

Totta, vein itse keskustelua siihen suuntaan että se loppuisi. Jotenkin ehkä kuvittelin että siihen suuntaan se on ajautumassa. Muutenkin tuo Australiaan lähtö veti multa silloin maton täysin alta, olisin halunnu tehdä kontaktia ja tutustua häneen, mutta selvisikin tuo asia.

 

[vierailija]

Kolme ongelmaa:

1. Ylianalysoit kaiken
2. Nostat naisen jollekin käsittämättömälle jalustalle.
3. Väheksyt itseäsi ja pyytelet anteeksi

Jos et noita kaikkia ajatus- ja käyttäytymismalleja saa muutettua, niin sinulla tulee olemaan isoja haasteita löytää ja pitää haluamaasi kumppania. Naisten kanssa ei kannata toimia noin. Usko mua, mullakin on munat ja olen vanhempi ja kokeneempi.

Jos tykkäät naisesta, ja haluat tutustua paremmin, niin pyydä sitä ulos kahville ilman kiertelyjä ja kaarteluja. Kuulumiset voit toki kysellä ensin.

Tsemppiä. Et tule katumaan vuosien päästä jos yritit ja tuli pakit. Mutta tulet taatusti katumaan, jos et edes yrittänyt. Ask me how I know.

Ongelma on siinä, että tämän nimenomaisen ihmisen kanssa en osaa käyttäytyä siten kun käyttäydyn normaalisti. Mulla on naispuolisiakin kavereita/tuttuja enkä koe heitä erilaisena kuin jätkät, siis vuorovaikutuksen kannalta. Jotenkin tämä yksi ihminen vain saa mut pois tolaltaan...

 

[Bannattu Epek]

Ei jaksanu lukea

 

[vierailija]

Ei jaksanu lukea

Kiitos tiedosta, voisit siinä tapauksessa etsiä paremman paikan oman elämäsi heroilulle!

 

[Bannattu Epek]

Kiitos tiedosta, voisit siinä tapauksessa etsiä paremman paikan oman elämäsi heroilulle!

Olet oikeassa ja olenkin alkanut etsimään mainitsemaasi paikkaa

 

[Echo]

Ongelma on siinä, että tämän nimenomaisen ihmisen kanssa en osaa käyttäytyä siten kun käyttäydyn normaalisti. Mulla on naispuolisiakin kavereita/tuttuja enkä koe heitä erilaisena kuin jätkät, siis vuorovaikutuksen kannalta. Jotenkin tämä yksi ihminen vain saa mut pois tolaltaan...

Sillä tytöllä ei oo tarpeeks kokemusta ja tarttumapintaa susta. Jos se jutteli koulussa muiden jätkien kans, niin sillä on muista livekokemusta enemmän. Sit kun se tulee Suomeen, niin sun tavallaan pitää voittaa ne muut heput. Nouse heidän rinnalleen, ota asenne "mäkin saan ja voin jutella tän likan kans, jos se vaan haluaa myös."

Voi olla että lataat itsellesi paineita, mutta oikeasti: luistaako teillä juttu? Mä olin sun ikäisenä ihan lätkässä ensin yhteen, sit toiseen komistukseen ja tunne oli molemminpuolinen, mutta juttelut oli tosi nihkeetä niiden kans. Sit löysin miehen jonka kans heti meni jutut yksiin ja tuolla se lojuu keittiössä.

Älä jumaloi sitä tyttöä liikaa ja rakenna mitään haavekuvaa hänestä. Okei, ihastuminen on aikamoinen myrsky, mut mä joskus parikymppisenä opin ihastuksissani semmosen keinon kuin "keksin siitä huonoja puolia", ja se pisti asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
No, Puerto Ricon avustustyö ja Australia antaa ainakin mulle kuvan sosiaalisesta, fiksusta ja reippaasta likasta, mutta: oloasi helpottaa kun ajattelet sen menkka-raget, sotkuisen huoneen ja tunnin meikkaussessiot ja ööö no listaa voit itse jatkaa.

Muitakin likkoja on maailmassa, ja sä oot tosi nuori. Harva löytää sitä oikeaa vielä lukiossa - ja jos alkaa seurustella silloin, niin ihminen muuttuu vielä 25-30 -vuotiaanakin ja se nuoruuden seurustelu usein kuivuu kokoon.
(Sori kun kerron kaiken jo etukäteen )

 

[vierailija]

Sillä tytöllä ei oo tarpeeks kokemusta ja tarttumapintaa susta. Jos se jutteli koulussa muiden jätkien kans, niin sillä on muista livekokemusta enemmän. Sit kun se tulee Suomeen, niin sun tavallaan pitää voittaa ne muut heput. Nouse heidän rinnalleen, ota asenne "mäkin saan ja voin jutella tän likan kans, jos se vaan haluaa myös."

