En jaksa järjestää lapselle 2-vuotissynttäreitä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja olen niin väsynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kohtalon toveri.
Omat tunteet ovat lähestulkoon samat mitä tulee anoppilan väkeen.

Tiedän niin 100% miltä sinusta tuntuu. Mutta ymmärtääkö 2v todella jos häntä ei ole suku juhlimassa? eikö oma perhe riittäisi? Ja näin ei tarvita siivouksia ja stressiä.

Ei minulle lapsena mitään suku tai kaverisynttäreitä järjestetty. Tai ehkä kaksi kertaa koululaisena muistan että pari naapurin lasta oli kakkua syömässä.
 
Tiedän niin tunteen, kun anoppi pyörittelee päätään ja huokailee, ja sanoo, että kun hän... hän teki niin ja näin, ja hänellä oli niin siistiä ja toisella miniällä on niin siistiä ja lapset noukkivat muruset lattialta siellä toisella miniällä, ja ...

lapsen synttäreille tullaan tekemättömien töiden kanssa, eli miehelle lykätään paperihommia käteen ja aika vietetään miehen kanssa tehden niitä paperihommia, lapset tappelevat kun odottivat vieraita juhlistamaan toisen syntymäpäivää.

En minäkään järjestä enää juhlia suvulle. Miksi pitäisi? Ei ennen tarvinnut, ei ainakaan meillä kenellekään.
 
Voi, toi on tuttua. Munkin anoppi aina sanoo, kuinka silloin kun hän oli nuori äiti, ulkoiltiin kaksi kertaa päivässä kaksi tuntia vaikka olisi satanut paskaa taivaalta. Hän viimeisillään raskaana hoiti omien lastensa lisäksi vielä oman sairaan anoppinsa ja satapäisen karjan. Silloin oli tarkat rutiinit. Ja lapset ei kuulemma heräile öisin jos ne saa tarpeeksi ulkoilua. Tätä se jankkaa aina. Mikäköhän on tarpeeksi? Me ulkoillaan se kaksi tuntia, eivätkä silti nuku öitä läpeensä.

Kääntöpuolena mieheni on kertonut, että heillä tuli piiskaa hyvin pienestä eikä vanhemmat olleet oikeasti läsnä lapsille. Lisäksi heillä oli jatkuvasti kotiapulaisia. Mulle anoppi kuitenkin antaa ymmärtää olleensa joku vitun supersankari ja siinä samalla vähän polkee mua kun en vastaavaan pysty.
 
Enkä usko että 2-vuotias kärsii mun masennuksesta (mistä masennuksesta?) jos hän ei saa sukujuhlia. Totta kai leivotaan hänelle kakku ja juhlitaan oman perheen kesken. Silloin vaan ei ole paineita mistään.

Mä en oo masentunut. Masentuminen on kokonaisvaltaisempi, toivoton olotila. Mä olen vaan väsynyt miellyttämään muita ihmisiä.
 
:D Voi kuule harmaa ystävä, just tiskasin aamupäivän tiskit ja laitoin pyykit pyörimään. Kuivat viikkasin kaappiin. Eri asia joku perussiivous kuin ruveta hinkuttamaan kaikki listojen välit että arvon sukulaisrouville kelpaa.
 
Puhun miehelle kun se tulee kotiin illalla, että jos juhlittais perheen kesken. :)

Aiemmin keväällä kun oli kuraiset ilmat, luuttusin lattiat useamman kerran viikossa koska koiran jaloissa tuli likaa sisälle. Sen jalat pyyhitään joka kerta ovella, mutta silti tulee hiekkaa. Anoppi oli käymässä ja kaksivuotias leikki ja konttasi pitkin lattiaa vaaleat housut jalassa. Kahvipöydässä anoppi otti lapsen syliin ja ihan tyrmistyneenä tuijotti housunpolvia, jotka oli tummuneet. Sit katsoi mua silmät levinneenä, ja sopersin hänelle että pesen kyllä lattiat tosi usein, mutta sitä hiekkaa silti on ja se näkyy vaaleissa housuissa kun koiranpedissä konttailee.

Enpä itse kehtaisi.
 
Eihän sun oo pakko pitää synttäreitä koko suvulle. Pitäkää oman perheen kesket pienet kekkerit. Silloin sun ei tarvii siivota ja puunata. Tai sitte ulkoista synttärit jonnekin. Täälä meidän kaupungissa esim. voi vuokrata tosi pienellä rahalla MLL:n tilat joissa voi pitää mm synttärikutsut, Sillon välttyy siltä että tarvis omaa kämppää puunata ja laittaa.
 
