En olisi ikinä uskonut, että joudun häpeämään omia terveitä eläviä lapsiani, mutta niin nyt teen.

[Piiloudutaan sitten]

Viittaan otsikolla meidän läheisten lapsettomuuteen, jonka kylmät mustat lonkerot on alkaneet vaikuttaa negatiivisesti myös meidän elämään. Meillä on siis lähipiirissä pariskunta, joka ei millään tahdo saada lasta. Asia on kipeä ja arka, tietysti, ja minä lapsellisena yritän heidän seurassaan olla parhaani mukaan oma itseni ja kuunnella ja jutella, jos he sitä haluavat. Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, että heidän surunsa on tällä hetkellä niin suuri, että jopa meidän pikaiset tapaamisemme on heille liikaa nieltäväksi. Mihin minä lapseni piilotan? Tämä on alkanut viime aikoina kamalasti vaivaamaan...

Näistä tunteista, jotka minussa on heränneet, on vaikea puhua heidän kanssaan, sillä kuitenkin se lapsettomuuden suru on niiiiin paljon suurempi verrattuna omaan tukalaan olooni, että voi vaan ihmetellä, mitä ihmettä tässä valitan. Minullahan on kaikki hyvin. Mutta ilmeisesti sekin on jollekin ongelma.

Ahdistaa, että möläytän jotain, mikä satuttaa heitä. Heitä ilmeisesti ahdistaa mikä tahansa meihin liittyvä. Ehkä me ei vaan osata varoa tarpeeksi tai olla lastemme kanssa niin, että heillä se tuska olisi pienempi. Miten mukautua lapsettomuudesta kärsivien elämäntilanteeseen? Apua kaivataan...

 

[rockyroad]

Ehkä voisitte olla jonkun aikaa vähemmän tekemisissä? He sitten on yhteyksissä, kun tuntevat taas jaksavansa. Mutta silloin kun näette on hyvä, että olette normaalisti, ilman että tarvii korostaa niitä omia lapsia. Koittakaa olla tukena kuten tähänkin asti.

 

["Vieras"]

Höpö höpö. Hyvä ystävä kuuntelee ja tukee. Sinun onnesi (lapsesi) eivät ole heiltä mitään pois. Eihän syöpään sairastunutkaan odota muiden ympärillään olevien lakkaavan elämästä.

 

[harmi homma]

ehkä kuitenkin yrität jatkossa olla ihan oma itsesi. ehkä sekin että yrität jotenkin välttää ongelmien esille tuloa harmittaa heitä. ainakin voisin näin kuvitella. älä yritä liikaa mitään. ja jos ikäviä tilanteita sattuu, puhu avoimesti omista tunteista yms..

 

[neil]

Silloin kun lapsettomuuden tuska oli itsellä suurimmillaan, en pystynyt kohtaamaan lainkaan lapsellisia ihmisiä, edes ystäviäni. Anna ystävillesi tilaa ja sano vaikka että voitte olla näkemättä nyt jos se tuntuu vaikealta. Olen tässä sitten kun haluat nähdä. En häviä minnekkään.

 

["vieras"]

Joskus kuullut näitä juttuja kans, että facebookkiin ei sais laittaa mitään lapsia koskevia tilapäivityksiä, joulukorteissa ei saa olla kuvia lapsista, jne jne. Että kaikki normaali toiminta, mitä ihmiset nyt sitten lapsensa kanssa sattuukin tekemään loukkaa toista. Tavallaan ymmärrän, ja toisaalta kuitenkaan en.

Ei tietenkään pidä erikseen tälle lapsettomalle mennä hehkuttamaan kasvukäyriä jne mutta toisaalta koko muu maailma ei pysähdy siksi että joku pariskunta on lapseton. Se on tosi iso asia tälle pariskunnalle, ja varsinkin usein naiselle, mutta joskus tuo katkeruus menee yli.

Eniten ihmettelen sitä miten jotkut voi jopa sen jälkeen kun ovat itse tulleet raskaaksi olla kamalan vihaisia siitä että joku muu tulee helposti raskaaksi. Pitäisikö toistenkin kärsiä maksimaalisesti? Tuntuu että mikään mitä sanot tai teet ei ole näille riittävän hyvä.

