En jaksa enää, oon pysynyt viimeiset 15 vuotta muiden takia hengissä.

[henkisesti halvaantunut]

En jaksa selittää mun koko elämää tähän, mutta mun sekopää-vanhemmat on aiheuttanut mulle niin paskan lapsuuden aikoinaan (väkivaltaa, alistamista, nöyryyttämistä, seksuaalista hyväksikäyttöä ja jatkuvia hylkäämiskokemuksia), että mun koko elämä meni aiheutuneiden traumojen takia pilalle. En oo pystynyt käymään kouluja, oon ollut koko ikäni aikana ehkä 3 kertaa pari kuukautta kerralla töissä. En oo käynyt muuta kuin peruskoulun, muun ajan vaan maannut yksin yksiössä ja halunnut kuolla. Oikeasti 15-vuotiaasta asti en oo pystynyt mihinkään järkevään kun kaikki menneet asiat vaan pyörii mulla päässä, ja nään edelleen viikottain vanhemmistani painajaisia vaikka täytän pian 30v. Yhteiskunta ei oo tarjonnut mulle koskaan apua, mut otettiin huostaan kun olin 16v mut sen jälkeen ketään ei oo kiinnostanut mitä mulle kuuluu tai miten voin. Kaikki vaan arvostelee ja alentaa mua siks etten pysty käymään koulussa tai töissä. Terapiaa oon saanu sen verran et oon saan käydä kahen viikon välein kjuttelemassa kunnan psyk.polilla, mutta esim. kela on moneen kertaan hylännyt mun terapiahakemukset, päälääkäreiden mielestä kun en voi olla vakavasti päästä pehmennyt kun pystyn puhumaan asioistani ilman mitään tunteenpurkauksia. Se johtuu vaan siitä että musta mikään ei enää vuosiin oo tuntunut miltään, ja sen lisäksi mun vanhemmat kielsi multa lapsena kaikki tunteet, että en tiedä onko mulla sellaisia koskaan ollutkaan.

Oon oikeasti halunnut kuolla 15-vuotiaasta asti, mut oon silti aina ollut tappamatta itseäni kun en halua että kavereille, sukulaisille tai entisille poikaystäville ois tullut paha mieli. Itse voin niin pahoin etten monesti pysty muuta kuin tuijottamaan seinää koko päivän ja itkemään. En käy töissä, mun tän hetkinen mies elättää mut. Tätä suhdetta ennen elin sossurahoilla vuosikaudet. Ketään ei kiinnosta että mä kidun täällä, ulkopuoliset ja viranomaiset ei nää mussa mitään vikaa, ja mies alkaa itkemään ja vaatii mua jäämään kun sanon että haluisin kuolla. Hän eikä kukaan muu ymmärrä miltä tuntuu kitua lähes 30 vuotta putkeen. Mä en nää mun elämässä mitään järkeä, en suuntaa ylöspäin, eikä kukaan halua auttaa mua. Ei ole ketään joka ymmärtäisi edes lähelle miltä musta tuntuu ja millaista mun elämä on tähän mennessä ollut.

En nää miten tää tulis tästä koskaan muuttumaan. Kuka ottaa töihin 30v ihmisen jolla ei oo koulutusta eikä tyyliin yhtään työkokemusta. En tiedä pystyisinkö edes työntekoon, kaikista aikaisemmista paikoista oon vaan jäänyt ilmoittamatta pois n. 2kk jälkeen työsuhteen alkamisesta. Ahdistaa vaan liikaa olla ihmisten keskellä ja esittää että kaikki on hyvin, kun oikeasti tekis mieli karjua ihmisille että olen katkera heille siitä että heillä on normaali elämä ja normaalit ongelmat. Olen niin vihainen tästä kaikesta että oikeasti haluaisin tappaa ensin vanhempani ja sitten itseni. En voi tälle mitään, ja mitä enemmän vuosia kuluu, sen vihaisemmaksi tulen.

