En nauti seksistä enää

["aapee"]

En enää oikein kunnolla halua seksiä mieheni kanssa. Koko homma on väljähtänyttä, enkä tunne vetoa samalla tavalla mieheeni kuin ennen.

Mies on minun ensimmäinen ja ainut rakkaus ja rakastin miestä tosi paljon, kun aloimme seurustella kuusi vuotta sitten. Vaikka kyseessä oli alkuhuumakin, mutta olin muutenkin tosi rakastunut. Sen takia seksikin oli hyvää ja sain orgasmin joka kerta.

Nyt kaikenlaista hommaa on jäänyt viime vuosina hampaan koloon, enkä vaan yksinkertaisesti halua miestäni, kun ei ole samanlaista tunnetta. Yleensä on vaan pieni vitutus takaraivossa miestäni kohtaan, mikä ei puhumalla laimene, koska olen puhunut mielestäni paljonkin ja riidelty on liikaakin. En näe tähän tilanteeseen minkäänlaista muutosta.

Nyt vaan haaveilen muista miehistä, mutta sellaiset pelkät seksisuhteet on ihan turhia omalle kohdalleni, koska olen tunne on niin iso osa nautintoa. Tuntuu, että olen ikuisiksi ajoiksi tuomittu surkeaan seksiin ja se ajatus kauhistuttaa, koska tykkäsin ennen niin paljon seksistä. Niin, ja meillä on yksi lapsi, joten en ole kyllä ihan helpolla eroamassa. Siis tuomittu surkeaan seksiin tai ei seksiin ollenkaan, kuten on ollut nyt pitkän aikaa.

Haaveilen muista miehistä ihan tosissani. Sekin on kidutusta vaan, kun se ei johda mihinkään.

 

[iygiygyi]

Mä olin ihan samassa tilanteessa vuosi sitten. Miehillä on tapana aivopestä naiset uskomaan, että se johtuu iästä ja äitiydestä.

Mutta sitten tapasin duunissa miehen, joka vei totaalisesti jalat alta. Ajattelin seksiä jatkuvasti kaikesta perhearjen pyörittämisestä huolimatta. Oli huojentavaa tajuta, ettei mussa ole mitään vikaa, mun seksuaalisuuteni tai naiseuteni ei ole äitiydestä huolimatta kuollut. Mieheni ei vaan enää aiheuttanut mussa minkäänlaista halua... Koin kiihkeän salaromanssin, joka on jättänyt jälkensä. Mussa kytee toive elää ja nauttia. En voi lasteni vuoksi uhrata loppuelämääni väljähtäneessä avioliitossa.

 

["aapee"]

Mä olin ihan samassa tilanteessa vuosi sitten. Miehillä on tapana aivopestä naiset uskomaan, että se johtuu iästä ja äitiydestä.

Mutta sitten tapasin duunissa miehen, joka vei totaalisesti jalat alta. Ajattelin seksiä jatkuvasti kaikesta perhearjen pyörittämisestä huolimatta. Oli huojentavaa tajuta, ettei mussa ole mitään vikaa, mun seksuaalisuuteni tai naiseuteni ei ole äitiydestä huolimatta kuollut. Mieheni ei vaan enää aiheuttanut mussa minkäänlaista halua... Koin kiihkeän salaromanssin, joka on jättänyt jälkensä. Mussa kytee toive elää ja nauttia. En voi lasteni vuoksi uhrata loppuelämääni väljähtäneessä avioliitossa.

Tiedän tasan tarkkaan, ettei tämä johdu iästä eikä äitiydestä. Olen kuitenkin vasta 27, eikä äitiys liity tähän kyllä... Tämä johtuu miehestäni. Olen toistuvasti ilmaissut tyytymättömyyteni mieheen, eikä hän muutu mihinkään. Olen kuin itsestäänselvyys.

Miehet näyttävät usein kuvittelevan, ettei naiset halua seksiä, koska ovat naisia...

Oletko sitten vielä naimisissa? Mitä aiot tulevaisuudessa?

 

["ninja"]

[QUOTE="aapee";28694445]En enää oikein kunnolla halua seksiä mieheni kanssa. Koko homma on väljähtänyttä, enkä tunne vetoa samalla tavalla mieheeni kuin ennen.

