En halua miestäni siinä mielessä!

[ibee]

Niin eli ongelmani on etten ole enää moneen vuoteen halunnut miestäni seksuaalisesti, muuten on todella hyvä mies ja isä. Ajattelen seksin aikana muita tai muuta poikkeuksetta sillä muuten en pysty kiihottumaan. Tämä on aivan kauhea tilanne, enkä todellakaan voi sanoa sitä miehelle suoraan! En tahdo pahoittaa hänen mieltänsä. Miehessä ei myöskään ulkoisesti ole mitään vikaa, ei siis ole muuttunut tai mitään suhteemme aikana vaikka paljon ongelmia on suhteessa ollutkin. Olen oikeasti yrittänyt kaikkeni, mutta näen hänessä enemmän kuin veljen, on ihanaa kun halaa mutta intiimimpi kosketus tai suutelu lähinnä ahdistaa. Mies on seksuaalisesti todella halukas ja on kyllä huomannut haluttomuuteni.
En todellakaan ole mitään pettäjätyyppiä, mutta monen vuoden jälkeen ajauduin pettämään, en edes muistanut millaista seksi on kun oikeasti haluaa jotain miestä. Itse vuosikaudet halveksuin pettäjiä, mutta silti oma tilanteeni ajoi minut siihen, olin kai itsekäs. Täytyy varmaan erota, jolloin mies saa mahdollisuuden naiseen joka oikeasti haluaa häntä. Kuitenkaan lapsen kannalta se tuntuu täysin väärältä, sillä perhe-elämä sujuu muuten hyvin. Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Rakastajan pitäminen tuntuu myös miestäni kohtaan niin väärältä. Mitä tahansa teenkin, satutan jotain lähimmäistä. Vai jatkanko suhdetta ja kärviselen itse huonossa seksielämässä lopun elämää. Kommentteja?

 

[PatrikJ]

Näetkö mitään mahdollisuutta että tilanne muuttuisi takaisin paremmaksi? Tai haluatko ylipäätään että se muuttuisi? Kommentit riippuvat siis aika paljon siitä oletko jo luovuttanut täysin.

Olisi kiva kuulla myös näkemyksiäsi omaan teoriaani seksinpuutteesta, joka löytyy tältä samalta Seksi-keskustelualueelta listalla hieman alempaa otsikolla: "Miehen teoria siitä miksi vaimo ei anna".

http://kaksplus.fi/keskustelu/tunte...4009-miehen-teoria-siita-miksi-vaimo-ei-anna/

T. Patrik

 

[tima83]

Jätä se.

 

[ibee]

En suoraan sanottuna tiedä, voiko tilanne muuttua paremmaksi, mutta tottakai toivoisin sen muuttuvan! En vain tiedä, miten voisin haluta häntä enkä tajua tilannetta itse ollenkaan. Olen miettinyt liittyisikö ongelma ehkä siihenkin että menin miehen kanssa yhteen ollessani todella nuori ja hän on oikeastaan ensimmäinen vakava seurustelukumppani. Ollaan kyllä miehen kanssa puhuttu asiasta, taisin kerran sanoakin etten ehkä enää näe hänessä rakastajaa, vaikka fyysisesti ei hänessä olekaan vikaa.

Älkää saako siti väärää kuvaa, meillä on edelleen seksiä useasti viikossa (noin joka toinen päivä), kuitenkin aloitus on minulle usein todella vaikeaa enkä siis koskaan tee aloitetta. Mies tietysti toivoisi että minäkin tekisin aloitteen jolloin tuntisi että haluan häntä. Ymmärrän kyllä miestä täysin, sillä olen itsekin sitä mieltä että hyvä seksi ja sen määrä on todella tärkeä suhteessa. Siksi tilanne onkin niin kamala, rakastan ja arvostan kyllä miestä muuten.

Tällä hetkellä tilanne on parempi, muutama vuosi sitten haluttomuuteni (jälkeenpäin voin sanoa että johtui pillereistä) oli pahempi, jolloin miehen mukaan seksiä ei ollut (vaikka oli silloinkin ehkä kerran viikossa), tällöin mies kävi muutaman kerran maksullisissa. Huomasin miehen käytöksestä pettämisen ja kertoi itse siitä sitten minulle. Järkytyin silloin totaalisesti, nyt tiedän varmasti ettei enää sen jälkeen ole minua pettänyt.

PatrikJ: teoriasi on ajatuksia herättävä, käyn kommentoimassa ketjua.

 

[Faina]

Niin eli ongelmani on etten ole enää moneen vuoteen halunnut miestäni seksuaalisesti,,,,

Minulla aikoinaan lisääntyi sama tunne mitä pidemmälle avioliitto eteni. En halunnut koskea edes koko mieheen, ja käänsin aina pään pois hänen yrittäessä suudelmaa. Minun oli kuitenkin alistuttava hänen tahtoonsa ja antauduttava siihen "velvollisuuteen", mikä avioliitossa on. Se oli kauheaa. En halunnut sitä kovaäänistä riitaa ja huutoa, vaan alistuin.
Aloin vilkuilemaan muita miehiä ja puntaroimaan millaisia he mahtoivat olla. Halusin kokeilla, mutta en uskaltanut.

