E
Elisabeth
Vieras
Minulla ja miehelläni on alle kaksivuotias tytär, miehelläni on edellisestä suhteestaan vähän yli 5 vuotias poika, joka asuu meidän kanssamme. Pojan äiti on joku epileptikko alkoholisti, joka elämäntapojensa takia saa kohtauksia tämän tästä eikä kykene huolehtimaan pojasta. Se ei silti estänyt häntä viime vuonna pyöräyttämästä toista lasta jonkun miehen kanssa.
Asiaan, asumme vanhassa talossa, ja talvet täällä ovat yhtä helvettiä. Kovilla pakkasilla on todella kylmä vaikka kuinka lämmittäisi, vesi jäätyy, eikä meillä kummallakaan ole ajokorttia, joten asioiden hoitaminen on todella vaikeaa kun kaikkialle on pitkä matka. Mies puhui ja puhui että muutamme pois täältä, mutta kas kummaa kun mitään ei tapahtunutkaan kun tyttö syntyi. Olen todella kyllästynyt taistelemaan asioiden kanssa, melkein joka päivä joutuu miettimään mistä saa ruuan suuhunsa, ja talvella että miten ilman vettä saa edes välttämättömimmät pesut ja pyykit hoidettua. Olen viettänyt paljon aikaa äitini luona, hän asuu melko kaukana mutta olen ollut siellä jopa melkein kuukauden pätkiä kerrallaan. Siellä kaikki on niin paljon helpompaa ja jaksan keskittyä tyttäreeni. Mies on nämä ajat poikansa kanssa täällä.
Lisäksi miehen poika vaikeuttaa asioita, hän on todella levoton ja vaikea. Hänen elämänsä oli levotonta kun hänen äitinsä vielä oli kuvioissa, ja hänen jälkeensä miehelläni oli hetken joku nainen tässä pyörimässä. Poika tuntuu välillä olevan ihan sekaisin.
Mies on myös joinakin päivinä todella maassa, ei jaksa tehdä mitään,valvoo yöt ja nukkuu päivät. Kaikki asiat ovat pikkuhiljaa kaatuneet minun harteilleni, enkä tiedä kauanko jaksan.
Olen pettynyt mieheni tyhjiin lupauksiin ja saamattomuuteen.
En tiedä mitä tällä kirjoituksella ajoin takaa, ehkä sitä että joku osaisi neuvoa. Jäädäkkö kärsimään tällaista pula-ajan elämää, joka paremmin sopisi sodan jälkeisiin vuosiin vuosikymmeniä takaperin, vai otanko tytön kainaloon ja jätän nämä kaksi selviämään miten parhaaksi katsovat ja aloitan taas kaiken alusta.
Olen myös miettinyt että edes talvet olisin jossain muualla, mutta eipä sekään pidemmän päälle toimi, en voi aua kahdessa paikassa yhtäaikaa varsinkaan sitten kun tyttö on kouluiässä.
Olen neuvoton. Miten minä tällaiseen elämään edes jouduin.
Asiaan, asumme vanhassa talossa, ja talvet täällä ovat yhtä helvettiä. Kovilla pakkasilla on todella kylmä vaikka kuinka lämmittäisi, vesi jäätyy, eikä meillä kummallakaan ole ajokorttia, joten asioiden hoitaminen on todella vaikeaa kun kaikkialle on pitkä matka. Mies puhui ja puhui että muutamme pois täältä, mutta kas kummaa kun mitään ei tapahtunutkaan kun tyttö syntyi. Olen todella kyllästynyt taistelemaan asioiden kanssa, melkein joka päivä joutuu miettimään mistä saa ruuan suuhunsa, ja talvella että miten ilman vettä saa edes välttämättömimmät pesut ja pyykit hoidettua. Olen viettänyt paljon aikaa äitini luona, hän asuu melko kaukana mutta olen ollut siellä jopa melkein kuukauden pätkiä kerrallaan. Siellä kaikki on niin paljon helpompaa ja jaksan keskittyä tyttäreeni. Mies on nämä ajat poikansa kanssa täällä.
Lisäksi miehen poika vaikeuttaa asioita, hän on todella levoton ja vaikea. Hänen elämänsä oli levotonta kun hänen äitinsä vielä oli kuvioissa, ja hänen jälkeensä miehelläni oli hetken joku nainen tässä pyörimässä. Poika tuntuu välillä olevan ihan sekaisin.
Mies on myös joinakin päivinä todella maassa, ei jaksa tehdä mitään,valvoo yöt ja nukkuu päivät. Kaikki asiat ovat pikkuhiljaa kaatuneet minun harteilleni, enkä tiedä kauanko jaksan.
Olen pettynyt mieheni tyhjiin lupauksiin ja saamattomuuteen.
En tiedä mitä tällä kirjoituksella ajoin takaa, ehkä sitä että joku osaisi neuvoa. Jäädäkkö kärsimään tällaista pula-ajan elämää, joka paremmin sopisi sodan jälkeisiin vuosiin vuosikymmeniä takaperin, vai otanko tytön kainaloon ja jätän nämä kaksi selviämään miten parhaaksi katsovat ja aloitan taas kaiken alusta.
Olen myös miettinyt että edes talvet olisin jossain muualla, mutta eipä sekään pidemmän päälle toimi, en voi aua kahdessa paikassa yhtäaikaa varsinkaan sitten kun tyttö on kouluiässä.
Olen neuvoton. Miten minä tällaiseen elämään edes jouduin.
Tämä talvi on toki ollut poikkeuksellisen kylmä ja luminen, mutta puhut niin kuin tilanne olisi jatkunut jo pitkäänkin. Saa kai talon remontoitua? Mitä tarkoitat sanomalla, että joka päivä joutuu miettimään mistä saa ruokaa suuhunsa? Eikö teillä ole rahaa? Vai ettekö muuten vaan pääse koskaan kauppaan? Jos tilanne on todellakin noin askeettinen kuin sanot, se alkaa minusta olla jo lastensuojeluasia. Jos ruokaa ei ole eikä lämmitystäkään. :/