Mies on minun ensimmäinen ja ainut rakkaus ja rakastin miestä tosi paljon, kun aloimme seurustella kuusi vuotta sitten. Vaikka kyseessä oli alkuhuumakin, mutta olin muutenkin tosi rakastunut. Sen takia seksikin oli hyvää ja sain orgasmin joka kerta.

Nyt kaikenlaista hommaa on jäänyt viime vuosina hampaan koloon, enkä vaan yksinkertaisesti halua miestäni, kun ei ole samanlaista tunnetta. Yleensä on vaan pieni vitutus takaraivossa miestäni kohtaan, mikä ei puhumalla laimene, koska olen puhunut mielestäni paljonkin ja riidelty on liikaakin. En näe tähän tilanteeseen minkäänlaista muutosta.

Nyt vaan haaveilen muista miehistä, mutta sellaiset pelkät seksisuhteet on ihan turhia omalle kohdalleni, koska olen tunne on niin iso osa nautintoa. Tuntuu, että olen ikuisiksi ajoiksi tuomittu surkeaan seksiin ja se ajatus kauhistuttaa, koska tykkäsin ennen niin paljon seksistä. Niin, ja meillä on yksi lapsi, joten en ole kyllä ihan helpolla eroamassa. Siis tuomittu surkeaan seksiin tai ei seksiin ollenkaan, kuten on ollut nyt pitkän aikaa.

Haaveilen muista miehistä ihan tosissani. Sekin on kidutusta vaan, kun se ei johda mihinkään.[/QUOTE]

miksi seksi on surkeaa? omien tunteittesi takia? osaatko sinä käsitellä tunteita? ristiriitoja? varaa pariterapiaan aika jos syynä on parisuhdeongelmat.

lopeta se muista miehistä haaveilu,tiedät itsekkin että oma suhde on silloin tuhoon tuomittu kun antaa itselleen luvan edes haaveilla muista..

ps.joka suhteessa tulee ongelmia,joka suhteessa sä loukkaannut jostain/tulet loukanneeksi jollain puolisoasi.. joka suhteessa tulee arki eteen eikä ole enään välttämättä samanlaista hekumaa. mutta sä voit itse vaikuttaa sun intohimoon.

tottakai jos sä ajattelet koko ajan sitä mitä väärää mies on tehnyt,miten hän on sua loukannu,niin tottakai sun tunteet ja intohimo laimenee. mutta jos sen sijaan ajattelet niitä ihania juttuja ja päätät antaa anteeksi. niin kyllä ne tunteetkin voimistuu. jos ei omin voimin pysty niin terapeutti auttaa.

sitä on niin hyvä syyttää sitä toista,mutta itse sitä on vastuussa siitä miten asioihin reagoi.. joskus on ite syypää koko ongelmaan,mutta sitä aan syyttää sitä toista kun ei muutakaan osaa.

millä tavalla sä oot yrittänyt päästä eroon noista sun ajatuksista? siis tarkoitan ettei oo ihan tervettä aina vaan pitää kiinni niistä asioista mitä mie son tehnyt väärin. ok mie son ehkä loukannut sua, niin minunkin mies minua.. ja minä häntä. on ollut aikoja jolloin en ole tuntenut yhtään rakkautta miestä kohtaan,mutta päätin että haluan rakastaa/haluan elää hänen kanssaan.. tietoisesti aloin ajattelemaan enempi sitä hyvää mitä hänessä on.. yks ilta huomasin ajattelevani että rakastan häntä..

 

[jhhjvjhgv]

Höpönlöpö... Naiset yleensä syyttävät vain ja ainoastaan itseään, hyväksyvät surkeaa käytöstä parempaa odotellessa ja hylkäävät unelmansa ja tarpeensa lasten vuoksi.

 

["aapee"]

[QUOTE="ninja";28694729]miksi seksi on surkeaa? omien tunteittesi takia? osaatko sinä käsitellä tunteita? ristiriitoja? varaa pariterapiaan aika jos syynä on parisuhdeongelmat.

lopeta se muista miehistä haaveilu,tiedät itsekkin että oma suhde on silloin tuhoon tuomittu kun antaa itselleen luvan edes haaveilla muista..

ps.joka suhteessa tulee ongelmia,joka suhteessa sä loukkaannut jostain/tulet loukanneeksi jollain puolisoasi.. joka suhteessa tulee arki eteen eikä ole enään välttämättä samanlaista hekumaa. mutta sä voit itse vaikuttaa sun intohimoon.

