P
pitäisikö...?
Vieras
Nyt tarkoitan siis sellaista luottamusta, että minulla esimerkiksi olisi joku läheinen ystävä tai puoliso yms. joka tietäisi kaiken minusta ja jolle uskaltaisin kertoa syvimmät ja yksityisimmätkin salaisuuteni.
Syynsä tähän lienee lapsuudenkodissani. Etenkin äitini ja eräs sisaristani olivat (ja ovat vieläkin) erittäin kärkkäitä arvostelemaan muita ihmisiä. Heillä on erittäin tarkat käsitykset siitä, että miten ihmisen sopii elää, mitä tehdä työkseen, mitä harrastaa, miten asioista pitää ajatella... Ja voin sanoa, että olen saanut oman osani tuosta arvostelusta osakseni. Ja tuntuu siltä, että minun pitäisi jotenkin muuttua, koska tokihan äitini tietää mielestään minua paremmin, että millainen olen ja minkälainen minun pitäisi olla.
(Eräänäkin esimerkkinä voisin kertoa, kuinka olin jonkin aikaa työttömänä. Äitini vain ilmoitti minun olevan täysin rappiolla ja että elämäni on kuulemma täysin sekaisin ja tuuliajolla jne)
Ja arvatkaapa vaan, että viitsinkö enää kertoa juurikaan kuulumisistani vanhemmilleni ja sisaruksilleni.
Ongelmana tässä on kuitenkin se, että tuo arvostelu on saanut aikaan sen, että en uskalla luottaa muihinkaan ihmisiin. Sillä pelkään, että saankin osakseni arvostelua ja halveksuntaa, jos kerron liikaa ja "vääriä asioita" itsestäni.