Voi olla että lataat itsellesi paineita, mutta oikeasti: luistaako teillä juttu? Mä olin sun ikäisenä ihan lätkässä ensin yhteen, sit toiseen komistukseen ja tunne oli molemminpuolinen, mutta juttelut oli tosi nihkeetä niiden kans. Sit löysin miehen jonka kans heti meni jutut yksiin ja tuolla se lojuu keittiössä.

Älä jumaloi sitä tyttöä liikaa ja rakenna mitään haavekuvaa hänestä. Okei, ihastuminen on aikamoinen myrsky, mut mä joskus parikymppisenä opin ihastuksissani semmosen keinon kuin "keksin siitä huonoja puolia", ja se pisti asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
No, Puerto Ricon avustustyö ja Australia antaa ainakin mulle kuvan sosiaalisesta, fiksusta ja reippaasta likasta, mutta: oloasi helpottaa kun ajattelet sen menkka-raget, sotkuisen huoneen ja tunnin meikkaussessiot ja ööö no listaa voit itse jatkaa.

Muitakin likkoja on maailmassa, ja sä oot tosi nuori. Harva löytää sitä oikeaa vielä lukiossa - ja jos alkaa seurustella silloin, niin ihminen muuttuu vielä 25-30 -vuotiaanakin ja se nuoruuden seurustelu usein kuivuu kokoon.
(Sori kun kerron kaiken jo etukäteen )

Puhut niin faktaa että hirvittää.

Totta, juttu luistaa eri ihmisten kanssa eri tavalla. Mulla on yks nettifrendi, minua vuoden vanhempi naispuoleinen henkilö, jonka kanssa juttu luistaa hyvin. En kuitenkaan osaa ehkä ajatella häntä kuin kaverina, vaikka vasta vuoden olemmekin viestitelleet niitä näitä.

Oon ehkä ihmisenä sillä tavalla hieman pelle, että kun pääsen keskustelussa vauhtiin, niin sitten sitä juttua myös tulee. Ainakin tämä nettikaverini ilmeisesti tykkää mun jutuista, oli ne sitten oikeasti hauskoja tai ei. Ehkä mun pitäis päästä tän ihastuksen kohteen kanssa samalle tasolle? Siis että juttua vois heittää rennosti eikä jokaista viestiä pitäis miettiä tarkkaan ja ylianalysoida kaikkea. Asiallisella linjalla siis, mutta ettei homma olis niin hemmetin ankeeta ja varovaista, kuten noista mun viesteistä paistaa se jännitys.

Mulla itellä on semmoinen käsitys, että hän on kyllä sosiaalinen, mutta tutustui vain tiettyjen ihmisten kanssa lukio aikanaan, siis jätkistä. Lähinnä sellaisen kanssa, jotka ovat veljensä kavereita. Helpottais aika hemmetisti jos oltais tavattu koulun kautta sillai kunnolla, edes juteltu kunnolla kasvokkain...

Kun olin 1. vuottani lukiossa, sain aivan puun takaa kutsun abiturienteille järjestettyyn juhlaan, jonka 2. vuotiset oli siis järjestäny eräälle perjantaille. Olin ihan ihmeissäni, miks just mua kysyttiin mukaan, olin kuitenkin vasta 1. vuottani lukiossa ja minun lisäkseni kutsutuissa oli vain yksi 1. vuoden opiskelija. Ja keksin ehkä muutenkin muitakin henkilöitä, ns. "suosituimpia" kuin minä joita olis voitu sinne kutsua, mutta se olin kuitenkin minä jostakin syystä. Silloin ajattelin, että tuskin tämä kyseinen tyttö sinne tulee, mutta nyt raastaa se fakta, että hän saattoikin olla siellä paikalla ja mulla ois ollu loistava tilaisuus tutustua. Olin jo sopinu menoa, jota en kehdannu perua ku liputkin oli jo hommattu... Saatoin hukata suuren tilaisuuden

 

[vierailija]

Äh

 

[vierailija]

Aloittaja tässä vielä. Sain pari kuukautta sitten tietää, että hän on vegaani. Mietin vaan, että miten varmistun siltä etten tee itseäni täysin tyhmäksi tai muuten sano jotain väärää. Siis toisen ihmisen vakaumus on mulle asia jota osaan arvostaa ja alkaisin varmaan itsekin vegaaniksi tai ainakin kasvissyöjäksi jos en olis niin kiintyny ja tottunu lihaan, ainakin oon koittanu vähentää.