tottakai jos sä ajattelet koko ajan sitä mitä väärää mies on tehnyt,miten hän on sua loukannu,niin tottakai sun tunteet ja intohimo laimenee. mutta jos sen sijaan ajattelet niitä ihania juttuja ja päätät antaa anteeksi. niin kyllä ne tunteetkin voimistuu. jos ei omin voimin pysty niin terapeutti auttaa.

sitä on niin hyvä syyttää sitä toista,mutta itse sitä on vastuussa siitä miten asioihin reagoi.. joskus on ite syypää koko ongelmaan,mutta sitä aan syyttää sitä toista kun ei muutakaan osaa.

millä tavalla sä oot yrittänyt päästä eroon noista sun ajatuksista? siis tarkoitan ettei oo ihan tervettä aina vaan pitää kiinni niistä asioista mitä mie son tehnyt väärin. ok mie son ehkä loukannut sua, niin minunkin mies minua.. ja minä häntä. on ollut aikoja jolloin en ole tuntenut yhtään rakkautta miestä kohtaan,mutta päätin että haluan rakastaa/haluan elää hänen kanssaan.. tietoisesti aloin ajattelemaan enempi sitä hyvää mitä hänessä on.. yks ilta huomasin ajattelevani että rakastan häntä..[/QUOTE]

Seksi on surkeaa juuri siksi, kun tunteet on laimenneet, mikä johtuu siitä, että mies on tehnyt väärin minua kohtaan. Sitten hänellä on tapana valehdella muuttuvansa, toimimalla ensi kerralla toisin jne. Hän sanoo, mitä tahansa, mutta ei tee mitään. Sitten kun hän jää kiinni valheesta, eikä voi selittää itseään pois tilanteesta, vaihtuu taktiikka. Meidän avioliitto on kuin joku oikeuskäsittely. Kaikkeen löytyy syy minusta. Mies sanoo mitä tahansa, että pääsee kuin koira veräjästä. Ei huvita siinä vaiheessa antaa anteeksi.

Kun olin raskaana, tulin suunnittelematta, meillä meni tosi huonosti ja mies sanoi, että on minun kanssani vain pakosta. Siitä lähtien en ole enää paljon tuntenut syyllisyyttä, jos olenkin haaveillut muista miehistä. Hän on myös meidän seurusteluaikoina käynyt salaa treffeillä jonkun toisen tytön kanssa. Minä kuitenkin rakkaudesta sokeana en välittänyt tästä, paitsi sen jälkeen, kun mieheni julmasti hylkäsi minut raskaana ollessani. Okei, olemme vielä yhdessä ja hän on pahoitellut asiaa myöhemmin, muttei se paljon lämmitä mieltä enää raskauden jälkeen. Ja olemme miljoona kertaa puhunut tästä asiasta, mutta en pysty antamaan anteeksi.

En tiedä, onko muiden avioliitossa tällaista vai ei, mutta jos on, en ihmettele yhtään, miksi puolet päätyy eroon, koska minun puolisolta on ainakin satanut kakkaa niskaan vuosien aikana. Mieheni sanoi tänäänkin, että haluaa olla kanssani, mutta miksi sitten jos rakastaa toista, elämä pitää olla niin vaikeaa? En ymmärrä.

 

["vieras"]

Tähän(kin) totean: miksi menette naimisiin keskenkasvuisten kanssa?

 

["aapee"]

Höpönlöpö... Naiset yleensä syyttävät vain ja ainoastaan itseään, hyväksyvät surkeaa käytöstä parempaa odotellessa ja hylkäävät unelmansa ja tarpeensa lasten vuoksi.

Minun mies syyttää ainakin minua ainoastaan ongelmista. Ja kyllä olen joutunut nielemään surkeaa kohtelua parempia aikoja odotellessa ja kyllä hylkäämään tarpeeni tämän avioliiton ja lapsen vuoksi.

Mutta mulla on vain tämä yksi elämä, en haluaa elää puutteessa nuoresta lähtien. Kaikilla muilla on niin hyvä seksielämä ja hyvä avioliitto ja hyvä elämä, hyvä sitä ja tätä. I got the shit end of the stick.

