En mä pääse ikinä yli erosta

Taas on itkuinen olo ja vaikka ex teki paskimman teon mitä voi tehdä ja en mä sitä takasin halua mut mun on ikävä sitä!!!! ja erosta on vuosi jo aikaa! Mun elämäni rakkaus...

 

Vali vali. Ehkä se on onnellisempi kun pääsi sinusta eroon?

 

[QUOTE="vieras";26644123]Vali vali. Ehkä se on onnellisempi kun pääsi sinusta eroon?[/QUOTE]

no varmaan onkin mut silti mun on ikävä.

 

Mulla sama juttu. Usein ikävä exää, mutta en oo varma onko sen uus vielä kuvioissa

 

Aika auttaa ja ehkä voisit kokeilla jotain pientä flirttiä kesääsi piristämään. Jos sinulla ei ole mitään "äksöniä" omassa elämässäsi niin mitä muuta muisteltavaakaan voi olla kuin se ex?
Jos hän kerran teki jotain sinua loukkaavaa, ei hän ole sinua ansainnutkaan vaN jossain on ihan varmasti joku paljon parempi sinua varten. Sitä etsiessäsi opettele rakastamaan itse itseäsi ja nauttimaan omasta vapaudestasi!

 

:hug:

Tiiäkkö. Ei se ollu sun elämäs rakkaus. Se on vielä tuolla jossain

Ikävä on sallittua. Ei kukaan voi sanoa sulle kuinka kauan "saa" surra. Jos olit varautunut viettään loppuelämää yhdessä niin ottaahan se koville. Sulla vaan menee enemmän aikaa kuin joillain.

Auttaisko joku konkreettinen juttu? Listaat kaikki kokemas vääryydet hänen osaltaan, yksityiskohtaisesti, tunteineen. Ja hyvät asiat. Pisteytä vaik onni ja tuska. Katso mihin se vaaka kääntyy.

 

Aika auttaa ja ehkä voisit kokeilla jotain pientä flirttiä kesääsi piristämään. Jos sinulla ei ole mitään "äksöniä" omassa elämässäsi niin mitä muuta muisteltavaakaan voi olla kuin se ex?
Jos hän kerran teki jotain sinua loukkaavaa, ei hän ole sinua ansainnutkaan vaN jossain on ihan varmasti joku paljon parempi sinua varten. Sitä etsiessäsi opettele rakastamaan itse itseäsi ja nauttimaan omasta vapaudestasi!

Olen käynyt treffeillä ja viettänyt mukavia iltoja miesten kanssa joten en mä nyt ihan yksin ole täällä sohvalla kyhjöttänyt. Kyllä mä olen sitä mieltä et ei se mua olis ansainnutkaan ,en todellakaan ole sen arvoinen mutta silti se asia ei muutu et se oli mun elämäni suurin rakkaus. Vieläkin tekee pahaa kun muistelee sitä mitä teki ja kun näen sen tulee vieläkin itku. Ainoa vaan etten mä osaa nauttia tästä vapaudesta vaikka olenkin nyt tehnyt sellasia asioita mitä en varmaan muuten olis tehnyt. Uusia tuttujakin saanut,no miehiä lähinnä joiden kanssa ollut jotain,ei toki kaikkien, mut kuitenkin silleen kiva et nyt on uusia juttukavereita jos jossain törmää,muuten nyt ei olla tekemisissä kuin vaan sillon jos jossain törmäillään.

 

:hug:

Tiiäkkö. Ei se ollu sun elämäs rakkaus. Se on vielä tuolla jossain

Ikävä on sallittua. Ei kukaan voi sanoa sulle kuinka kauan "saa" surra. Jos olit varautunut viettään loppuelämää yhdessä niin ottaahan se koville. Sulla vaan menee enemmän aikaa kuin joillain.

Auttaisko joku konkreettinen juttu? Listaat kaikki kokemas vääryydet hänen osaltaan, yksityiskohtaisesti, tunteineen. Ja hyvät asiat. Pisteytä vaik onni ja tuska. Katso mihin se vaaka kääntyy.