Sanokaa te, koska on lupa luovuttaa ja tappaa itsensä muiden tunteista välittämättä?

 

["hmh"]

No jos nyt kuitenkin menet sinne lääkäriin ja kerrot noista itsemurha-ajatuksistasi.

Tietysti semmoinenkin vaihtoehto on, että alat pikkuhiljaa lakata syyttelemästä kaikkea muuta, ja otat itse vastuun omasta elämästäsi. Pahaa tapahtuu, juu, mutta jos koko aikuisenkin elämänsä miettii vaan että kun mulle aina ja mua aina... ja muiden vika. Niin siinähän sitten jäät uhrin osaan.

Että mieti nyt sitten, että haluutko hautoa ja hautoa, silloin se itsensä tappaminen tosiaan voisi olla hyväkin ajatus. Vai alatko ajatella että miten tätä elämää nyt sitten voisi elää eteenpäin, mitä tahtoisin ja mitä haluaisin elämältäni. Voisit tutustua aarrekartan tekemiseen, joka on nlp-terapioissa ihan työvälineenäkin. Googlaile, saat tietoa.

 

[....]

Tulosta toi kirjoitukses ja varaa aika omalle lääkärillesi. Näytä kirjoituksesi lääkärille. Osaat pukea TUNTEESI hienosti sanoiksi. Sinulla on ilmeisen välittävä mies, olet vielä nuori, toivon sydämestäni että saat elämänhalusi vielä takaisin ja saat itsellesi rauhan <3

 

[yyyy8ih]

Jos sinulla rahaa on, niin mitä turhaan töihin haikailet. Tee jotain mikä on mielestäsi kivaa, omista vaikka vuosi sille, että teet kaikkea mistä pidät.

 

[ap.]

[QUOTE="hmh";29132676]No jos nyt kuitenkin menet sinne lääkäriin ja kerrot noista itsemurha-ajatuksistasi.

Tietysti semmoinenkin vaihtoehto on, että alat pikkuhiljaa lakata syyttelemästä kaikkea muuta, ja otat itse vastuun omasta elämästäsi. Pahaa tapahtuu, juu, mutta jos koko aikuisenkin elämänsä miettii vaan että kun mulle aina ja mua aina... ja muiden vika. Niin siinähän sitten jäät uhrin osaan.

Että mieti nyt sitten, että haluutko hautoa ja hautoa, silloin se itsensä tappaminen tosiaan voisi olla hyväkin ajatus. Vai alatko ajatella että miten tätä elämää nyt sitten voisi elää eteenpäin, mitä tahtoisin ja mitä haluaisin elämältäni. Voisit tutustua aarrekartan tekemiseen, joka on nlp-terapioissa ihan työvälineenäkin. Googlaile, saat tietoa.[/QUOTE]

Ymmärrätkö säkään että mä lähinnä syytän tästä kaikesta itseäni vanhempieni lisäksi. Kyllä mä tiedän että mun ois pitänyt jo kymmenen vuotta sitten ottaa itseäni niskasta kiinni ja laittaa asiat kuntoon, mutta mä en vaan ole pystynyt siihen. Mun kaikki voimat menee siihen että selviän iltaan asti hengissä, ja joka ikinen aamu kun herään, mua vituttaa suunnattomasti että taas joudun heräämään uuteen päivään enkä saa rauhassa nukkua ikiunta. Ei normaalit ihmiset ymmärrä sitä miltä musta tuntuu, ja miksi mun voimat ei riitä mihinkään. Oon sata kertaa hakenut töitä, saanut muutaman paikan, ja hetken päästä on ollut pakko lopettaa kun oon ollut niin paskana etten edes pomolle uskalla soittaa etten tule enää. Oon aloittanut neljä kertaa ammattikoulun, ja lopettanut joka kerta ekan vuoden aikana kesken, kun en vaan pysty olemaan normaaleiden ihmisten keskellä ja esittämään et kaikki on hyvin. En pysty puhumaan menneisyydestäni kellekään ja sen takia en pysty käsittelemään asioita, kun jopa päälääkärit tuntuu kavahtavan mun kertomuksia. En halua että muut ahdistuu kuultuaan esim mun lapsuudestani.

