En jaksa enää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja taas tätä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

taas tätä

Vieras
Mun mies:
- on jatkuvasti pahalla päällä
- räjähtää yllättäen pikkuasioista
- huutaa ja kiroaa myös lasten kuullen
- suhtautuu tosi negatiivisesti moniin asioihin
- ei edes huomaa, että puhuu mulle usein ikävään äänensävyyn
- syyttää mua kaikista mahdollisita asioista, jotka ei ole edes mun syytä
- jos yritän kertoa että mulla on paha olla, niin suuttuu ja hermostuu siitäkin
 
[QUOTE="a p";26206391]Niin ja jos itken kun mulla on sen käytöksestä paha mieli, niin hermostuu siitäkin ja syyttelee marttyyriksi, ei lohduta juuri koskaan.[/QUOTE]

Itseäni ritarillisena ja auttavaisena miehenä ärsyttää eniten tuollaiset miehet ts. miehet jotka eivät tue naista, kuuntele tämän haluja/toiveita ja ole hyviä tälle. Itse en jaksaisi tuollaisessa, sillä paljon parempaakin on tarjolla.
 
  • Tykkää
Reactions: lissukka. ja Pinki
Luulen myös että se on masentunut, ja niin alan olla jo minäkin. Mutta toista ei voi pakottaa hakemaan apua jos ei itse halua. Itselleni haen kyllä apua. Kun ajattelenkin miestä (jos olemme eri paikoissa) niin tulee heti paha mieli tai huono fiilis. Niin kyllä tämä pistää omankin mielen tosi matalaksi.
 
Olen sitä lähtemistäkin miettinyt, mutta kun sekin on niin vaikeaa. Mikään ei tunnu lastenkaan kannalta hyvältä ratkaisulta. Ja hauaisin vain että mies palaisi ennalleen, ei se aina ole tuollainen ollut.
 
Minä masennuin synnytyksen jälkeen. Ei me kumpikaan sitä ymmärretty ja mun käytöksen miestä kohtaan listasit tuolla ekassa viestissä. Mieskin alkoi voida huonosti ja ero-soppa oli valmis. Avauduin tuntemuksistani ja väsymyksestäni neuvolassa. Pääsin psykologille ja sain mieliala lääkkeet. Oma olo niin hurjasti parempi. Ymmärsin kyllä, että olin kamala miehelle, mutten voinut sille mitään. Mies ei apua ole hakenut, mutta yhdessä tässä yritetään vielä. Välillä tuntuu jo auringon säteitä osuvan tähänkin risukasaan.
 
[QUOTE="a p";26206444]Olen sitä lähtemistäkin miettinyt, mutta kun sekin on niin vaikeaa. Mikään ei tunnu lastenkaan kannalta hyvältä ratkaisulta. Ja hauaisin vain että mies palaisi ennalleen, ei se aina ole tuollainen ollut.[/QUOTE]

Tuskin se itsestään yhtäkkiä muuttuu.

Eli sun pitää tehdä valinta.
 
Varmaan kolmisen vuotta on ollut enemmän tai vähemmän tuollainen. Meillä on 7 ja 3v. lapset. Taustalla on ainakin mun pitkä haluttomuus, joka sitä stressaa. Meillä on myös lasten kanssa arki ollut aika voimia vievää. Ollaan käyty pariterapiassa, mutta siellä ei ole tullut puheeksi, että se olisi masentunut. Enkä uskalla ihan kaikkea siellä kertoa, kun mies suuttuu siitäkin.
 
Mun mies on samanlainen. Ei pysty/halua hillitä itseään ollenkaan. Oon yrittänyt sanoa sille, etten haluaisi lastemme ottavan mallia tuollaisesta käytöksestä, mutta ei auta. Tiuskii mulle jatkuvasti, ja pitää sitä ilmeisesti ihan normaalina. Tosin minä en tietenkään saa puhua ikävästi takaisin, joskus en saa puhua lainkaan...
 
[QUOTE="vieras";26206553]Mun mies on samanlainen. Ei pysty/halua hillitä itseään ollenkaan. Oon yrittänyt sanoa sille, etten haluaisi lastemme ottavan mallia tuollaisesta käytöksestä, mutta ei auta. Tiuskii mulle jatkuvasti, ja pitää sitä ilmeisesti ihan normaalina. Tosin minä en tietenkään saa puhua ikävästi takaisin, joskus en saa puhua lainkaan...[/QUOTE]

Onko se ollut ennenkin tuollainen, vai onko käytös muuttunut selkeästi? Voisko sekin olla masentunut?
 
Meillä noi oireili eroa, toinen ei ollut enää onnellinen, tyytyväinen ja rakastunut, joten käyttäytyi ihan paskasti, että mä kyllästyisin ja eroaisin.
Toki kysyin monesti, että haluaako se erota, eikö se enää halua jatkaa jne ja vastaus oli aina, että tietenkin rakastaa, ei halua erota ja on vaan vaikea tilanne töissä tms stressiä, mutta oikeasti se halusi erota, ei vaan halunnut olla kusipää, joka jättää naisen ja lapset.
 