Ei sitä elämän rakkautta ole välttämättä olemassakaan. Turha uskomus kuten että jokainen on hyvä jossain. Yleensä samat ihmiset on hyviä useissa asioissa ja heikot ei pärjää missään.

 

Positiivista on kuitenkin ollut huomata et olen lähentynyt 2 ihmisen kanssa eron jälkeen joiden kanssa ei ennen oltu kuin silloin tällöin tekemisissä,no toisaalta olen myös erkaantunut yhdestä parhaimmista kavereistani,syytä en siihen tiedä.

 

Minä erosin Elämäni Rakkaudesta puolisen vuotta sitten. Se teki tosi kipeetä ja oli ihan hirveää, mutta näin on paras: ei me oltaisi kuitenkaan pysytty kamalan pitkään enää yhdessä onnellisesti. Eron jälkeen olen taas päässyt kiinni siihen elämään, josta jouduin vähän luopumaan suhteeseen alettuani.

Uskon, että meillä on useampi Se Oikea, joista jokainen on aivan oikea omalla ajallaan - kesti suhde sitten kaksi viikkoa tai eliniän.

Joskus on parempi olla yksin, minun on nyt. Ehkä, ap, sullakin helpottaa pian? Toivon ainakin niin.

 

Ja pitkästä suhteestahan kestää pitempään toipua kuin lyhyestä.

 

Minä erosin Elämäni Rakkaudesta puolisen vuotta sitten. Se teki tosi kipeetä ja oli ihan hirveää, mutta näin on paras: ei me oltaisi kuitenkaan pysytty kamalan pitkään enää yhdessä onnellisesti. Eron jälkeen olen taas päässyt kiinni siihen elämään, josta jouduin vähän luopumaan suhteeseen alettuani.

Uskon, että meillä on useampi Se Oikea, joista jokainen on aivan oikea omalla ajallaan - kesti suhde sitten kaksi viikkoa tai eliniän.

Joskus on parempi olla yksin, minun on nyt. Ehkä, ap, sullakin helpottaa pian? Toivon ainakin niin.

No pitkä se suhde oli,mä olin jo perustamassa perhettä kun ero tuli,mut eipä sitten keritty panna lasta alulle. Kyllä mä vuodessa olen aika pitkälle jo päässyt mutta se eron loppu ja se syy vielä vainoaa mua,se loukkas tosi pahasti ja kun ite en vois ikinä satuttaa ihmistä kenestä välitän.Olen ehkä liian kiltti.

 

No pitkä se suhde oli,mä olin jo perustamassa perhettä kun ero tuli,mut eipä sitten keritty panna lasta alulle. Kyllä mä vuodessa olen aika pitkälle jo päässyt mutta se eron loppu ja se syy vielä vainoaa mua,se loukkas tosi pahasti ja kun ite en vois ikinä satuttaa ihmistä kenestä välitän.Olen ehkä liian kiltti.

Liika kilttiys ei ole koskaan hyväksi, se ei palvele kenenkään tarkoituksia. Kannattaako ikävöidä jotain, joka on loukannut tosi pahasti?

 

Liika kilttiys ei ole koskaan hyväksi, se ei palvele kenenkään tarkoituksia. Kannattaako ikävöidä jotain, joka on loukannut tosi pahasti?

Ei pitäisi ikävöidä,mitä se oikeestaan kannattaa mutta minkäs sitä tunteilleen voi. ja kiltteys,se vaan on mussa ehkä pitää opetella olemaan niin kiltti.

 

Muuta asennettasi. Se on loppujen lopuksi niin yksinkertaista. Kun tekisi mieli murehtia taas mennessä, päätät vain ajatella jotain muuta, tai tehdä jotain muuta joka vie ajatukset muualle.

 

[QUOTE="vieras";26644476]Muuta asennettasi. Se on loppujen lopuksi niin yksinkertaista. Kun tekisi mieli murehtia taas mennessä, päätät vain ajatella jotain muuta, tai tehdä jotain muuta joka vie ajatukset muualle.[/QUOTE]

Ja tätähän olen myös tehnyt,aina se ei vain onnistu. No kunhan se aurinko taas paistaa niin varmaan mielikin kirkastuu ja pääsee nauttimaan kaikesta.