Kerro mulle ihan oikeasti kuka ottaa töihin yhtään mihinkään 30-vuotiaan ihmisen joka ei oo koskaan pystynyt töitä tekemään, ei omaa koulutusta mihinkään, ja aika varmasti myös tulee työt lopettamaan lyhyen ajan sisällä? Ihan oikeasti kuulostaako se susta realistiselta mahdollisuudelta näiden aikojen työttömyysluvuilla?

 

[ap.]

Jos sinulla rahaa on, niin mitä turhaan töihin haikailet. Tee jotain mikä on mielestäsi kivaa, omista vaikka vuosi sille, että teet kaikkea mistä pidät.

EI mulla ole rahaa? Mistä kuvittelet mun rahaa saaneen? Elän mieheni rahoilla, ja sekin saa mut voimaan pahoin. Miksi joku haluaa elättää ihmistä joka ei edes haluaisi elää? Mieheni ei edes ole hyvätuloinen, olemme koko ajan kiikun kaakun pärjäämmekö taludellisesti. Jos mua ei olis, miehellä ois edes enemmän rahaa itselleen.

 

[yyyy8ih]

Älä ole niin synkkä. Kai sinulla on lempiohjelmia tv:ssä, kirjasto on ilmainen, lainaa hyviä kirjoja, syö suklaata, käy vaikka kirkossa. Jotain mistä tulee parempi mieli.

 

[yyyy8ih]

Kyllä sä vielä kuoletkin mutta elä nyt ensin.

 

["vieras"]

Onko sulla ollut B-lausunto? Vaikea uskoa, että Kela monta kertaa hylännyt sun terapialausunnit, jos sulla on ollut psykiatrin terapiaa puoltava lausunto.

Musta sä tarvit ehdottomasti kunnon terapiaa. Sulle on tehty karmeita asioita, mutta sä oot aikuisena vastuussa omasta elämästä. Mulla on aika samanlainen tausta kuin sulla. Terapiat olen käynyt ja sen takia olen elossa ja suht täysjärkinen. Välillä on vaikeempia kausia, mutta pääosin olen iloinen ja tyytyväinen elämääni. Mene vaikka miehesi rahoilla terapiaan, jos et muuten saa.

 

["Myy"]

Kuulostaa todella siltä että tarvitset enemmän vielä apua kuin se kerran kahdessa viikossa juttelu!

Mitäs jos vaikka soitat ambulanssin ja kerrot heille suoraan rehellisesti nämä ajatuksesi itsesi tappamisesta? Sitä kautta pitäisi päästä akuuttihoitoon. Sitten siellä annat tulla suoraan kaunistelematta kaikki. Älä välitä siitä miltä hoitohenkilökunnasta tuntuu kuulla sinun lapsuudestasi tai ongelmistasi. He eivät osaa auttaa jos eivät tajua.

 

[Haahu]

Oon samaa mieltä siitä, että tulosta tuo minkä alunperin kirjoitit ja mene terveyskeskukseen sen kanssa, sano että nyt tää on oikeesti se viimenen hätähuuto ja mua pitää auttaa! Se on kumma tässä maassa, että pitää olla lähes itsemurhan tehnyt jo, että otetaan tosissaan hätä

Kyl mä tiedän ainakin masennuksesta, että ei sillon pysty oikeen tekeen mitään, on vaan lamaantunut, ja samalla itseinho velloo. Mulla se ehkä johtu sairaudesta, mutta sulla menneisyydestäs. Sä tarvit apua, ja on mahdollista sitä saadakkin, mutta siihen tarvii sinniä, jota saattaa tuntua ettei itsellä enää ole.

