Elovauvat 2014 <3 *joulukuussa*

-j-
Lisää uusia odottajia, tervetuloa!

Mullakin on alkanut pahoinvoinnit, onneksi erittäin lievät ja nopeasti ohimenevät. Tähän mennessä niihin auttaa mikä vaan juotava tai syötävä, pelkkä vesikin. Toivoa sopii että pysyisi näin iisinä. Samoin on vihdoin alkanut uupumus, joka ei sekään vaivaa koko aikaa vaan tulee joskus varhaisillasta kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sen tuleminen oli pieni helpotus: olen hetkittäin kuvitellut että väsymyksen puute kielii tuulimunasta, siitä että mitään ei kohdussa oikeasti tapahdu.

Joulu on pian ja aikomus on kertoa perheille. Muuta vaihtoehtoa ei edes ole - ei tällä joulun konseptilla, porukalla eikä näillä pokerinaamoilla. Ihan mielellään kerrommekin, ainoa mikä huolettaa on siitä mahdollisesti alkava hössötys, että kuinka överiksi se saattaakaan mennä. Pahin on, jos joku alkaa päsmäröimään ja päättämään mun puolesta mitä saan tehdä ja mitä en.

Mimosalaha, mä sain kirkkaan negan vielä päivänä jolloin menkkojen olisi pitänyt alkaa mutta heti seuraavana aamuna viiva oli vahva ja selkeä.

Lumihiutale, täällä kukkii naama kans tosi vekkulisti. Sellaisia ikuisuusfinnejä, jotka eivät tunnu liikahtavan suuntaan eikä toiseen :) Erittäin hehkeä olo todentotta, näillä finneillä, ilmavaivoilla ja pömppömahalla :D

Oivallista, hyvinvoivaa ja rentouttavaa joulua kaikille!
 
Hei, mikä toi fb-ryhmä on? :) Muakin vois kiinnostaa liittyä! Millä nimellä siis löytyy ja kenelle pitää laittaa viestiä?

Oireita ei täällä vielä hienosta huonovointisuutta ja turvotusta lukuunottamatta oo, mutta sen voinee osittain pistää tän jouluun liittyvän mässytyksen piikkiin. ;)

Jotenkin todella vaika käsittää, että on raskaana taas. Esikoita yrittäessä meni pidempään ja tää tärppäs heti! :eek: Ehkä tää vielä tässä joulun pyhinä iskee tajuntaan? Hirveesti syyhyttäis silti jo kertoa edes omille porukoille, mutta ehkä tässä täytyy ootella, että ite ees sisäistää asian :D

helke 4+6

ps. no kato silmät auki, niin valkeni tämä fb-asiakin, kun luin aloitusviestin uudelleen.. :)
 
Viimeksi muokattu:
Täältä mukaan yksi elokuun odottaja.

24.8.
raitahousu/ 34v / 2. lapsi / KOS

Mulla oli jotain halpistestejä, joilla ei kunnon viivoja näkynyt kuin vasta 4+5. Esikoisen raskaudesta tutut oireet kuitenkin kertoivat mulle enemmän ku testit ja olin yllättynyt kun esim dpo14 testi oli tyylipuhdas nega. Merkinvaihdolla testiin sainkin sit vahvat viivat.
Kai sitä täytyy fb-ryhmäänkin jo liittyä. Esikon raskaudessa en vuosien lapsettomuus ja -hoitotaustan vuoksi uskaltanut iloita ennen rv12, mut nyt on luultavasti viimeinen raskaus niin ollaan nyt täysillä mukana heti ;D

raitahousu 5+1
 
Kamalasti uusia taas, tervetuloa :wave:

Minulla alkaa nyt ihan tosissaan vatsaa turvottaa. Vielä viime viikolla hyvältä tuntuneet farkkulegginsit puristaa niin pirusti : / Ja eilen oli muutaman tunnin farkut jalassa niin oli illalla maha ihan turvoksissa, kova ja arka. Mitähän tässä päällensä keksii kun en vielä äitiyshousuja tosiaankaan halua kaivaa esille. Meneekö tämä turvotus tästä vielä ohi jossain vaiheessa vai alkaako tämä mahan kasvu oikeasti jo tästä? En tosiaan muista kun edellisestä on vierähtänyt jo tovi :confused:

Pahoinvointikin jatkuu samalla linjalla eli huonoa oloa on melkein koko ajan, mutta en ole oksentanut. Viime yönäkin tuli huono olo kun kävin nostamassa neljältä kinkun huoneenlämpöön enkä saanutkaan enää sen jälkeen kunnolla unta. Liian kauan jo edellisestä syömisestä niin oksetti taas niin kamalasti. Onneksi meni kuitenkin ohi. Kahden viikon päästä olisi hammaslääkäri. Mietin, jo pitäisikö se suosiolla siirtää kun aamulla pelkkä hampaiden pesu aiheuttaa kamalan kakomisen niin mitäköhän siitä hammaslääkäristä sitten tulee. Tai tietysti toivoa sopii että tämä huono olo olisi siihen mennessä jo loppunut :saint:

Hyvää joulua kaikille :) Suurinosa taitaa olla jo siirtynyt joululomille kun on niin hiljaista. Minä olen vielä töissä niin ehtii ;)

mariet ja pieni 8+3
 
Soittelinpas tänään neuvolaankin ja mulle voisi päivittää ensimmäisen neuvolan 22.1.. Viikkoja on sillon jo 10+1. Eipähän sen jälkeen tarvitse sitten odotella enään pitkään ultraan pääsyä :)

Täällä olot vielä onneksi ovat pysyneet kohtalaisen hyvinä! Viikkoja tällä hetkellä neuvolan mukaan oli 5+6 vaikka itse olin laskenut 5+5. Ja lasketun ajankin laskivat päivää aiemmaksi mitä itse tänne ilmoittelin. Mutta antaa olla nyt noin miten on ja katsotaan uudestaan kuhan pääsen neuvolaan asti.

Vois varmaan itsekkin kohta ruveta fb-ryhmään liittymään :) Sinne tulee niin paljon helpommin kirjoiteltua jotenkin :D
 
Heippa! Täällä myös työnraataja! Tänään vielä illaksi töihin ja joulu olisi vapaana, ihanaa!
Mullakin työhousut alkanut tosiaan ahdistaa ja kiristää. Muutenkin olen farkut jättänyt pois käytöstä. Mä laihdutin alkuvuodesta noin 10kiloa, onneks on jotain housuja vielä jäljellä niiltä ajoilta ja viime vuoden talvitakki myös..

Onneks on ruoka alkanut taas maistua niin saa jouluruokiakin syödä :D

Mmaria ja pienet 8+4
 
Sori madela en ollu huomannu viestiä :) toivottavasti nyt löydät mut fb niin olis mulle helpompaa :) mäkin tuun käymään täällä vähemmän, koska huomenna joulu ja sitte lähetään lieksaan asti mun miehen sukulaisten luo! :) hyvää joulua kaikille!

Miini & pieni 7+1
 
Nyt on ultrassa käyty. Oli kyllä niin helvetin tympeä lääkäri siellä että oksat pois. Varmaan potutti olla aatonaattona töissä. Siellähän se näkyi, pienen pieni sydämen syke. Vähän jäi kaihertamaan kun kuulema vastasi pienempää mitä mä luulin. Luulin et oli viikkoja jotain 6+ mut olikin 5+ sit tää tympeä lääkäri vaan totesi että siitä on hyvä lähteä liikkeelle siitä että syke löytyi mutta sanoi että ei olis pitänyt näkyä testissä vielä mitään kun sen tein vaikka selvä viiva oli. siis 5. päivä tein positiivisen testin ja kuulema vasta 9 päivä olis pitänyt nähdä. Tiedä sitten... mutta syke löytyi vaikka ei nyt mieltä ylentävä reissu ollut. :headwall:
 
zpp
Pinsuli: Mulle saa taas päivittää, tänään soitettu sairaalaan ja varhaisultra on 10.1 jolloin viikkoja pitäsi olla kasassa tasan 7+0

Ja Lumihiutale mulla ainakin naama kukkii, leuasta vaarsinkin ja onhan tuossa kamalia kraatereita muutenkin koko nassu täynnä. Ja tissit kipeät sivuilta, muuten suhteellisen oireeton. Paitsi aina aamuisin tuntuu maha ontolta, ei ole huono olo, mutta sellainen typerä, levoton tunne alavatsalla. Jotain nälän tapaista kai :D
 
