En halua poikaa

Älähän huoli, pojathan ovayt ihania! Usein ovat vähemmän kitisijöitä kuin tytöt, leikkiporukassa toimitaan "reilummin" kuin tyttöjen "ootsä mun kaa"-porukoissa, pojat on "äidin kainaloisia" (no, ehkä *vitsi, vitsi*), poikien kanssa kaikki on jotenkin suorempaa/selkeempää kuin tyttöjen kanssa.(vrt.miehet ja naiset, putkiaivot jne.). Pojat on niitä, joille periytyy suvusta parhaimmat piirteet; pitkät silmäripset, enkelinkiharat ja valloittava hymy! Ja siis ennenkaikkea, jos saat sekä tytön, että pojan, sulla on jo lottovoitto! Mikä onkaan ihanampaa kuin saada olla äitinä sekä tyttärelle että pojalle<3

 

Sehän se hermostuttaa mitä ei tunne. Itsellä naissuku ihan tyystin (isä nyt on tietysti mutta muuten ) ja olin tyrmistynyt kun kuulin odottavani poikaa - ei siksi että olisin edes ajatellut toivovani tyttöä vaan siksi että tiedostamattani olin kuvitellut sen itsestäänselvyydeksi. Nyt en vaihtaisi ihan yhtään mihinkään tuota. Sinun lapsihan se on, enemmän teitä yhdistäviä tekijöitä on kuin erottavia vaikka eri sukupuolta olettekin. Kyllä se sinut vielä pikkurillinsä ympäri kietaisee, odotapa vain .

Kiitos myös sinulle !

 

Me saatiin myös 2 tytön jälkeen poika,ja kyllä hän on NII ihana..ihan eri kaliberia kun tytöt! Jotenkin ihan erilaista pojan kanssa olla kuin tyttöjen...vaikka vauhtia riittää niin en kyllä menisi sanomaan että pojan kanssa olisi vaikeampaa kuin tyttöjen, kyllä meidän tytöistäki löytyy virtaa Kyllä mua ainakin harmittaa suunnattomasti kun keskenmenossa meni poika,olisin niin toivonut toista poikaa!!! Jospa vielä joskus pääsisin pikkuista poikaa hoitamaan Mikä sua eniten mietityttää siinä pojassa? Pojat keksii kepposia,mutta kyllä ne tytöt ei jää monesti sen huonommaksi..ne kepposet on vain hieman erilaisia

 

Älähän huoli, pojathan ovayt ihania! Usein ovat vähemmän kitisijöitä kuin tytöt, leikkiporukassa toimitaan "reilummin" kuin tyttöjen "ootsä mun kaa"-porukoissa, pojat on "äidin kainaloisia" (no, ehkä *vitsi, vitsi*), poikien kanssa kaikki on jotenkin suorempaa/selkeempää kuin tyttöjen kanssa.(vrt.miehet ja naiset, putkiaivot jne.). Pojat on niitä, joille periytyy suvusta parhaimmat piirteet; pitkät silmäripset, enkelinkiharat ja valloittava hymy! Ja siis ennenkaikkea, jos saat sekä tytön, että pojan, sulla on jo lottovoitto! Mikä onkaan ihanampaa kuin saada olla äitinä sekä tyttärelle että pojalle<3

Tämä on varmasti totta! Itketti tämäki vastaus. Rraskaana on vähän ekstra herkkänäkin, lisäksi ajatukset siitä ettei poikaa haluaisi ovat vähän henkisesti kuormittavia ja rankkoja. Tiedän sen että poikaa rakastaisin siinä missä tyttöäkin, silti ajatus pojan saamiselta tuntuu vieraalta ja pelottaakin. Osaanko olla äiti pojalle? Tunnenko samaa läheisyyttä mitä tytöstä?

Toiveeni on saada asiat päässäni käsiteltyä jo paljon ennen mahdollisen pojan syntymää. En halua että yksikään näistä ajatuksista koskaan heijastuu syntyvään lapseen.

