En omista kehoani...

[huokaus]

Alan olla aika väsynyt ja masentunut. Tuntuu, että en saa päättää enää edes omasta kehostani - muusta puhumattakaan.

Iltaisin minulla ei ole enää asiaa mihinkään, koska minua vahditaan koko ajan. Jos illalla haluaisin katsoa televisiota, niin eipä se passaa, koska hän ei osaa nukahtaa ilman minua ja niinpä minunkin on kammettava sänkyyn. Ehkä omaa syytäni tämä, koska olen tällaiseen alistunut ja toisen tällaiseen opettanut. Mutta väsyttää sekin, että öisinkin on oltava käytettävissä, jos tarve iskee ja se iskee vähintään kerran yössä. Kehoni ei kerta kaikkiaan ole enää minun vallassa.

Sympatiaa ja ymmärrystä ei heru keneltäkään. Ymmärrän kyllä senkin, koska itsepä olen tällaiseen tilanteeseen itseni ajanut. Tiedän (toivon ainakin! ) tämän olevan vain väliaikaista, joten yritän kestää. Mutta piti vain vähän avautua. Kiitos.

 

[Mä]

Kuka sinua vahtii?

 

[vieras]

Puhutko vauvasta vai miehestä?

 

[Micosa]

Eiköhän tuo ajan myötä häviä ja saat taas kehosi takaisin.

 

[vieras]

semmosta se on - sä oot nyt vaan tissien life support system.

Mutta ei se kestä kun muutaman vuoden. Kyl sen aikaa nyt sinnittelee.

 

[Huoh]

Tiedän tunteen. Kolme lasta ja nyt kolmannella kerralla on vasta "jysähtänyt" tunne,että ei ole minua enää ollenkaan. Koko elämä pyörii muiden tarpeiden edellä:/ Niin rakkaista ovat kaikki,mut silti olen aika loppu henkisesti
Muuta ei voi sanoa,kuin että koita jaksaa!! Ei me oikein muutakaan voida..eihän...?

 

[vettäkengässä]

hmm,kenestä mahadat puhua...

 

[Ap]

Kiitos vastauksista. Viesti ajoi asiansa ja sain avautua. Puhun siis kuopuksestani, 7 kk. Jos minun pitäisi samalla tavalla olla mieheni käytettävissä, niin kyse olisi sorrosta ja suorastaan alistamisesta. Nyt osa on vain hyväksyttävä ja uskottava, ettei tätä iänkaiken jatku. Kestänkin - välillä vain väsyttää ja masentaa tämä tunne.