Musta on tosi inhottavaa, että omat vanhemmat voi pilata elämän totaalisesti, mutta älä inhoa itseäsi, se ei ole sun syy, mitä he sulle teki. He niitä heikkoja ovat, säälittäviä ihmisiä, jotka ei muuhun pysty ku yrittää tuhota toisen elämä. Yritä ottaa siitä sun voimas, "mähän näytän niille! Mua ne ei saa" Saada siitä sinniä, että et anna heidän ainakaan loppuelämääsi viedä, vaikka tähän mennessä elämäsi ovatkin vieneet. Sulla on vielä monta hyvää vuotta ja vuosikymmentä edessä, jos päätät niin! Mieti pystytkö vaikka itseksesi löytämään jonku kanavan jolla vuodattaa pahaa oloa pois, helpottaa oloa. Esimerkiksi taide? Alat vaan räiskiä taululle maalia, piirtämään, ihan sama millä tavalla. Tai musiikki? Tai runoja? Päiväkirjaa? Ihan mikä vaan tuollainen tapa, jolla saat valutettua pahaa oloa pikkuhiljaa itsestäsi pois. Itsellä auttoi aikanaan päiväkirja paljon, vaikka en enää kykene lukemaan vuosien takaisia tekstejäni.

Mene metsään huutamaan täysillä, potki kantoja, mitä vaan millä saat alkajaisiksi jotenkin purettua se paha olo mikä on suurena möykkynä sun rinnassa. Hanki siitä voimaa hakea apua lääkäristä, ja tuo selvästi se esille että tämä on totta, mä tarvin apua NYT.

Mä toivon että löytyy joku muu väylä, ku itsemurha, että sä löytäisit onnen. Mä uskon että se on mahdollista!

 

[Saman kokenut]

Olet saanut paljon hyvin huonoja vastauksia, ihmiset eivät ymmärrä mitä lapsuus ajan traumat tekevät. Ei silloin voi vaan "ottaa itseään niskasta kiinni" tai "lopettaa toisten syyttelyä" tai "miettiä kivoja asioita". Toooodella typeriä kommentteja, älä välitä niistä.

Sinä todellakin tarvitset parempaa apua, ja on todella harmi että niin helposti täällä luiskahtaa tukiverkkojen läpi. Apua täytyy itse vaatia ja etsiä ja vielä kerran vaatia, eikä siihen kaikilla ole kykyjä tai jaksamista. Voisitko näyttää kirjoittamasi tekstin siellä psykiatrian polilla? Tai lääkärille? He eivät selkeästi nyt näe sinun tilannettasi oikein, vaan ilmeisesti luulevat että pärjäät paremmin.

Kirjoituksesi perusteella olet älykäs ihminen, osaat jäsennellä tekstisi hyvin ja kirjoitat sujuvasti ja ymmärrettävästi. Selkeästi sinussa olisi potentiaalia vaikka mihin jos vain saisit apua. Ok, se on totta että mitään huippu-uraa et todennäköisesti ehdi rakentaa, mutta kun (KUN!) saat apua pystyt kouluttautumaan johonkin kivaan ammattiin tai vaikka tutkijaksi jos niin haluat, ja pääset ihan varmasti vielä joku päivä normaaliin elämään kiinni.

Toivottavasti jaksat vielä yrittää, ja haet apua niin pitkään että sitä saat. Jos voisin niin halaisin sinua. Olet tärkeä ihminen, toivottavasti jaksat pitää itsestäsi huolta.