Voi mun miesparkaa, jos olisi noin mennyt tekemään. :D
Saisi sellaista huutia, että varmasti muistaisi loppuelämän.
Tuossa nyt taitaa olla kaksi vaihtoehtoa: yhteistuumin miehen kanssa perutte kutsut ja tosiaan perhejuhlat vietätte. Tai kenties pari naapurin lasta tms. voisi tulla juhliin mukaan.
Ja saisitte keskittyä lapsiin, esim. pientä ohjelmaakin vosi olla, onginta tms.
Niin muuten, silloinhan voisi sanoa sille suvulle, että tällä kertaa teillä onkin lastenkutsut vaihteeksi.
Taikka sitten urheasti vedät sukujuhlat läpi ja kenties onkin kivempaa loppuin lopuksi kun uskot etukäteen. Onhan siinä ainakin kevätsiivousta vähän tullut tehtyä. Ja mies tietenkin osallistuu järjetelyihin.
 
kyllähän se vaan on niin, että jos on semmoisia asioita, jotka on oikeesti epäoikeudenmukaisia, niin niihin ei pidä alistua. Ja se on epäoikeudenmukaista, että sua pidetään tässä kohtaa orjana ja lisääntymispalvelujen tuottajana. Jos sulta ei ole kysytty edes muodon vuoksi, niin mies on mokannut törkeästi.

Eiköhän sitten pitäisi ottaa vakava perheneuvottelu miehen kanssa, että mitenkäs tämä syntynyt vahinko korjataan. En voi mitään niin inhota kuin semmoista selkärangattomuutta, että mies hymistelee että joo voivoi mutta koita nyt jaksaa. Se on käytännössä hyväksikäyttöä ja henkistä väkivaltaa, jos mies kävelee sun yli mielistelläkseen sukuaan. Sua ei nyt oteta täydestä. Kun aletaan ottaa, niin sua ei yllättäen väsytä ja ahdista miehen sukulaiset kommentteineen lainkaan niin paljon. Väsymys tulee tukahdutetusta raivosta.

Joo, kun mietin tuota tilannetta, niin tuntuu että ne kostonhimoiset strategiat ei ehkä ole se paras idea. Mutta sä voit silti olla tiukka olematta kostonhimoinen. Ja laittaa rajat sille, mihin suostut.

Vaivaako sua kenties hylkäämisen pelko, ja siksi pelkäät laittaa kovan kovaa vastaan? On aina olemassa se toinenkin vaihtoehto, jos ei sanelemaan uskaltaudu. Voi taistella sitkeydellä. Mutta kampoihin täytyy laittaa. Miehen on aika aikuistua ja sun myös, että lapsilla on aikuiset vanhemmat.

Vielä tosiaan tuosta koiran siivoamisesta. Jos teillä on mattoja, tekstiilejä ja pehmustettuja tuoleja, sohvia, joille istutaan, ne ovat miljoonasti tärkeämpiä asiassa kuin koira itse. Isäni siivosi ankarasti että voisin tulla kylään, ja kestin puoli minuuttia sen jälkeen, kun olin istunut sohvalle. Eli suomennettuna: et voi juuri auttaa näiden hölmöläisten keuhkoputkia, vaikka miten puunaisit. Miksi siis edes yrittää. Kaikella todennäköisyydellä heidän reaktionsa on joka tapauksessa sama kuin viimeksi.

Onhan siinä kyllä hienokin puoli, että ovat valmiita tulemaan teillekin. Niin monelle käy niin, että lapset perheineen ovat isovanhempien satelliitteja, ja periaatteestakaan juhlia ei voida kierrättää osoitteesta toiseen, vaan niistä tehdään valtakysymys. Niin moni täälläkin kertoo, ettei isovanhemmat tule ollenkaan käymään, saati muu suku. Vaikka asuttaisiin samassa kaupungissa ja nuo olisivat vielä terveitä työikäisiä.
 
