V
Voimat vähissä
Vieras
Muutimme kesäkuussa uudelle paikkakunnalle perheen kanssa. Minulle tosin kotiseutua, ja mies sai töitä täältä. Rakennamme taloa, ja nyt asumme väliaiksesti 68m2 asunnossa, neljän lapsen ja ison koiran kanssa!!! Nuorin lapsista kahden vanha, ja muut jo kouluiässä, alaluokilla.
Minulla on pitkään ollut ahdistusta ja jonkin asteisia masennuksen oireita, mutta olen yrittänyt vain sitkotella. Reilu kuukausi sitten otin yhteyttä paikalliseen mtt toimistoon, ja kövin juttelemassa hoitajan sekä lääkäri kanssa. Masennustestistä tuli lähemmäs 30 pistettä, mutta lääkäri ei kuitenkaan nähnyt minua depressiivisenä, van yli stressaantuneena. Lääkkeitä ei halunnut kirjoittaa, kun niitä joskus vuosia sitten kokeilin moniakin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, mutta huonoin tuloksin. Aina tuli vain haittavaikutuksia, mutta ei apua ei juurikaan.
Nyt sitten pari viikkoa sitten huomasin että käyn koko ajan ihan ylikierroksilla. Siivoan ihan koko ajan! Koira tuo hiekkaa pieneen asutoon aivan hirveästi, sekä karvanlähtökin pahimmillaan. siivoan, siivoan ja siivoan... eikä näy missään.Pyykkiä on koko ajan pilvin pimein, vaikka pesen selkä vääränä sitä. mies on aina raksalla, joten minä käyn kaupassa, laitan ruuan, hoidan kaikki juoksevat asiat, ja lasten harrastus menot. Nuorimmainen on nyt pari kertaa viikossa tarhassa, että saisin omaa aikaa, mutta nekin päivät menee siivoamiseen. Tää asunto on niin pieni, näin isolle porukalle, että tuntuu että koko ajan vain pitää siivota. en osaa enää rentoutua ollenkaan. aamulla jos olen imuroinut, ja iltapäivästä tulen kaupasta, niin jo on eteisenmatto täynnä vaaleaa karvaa kun koiraa makaa siinä kaiken aikaa. Tää koti on ihan hirveän ahdistava, kun silmissä ei ole kuin siivottavaa koko ajan. Toista viikkoa on särkenyt päätä, ja puren hampaitakin hullun lailla yhteen, sydän tykyttää myös kauheasti.
Olen puhunut perheelle että mitäs jos luovuttaisiin koirasta, kun en kertakaikkiaan jaksa enää, ja tuntuu että alan kohta tuota koiraakiin vihaamaan.Ja kaikki vaan tappelee että kuka jaksaa sen viedä lenkille. No, eihän kukaan siitä halua luopua, lapset vaan itkee että ei siitä saa luopua.
Ruuan laitokaan ei jaksa kiinnostaa enää yhtään, se on vain välttämötän pakko, mikä minun on äitinä tehtävä.
Tänään sit isäntä lähti töihin jo varhain, lapset kouluun ja nuorin tarhaan. Ja mulla on niin kurja olo, etten tiedä mitä ajatella.Ensiksikin, en olisi edes lasta jaksanut viedä tarhaan...Siis en jaksaisi pukea häntä, enkä muutenkaan viedä..Mutta en kyllä jaksaisi hänen kanssaan kotonakaan
Nyt olen tässä yksin, ja itkien katson ympärilleni että mistähän aloittaisin: sängyt petaamatta(vaikka lapsille niistäkin paasataan että ne pitää itse pedata), koira odottaa ruokaa ja lenkkiä, mutta mua ei suoraan sanottuna se kiinnosta! Matot ihan hiekassa ja koiran karvassa, ja kaappi täys lika pyykkiä. en jaksa enää tätä pyöritystä!!!! päätäkin särkee taas ja niskat on jäykät. Entäs jos vain tappaisi itsensä, niin ei tarvisi tätä kotia siivoata enää!
En tiedä miten tästä eteenpäin, kun en kuulemma lääkärin meilestä ole depressiivinen, en tarvitse lääkehoitoa ja sairalomaakaan ei kirjoita. olen työttömänä työnhakijana, mutta en töihin jaksaisi mitenkään itseäni raahata.