Vastauksenne on minulle siis erittäin tärkeitä!

 

Sain neljän tyttären jälkeen pojan. En tiennyt sukupuolta etukäteen. Olin aivan varma että viideskin on tyttö. En ostanut edes vauvan vaatteita kun siskojen vanhat pinkit unelmat olivat tallessa. Mieleeni ei edes juolahtanut että tulokas voisi olla poika, asia oli myös lähipiirille hyvin selkeä, meille syntyy vain tyttöjä. Kunnes sain "uutispommin" syliin. Menihän siinä tovi sulatellessa. Järkytys numero kaksi oli että lapselle oli tytön nimi valmiina.. Hävettää edes myöntää että toisaalta olisi ollut enemmän cool kun olisi ollut viisi tyttöä kuin että "vihdoin saatiin se poika". Vähän noloa sekin että heti pojan jälkeen laitatin "piuhat poikki". Olisin kyllä lopettanut viiteen jokatapauksessa mutta nythän lapsiluku NÄYTTÄÄ siltä että pakollista poikaa on yritetty.. Poika on nyt kaksi vuotias ja aivan ihana. Oikea äitin lellivauva.. Tyttöihin verrattuna vähemmän dramaattinen ja rauhallisempi kuin yksikään tytöistä. Siitäkin huolimatta että lapsien sukupuolet ei nyt ole cool, en vaihtaisi pojua mihinkään maailmassa.

 

Mä olin aina kuvitellut itseni vain tytön äidiksi ja kas, sainkin kolme poikaa. Jokaikinen erilainen, yks herkkä, toinen kovapäinen mutta tykkää prinsessoista ja vaaleanpunaisesta, kolmannesta ei vielä tiedä mitä siitä tulee mutta äänekäs se ainakin on.. Jokaisessa piirteitä mitä voisin tytölläkin nähdä. Ihana seurata miten ne kasvaa miehiksi, ymmärtää omaa rakasta miestäänkin jotenkin eri tavalla.

Nyt meillä kyllä on se yksi tyttökin, eikä se vielä 3kuisena ole sen erilaisempi ollut kun nuo pojanviikaritkaan..

Tulevaisuuteen noi pojat on jotenkin rennompi kasvattaa, tyttöjen maailmassa on jotenkin enemmän vaaranpaikkoja.

 

Mä oon joka raskaudessa toivonut tyttöä ja yksi tyttö vain on (4 poikaa). Myönnän, että pettymys on ollut suuri, kun olen saanut ultrassa tai synnytyksessä tietää, että poika on tulossa tai tuli, mutta ei mene kuin hetki, kun sen pojan on saanut syliin, kun huomaa, että juuri tämän pienen pojanhan meille pitikin syntyä <3 Eikä sitä sen jälkeen enää mistään hinnasta vaihtaisi tyttöön vaikka se olis mahdollista! Kaikki lapset on ihan yhtä rakkaita!

 

[QUOTE="Ninni";29299862] Ja poikien hyviä puolia on se että ovat helpommin luettavissa kuin tytöt ja saa apua kaikenlaisiin käytännön juttuihin ja kantoapua ym meidän poika oli tosi nuorena jo kova nikkaroimaan kaikkea, kyllä niitä poikia on ihan yhtä kiva seurailla kuin tyttöjä vaikkei tyttöjen vaatteita voikaan pukea. Ja eiköhän sitä omaa lasta rakasta vaikka mikä remuaja oliskin...[/QUOTE]

Riippuu pojasta! Ei todellakaan ole helposti luettavissa kaikki, eikä kaikilta saa käytännön jttuihin apua, tytöltä voi saada yhtä hyvin tai paremmin.

 

Miksi sä luulet että poikalapset on niin kovin erilaisia kuin tyttölapset?

 

Miksi sä luulet että poikalapset on niin kovin erilaisia kuin tyttölapset?

