Y
yksin olen
Vieras
Olen ilmeisestikin jotenkin poikkeus naiseksi, sillä minulla ei käytännössä ole lainkaan ystäviä. Ei läheisiä, eikä myöskään tuttavakastiin kuuluvia. Läheisimmät ihmissuhteeni perheenjäsenten ulkopuolella ovat työkavereita. Ellei perhettä, vanhempiani ja sisaruksiani olisi, olisin varmaankin erakoitunut jo kokonaan muista ihmisistä.
Olen joskus koittanut olla aktiivinen, tutustua ihmisiin, osallistua erilaisiin harrastuksiin ja muuta sellaista laajentaakseni sosiaalista elämääni, mutta huoniin tuloksin. Minussa ilmeisesti on sitten jotain ihan perustavan laatuista vikaa, koska ihmiset eivät halua tutustua minuun. Se vain tässä on ongelmana, etten tiedä, mikä tuo "vika" voisi olla, sillä silloin voisin kenties yrittää tehdä asioille jotain.
Tosin pitkään aikaan en ole viitsinyt edes yrittää, kun kaikki tuntuu siltä, että hakkaa vain päätään seinään. Nykyisin sitä sitten työajan ulkopuolella oleilen kotona (katson telkkua tai olen netissä) tai sitten joskus puuhailen jotain muuta yksikseni ja joinain päivinä tuskin edes puhun muille kuin lähikaupan kassanhoitajalle maksaessani ostoksiani.
En tiedä onko tämä minulle ongelma, sillä en sinänsä koe kärsiväni yksinolostani. Kaitpa se on tämä jokapuolelta tuleva kommentointi sosiaalisten suhteiden tärkeydestä, mikä on ruvennut mietityttämään. Siis että onko minun elämäni pilalla ja tulevaisuuteni pelkkää kauhukuvaa, kun minulla ei ole laajaa ystäväpiiriä ja enkä ole hyvä sosiaalisissa taidoissa ja ihmissuhteissa.
Olen joskus koittanut olla aktiivinen, tutustua ihmisiin, osallistua erilaisiin harrastuksiin ja muuta sellaista laajentaakseni sosiaalista elämääni, mutta huoniin tuloksin. Minussa ilmeisesti on sitten jotain ihan perustavan laatuista vikaa, koska ihmiset eivät halua tutustua minuun. Se vain tässä on ongelmana, etten tiedä, mikä tuo "vika" voisi olla, sillä silloin voisin kenties yrittää tehdä asioille jotain.
Tosin pitkään aikaan en ole viitsinyt edes yrittää, kun kaikki tuntuu siltä, että hakkaa vain päätään seinään. Nykyisin sitä sitten työajan ulkopuolella oleilen kotona (katson telkkua tai olen netissä) tai sitten joskus puuhailen jotain muuta yksikseni ja joinain päivinä tuskin edes puhun muille kuin lähikaupan kassanhoitajalle maksaessani ostoksiani.
En tiedä onko tämä minulle ongelma, sillä en sinänsä koe kärsiväni yksinolostani. Kaitpa se on tämä jokapuolelta tuleva kommentointi sosiaalisten suhteiden tärkeydestä, mikä on ruvennut mietityttämään. Siis että onko minun elämäni pilalla ja tulevaisuuteni pelkkää kauhukuvaa, kun minulla ei ole laajaa ystäväpiiriä ja enkä ole hyvä sosiaalisissa taidoissa ja ihmissuhteissa.