Mie olinkin malttamaton ja varasin ekan neuvolan joka on siis 20.1. :) Neuvolantäti sanoi, että nähdään sitten, niin minä vastasin että toivottavasti. Täti sanoi, että jos pyhien aikaan tulee jotain harmia, niin päivystykseen. Ihmettelin vaan, että ottaako ne muka näin vähillä viikoilla edes sinne? :O No toivotaan, että kaikki menee niinkuin pitää, eikä tarvii päivystystä, eikä muutakaan. :)

Tervetuloa uusille ja rauhallista joulua kaikille! :)

mammuttisi ja mini 4+4
 
Liityn mukaan ryhmään :) Ikää 22v,kerrasta tärppäsi ja ensimmäistä odotan,takana ei keskenmenoja ja LA menee viimeisten kuukautisten mukaan 30.8 tienoille, nyt menossa 4+4, eli aivan alkumetreillä ollaan.
 
Moikka,
täällä olisi kanssa yksi uusi elokuinen. LA olisi 25.8. ja synnytyspaikka luultavimmin JS. Ikää on 37v. Toinen lapsi kyseessä.

Mä jään vielä tänne kirjottelemaan, toivottavasti en oo ainut ;) Mutta siis en vielä tässä vaiheessa kun raskaudesta ei tiedä juuri kukaan halua FB-ryhmään liittyä. Toivottavasti pääsen sitten vielä myöhemmin mukaan!

Turvotuksesta, mulle se on iskenyt heti ja jo nyt on housut kiristäneet, vaikka viikkoja on ollu vasta 4+. Ekassakin raskaudessa siirryin äitiyshousuihin jo hyvissä ajoin ennen ekan kolmanneksen loppua ja sitä ennenkin kuljin nappi auki. Varsinkin istumatyössä turvottaa muutenkin niin helposti, niin jo pieni hormonimäärä saa mahan pömpöttämään normaaliakin enemmän.

Täällä odotellaan varovaisen toivekkaasti. Varhaisultran varasin loppiaisen jälkeen, jollon olisin päässyt 7+ viikolle. Aivan ihanaa oisi kyllä elokuussa vauva saada.
 
Tervetuloa kaikille uusille, meitä on monta onnellista vielä matkassa.

Varasin itselleni toisen VU:n joulun jälkeiselle viikolle 3.1, silloin viikkoja takana 8 ja haluan käydä varmistamassa, onhan pieni vielä mukana <3.

Eilen kerrottiin minun vanhemmille, kortin muodossa. Annoin joulukortin, jossa piirretty enkeli, jonka masuun leikkasin reiän ja teippasin VU kuvan tilalle :). Lapsellinen, mutta upposi täpöllä ja ikinä en ole eläissäni nähnyt vanhempiani noin onnesta sekaisin :,).


Monsuliino ja "Pieru" 6+4
 
Viiva on vahvistunut :) Tahdottiin Ukon kanssa varmistaa, kun oli suht' hailakka viiva vielä rv 4+0 (ylempi)... Eilen aamulla, rv 4+6 (alempi), oli jo paaaljon tummempi :heart:



Olen kahden vaiheilla VU:n kanssa... Tahtoisin niin kurkistaa, että siellä on pikkuinen ja pikkuisella kaikki hyvin :)
 
Täältä huhuilen minäkin! On tuo fb turhan kätevä, kun tuntuu et jää tää forumi aivan unholaan!

Pink89 Kajaanilainen minä ihan.. Tuossa keskustassa kuljen neuvolassa. :) Hitsi, ajattelin (toivoin :D) et oisit ollu paikkakuntalaisia, ois ollu huippu juttu!

Täällä minä mussutan suklaata, kuuntelen joululauluja ja odotan et kinkku ois kypsä uunista pois otettavaksi. Mussutan suklaata senkin uhalla, et loppuyön pyörin sängyssä närästyksen kourissa. Auts. :D

Närästys on tosiaan tuorein oire, jonka vois pistää raskauden piikkiin. Pelottaa vaan kuinka lirissä mä oon tuon närästyksen kanssa.. Viimeraskaudessa närästys oli viimeisten viikkojen harmi! :/ Sitten mua väsyttää turkasesti (paitsi näin öisin), aamut on tosi hankalia kun tyttö tykkää heräillä ihan seittemen aikaan. Onneks mies jäi lomalle, niin on joku kaverina. :) Muuten aika oireettomasti mennään! Ei valittamista.