Kokemukset perustuu aika paljon sivustaseuraamiseen. Kavereiden lapsiin. Useimmat ovat villejä ja tuntuu että ovat aina jotenkin pahalla tuulella. Sama kuin naapurin poika. Tosin toinen heidän pojista on sitten päinvastainen.

Uskon kyllä että silmät aukeaisivat jos se poika tulisi. En voi silti estää itseäni hyperventiloimasta asian puolesta.

Täällä on kyllä tullut paljon ihania, rauhoittavia vastauksia

 

Miksi sä luulet että poikalapset on niin kovin erilaisia kuin tyttölapset?

No onhan ne erilaisia. Ei erilainen tarkoita että toinen ois parempi kuin toinen.

Minun kaikki lapset on erilaisia. Siis keskenään.

 

Esikoisesta olin ajatellut, että hän olisi tyttö. Rakenneultrassa selvisi, että poika on tulossa, ja rinnassa läikähti heti: niinhän sen kuuluukin, ihanaa <3

Minun mielestäni pojat ovat äideille helpompia, itsenäistymiskahnaukset he käyvät isien kanssa. Pojat rakastavat äitejään jotenkin niin vilpittömästi, näkeehän sen, kun miettii, kuinka monen vaimon aviomies edelleen on kiinni äidissään

Poikien kanssa asiat ovat suoraviivaisempia ja leikit helpompia. Pojille on vähemmän paineita: saa olla kiltimpi tai vähän villimpi. Jos poika on hyvä koulussa niin hän onkin todellinen tähti Ja villeillekin pojille riittää roolimalleja ja uravaihtoehtoja. Tytöillä on mielestäni enemmän paineita olla kiltti tai kunnollinen.

Poikien kanssa on vähemmän vääntämistä vaatteista ja kavereista. Pojat ovat räkänokkineen niin ihania ja liikuttavia, äidin omia pellavapäitä. Juuri sellaisina kuin ovat <3

 

...jatkan vielä että pojan saaminen on rikastuttanut omaa elämää tosi paljon siksi että saan paraatipaikalta seurata miten pieni mies kehittyy ja kasvaa ja miten sen mieli liikkuu.

Ihan samaa mieltä! Mullakin on ollut vain sisko eikä kavereinakaan poikia, joten totta kai heidän maailmansa tuntui vieraalta ja oudolta. En koe pätkääkään syyllisyyttä siitä, että etukäteen kammoksuin ajatusta pojan äitinä olemisesta.

Nyt oma poikani on kohta koululainen ja nämä vuodet ovat olleet todella opettavaisia ja rikastuttavia. Tietynlainen poikamainen kohkaaminen alkoi vasta pojan ollessa 4-vuotias. Välillä ärsyttää ja välillä huvittaa kun pojan menoa säestävät jatkuvat taistelun äänitehosteet ja kilpailunhalu on poikamaisen korkealla koko ajan. Toisaalta olen onnistunut tukemaan pojan pehmeää puolta ja pikku robottimiehestäni saattaa hetkessä kuoriutua mitä empaattisin ja hyväsydämisin tyyppi.

Lasten kavereiden myötä olen myös saanut tutustua mitä mahtavimpiin pikkupoikiin, joiden kasvua on ollut ilo seurata. Kasvatuksella tekee paljon, sukupuolesta riippumatta. Edelleenkään en helposti lämpene irokeesitukkaisille synkästi puetuille riiviöille, mutta silloinkin "vika" on yleensä vanhemmissa, joiden näkemykset ovat liian kaukana omistani.