 

[erinys]

itse kymmenen vuotta lasta yrittäneenä ja jo useaan otteeseen luovuttaneena ymmärrän tilanteenne hyvin... mutta silti jotenkin osasin aina ajatella, että kun KAIKKI ympärillä lisääntyivät, niin ei se kuitenkaan ollut minulta mitenkään pois, vaan hoitolapsien ja kummilapsien kautta rikkaus, kuitenkin........

 

["vieras"]

Jos ei pysty kohtaamaan muita ihmisiä, niin eikö kannattaisi hakea jotain keskusteluapua itselleen, ettei se katkeruus ihan pilaa omaa elämää.

Ymmärrän että vauvauutiset ei aina ilahduta, mutta tosiaan ei lapsiperheidenkään tarvitse piiloutua siksi että tuttavapiirissä on joku lapseton. Minusta ehkä voisit käydä keskustelun ystäväsi kanssa etät miten HÄN haluaisi sinun käyttäytyvän ja toimivan. Ja ehdottaa tosiaan tuota, että jos ystävä niin toivoo niin otatte etäisyyttä.

 

[Anatolia]

Mulla on pari läheistä ystävää, jotka ovat kärsineet lapsettomuudesta jo kauan, toinen tuskin koskaan lasta tulee saamaankaan, toisella lienee toivoa. Heille mun lapset ja mun raskaus on ollut rikkaus. Ja muidenkin lapset. Heitä olen tukenut aina ja tulen aina tukemaan.

Sitten oli pari sellaista kaveria, joille muiden lapset oli liikaa. Alkoivat ilkeäksi, itsekkääksi (kuvat lapsista olisi pitänyt poistaa hyllystä jos he tulevat käymään, lapsia ei saanut edes mainita eli jos en esim. päässyt tapaamiseen kun lapsi on sairaana niin sitä ei saanut sanoa vaan piti valehdella, yms). En mä kokenut että mun pitäisi loputtomiin jaksaa tai haluta olla niin ikävien ihmisten tukena. Yhtä syytön minä olen siihen, että olen lapsia saanut, kuin he siihen että eivät ole lapsia saaneet. Ne ystävyyssuhteet eivät ole enää elossa, eikä mulla ole heitä edes ikävä, koska tosiaan antoivat katkeruuden tuhota kaiken, unohtivat alkeellisimmatkin käytöstavat, kaiken piti pyöriä heidän ympärillään, ja he suhtautuivat niin vihamielisesti lapsiin & ihmisiin joilla lapsia on. Ääneen toivoivat keskenmenoja jne.

 

[neil]

Se ettei lapseton pysty aina kohtaamaan muita ihmisiä ei ole epänormaalia. Kohdallani halu pitää etäisyyttä ei johtunut katkeruudesta ystäviäni kohtaan vaan halu hengähtää. Lapseton joutuu kohtaamaan ongelmansa jatkuvasti ihan joka paikassa. Lapsettomuuden suru ja toivo kulkee aaltoillen eikä aina vaan jaksa kohdata ihmisiä. Onneksi minun ystäväni ovat ihmisiä joilla on empatiakykyä ja ymmärsivät tämän.

 

[neil]

Mielestäni se ei ole lapselliselta ystävältä myöskään milläänlailla pois että yrittää ymmärtää lapsetonta ystäväänsä. Tietenkään kenenkään ei tarvitse hävetä raskauttaan tai lapsiaan, mutta pitää myös yrittää ymmärtää lapsetonta ystävää.

 

[Phoebsi]

Ei sinun tarvitse eikä koskaan pidä hävetä omaa elämäntilannettasi! Voi hyvä luoja sentään, jos pitäisi omia lapsiaan alkaa hävetä tai piilotella sen takia, että toisilla nyt on vähän kurjaa.

:headwall:

Jatkat elämääsi normaalisti ja et tapaa näitä lapsettomia ollenkaan sitten.

 

[Anatolia]

Mielestäni se ei ole lapselliselta ystävältä myöskään milläänlailla pois että yrittää ymmärtää lapsetonta ystäväänsä. Tietenkään kenenkään ei tarvitse hävetä raskauttaan tai lapsiaan, mutta pitää myös yrittää ymmärtää lapsetonta ystävää.

On tietynlaista käytöstä, jota mun mielestä ei enää tarvitse edes yrittää ymmärtää tai hyväksyä.

Mikään ap:n mainitsema tapaamisten välttely ei sitä tosin ole. Ei aina voi jaksaa, eikä kuulukaan, se on ihan ymmärrettävää. Sekin on ymmärrettävää että kun tapaa lapsettoman niin ei ehkä kannata suuna päänä selittää omista lapsistaan, saati valittaa raskausvaivojaan jos raskaana on. Jne.