Sanottiin, että nostan hänet jalustalle. Se saattaa olla totta, koska oon vaan niin helvetin lätkässä siihen ihmiseen. Nää viimeset 1,5v on ollu todella helvettiä kun mitään en oo saanu aikaan. Pari tilaisuutta on tullu, mutta oon nekin möhliny. Naiset te tiedätte miten naiset ajattelee, joten kertokaa mulle miten haluaisitte että teitä lähestytään.

Pitäiskö mun esimerkiksi laittaa viestiä ja vähän naureskellen viitata kuinka kiusalliseksi tai pelleksi tein itseni viimeksi kun juteltiin. Uskon, että kun vauhtiin päästäisiin niin se kyllä lähtis siitä omalla painollaan.

Toisaalta taas mua hirvittää jos joudun taas pettymään. Entä jos hän on päättänyt jäädä Australiaan tai löytäny jonkun sieltä, mikä ei vaan oo sattunu käymään somesta ilmi? Mua ahdistaa ajatus siitä kuinka paljon hän on tavannu jätkiä siellä... Miks mä olisin enää yhtään mitään, kun maailmaa nähneitä ja kokeneempiakin on tarjolla?

En nyt sano että hän ois mikään erityinen miestennielijä, päinvastoin oon saanu käsityksen että hän on enemmän sellaine naapurintyttö tyyppinen, jos ymmärrätte.

 

[vierailija]

Olet oikeassa ja olenkin alkanut etsimään mainitsemaasi paikkaa

siis missä olet???

 

[vierailija]

siis missä olet???

??

 

[Olen ollut se tyttö]

Nyt kun mietin, niin olen ollut tuo tarinasi tyttö monenkin jätkän kohdalla. Yksi etenkin on nyt mielessä, sillä yhtäläisyyksiä on paljon, jopa tuo ulkomaille meno!

Hän oli siis ilmiselvästi lätkässä, teki kömpelöä, muka cooleja lähestymisiä. Oli kiva ja ok näköinen, mutta en syttynyt. Kun Tulin takas suomeen, hän oli "muuttunut", kävi salilla joten oli muuttunut todella herkuksi jota vaikea vastustaa , hiukset ja kaikki viimeisen päälle ja tärkeintä, sisäinen olemus jotenkin itsevarmempi. Kiinnostuin ja päädyttiin yhteen. Mutta se sama epävarma poikanen olikin siellä alla. No ei siinä muuten mitään, mutta kävi ilmi, että kaikki muutos hänessä oli suunnitelmallista pyrkimystä minun hurmaamiseksi! Siis kaikki, käytöstä myöten laskelmoitua. Mutta sen sijaan että olisin superisti arvostanut tätä mieletöntä panostusta, koin että homma on teatteria. Tämä poikaystäväni oli muokannut itsensä minua varten mutta kokoajan tuntui tarvitsevan jotain ihme tsemppausta että kyllä hän riittää ja en oo kiinnostunut muista jne. Oli siis todella epävarma itsestään.

Erosimme ja hänen elämänsä murtui. Siis oikeasti, jopa hänen äitinsä soitti minulle että voi voi poika on palasina.

Opetus, älä ole se poika! Ole oma itsesi, syteen tai saveen. Ota rennosti, se joko riittää tai ei.

 

[Olen ollut se tyttö]

Ja lisään vielä, jos et riitä tuollaisena tai saa häntä kiinnostumaan koet raskaan pettymyksen. Mutta hei, pääset siitä yli ja tajuat että se ei ollut sinulle se tyttö! Sitten ihastut johonkin muuhun

Olen siis itsekin joutunut pettymään rakkaudessa, vaikka olinkin monelle "se tyttö". Nyt olen jo aikuinen nainen.

Tsemppiä ja onnea matkaan!!!

 

[vierailija]

Sattuu ihan saatanasti. Hän lähti talvella toiselle puolelle maapalloa mutta jotenkin pystyin lohduttautuun siihen että hän tulee takaisin ja voin yrittää taas.

Tänään onnittelin häntä facebookin kautta eikä edes hymiötä laittanut, vaikka jokaiselle muulle laittoi. Mulla ei oo ollu oikeastaan ikinä facessa profiilikuvaa että hän ei kyllä tiedä kuka edes olen varsinaisesti. Tottakai kerroin silloin talvella kun juteltiin että samassa lukiossa oltiin mutta tuskin hän osasi yhdistää. Sattuu vaan niin saatanasti ajatella että jos tää oli nyt tässä. En haluu satuttaa itteeni mutten tiedä miten pääsen irti tästä paskasta.