Tuskin se itsestään yhtäkkiä muuttuu.

Eli sun pitää tehdä valinta.

Ei varmaan itsekseen muutukaan. Täytyy vielä yrittää jutella sille kun se on rauhallisempi, että pitäsikö sen kokeilla masennuslääkkeitä. Se vaan on hirveesti tollasta vastaan. Pariterapiaankin sain sen ihan viimeisessä hädässä, kun sanoin että jos se ei edes yritä, niin lähden menemään.
 
Mulla tuli myös ekana masennus mieleen. Mun mies on sairastanut vaikean masennuksen ja käytös oli juuri tuollaista. Monet mieltää masennuksen alakuloisuuteen, mutta se voi myös ilmetä toisena äripäänä. Juuri äkkipikaisuutena ja ärtyisyytenä. Myös masennuksen takia voi käydä ylikierroksilla. Toiset väsähtää ja toiset kiristää tahtia.

Toivottavasti saat puhuttua miehesi kanssa ja hakemaan apua. Tsemppiä!
 
Mulla tuli myös ekana masennus mieleen. Mun mies on sairastanut vaikean masennuksen ja käytös oli juuri tuollaista. Monet mieltää masennuksen alakuloisuuteen, mutta se voi myös ilmetä toisena äripäänä. Juuri äkkipikaisuutena ja ärtyisyytenä. Myös masennuksen takia voi käydä ylikierroksilla. Toiset väsähtää ja toiset kiristää tahtia.

Toivottavasti saat puhuttua miehesi kanssa ja hakemaan apua. Tsemppiä!

Paraniko se lääkkeillä ja kauanko siihen meni? Oliko lääkkeissä sivuvaikutuksia?
 
[QUOTE="a p";26206580]Onko se ollut ennenkin tuollainen, vai onko käytös muuttunut selkeästi? Voisko sekin olla masentunut?[/QUOTE]

En usko, että on masentunut. Ehkä stressaavia asioita on enemmän kuin ennen, niin tuollainen käytös on entisestään lisääntynyt. Mutta siis enemmän on kai kyse luonteesta.
 
[QUOTE="a p";26206696]Miehellä on myös unettomuutta, ja sitä ei kiinnosta asiat niin kuin ennen. Työnsä saa hoidettua, mutta ei esim. jaksaisi tehdä oikein kotitöitä.[/QUOTE]

Näin meni myös meillä. Tästä muutama vuosi aikaa ja en enää muista kauanko söi lääkkeitä. Eikä niillä pahemmin mitään sivuoireita aiheutunu. Mun miehellä se unettomuus meni niin pahaksi että saattoi lopussa ennen hoitoon hakeutumistaan valvoa kolmekin vuorokautta.
 
[QUOTE="mies";26206413]Itseäni ritarillisena ja auttavaisena miehenä ärsyttää eniten tuollaiset miehet ts. miehet jotka eivät tue naista, kuuntele tämän haluja/toiveita ja ole hyviä tälle. Itse en jaksaisi tuollaisessa, sillä paljon parempaakin on tarjolla.[/QUOTE]

Itkin kun luin tämän. Mustakin tuntuu että ansaitsen todellakin parempaa. Ongelma on vain siinä, että mies ei aina ole ollut tuollainen.
 
Näin meni myös meillä. Tästä muutama vuosi aikaa ja en enää muista kauanko söi lääkkeitä. Eikä niillä pahemmin mitään sivuoireita aiheutunu. Mun miehellä se unettomuus meni niin pahaksi että saattoi lopussa ennen hoitoon hakeutumistaan valvoa kolmekin vuorokautta.

Onko sun mies nyt kokonaan parantunut masennuksesta? Todella helpottavaa kuulla, että tämä voisi oikeasti olla sitä masennusta. Koska sen kuitenkin voi hoitaa. Kävikö sun mies terapiassa? Luulen et mun mies ei siihen suostuis, ainakaan tässä vaiheessa.
 
Ei vieläkään täysin ole parantunut, mutta elämä alkaa olla suht normaalia kuten ennen. Käy vieläkin säännöllisesti kerran kuussa keskustelemassa psykologin kanssa.
Olisihan se varmasti helpotus kun tulisi edes syy moiselle käytökselle.
Toivotan vilpittömästi paljon voimia teille ap! :)
 
Yrittäkää saada lapset hoitoon ja menkää kahdestaan lomalle. Maksaahan se, mutta jos rahassa laskee, ero tulee kalliimmaksi. Järjestä kahdenkeskistä aikaa ja jos mies ei innostu ja lähde mukaan, se sitten kertoo jotain miehestä.

Ja ennen reissua käyt lääkärillä ja juttelette haluttomuudesta. Siihen voi olla muutakin syytä kuin lapsiperheen arki ja fyysiset asiat voit hoitaa.
 

Yhteistyössä