Lämpöisää Joulua kaikille! :xmas:
t. kuppikakku + masunatiainen rv 5+1
 
Pahoinvoinnit yltyneet nyt niin, että illalla en saanut unta, kun niin oksetti. Tänä aamuna se oksennus sitten tulikin :x noh, mutta eikös se ole merkki elämästä? tästä joulusta ei muutenkaan taida tulla joulukiloja, kun mitään herkkuja ei edes tee mieli ;D

Hyvää joulua kaikille elovauvojen odottajille!

Candy&Napoleon 6+3
 
moiks!

1 odottaja lisää,entuudestaan muksuja 3 joista nuorin hiukan yli 3kk.pieni ikäero siis tulossa.

LA 11.8.2014 SYNNYTYSPAIKKA SATKS.JA NUMERO 4 OLIS MATKALLA :)

mirka jn muistankin syyskuisista :) ei tuu kovin isoa ikäeroa teillekkään.
oloja on mut ei hirveesti,hiukan ällöä oloa ja sitten räjähdys altis olen kanssa :D
nyt hautuumaalle,pitää lukea illalla viestit läpi ja kirjoittaa paremmin.

-mirva ja minipapu 7+1
 
hihii, ollaan näemmä kuppikakun kanssa samoilla viikoilla, mullakin nyt omien laskujen mukaan 5+1

ollaan täällä anoppilassa viettämättä joulua ja kova ois hinku jo paljastaa, varsinkin kun anoppi on tavoistaan poiketen tehnyt näemmä graaviakin! Kaikki muut täällä on vähän huonoja syömään kalaa, joten saas nähä, millä perustelen nyt täs skippaamisen. ;P

täytynee pe soittaa jo neuvolaan, että koska saa ajan, joski tää raskaus sitten alkais konkretisoitumaan :)
 
Ihanaa joulua elomammat ja masut :) ! :heart:

Tervetuloa uusille, teitä olikin useempi tällä kertaa :flower:

Etusivun päivittelen tämän viestin jälkeen.

Mua kyllä harmittaa kun ihmiset on niin tuolla FB:n puolella :/ Mun mielestä juuri täällä kaksplussassa on sellasta odottamisen fiilistä, kun on oikein vauvasivusto kyseessä. FB kun on vaan…facebook. Ja siellä käy muutenkin joka päivä. Tokihan FBssä on omat hyvät puolensa, mutta mä niin tykkään kun täällä on oma ketju ja pääsee muidenkin ketjuja lukemaan… :)

).( Täällä vaivaa edelleen väsy, ja tänään rintoihin on sattunut oikein kunnolla moneen otteeseen. Alavatsaa nipistelee myös säännöllisesti, lujaa vauhtia toi kohtu varmaan kasvaa!

Pinsuli ja himpula 8+5 <3
 
Pinsuli, mä en itse ainakaan edes käytä koko facebookia niin sinne kirjoittelu on mahdoton yhtälö itselle. :D


Mulla myös on tissit tänään ollut todella kipeät ja näytti jotenkin "täyttäneiltä" aiemmin, kun ihan ketunnokathan ne on olleet jo pidemmän aikaa esikoisen syntymän jälkeen.
Vatsaa nippailee päivittäin ja vähän väliä, tai tuntuu et sitä tapahtuis useammin kuin aiemmassa raskaudessa. Voi olla kyllä, että johtuu myös siitä et on tuttua juttua jo ja siksi huomaan helpommin ihan kaiken. :D
Ellotusta on vähän väliä, ympäri vuorokauden, mutta vieläkin ihmettelen missä se oksennusrumba kuhnii, kun esikoista odottaessa laattasin kokoaika.