 

Sain neljän tyttären jälkeen pojan. En tiennyt sukupuolta etukäteen. Olin aivan varma että viideskin on tyttö. En ostanut edes vauvan vaatteita kun siskojen vanhat pinkit unelmat olivat tallessa. Mieleeni ei edes juolahtanut että tulokas voisi olla poika, asia oli myös lähipiirille hyvin selkeä, meille syntyy vain tyttöjä. Kunnes sain "uutispommin" syliin. Menihän siinä tovi sulatellessa. Järkytys numero kaksi oli että lapselle oli tytön nimi valmiina.. Hävettää edes myöntää että toisaalta olisi ollut enemmän cool kun olisi ollut viisi tyttöä kuin että "vihdoin saatiin se poika". Vähän noloa sekin että heti pojan jälkeen laitatin "piuhat poikki". Olisin kyllä lopettanut viiteen jokatapauksessa mutta nythän lapsiluku NÄYTTÄÄ siltä että pakollista poikaa on yritetty.. Poika on nyt kaksi vuotias ja aivan ihana. Oikea äitin lellivauva.. Tyttöihin verrattuna vähemmän dramaattinen ja rauhallisempi kuin yksikään tytöistä. Siitäkin huolimatta että lapsien sukupuolet ei nyt ole cool, en vaihtaisi pojua mihinkään maailmassa.

Mäkin ajattelin, miten hienoa olisi, jos meillä olisi peräti neljä tyttöä. Saisin sitten rinta rottingilla kulkea hienon tyttökatraan kanssa...tosin sain huomata, että aivan yhtälailla kuljen hienon lapsikatraani kanssa rinta rottingilla, vaikka yksi heistä onkin poika Ei se sukupuoli ollutkaan sitten SE juttu, vaikka niin alkuun ajattelin

Mekin on saatu kuulla paljon päivittelyä siitä, miten "tekin saitte nyt sitten sen POJAN, mahtaa isä olla ylpeä"...aina olen korjannut, että "no oikeastaan ei, koska sekä minä, että mies kyllä toivottiin tyttöä". Luu on monella mennyt tuon kommentin jälkeen kurkkuun, mutta se on siinä ollut aikalailla tarkoituskin :saint:

Ja piuhat on menossa poikki heti alkuvuodesta. Tosin mä luulen, että lähipiirille on käynyt melko selväksi se, ettei piuhoja katkaista, koska "me vihdoin saatiin se poika", vaan koska meidän lapsilukumme nyt vaan sattuu olemaan täynnä, riippumatta siitä, että mitä sukupuolta ne 4 lasta ovat

 

Mäkin ajattelin, miten hienoa olisi, jos meillä olisi peräti neljä tyttöä. Saisin sitten rinta rottingilla kulkea hienon tyttökatraan kanssa...tosin sain huomata, että aivan yhtälailla kuljen hienon lapsikatraani kanssa rinta rottingilla, vaikka yksi heistä onkin poika Ei se sukupuoli ollutkaan sitten SE juttu, vaikka niin alkuun ajattelin

Mekin on saatu kuulla paljon päivittelyä siitä, miten "tekin saitte nyt sitten sen POJAN, mahtaa isä olla ylpeä"...aina olen korjannut, että "no oikeastaan ei, koska sekä minä, että mies kyllä toivottiin tyttöä". Luu on monella mennyt tuon kommentin jälkeen kurkkuun, mutta se on siinä ollut aikalailla tarkoituskin :saint:

Ja piuhat on menossa poikki heti alkuvuodesta. Tosin mä luulen, että lähipiirille on käynyt melko selväksi se, ettei piuhoja katkaista, koska "me vihdoin saatiin se poika", vaan koska meidän lapsilukumme nyt vaan sattuu olemaan täynnä, riippumatta siitä, että mitä sukupuolta ne 4 lasta ovat

Kiitos sinullekin kauniista ja auttavaisista viestistä (molemmista).

 

[QUOTE="hehee";29299851]Jaa yleensä ne tytöt kyllä on hankalampia ja näsäviisaampia, joten ei hätää. Jos tyttösi on ihana niin todennäköisesti on poikasikin. [/QUOTE]

Meidän suvussa ne tytöt on niitä hankalia kitisijöitä ja pojat ovat hiljaisia helppoja.
Minua on siunattu kolmella pojalla ja olen mielestäni päässyt helpolla.
Pojat ovat vain enemmän mamin perään ts tissin perään ainakin noin 20:nen lapsen kokemuksista kerrottuna.
Ja syövät sitten isompinakin paremmin.Kun taas tytöt ovat sellaisia nirsoilijoita.