Voit ihan hyvin järkätä juhlat vain oman perheen kesken, neljälle hengelle. Astmaatikot ottakoot lääkettä tai pysykööt poissa, et saa inhimillisellä työmäärällä koiranpölyjä pois millään. Ylipäätään tuollaisia sukulaisia en edes kutsuisi, omatkin vanhempani ovat välillä olleet pitkällä jäähyllä, kun ei löytynyt kykyä käydä asiallisesti kylässä. En mä aio nähdä vaivaa vain kuullakseni vittuilua, miten olen siivonnut jotakin huonosti, miten matot ovat väärän väriset ja mä ja mies paskoja. Ehei. Kumma kyllä sitä yhteistyökykyä löytyikin, kun huomasivat, että täällä ei tarvitse käydä kukkoilemassa, tai saavat lähdöt.
 
Hei taas kohtalotoveri. Kirjoitat mun elämästä ihan suoraan. Sun täytyy olla ainakin tuhatvuotias tuolla viisaudellasi. :)

Päädyin siihen, että järkkäilen pienet kestit, ja kaikki kutsutaan. Sovin miehen kanssa, että mikäli tunnen oloni ahdistuneeksi, ts. anoppi tukijoukkoineen rupeaa huomauttelemaan, saan pelkällä ilmoituksella ottaa koiran mukaan ja lähteä ulos kävelemään. Mies hoitaa sitten synttärit loppuun. Siivoilen ja puuhailen sen mitä ehdin ilman stressiä, koska mulla on nyt takaportti ja pakosuunnitelma jos tuntuu liian pahalta. Mitään sukuriitoja ei ruveta vetämään, vaan mä lähden sit pois.

Varmaan jos saisi paremman itseluottamuksen, olisi vastapuolen kohtelukin kunnioittavampaa. Nyt tunnen että olemme anopille kuin lapsia, jotka leikkivät kotia. Mies on anopin nuorin lapsi, ikuinen vauva, kuten hän itse sanoo.

Jos saa vielä vuodattaa, niin ärsyttää kun lapsia sanotaan laihoiksi. "Voi kauheeta miten laiha se on, voi kauheeta kun se syö noin vähän" jne. Molemmat kuitenkin ovat ihan normaalipainossa, josta muistutan anoppia säännöllisesti. :D Kerran se ripitti mua, että lapset tarvii ruokaa useamman kerran päivässä. Ai, oikeestiko? :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei ymmärrä;23691560:
Kun olet noin väsynyt ja stressaantunut, miksi ihmeessä taas raskaus. Olisi kannattanut kasvattaa ensin entisiä isommaksi, kun noin peräkkäin ovat. Ei ihme, jos väsyttää. Miksi pitää ajaa itsensä piippuun ja tehdä peräperää lapsia, kun entisiäkään ei jaksa.

Raskaus oli ap:lla alkanut mirenasta huolimatta.

En järjestäisi synttäreitä tuossa tilanteessa. Lapsen juhlathan ne ovat. Ja viis veisaisin sukulaisten sanomisista. Saan itsekin anopilta piilovittuilua siisteyden ja järjestyksen takia, mutta ei kosketa. Eläkeläisella on aikaa toheltaa nurkkiaan eri tavalla, eikä heillä ole eläimiä kuten meillä.

Kaikella kunnioituksella astmaatikkoja kohtaan: koirista ja kissoista ei saa sitä pölyä pois kuin taikomalla. Omista lääketieteellisistä tiloistaan pitää kantaa pääasiassa itse vastuu ja jäädä viime kädessä vaikka juhlista pois jollei kestä olla. Mihinkään vittuiluun se ei ainakaan anna aihetta, jos oireita kyläpaikassa tulee
 
mulla on äiti tuommoinen tolkuton kriitikko. Se vain on niin överiä, että normaalivoimissani en ota itseeni. Muistan silloin koko ajan, että äidin oma turvattomuudentunne siinä vain etsii tarttumapintaa. Äidin lapsuus oli hiukan hurja (pitkiä aikoja satunnaisten ihmisten hoidossa ja lastenkodissa vauvaiästä alkaen, oman äitinsä vakavan sairauden vuoksi). Hänen mielenterveytensä on hiukan kiikun kaakun muutenkin. Olen perehtynyt psykologiaan riittävästi ymmärtääkseni, että hänen on kertakaikkiaan pakko löytää virheitä tekemisistäni, ja ainahan voi mennä surrealismin puolelle. Anoppisi saattaa tosiaan kuvitella lapsesi paljon laihemmiksi kuin ovat (voi miten hyvä asia onkaan, että lapsi on nyky-Suomessa normaalipainoinen jo pienenä...)

