H
huokaus
Vieras
Alan olla aika väsynyt ja masentunut. Tuntuu, että en saa päättää enää edes omasta kehostani - muusta puhumattakaan.
Iltaisin minulla ei ole enää asiaa mihinkään, koska minua vahditaan koko ajan. Jos illalla haluaisin katsoa televisiota, niin eipä se passaa, koska hän ei osaa nukahtaa ilman minua ja niinpä minunkin on kammettava sänkyyn. Ehkä omaa syytäni tämä, koska olen tällaiseen alistunut ja toisen tällaiseen opettanut. Mutta väsyttää sekin, että öisinkin on oltava käytettävissä, jos tarve iskee ja se iskee vähintään kerran yössä. Kehoni ei kerta kaikkiaan ole enää minun vallassa.
Sympatiaa ja ymmärrystä ei heru keneltäkään. Ymmärrän kyllä senkin, koska itsepä olen tällaiseen tilanteeseen itseni ajanut. Tiedän (toivon ainakin! ) tämän olevan vain väliaikaista, joten yritän kestää. Mutta piti vain vähän avautua. Kiitos.