Mutta mä vedän rajan johonkin: sellaiseen, jossa tuossa ylempänä jo kerroinkin. Empatiakykyni ei veny loputtomiin - enhän minä ole kynnysmatto, en oksennuspussi tai nyrkkeilysäkki.

 

[Phoebsi]

Mielestäni se ei ole lapselliselta ystävältä myöskään milläänlailla pois että yrittää ymmärtää lapsetonta ystäväänsä. Tietenkään kenenkään ei tarvitse hävetä raskauttaan tai lapsiaan, mutta pitää myös yrittää ymmärtää lapsetonta ystävää.

Ja myös sen lapsettoman pitäisi yrittää ymmärtää ystäviään joilla lapsia on. Että kenenkään heidän ei tarvitse piilotella elämäänsä lapsettomilta eikä varoa sanojaan, siis normaalissa elämässä, normaalissa kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa tai vaikka sitten Facebookissa.

Ihan älytöntä laittaa oman surun takia toiset varpailleen ehkä vuosikausiksi. Ja odottaa ymmärrystä ja hyväksyntää tajuamatta itse, millaiseen tilanteeseen saattaa läheisensä asettaa.

 

[Champion]

[QUOTE="Vieras";25615687]Höpö höpö. Hyvä ystävä kuuntelee ja tukee. Sinun onnesi (lapsesi) eivät ole heiltä mitään pois. Eihän syöpään sairastunutkaan odota muiden ympärillään olevien lakkaavan elämästä.[/QUOTE]

Mut voin ite sanoa et kun mulle tuli keskenmenoja ja kaverit sai lapsensa syliin asti niin se inho niitä kohtaan oli pelottavan suuri. En voinut sietää hetkeen veljen vaimoakaan joka alkoi odottaa vauvaa vaikka itse raskauduin melkein heti perään kun olin niin kateellinen siitä et niiden odotus sujui ja mä itkin kun pelkäsin et menetän tänkin vauvan. Tilanne ei ole enää toi kun itellä jo yli 30 viikkoa ja veljen vaimo viittä vaille lähdössä synnärille

Mut AP sulle siis sen verran et anna tilaa hengittää. Jos se katkeruus kohdistuu sun perheeseen niin usko pois että et voi tehdä asialle mitään

 

[Aliisa.82]

jos sinun lapsesi heitä ahdistaa niin ette ole hetkeen tekemisissä. ei kenenkään kuulu tuntea huonoa omaatuntoa omasta äitiydestään. parin suru mennyt todella pitkälle jos sinä joudut piilottamaan lapsesi etkä voi lapsistasi heille normaalsiti puhumaan. en voisi olla tekemisissä tuollaisen ystävän kanssa. sinun tai minun lapset ei ole keneltäkään muulta pois.

mä facebookissa puhun lapsistani, lataan kuvia, kerron lasten tekemisistä ja sanomisista. minä myös saatan valittaa uhmasta, lasten sairasteluista, tavaroiden rikkomisesta ja kiukuttelusta. mulla on lapsettomia kavereita facebookissa. kuitenkin katson oikeudekseni omassa facessani kertoa elämästäni just mitä itse haluan. jos jotakuta ahdistaa niin kavereistahan voi poistaa. eipä nää lapsettomat kaverit oo poistanut vaan usein tykkäävät kuvista ja jutuista

 

["Sama"]

Itsellä sama tilanne, tuttavapiirissä pariskunta joka on yrittänyt lasta kauan ja he alkavat olemaan jo toivottomia. Myös minä ja mieheni koitettiin vuosi ennen kuin tärppäs, joten siinä jo ehti itsekkin huomata sen, että ei se lapsien saaminen mikään itsestäänselvyys ole. Tosin vuosi on lyhyt aika, mutta silloin se tuntui pitkältä.
Nyt on hankala koittaa tsempata kaveria, koska hän on jo aivan epätoivoinen ja en tosiaan omasta lapsestani halua puhua sen kummempia koska pelkään sen vääntävän sitä veistä haavassa entisestään. Mutta sinänsä tämä minun ystäväni kyllä sen ymmärtää, että muilla on lapsia, se ei ole häneltä pois. Mutta kerran hän rohkeni minulle mainita eräästä ystävästään jolla on useampi lapsi, että koska tämä ystävä on hyvin läheinen hänelle, niin tässä lapsettomuustilanteessa hän ei ole oikein saanut toivomaansa tukea tältä ystävältä. Minulle hän vain tuumi, että voisiko asia johtua siitä, että jo useamman lapsen saanut kaveri tuntee olonsa hankalaksi kun aiheesta koittaa puhua, mutta sain sen kuvan, että se ystävyyssuhde on nyt vähän viilenemään päin. Mutta se ei jodu tosiaan niistä lapsista, vaan yksinkertaisesti siitä, että lapseton ystäväni ei tunnu saavan sitä normaalia ystävän tukea tältä monilapsisen perheen päältä.