Vastikään näin tuon ilmiön jossain koirien lihavuutta käsittelevässä dokumentissa. Pahiten lihava niistä koirista oli kertakaikkiaan kuution muotoinen ja vielä isokokoista rotua, ja käytännössä liikuntakyvytön. Omistaja ei todellakaan nähnyt mitä muut ihmiset näkivät, vaan sulki aktiivisesti silmänsä todellisuudelta. Sen tiesikin sitten, että ei ollut autettavissa se koiranomistaja. Mahdoton järjestää koiraa laihikselle, kun omistajan mielestä semmoinen on typerää ja turhaa kiusaamista - kun taas rajaton syöttäminen on vain koiran autonomian kunnioittamista. Kun Se Kerran Haluaa...

En tiedä onko anoppisi mitenkään harhainen tai muutenkaan verrattavissa äitiini, mutta kiusaus miniän kritisoimiseen on varmasti vielä paljon suurempi kuin tyttären moittimiseen. Jos kerran kehtaa mitä vaan, niin pidäkkeitä ei juuri ole... Etenkään jos poika ei niitä laita. Ja kuitenkin, pojan ei ole hyvä joutua puun ja kuoren väliin, koska paine voi siellä olla liian kova. Onneksi pojalla on riittävästi aikaa ja tukea saadessaan mahdollisuus kehittää itseään vahvemmaksi.

Miniän taas ei kannata kovin hanakasti hakeutua kahnaukseen anopin kanssa, koska sitä sotaa ei voiteta ilman siviiliuhreja. Tyttärellä on paljon enemmän varaa puolustautua äitinsä kohtuuttomuudelta, ja silloin kun olen ollut itse heikoilla ja lyhytpinnaisessa tilassa, meillä on sitten käyty hetkittäin kolmatta maailmansotaa. Siitä on lähinnä ollut hyviä seurauksia koska sellaiset yhteenotot ovat lisänneet painoarvoani äidin silmissä. Mutta äiti tietää tarvitsevansa minua enemmän kuin minä häntä, ja olen kyennyt tappelemaan kuitenkin reilusti, eli en raivoissanikaan sano tarkoituksellisen ilkeästi vaan suruttoman suoraan.

Miniä taas pelkästään riskeeraa parisuhteen ja lastensa onnen rupeamalla ottamaan mittaa anopista. Voitettavaa taas on hyvin vähän. Mutta jos kykenee keräämään itsensä ja osoittautuu luultua vahvemmaksi, ja kykenee jopa kokemaan pientä lämpöä anoppia kohtaan, saattaa jossain vaiheessa anoppi luovuttaa taistelun pojasta ja alistua kohtaloonsa. Silloin voi anoppi jopa olla miniän paras tuki.

Mutta nämä on taas tämmöisiä unettoman väsyneitä pykellyksiä ilman alkua tai loppua. Nyt taitaa uni voittaa sentään. Lupaan kattella tätä keskustelua tulevina päivinä. Olisi kiva jatkaa niin pitkään, että kuultaisiin miten juhlissa kävi. Ja valita vaan sydämen kyllyydestä, tämä on oikea paikka.

Aika hyvältähän tuo teidän suunnitelma näin äkkiseltään vaikutti.
 
Lupasin tulla vielä kertomaan miten meni. Pitkin hampain vedin synttärit läpi enkä kivahdellut vaikka teki mieli. Pientä vittuilua tuli, mm. lasten aurinkolaseista kun ulkoiltiin. Ovat kuulemma ihan turhat ja lapset näyttävät ufoilta ne päässä. Anoppi komensi laittamaan vaipan tälle kaksivuotiaalle kun hän sanoi kakkahädästä, on kuulemma tuhoisaa jos liian nuorena aloitetaan siisteyskasvatus. Tämmöstä pientä huomauttelua vaan, kyllä sen kesti.
 
En ymmärrä, miksi ihmiset alkavat heti arvostella toisen lapsilukua yms. Tässä jutussa ydin on se, että anoppi vittuilee (ja osa muista sukulaisista myös) eikä sellaista tarvitse kenenkään sietää, oli lapsia kymmenen tai yksi ja masennusta tai ei.

Mun oma äitini on tuollainen vittuilija :(. Nykyisin hymyilen jäätävästi, kun "ne jutut" alkavat. Siskoni, joka on läpeensä laiska, on toinen, joka katsoo oikeudekseen jatkuvasti piikitellä muita.

Sano miehellesi, että hän saa järkätä kutsut tai sitten ette pidä ollenkaan tai pidätte pienemmät.
 

Yhteistyössä