 

Se on varmasti totta, ettei sellaista elämän ns. rakkautta tai yhtä oikeaa välttis ole, tai ehkä on aina joku erityisempi ja minusta sanonta " ei vaihtamalla parane" on myös totta. Yleensä huonompaan vaan menee.
Mutta ymmärrän aloittajaa. Joskus on vaikeaa unohtaa. Mutta sanon sinulle,että ymmärtääkseni lapsia teillä ei ole, joten ole hyvilläsi! Elä elämääsi ja ole onnellinen, että tuossa tilanteessa teillä ei ole yhteisiä lapsia!
Tilanne on 1000000 krt kauheampi kun on lapsia ja tuo tilanne. Silloin vasta vaikeaa on vaikka kuinka olisi tehnyt potaskoja asioita ja sinä kärsinyt.

 

:hug:

Joillain voi toipuminen kestää parikin vuotta (tai enemmänkin). Etenkin, jos on pitkästä suhteesta kyse.

 

Vuosi on kuitenkin melko lyhyt aika. Itselläni menossa nyt neljäs vuosi eron jälkeen enkä vieläkään ole niin toipunut, että voisin kuvitella seurustelevani. Elämä on hyvää ja olen ihan onnellinen lasten kanssa. Yksi muutaman kuukauden laastarisuhde ollut, pari yhden illan juttua. En oikeastaan tässä elämäntilanteessa jaksa edes ajatella uuteen ihmiseen tutustumista, saati että oikeasti yrittäisin jotain suhdetta. Ei olisi reilua kenellekään.

 

[QUOTE="vieras";26644814]Vuosi on kuitenkin melko lyhyt aika. Itselläni menossa nyt neljäs vuosi eron jälkeen enkä vieläkään ole niin toipunut, että voisin kuvitella seurustelevani. Elämä on hyvää ja olen ihan onnellinen lasten kanssa. Yksi muutaman kuukauden laastarisuhde ollut, pari yhden illan juttua. En oikeastaan tässä elämäntilanteessa jaksa edes ajatella uuteen ihmiseen tutustumista, saati että oikeasti yrittäisin jotain suhdetta. Ei olisi reilua kenellekään.[/QUOTE]

Must tuntuu kamalalta ajatukselta et olisin tässä nyt yksin vuosia,vuosikin tuntunut pitkältä saatikka et olisin 3-4 vuotta tai vielä enempi,sitten on jo myöhästä perustaa perhettäkään kun kuitenkin haluis uudessa suhteessa olla jonkun aikaa kasinkin. mulla ei ole ollut laastarisuhdetta enkä sellasta kaipaakaan,yhen yön juttuja on ollut muutamia. Mä en varmaan toivu ikinä mutta jos mä odotan sitä päivää et olen täysin toipunut niin saan olla kyl ikuisesti yksin. Tiedän ettei ole reilua ketään kohtaan enkä juuri nyt ole mihinkään ryhtymässä mut en voisi kuvitella olevani yksin tässä nyt montaa vuotta.

 

Exäni teki/aiheutti minulle todella kurjia asioita, ja luottamus oli lopulta niin todella mennyt kuin se vain voi olla. Takaisin en häntä tahdo.

Silti kaipaan sitä tunnetta, joka joskus oli, yhteistä tuntemista, luottamuksen hetkiä joita oli nuorempana. Mutta: mitä kaipaan? Sitä ihmistä, joka oli, sitä joka on nyt, vaiko omaa nuoruuttani, aikaa jolloin en ollut näin "tietoinen" (kyyninen; toivottavasti sentään en) kuin nyt?

 

Kuinka kauan olitte yhdessä ennen kuin erositte?

 

Kuinka kauan olitte yhdessä ennen kuin erositte?

7 vuotta

 

Minä erosin kolme vuotta sitten. On jo uusi mieskin kuvioissa. Mutta paskaahan tämä elämä on. Ihan hirveä ikävä ydinperhettä, vaikka sinänsä miestä ei ole. Mutta olis vaan pitäny pysyä aloitetussa asiassa. Monta hyvää asiaa meni oman kuvitellun rakkauden tavoittelun mukana. Eikä siis kummallakaan ollut ketään toista.