Ehkä huonosti nyt kerroin tämän, mutta olen itse todennut, että tämmöisessä vaikeassa tilanteessa elävä ihminen (toki jokainen on erilainen) tarvitsee vain kunnon kuuntelijaa ja olkapäätä. Ja välillä ehkä muutakin ajateltavaa kuin lapset. Toki jo yhdenkin lapsen äitinä on vaikea olla puhumatta muusta (koska tuntuu ettei elämässä enää tapahdu muuta) mutta pakko koittaa, puhutaan vaikka sitten töistä tai shoppailusta tai harrastuksista.

 

[neil]

No ap:n kertoman mukaan, lapsettomat ihmiset eivät ole tehneet mitään väärää tai pyytänyt olla puhumatta lapsistaan. Nämä tunteet mitä ap kirjoitti ovat hänen omassa päässään tulleita olettamuksien kautta. Mielestäni nyt olisi ehkäpä parasta antaa heille tilaa surussaan. Lapsettomuus on sellainen asia jottei sitä ymmärrä jollei ole kokenut itse.

 

[fifiia]

En suostuisi häpeämään lapsiani, eikä kenenkään ole tarvinnut minun takiani hävetä omia lapsiaan, lapsettomuutta takana useampi vuosi.

 

["Rea"]

[QUOTE="Vieras";25615687]Höpö höpö. Hyvä ystävä kuuntelee ja tukee. Sinun onnesi (lapsesi) eivät ole heiltä mitään pois. Eihän syöpään sairastunutkaan odota muiden ympärillään olevien lakkaavan elämästä.[/QUOTE]

Näinpä. Ja kyllähän ystävät välittävät toistensa lapsista ja haluavat nähdä heitäkin. Ainakin itse kärsiessäni vuosia lapsettomuudesta rakastin rakkaiden ystävieni lapsia ja niiden näkeminen enemminkin lohdutti kuin haittasi. Sain ainakin olla ihanien lasten lähellä. Nyt itselläni on kaksi lasta mutta ystäväpariskunta on samassa tilanteessa kuin itse muutama vuosi sitten ja ollaan puhuttu asiasta paljon ja he tuntee samoin ja ovat kaksosteni kummeja. Toivon koko sydämesti heidän saavan omia lapsia...

 

["niin"]

Omia lapsia ei missään nimessä tarvitse hävetä! Tapaa niitä tuttuja ja ystäviä, joiden kanssa lapset eivät ole ongelma. Jos lapsettomalle tuttavapariskunnalle on ylitsepääsemättömän vaikeaa lasten tapaaminen, niin älä väkisin tuppaudu seuraan. Älä anna ymmärtää, että olet hylännyt, mutta älä liikaa tuputa itseäsi ja lapsiasi. Kun lapsettomalta pariskunnalta loppuu ystävät (kun kaikilla on niitä lapsia), niin he kyllä vähitellen alkavat miettiä vaihtoehtoja ajattelutavalleen, mm. ammattiavun hankkimista - se on kriisistä selviytymistä.

Lapsettomuudessa mennään vähän niinkuin aaltojen myötä - välillä ollaan aallon harjalla täynnä onnea ja toivoa - seuraavana päivänä saatetaan olla ihan pohjalla ja sama henkilö voi miettiä, mitä järkeä on enää elää. Lapsettoman aivoituksissa on mahdoton pysyä kärryillä. Aallon harja voi kestää päivän ja se aallon pohja vaikka puoli vuotta.