Elämästä on kadonnut ilo, ja mielekkyys... ei sen tällaista pitäisi olla
Minulla on pitkään ollut ahdistusta ja jonkin asteisia masennuksen oireita, mutta olen yrittänyt vain sitkotella. Reilu kuukausi sitten otin yhteyttä paikalliseen mtt toimistoon, ja kövin juttelemassa hoitajan sekä lääkäri kanssa. Masennustestistä tuli lähemmäs 30 pistettä, mutta lääkäri ei kuitenkaan nähnyt minua depressiivisenä, van yli stressaantuneena. Lääkkeitä ei halunnut kirjoittaa, kun niitä joskus vuosia sitten kokeilin moniakin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, mutta huonoin tuloksin. Aina tuli vain haittavaikutuksia, mutta ei apua ei juurikaan.
Nyt sitten pari viikkoa sitten huomasin että käyn koko ajan ihan ylikierroksilla. Siivoan ihan koko ajan! Koira tuo hiekkaa pieneen asutoon aivan hirveästi, sekä karvanlähtökin pahimmillaan. siivoan, siivoan ja siivoan... eikä näy missään.Pyykkiä on koko ajan pilvin pimein, vaikka pesen selkä vääränä sitä. mies on aina raksalla, joten minä käyn kaupassa, laitan ruuan, hoidan kaikki juoksevat asiat, ja lasten harrastus menot. Nuorimmainen on nyt pari kertaa viikossa tarhassa, että saisin omaa aikaa, mutta nekin päivät menee siivoamiseen. Tää asunto on niin pieni, näin isolle porukalle, että tuntuu että koko ajan vain pitää siivota. en osaa enää rentoutua ollenkaan. aamulla jos olen imuroinut, ja iltapäivästä tulen kaupasta, niin jo on eteisenmatto täynnä vaaleaa karvaa kun koiraa makaa siinä kaiken aikaa. Tää koti on ihan hirveän ahdistava, kun silmissä ei ole kuin siivottavaa koko ajan. Toista viikkoa on särkenyt päätä, ja puren hampaitakin hullun lailla yhteen, sydän tykyttää myös kauheasti.
Olen puhunut perheelle että mitäs jos luovuttaisiin koirasta, kun en kertakaikkiaan jaksa enää, ja tuntuu että alan kohta tuota koiraakiin vihaamaan.Ja kaikki vaan tappelee että kuka jaksaa sen viedä lenkille. No, eihän kukaan siitä halua luopua, lapset vaan itkee että ei siitä saa luopua.
Ruuan laitokaan ei jaksa kiinnostaa enää yhtään, se on vain välttämötän pakko, mikä minun on äitinä tehtävä.
Tänään sit isäntä lähti töihin jo varhain, lapset kouluun ja nuorin tarhaan. Ja mulla on niin kurja olo, etten tiedä mitä ajatella.Ensiksikin, en olisi edes lasta jaksanut viedä tarhaan...Siis en jaksaisi pukea häntä, enkä muutenkaan viedä..Mutta en kyllä jaksaisi hänen kanssaan kotonakaan
Nyt olen tässä yksin, ja itkien katson ympärilleni että mistähän aloittaisin: sängyt petaamatta(vaikka lapsille niistäkin paasataan että ne pitää itse pedata), koira odottaa ruokaa ja lenkkiä, mutta mua ei suoraan sanottuna se kiinnosta! Matot ihan hiekassa ja koiran karvassa, ja kaappi täys lika pyykkiä. en jaksa enää tätä pyöritystä!!!! päätäkin särkee taas ja niskat on jäykät. Entäs jos vain tappaisi itsensä, niin ei tarvisi tätä kotia siivoata enää!
En tiedä miten tästä eteenpäin, kun en kuulemma lääkärin meilestä ole depressiivinen, en tarvitse lääkehoitoa ja sairalomaakaan ei kirjoita. olen työttömänä työnhakijana, mutta en töihin jaksaisi mitenkään itseäni raahata.
Elämästä on kadonnut ilo, ja mielekkyys... ei sen tällaista pitäisi olla
on ja vaikka tulostaa tuo kirjoituksesi sinne. Joskus se masennus ei kerta kaikkiaan "näy päälle" vastaanottotilanteessa. Tuo 30p:kin on jo aivan selvä tulos. Jos lääkitys ei sovi, niin jonkinlainen psykoterapia tai ainakin keskustelukäynnit olisivat tarpeen. Eikä työkyvyn uudelleenarvioiminenkaan olisi pahitteeksi (sairauslomaa?). Saat kaiken virtuaalisen empatiani täältä vielä yöpukuiselta ja flunssaiselta ammatti-ihimiseltä 
. Joskus apua kannattaa hakea, vaikka sinnikkyyttä ei oikein siihen olisikaan. Sano, että TARVITSET apua NYT.
ehkä päivemmällä sitte... 