Vihdoin, runsaan kuuden avioliittovuoden jälkeen päätin erota. Se oli riitaisa, mutta onnistui. Ja aika nopeasti. Ei ollut lapsia ja olin vapaa. Sinulla tietenkin on ajattelemista, jo lapsenkin takia, mutta minusta ero on se oikea ratkaisu. Saatat löytää vaikka miten mukavan kumppanin ja perustaa uuden perheen. Onhan niitä esimerkkejä nykymaailmassa vaikka kuinka.

Itse olen nyt melkein parin vuoden ollut "sinkku". Uusia ystäviä on tullut. Minulla on pari oiken läheistä, melkein rakasta miesystävää, joiden kanssa vietän aikaa silloin kun sille tuntuu, ilman sitoumusta. He eivät tiedä toisistaan ja itse olen 29-vuotias.

 

[PatrikJ]

Mua kiinnostaisi kuulla vielä, sillä riskillä että kuulostan aivan pervolta, että mitä tarkalleen ottaen ajattelet kun ajattelet seksin aikana muita? Mikä siis saa kiihottumaan, jos ei oma mies? Ehkä vastaamalla siihen voi arvioida mikä omassa miehessä ei kiihota, mitä hänessä puuttuu. Ja ehkä sitten arvioimaan - miehen näkökulmasta - voiko asialle enää tehdä mitään.

 

[kainalo]

minä olen ollut saman miehen kanssa jo 17v. Hän on ainut petikumppani, olimme molemmat neitsyitä tavatessamme. Meillä on nyt useampia lapsia, ja välillä on ollut kausia jolloin seksielämämme on ollut aika kuollutta. Minullakaan ei ole haluttanut miestä, ei sitten yhtään... Mutta nytkun ei ole enää vauvaa on seksielämämme todella vauhdikasta ja haluan miestäni todella. Minulla on ollut ongelmana orgasmin puute, jonka sain ensimmäisen kerran elämässäni vasta 26 vuotiaana! Nytkään en saa sitä yhdynnässä, mutta suuseksissä kylläkin, jota rakkaani minulle joka kerta muistaa antaa
Muutenkin tuntuu että seksi maistuu niin paljon paremmalta nyt reilu 30:senä kuin silloin nuorempana. On ihana haaveilla omasta miehestä pitkin päivää ja odottaa kahdenkeskistä iltaa kun lapset nukkuu. Rakastan miestäni todella <3.

Eli pointti oli se, että haluttomia kausia, varsinkin pienten lasten vanhemmilla varmasti on kaikilla, mutta tilanteet voi muuttua ajanmyötä.

 

[saaristolainen]

Ibee, pohdinnassasi huolestutta se, että mietit pitääkö sinun kärsiä huonosta seksielämästä lopun elämää, mutta et tunnu olevan huolissasi siitä, että oman kertomasi mukaan jo monen vuoden ajan miehesi on joutunut kärvistelemään kehnossa seksielämässä. Jos haluatte jatkaa (keskustele miehesi kanssa!) hakekaa yhdessä terapia-apua, muutoin kannattaa erota tai muuttaa liitto avoimeksi suhteeksi, jossa sallitte toistenne hankkia parempia seksikumppaneita (siis tarpeen vaatiessa vaikka teille kotiin).

 

[Hulmuhelma]

ibee, ei ole elämä oikealla mallilla. Onko oikein, että muutenkin vaikeassa maailmassa pitää vielä elää semmoisienkin vaikeuksien kanssa, jotka voi ratkaista.
Itse en usko terapioihin, sen olen karvaastikin kokenut. Se on semmoista "valohoitoa" vaan. Kun kaksi ihmistä ei kunnolla saa esim. seksielämäänsä luistamaan, vaan alkaa inhotus ja muu vastenmielisyys tuntua, niin miksi sitä pitää jatkaa. Olisihan se korjaantunut vuosien mittaan jos remontin pohja olisi vakaa. Muuten on turha yrittää.
Te kärsitte molemmat.

Minusta ero on oikea ratkaisu. Sinulla on lapsi, mutta onko se lapsenkaan etu se kylmäkiskoisuus joka miehesi ja sinun välissä on? Rakastajan ottaminen ei ole ratkaisu. Siitä ei seuraa kuin nälvimistä ja ilkeyttä.

Ethän voi tietää, miten onnellinen elämä sinua odottaa siinä uudessa.

 

[Madmama]

Avioliiton velvollisuus eli seksi on sinkuille ahdistelua, hyväksikäyttöä, joten jossain on jokin pahasti pielessä. Naisen pitää saada olla parisuhteessakin oikeus elää ilman ahdistelua.
Minua ei kiinnosta ei oma mies eikä kukaan muukaan Ja olenkin alkanut miettimään, etten kenties ole sopiva nainen parisuhteeseen, koska yleiset luulot ja mielipiteet nostavat usein hiukseni pystyyn, kuten esim. neuvo kiittää miestä kotitöistä! Pahimmassa tapauksessa vielä holhouohjeita kauluspaidan silittämiseen!
En ole feministi, mutten pidä oikeana, että miehiä ei opeteta elää. Itselläni on neljä poikaa ja aion pitää huolen, ettei heistä tarvi holhota ja että osaavat ajatella asioita hyvin laajasti kyetäkseen havannoimaan riskin ajoissa ja tekemään asialle jotain.