 

["aapee"]

[QUOTE="vieras";28694979]Tähän(kin) totean: miksi menette naimisiin keskenkasvuisten kanssa?[/QUOTE]

No olin itsekin aika keskenkasvuinen, kun mentiin naimisiin. Enkä varmaan vieläkään ole mikään vanha ja viisas. Ja miehessäni oli ja on hyviä puolia, mitkä vetosi minuun. Hänen kanssaan on helppo olla oma itsensä, hän on huolehtivainen, tekee kotitöitä, hän kuitenkin aina rakastaa minua kaiken riitelyn jälkeen, mitä monet ihmiset ei tee. Olen sen huomannut, että monet ihmiset hylkää ja syrjii, tai niin minulle on tehty, mutta mieheni on se, joka on jäänyt rinnalle loppujen lopuksi.

 

["vieras"]

[QUOTE="aapee";28695005]No olin itsekin aika keskenkasvuinen, kun mentiin naimisiin. Enkä varmaan vieläkään ole mikään vanha ja viisas. Ja miehessäni oli ja on hyviä puolia, mitkä vetosi minuun. Hänen kanssaan on helppo olla oma itsensä, hän on huolehtivainen, tekee kotitöitä, hän kuitenkin aina rakastaa minua kaiken riitelyn jälkeen, mitä monet ihmiset ei tee. Olen sen huomannut, että monet ihmiset hylkää ja syrjii, tai niin minulle on tehty, mutta mieheni on se, joka on jäänyt rinnalle loppujen lopuksi.[/QUOTE]

No niin, listasit monta hyvää asiaa, joiden vuoksi on hyvä kuitenkin jatkaa, sillä ilmiselvästi rakastat miestäsi. Analysoit mielestäni tilannetta hyvin.

Jokaisella se perheen muodostaminen, kun lapsia tulee ja saadaan, muuttaa elämää ja läheisyys kumppanin kanssa ei ole itsestäänselvyys.

Seksistä ei pitäisi tulla suorittamista tyyliin "nyt pitäisi rakastella, kun lapset just nukahtivat" -tyyliin. Mä en ole itse kovin nopeasti lämpenevää tyyppiä ja kun on hyvä hetki, tykkään aloittaa läheisyyshetkin ja seksin niin, että olemme ihan kiinni toisissamme alasti, jalat ja kädet toisiimme kietoutuneina. Sitten annetaan kropan kertoa tarpeemme ja siitä se lähtee. Tyyliin Kamasutra.. Oikeasti, mulla on paljon "lukkoja", mitä tulee läheisyyteen, mutta tätä kannattaa kokeilla.

Älä luovuta!

 

[zazi]

Ootteko ajatellut pariterapiaa? Toisille auttaa, toisille ei. Voisi kuvitella, että että puolueettomalla maaperällä, puolueettoman ihmisen avulla voisi saada umpisolmuja auki?

Parisuhteessa tulee aina ristiriitoja ja konflikteja, niiltä ei voi välttyä. Jotta suhde voi jatkua vuodesta toiseen, pitää riidat voida sopia ja anteeksi pyydetyt asiat antaa anteeksi ja unohtaa (joo, on asioita joita ei voi antaa anteeksi, mutta ne kyllä sitten myös lopettaa parisuhteen, kuten pahoinpitely yms.). Väliin jääneet asiat luo vaan kuilun ja pahentaa tilannetta.

Meillä takana 7 vuoden yhdessäolo. Mies on mun ensirakkaus, aivan ihana tapaus. Edelleen samanlainen kuin oli silloin kun tavattiin. Mutta, jo tänä aikana mulla on ollut pari hyvinkin halutonta kautta. Yksi parhaillaan menossa. Seksi oman puolison kanssa ei kiinnosta. Siksi istun täälläkin nyt, jotta mies ehtii nukahtaa ennen kuin menen sänkyyn. En syytä tai yhdistä haluttomuutta kumppaniin, tai siihen mitä hän on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Musta on ihan luonnollista että aina ei vaan haluta. Nyt on jopa niin etten välitä pussailla tai halia. Ehkä miehestä on tullut liian tuttu, liian varma, liian itsestäänselvyys. En tiedä. Tai sitten haluttomat kaudet vaan kuuluu elämään ja kun tästä selvitään, niin tiedossa on erittäin hyvää seksiä

Tahdon vaan sanoa, että haluttomia kausia on muillakin, niitä ei pidä pelästyä. Eikä suhdetta sen vuoksi kaataa.