 

Minä toivoin kovasti myös toista tyttöä ja ajatus poikalapsesta tuntui ihan oudolta. Suoraan sanottuna en halunnut poikaa, mutta kun 4D:ssä selvisi, että tulokas on poika, niin jotain tapahtui ja olin yhtäkkiä ihan innoissani hypistelemässä pikkupoikien vaatteita ja ajatus pojasta alkoi tuntua oikeastaan ihan kivalta. Alkoi kokoajan tuntua mukavammalta saada poika ja voi elämä, miten onnellinen olin kun sain pojan syliini! Oon niin onneni kukkuloilla, kun mulla on sekä tyttö että poika. Nyt poika vasta 4kk, mutta hän on niin suloinen ja iloinen lapsi! En osaa vielä sanoa, että onko villimpi tms., mutta ei ainakaan ole niin kiire liikkeelle kuin tytöllämme, joka saman ikäisenä jo ryömi. Tämä ihana pikku poikamme kääntyi eilen vatsalleen ekaa kertaa!

 

Mulla on tyttö joka on kuulemma ihan samanlainen kuin minä pienenä. hyppii, pomppii, ärjyy ja ärisee, leikkii innolla kaikki auto- ja päristelyleikit, mitä hurjempaa sen parempi. Toki myös leikkii nukkeleikkejä. Kaikista tapaamistani samanikäisitä villein. Ja ei oo kasvatuskysymys, komennetaan llä ja sääntöjä on, joita yleensä (niin usein kun taaperot nyt yleensä) totteleekin. Mutta leikit je meno on vaan villiä ja vauhdiskasta.

Itse asiassa, mun mielestä poikalapset ovat yleensä ottaen rauhallisempia kuin tytöt. Monet pojat ovat tosi rauhallisia ja hiljaisia, hitaastilämpiäviä. Pojille aan tåssä kulttuurissa sallistaa usein se riehuminen sitten vanhammallakin iällä.

Se millaisen lapsen saat on ihan tempperamentti- ja kasatuskysymys, ei sukupuoliasia.

 

Minä niin kovin toivoin esikoisestamme poikaa, ilo ja kiitollisuus oli suuri kun niin kävikin!

 

Lapsesta tulee juuri niin kuspää kuin vanhempansakin, oli se sitten tyttö tai poika. Minulla on molempia sukupuolia, enkä vaihtais mihinkään! Jos pelottaa lopputulos niin kannattaa varmaan jättää ne lapset tekemättä.

 

Lapsesta tulee juuri niin kuspää kuin vanhempansakin, oli se sitten tyttö tai poika. Minulla on molempia sukupuolia, enkä vaihtais mihinkään! Jos pelottaa lopputulos niin kannattaa varmaan jättää ne lapset tekemättä.

Tuota en pysty allekirjoittamaan, koska on paljon ihania ihmisiä, joilla on todella häiriintyneet ja julmatkin vanhemmat, ja toisaalta parhaansa tehneiden, rakastavien ja empaattisten vanhempien lapsia, jotka jostain syystä ovat erittäin taipuvaisia toimimaan itsekkäästi ja ilkeästi.

Mutta itselläni oli vähän sama tilanne kuin ap:lla kolmisen vuotta sitten. Esikoinen on tyttö, ja sain rakenneultrassa kuulla odottavani poikaa. Hetken oli juuri tuo ajatus, että osaanko olla pojalle äiti. Nyt kun poika täyttää talvella 3 v, hän on niin meidän poika kuin olla ja voi, ja vaikka rakastan lapsiani tasan yhtä paljon, jopa tunnen useammin jonkinlaista hellytystä siitä, että kuopus on poika, kuin siitä, että esikoinen on tyttö. Tai miten sen sanoisi, en vaihtaisi kumpaakaan mihinkään, enkä toivoisi toisia sukupuolia, ja olen iloinen, että minulla on molemmat, mutta useammin esim. tulee sanottua kuopusta äidin omaksi pojaksi, kuin esikoista äidin omaksi tytöksi (helpommin äidin omaksi rakkaaksi muruksi tms.).

