V
vierailija
Vieras
Alan olla todella turhautunut tähän tilanteeseen. Olen lukenut kaikenlaisia opinto- ja ammatinvalintaoppaita, ja en vaan osaa päättää,että mille alalle lähtisin opiskelemaan, kun sitä valinnanvaraa on niin paljon.
Moni ammatti tuntuu kiinnostavalta, mutta mikään ei kuitenkaan herätä sellaista "tossa se on, tota työtä mä haluan tehdä" -tunnetta.
Ja vaikka sen valinnan tekisikin kiinnostavuuden perusteella, niin sitten pitäisi vielä tietää, onko alalla työpaikkoja, Olenko minä sopiva siihen työhön (esim. jokin insinöörin työ kuulostaa kiinnostavalta, mutta koska olen surkea matematiikassa, minun on aivan toivotonta hakeutua tuollaiselle uralle), ja lisäksi pitäisi myös olla jokin kuva siitä, että mitä se työn todellisuus on. (Ymmärrän toki,että joka työssä on ne huonot puolensa, mutta jos joka ikinen työpäivä tuntuu olevan aamusta iltaan sieltä ja syvältä ilman ainuttakaan positiivista puolta, niin silloin sitä lienee väärässä paikassa töissä).
No joo, ajattelinpa vain kysäistä täällä, että jos joku vaikka olisi ollut samanlaisessa tilanteessa (olipa sitten kyseessä ammatinvalinta, tai mikä muu elämäntilanne tahansa), että miten oikein sait sen lopullisen päätöksen ja valinnan tehtyä, ja oletko nyt jälkikäteen ollut tyytyväinen valintaasi ?