 

["Mie"]

Ihan hirveätä, miten jotkut vanhemmat voi pilata lapsensa elämän totaalisesti, ja tehdä seksuaalistaväkivaltaa yms. Ihan kamalaa! En osaa auttaa sinua, mutta toivon et haet ja saat parempaa apua kuin mitä sulla nyt on. Voimia elämiseen, kyllä se elämän liekki vielä syttyy kun saat pahat asiat purettua mielestäsi. Onneksi sinulla mies. Vaikka en sinua tunne, niin toivon kaikkea hyvää sinulle, oikeesti, ihan tippa linssissä täällä ajattelen miten paha olo sulla voikaan olla. Voimia Sinulle <3

 

[........]

Sulla on ollut ihan kauhea lapsuus. Mutta ajattele että olet tuskin ainut. Jotkut vanhemmat on ihan sairaita ja kaipaisi hoitoa itselleen mutta mielummin kuin hakeutuu hoitoon ne tuhoaa oman lapsensa elämän. Ne purkaa sen oman pahan olon toisiin ja sun vanhemmat purki sen suhun.
Mä en osaa sua auttaa myöskään. Sä tarviit kannattelijaa ja vahvaa ihmistä nyt, joku auttava taho joka kannattelisi sua. Sullakin on oikeus elämään. Voitko tulostaa tuon kirjoituksen ja näyttää miehellesi? Hän tuntuu välittävän, jos voisi viedä sut päivystykseen. Mua harmittaa etten osaa enempää sua auttaa, mä olen itsekin aika rikki ajoittain.

 

["vieras"]

Puhu asioista niiden oikeilla nimillä, älä kaunistele. Älä välitä miltä toisista tuntuu sun elämä, se on kuitenkin ollut sun elämää. Ei sun tarvi suojella sun läheisiä sun tunteilta. Itseasiassa niiden olis pitänyt suojella aikanaan sua, jos ne oli jo silloin osa sun elämää.
Ja samaa mieltä noiden muiden kanssa, että kopio tekstisi ja vie se lääkärille, koska ilmeisesti et osaa pukea sanoiksi sun tunteita.

Jaksamista ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus, uusi alku. Jos sun elämä on ollut 30vuotta täyttä paskaa niin se voi olla toiset 30vuotta hyvääkin. Sulla on vielä paljon annettavaa ja saatavaa täällä elämässä älä heitä sitä hukkaan!!!!!

 

[LisaMarie]

No nyt sun pääasia ei oo miettiä kuka ottaa töihin... Se on sen ajan murhe, kun olet ensin tervehtyny ja sitten jaksanu opiskella.
On tervettä, että ihminen reagoi epäterveeseen ympäristöön. Sairasta olis, jos et olis reagoinu lapsuutesi kokemuksiin. Se mitä rikkoutuminen yhteiskunnan kannalta merkitsee, saattaa merkitä yksilön kannalta terveyttä. Eli yhteiskunta leimaa sairastuneeksi, jos ei jaksa käydä töissä -ehkä kutsuu jopa syrjäytyneeksi- mutta yksilön kohdalla se voikin merkitä sitä, että mieli toimii terveesti, niinkuin sen kuuluu. Kipu on merkki siitä, että pitä tehdä jotain. Kun laittaa kuuman käden helalle, kipu antaa merkin, ota se pois. Kun mieli joutuu liian pitkäksi aikaa liian tiukkaan paikkaan ihminen alkaa luulla, että ongelma on kipu, ei kivun aiheuttaja. Mutta kipu on tervettä. Se on merkki siitä, että keho toimii, kuten sen kuuluu toimia. Sairasta on keskittyä poistamaan kipua puutumatta kivun aiheuttajaan.
Perseestä on se, että pitää uupuneena jaksaa vaatia sitä apua, ja tietää mistä sitä vaatii, ettei se riitä, kun sano tk:n luukulla että mä en jaksa, auttakaa muo, vaan on jaksettava vaatia muuta apua kun lääkeresepti ja aika kolmenkuukauden päähän.
Särkyminen on kaunista – yksi näkökulma mielenongelmiin | Maailmankaikkeuden lähteillä - Sari Maanhalla