Omassa pojassa myös näen sen empaattisen, hellän ja pehmeän puolen, joka vieraammissa pojissa jää usein ehkä piiloon, juuri oman perheen nähtäväksi. Ja se ristiriita syliin kiipeävän pienen halivan rakkaudentunnustajan ja murisevan automiehen välillä on se älyttömän suloinen .

Kyllä sinä pärjäät . Jokainen lapsi on omanlaisensa, ja kun siihen ainutlaatuisuuteen saa alusta asti tutustua, siihen äitiyteen vaan kasvaa. Sellaiset käytännön jutut taas otan ihan huumorilla, että poika esim. on vähän yli kaksivuotiaasta asti saanut korjailla mun puhettani, kun sekoitan äkkiseltään jutustelussa rekka-autot ja kuorma-autot ja muuta pientä .

 

Meillä on neljä poikaa, joten mä varmaan voin vastata tähän ihan omakohtaisella kokemuksella... :-D Tosin mä oon aina halunnut lapsia ensisijaisesti, en kumpaakaan sukupuolta. Mutta meidän pojat siis on tosi rauhallisia, harkitsevia ja osaavat näyttää tunteensa. En voi olla sanomatta, että uskon kasvatuksella olevan tähän suuri merkitys. Meillä poikia ei koskaan ole kasvatettu periaatteella: "pojat nyt on poikia, vaikka ovatkin koko ajan nyrkit pystyssä" tai "pojat ei itke". Että eipä se taattua ole, että saatte riehuvan pojan. Mutta kyllä ne on, niin kuin joku sanoi, niin ne tytöt yleensä on rääväsuita, pojat fyysisiä. Kuka sitten jaksaa mitäkin paremmin, niin se on varmaan ihmisestä kiinni. Yleensä ne omat lapset on kuitenkin ihan kaikkein rakkaimpia, ja hyvä niin!

 

Itse olin koko raskauteni ajan aivan varma että odotan poikaa. Suoraan sanottuna koko odotusajan tein mielessäni paljon töitä, että olisin valmis pojan tuloon. Kiertelin kauppoja ja hypistelin poikavauvojen vaatteita ja koitin löytää niistä niitä ihania ja suloisia. Yritin pyöritellä mielessäni poikien hyviä puolia ja kun raskaus oli loppusuoralla niin aloin olla melko sinut poika-ajatuksen kanssa. Rakenne ultrassa ei kysytty sukupuolta, kumpikaan ei haluttu tietää. Rehellisesti sanottuna, en uskaltanut kysyä. Pelkäsin tilannetta, jossa rakenne ultrassa lupaillan tyttöä joka osoittautuukin synnytyksessä pojaksi. Pelkäsin että olisin vihannut vauvaa koska se ei ollutkaan se mun kovasti toivoma tyttö. Tai en ehkä vihannut, mutta tiesin että olisin ollut todella pettynyt. Nyt minä sain raskausajan valmistautua pojan tuloon, tyttö olisi ollut iloinen yllätys, mutta poikahan se oli, kuten epäilinkin. Enkä ollut synnytyksessä pettynyt pojasta, koska olin oikeasti tehnyt paljon itseni kanssa töitä ja valmistautunut pojan tuloon.

Itse en ole koskaan pitänyt poikalapsia suloisina tai mielenkiintoisina. Jotenkin olin ainan mieltänyt itseni tytön äidiksi. Poikalapset olen koko aikuisiän kokenut jotenkin etäisiksi ja jopa ärsyttäviksi. En vielä nykyäänkaan ole kovin kiinnostunut toisten poikalapsista. Mutta meidän poika on maailman ihanin ja rakkain ja lyö laudalta suloisuudessaan kaikki maailman tyttölapset. Synnytyksen jälkeen en ole edes ajatellut juurikaan vauvan sukupuolta. Ainoastaan vaateasioissa, joskus haikeana ihailen niitä pieniä mekkoja ja pitsi-ihanuuksia, mutta omaa poikaani en muutaisi tytöksi. Hän on sellainen kun on enkä halua häntä muuksi muuttaa.