Lapsettomuus on valtava kriisi. Kriisistä selviytymiseen ei ole mitään oikotietä. On käytävä läpi kaikki kriisin vaiheet. Osa lapsettomista osaa tosin ajatella, että muiden lapset eivät ole häneltä pois. Itse vuosien lapsettomuudesta kärsineenä olin katkera jopa omalle äidilleni - hän oli saanut kokea äitiyden ja isovanhempana olemisenkin jo. Koin syyllisyyttä kaikista ajatuksistani, mutta samalla en voinut niille mitään. Lopulta kaikki sitten kääntyikin parempaan suuntaan.
Ole kärsivällinen.

Jos joku yrittää ymmärtää lapsetonta, niin häneltä vaaditaan aika pitkää pinnaa..

 

[1]

Ystävä lapsettomuustuskineen on tottakai tuen ja avun ja ymmärryksen tarpeessa, mutta hän on kuitenkin aikuinen ihminen.

Ensisijaisesti olet kuitenkin tällä hetkellä tärkein henkilö omille lapsillesi. Älä missään tapauksessa anna ystäväsi lapsettomuuskipujen tulla haittaamaan sinun äitiyttäsi omille lapsillesi. Rakasta lapsiasi ja ole heistä iloinen ja ylpeä, nyt on se aika jolloin rakennat heidän itsetuntoaan ja elämäänsä - jotta he sitten aikanaan kestävät elämän kolhuja ja koettelemuksiakin.

 

[Piiloudutaan sitten]

Kiitos vastauksista.

Tiedän, lapsettomien surua tulisi ymmärtää, ja minä todella yritän, MUTTA parhaiten sen surun kyllä tietävät ne, jotka on samassa tilanteessa joskus olleet tai ovat yhä. Täydellistä myötäelämistä ei yksinkertaisesti voi odottaa kaikilta eikä myöskään pitäisi suuttua, jos lapsellinen ei löydäkään 100% lohduttavia sanoja. Tähän ilmiöön minä avauksessani yritin siis tarttua. Netti on tulvillaan saitteja, joissa valitetaan siitä, millä eri tavoin lapselliset tahallaan tai useimmiten kyllä tahattomasti loukkaavat lapsettomuuden kanssa painivia, mutta kukaan ei oikein tohdi kirjoittaa siitä, miten lukuisin eri tavoin lapsettomat loukkaavat lapsellisia. Vai miltä sinusta tuntuisi esimerkiksi se, että kerrot ohimennen sivulauseessa lapsesi oppineen ajamaan pyörällä ja lapseton ystäväsi lyö siltä seisomalta lähestulkoon luurin korvaasi? Tässä ollaan kiperien asioiden äärellä. Kun minä kysyn, "mitä teille kuuluu?" lapseton kuulee "no eikö vieläkään ole tärpännyt?" Kumpikin tuntee siinä itsensä aika voimattomaksi.

Joku edellä mainitsi, että lapsettomillakin on jonkinlainen vastuu siitä, miten kanssaihmisiään kohtelevat. Tämä kolikon kääntöpuoli on varmaan suurempi TABU kuin lapsettomuus itse, sillä kun ystävyyssuhteeseen tulee lapsettomuuden takia yhtäkkiä tummia pilviä (on kuin välissämme olisi näkymätön muuri jonka yli tai ympäri yritetämme huutaa toisillemme mutta sanat vääristyvät matkalla ja lopputulema on jomman kumman syvä loukkaantuminen), yleensä lapsellista syytetään helpommin ja nimenomaan empatian puutteesta ja tunnekylmyydestä, vaikka totuus voi hyvin olla se, että juuri hän on yrittänyt sillä saralla petrata enemmän. Lapsettomalla voimavarat kuluvat kenties hoitoihin, mahdolliseen eristäytymiseen ja masennukseen. En minä heiltä ihmeitä odota, mutta edes pienen pieni kunnioitus olisi kiva. Sitten käy niin kuin nyt minulla, että tulee eteen se hetki, kun ei enää jaksa eikä oikein tiedäkään, mitä voisi enää tehdä. Se tuntuu pahalta, jo lastenkin puolesta.

Mutta minä jatkan ymmärtämistä ja yritän jaksaa. Ehkä se taukokin olisi hyvä juttu.

 

["vieras"]

Karu totuus on, että eri elämäntilanteissa elävät ihmiset eivät ole aina parasta seuraa toisilleen. Kyllä kriisin keskellä elävän ihmisen on otettava itse vastuu siitä, jos haluaa vältellä tavallista elämää, eikä pakottaa muita siihen mukaan. Vähentäisin tekemisissäolemista selvästi.