Kinkkua söin ja paljon, himoitsinkin ihan valtavasti sitä ja hyvää oli. Ruoan jälkeen vaan tää turvotus on ihan kauhea, ihme ettei kukaan kysele mitään heheh. Mulla on aamulta vatsa kuva, ja se ei todellakaan oo mitään pelkkää turvotusta enää vaan vatsa on NYT JO pompannut mielestäni ulos, myös ruokailun jälkeinen jättimaha on kuvattuna.. Laittaisin kuvaa jos saisin noi linkit puhelimella toimimaan. En vaan osaa :(

Itku herkkä mä muuten oon ihan kaikessa nyt, heheh ja äitiäni kohtaan taas räjähdysherkkä.


Mutta hyvää joulua kaikille, mä menen katsomaan kun likka paukuttaa pukilta saamiaan rumpuja ja ehkä syömään vähän lisää kinkkua. ;)

ekulainen & alien - 6+4
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä ei täällä jouluruuat maistu yhtään :S Ihan kamala öllötys iskeny nyt neljättä päivää ja iltaväsymys on taas ihan omaa luokkaansa. Mutta se on vissiin vaan hyvä ;-) En muista että edellisistä tää olo olis ollu näin kökkö. Oksennusta ei kuitenkaan oo tullu.

Mahaa turvottaa täälläkin jo sillei et pitää yrittää pitää löysempiä paitoja. En taho että kukaan arvaa ennenku uskalletaan kertoo lapsille. Mä niiiiin odotan että se np-ultra olis jo <3 mutta 7.1. eka neuvola ja VU <3

Sunshine ja toukka 5+5
 
Täällä koitetaan tulla toimeen pahan olon ja väsymyksen kanssa. Onneksi ei sentään okseta. Ollaan minun vanhempien luona ja yritän pitää tämän jutun vielä salassa, niin täytyy vain yrittää olla reipas ja ns.normaali. Harmittaa tyttären puolesta, että en oikein jaksa leikkiä hänen kanssaan, mutta onneksi on minun sisko ja hänen isänsä, jotka jaksavat enemmän pitää seuraa. Meillä vain nyt tytöllä on eroahdistus-aika menossa, joten vähänkin väsyneenä hän on minun perään, eikä edes isä kelpaa. Siskolleni kerroin samana päivänä, kun tänne tultiin, joten hän ei ihmettele väsymystäni ja napostelu-intoani. Jouluruoka maistui ja söinkin itseni ähkyyn. Kerkesi vain tulla paha olo ennen sitä, niin mietin, että saanko sitä ruokaa edes alas, mutta onneksi sain. Onhan se vuoden odotetuin ateria. :)

Mietin tässä yks päivä, että RD-hoitaja varmaan repisi pelihousunsa, jos tietäisi tästä minun napostelusta ja herkkujen syömisestä. Olen päättänyt kuitenkin napata itsestäni kiinni heti, kun mennään takaisin kotiin ja yrittää pahoinvoinnista huolimatta syödä niiden sääntöjen mukaan. Varmaan on aika pian se sokerirasitus-koe, enkä halua saada huonoja tuloksia. En halua joutua pistämään itseäni, koska en pysty siihen. Silloin hoidoissa mieheni joutui laittamaan kaikki pistoksen minuun, koska en vain pystynyt pistämään neulaa ihon läpi.

Faebook: Itse haluan ainakin vielä kirjoitella vain tänne, mutta pitää katsoa sitten myöhemmin, kun ollaan pidemmällä liitynkö sinne. Mutta kyllä jatkaisin kuitenkin tänne kirjoittelua, koska tykkään tästä paikasta ja minusta tänne on helppo kirjoittaa kaikenlaisista jutuista, jopa noloista.

Peppi1981 6+2
 
ekulainen mullakin on aamuisin jo ihan selkeä "minimaha", sellainen mikä esikoisesta oli vasta viikon 16 jälkeen. Osa siitä on vaan pömppistä edellisesta raskaudesta, mutta on toi selvästi pinkeämpi kuin ennen tätä raskautta. Eli löysiä paitoja pidetään täälläkin. Kun on jo aikasemmin synnyttänyt niin se kohtu oikeasti pomppaa nopeemmin esille, ja mahaakin nippailee enemmän ku ekassa raskaudessa, koska se kohtu kasvaa nopeemmin. :) Ainakin näin itse ajattelen ja luulen tietäväni :D

sunshine25, päivittelen ihan just :)

Pinsuli ja himpula 8+6 <3
 

Yhteistyössä