Vauvaaikan tuskin sukupuolta tulee paljon edes ajateltua, tai itse en ainakaan ajattele. En pue poikkaa pinkkiin ja prinsessamekkoihin, mutta käytän lapsella paljon unisex vaatteita. Meiltä löytyy selkeästi tytön, sekä pojan leluja. Muutenkin yritän välttää jaottelemasta lasta tiettyyn muottiin vain sukupuolen perusteella. Pari kertaa olen havahtunut ihmettelemään miten vahvasti jotkut ihmiset mieltävät lapsen sukupuolen ja sille soveliaan käytöksen jo vauvana. Itse yritän antaa lapsen valita omat mieltymyksensä sukupuolesta huolimatta. Älä siis huoledi. Kyllä sinä rakastat sitä poikalasta siinä missä tyttöäkin. Ja tosiaan ensimmäiseen vuoteen vauvasta ei huomaa kumpaa sukupuolta hän on (paitis tietysti jalkovälistä), enkä usko, että sukupuoli on esillä mitenkään vahvasti ensimmäiseen pariin vuoteen. Iän myötä varmasti erot alkaa hahmottumaan, mutta siihen mennessä olet sopeutunut kyllä lapsesi sukupuoleen.

On luonnollista toivoa laspesta tietyn sukupuolista ja pettymyskin on ihan ok, kunhan siitä pääseee yli ja oppii hyväksymään lapsensa sellaisena kun hän on.

 

Poikalapset olen koko aikuisiän kokenut jotenkin etäisiksi ja jopa ärsyttäviksi. En vielä nykyäänkaan ole kovin kiinnostunut toisten poikalapsista.

Tuo näkyy välillä ulospäin. Jotkut kavereistani, joilla on pelkästään tyttölapsia, eivät oikein osaa suhtautua poikiin. Huomaan, että poikamaiseksi luokiteltava käytös ärsyttää heitä, enkä nyt todellakaan tarkoita mitään sellaista, että pojat on poikia -asenteella antaisin poikani käyttäytyä kuin piru. Ehkä siksi tunnistan tuon ärtymyksen niin herkästi, koska olen itse tuntenut ihan samoin ennen pojan saamista ja vasta ajan mittaan siedättynyt sille. Arvata saattaa, että antoisimmat kasvatuskeskustelut käydäänkin toisten poikien äitien kanssa, koska se jokin ero naisten ja miesten aivoissa vaan on, vaikka muuta väitettäisiin.

 

Mun mielestä on hyvä, että sä myönnät ja uskallat kirjoittaa nuo tunteet, niin ne pian helpottavat. Mulle poikalasten maailma oli aina jotenkin "vieras". Nyt mulla on 2-vuotias poika ja vitsit kun ne osaa olla suloisia <3

Jos asia mietityttää enemmän, kannattaa mennä vaikka neuvolapsykologille puhumaan. Suomessa tää sukupuoliasia on edelleen tabu, ja siksi noita asiattomia vastauksia tulee. Voi jopa olla niin, että niillä, jotka suhtautuu näihin ajatuksiin noin kielteisesti, on itsellään jotain vastaavia tukahdutettuja tunteita

samaa mieltä. hienoa että tästäkin tabusta joku puhuu! muistan edelleen kaverini ensimmäisen raskauden, mikä pettymys (suorastaan hän oli raivoissaan) se oli hänelle kun siellä olikin "ylimääräistä" haarojen välissä. mutta tänä päivänä hän ei vaihtaisi rakasta poikaansa minnekkään. mielestäni ei ole väärin tuntea tuolla tavoin, ethän sinä tunteillesi voi mitään ja parasta on puhua niistä, näin saat vähän "järeistettyä" asiaa, ei se niin vakavaa ole tsemppiä