Heipä hei pitkästä aikaa! :wave: Melko hektistä on ollut tämä elämä viimeiset pari viikkoa. Joten anteeksi etten ole aikaisemmin ehtinyt kirjoitella. Yritän nyt kertoa hieman tarkemmin sektiosta ja vauvan sairaalassa olosta.
Elikkä, perjantaina 27.6. hoitaja tuli aamulla kertomaan, että minun täytyy olla varalta ravinnotta aamupäivän lääkärin kiertoon saakka. Siinä kklo 9.30 maissa osaston lääkäri tuli tutkimaan minua huoneeseeni ja kertoi, että minun täytyy varautua siihen että raskaus jouduttaisiin purkamaan samana päivänä. Edellisen päivän maksa-arvot, toksemiakokeet ja virtsan proteiini viittasivat siihen, että raskausmyrkytys etenisi nopeasti. Minullahan oli alkanut esiintyä toksemiaoireitakin pikku hiljaa..varsinkin parina yönä oli ollut ylävatsakipua ja päänsärkyä. Lääkäri halusi sitten vielä odottaa aamun uudet labrakoevastaukset ennen kuin päätös sektiosta tehtäisiin. Noh, melko pian sain kutsun lääkärihuoneeseen, jossa paikalla oli myös toinen synnytyslääkäri. Lääkärin mukaan tilanne eteni sen verran vauhdilla ettei tultaisi pääsemään enää viikollakaan eteenpäin (mistä olisi ollut vielä todellista hyötyä). Ja oli perjantaipäivä eikä lääkäri (enkä minä) halunnut riskeerata sitä, että sektio jouduttaisiin tekemään viikonloppuna, olihan kyseessä keskosvauva. Niinpä se oli sitten menoa se! Noin klo 11 minua lähdettiinkin jo viemään leikkaussaliin. Mies ehti juuri ja juuri ajoissa paikalle, oli esikoisen kanssa kotona kun soitin, että nyt mennään. Onneksi ehtikin..en olisi selvinnyt operaatiosta ilman häntä.
Sektio sinänsä ei ollut mitenkään kamala..mutta minulla oli jäänyt pelko ensimmäisestä sektiosta niin jännitin ihan hirveästi alusta loppuun. Tärisin kuin haavanlehti..jalatkin vapisi niin kauan kuin niissä vain oli tunto ja liike tallella. Anestesialääkäri oli erittäin mukava naishenkilö, joka sai minut tuntemaan oloni turvalliseksi koko leikkauksen ajan. Kun minut oli saatu puuduteltua, leikkaustiimi asteli myös saliin. Sektiota tekemässä oli peräti 2 lääkäriä. Viilto tehtiin entisen leikkausarven kohdalta. Kudosten avaaminen vei melko pitkään, koska siellä oli jotain kiinnikkeitä. Tuntui kamalan pitkältä ajalta odotella jännittyneenä, milloin vauva lopulta autetaan ulos kohdusta. Kun se vihdoin tapahtui, tunsin voimakasta painetta ja repimistä. Sitten yhtäkkiä kuului kovaäänistä parkumista. Lääkäri totesi, että potra poikavauva tuli! Samassa hetkessä aloin itkeä onnesta ihan hillittömästi. Kaikki vuosien yrittämisen ja useiden keskenmenojen aiheuttamat paineet purkautui ja olo oli sanoinkuvaamattoman onnellinen. :heart: Myös mies kyynelehti siinä minun vieressä. Hetki oli erittäin koskettava. Vain noin puoli minuuttia pojan syntymän jälkeen lastenlääkäri tuli näyttämään sylissään olevaa, lakanaan käärittyä voimakkaasti parkuvaa poikaa, joka oli valkoisen köhnän peitossa. Silmät oli täysin auki. Hipaisin kädelläni pojan jalkaterää. Sitten hänet vietiin leikkaussalin yhteydessä olevaan erilliseen huoneeseen tutkittavaksi. Mies lähti sinne seuraamaan tapahtumia ja minä jäin pää pyörryksissä onnesta leikkauspöydälle kursittavaksi. Hetken kuluttua mies ilmestyi taas viereeni kertomaan että kaikki oli pojalla hyvin ja kuinka paljon hän painoi. Olin ihan pöllämystynyt, kun kuulin syntymäpainon. Olihan painoarvio ollut pari päivää aikaisemmin 2,7kg. Joten ihan kivasti heitti se sitten. Sain nähdä pojan myös toistamiseen, kun hänet kärrättiin keskoskaapissa vielä viereeni ja sain koskettaa hänen pientä kättään luukun kautta. Sitten hänet lähdettiin viemään vastasyntyneiden teholle ja mies meni tietysti mukaan. Heräämössä ollessani vapisin edelleen kovasti..koko kroppa oli ollut sellaisessa jännitystilassa ettei se ihan helposti ohi mennytkään. Heräämössä minua seurattiin n. 6 tuntia. Verenpaineet oli korkeat ja sain siihen paljon lääkkeitä.
Seuraavana päivänä mies vei minut pyörätuolilla katsomaan poikaa ensimmäisen kerran. Sain ottaa hänet syliin ja imetystäkin pääsin aloittelemaan. Maito nousi lopulta yllättävänkin nopeasti sektiosta huolimatta. Osastolla lypsin maitoa, jotta pieni sai melkein alusta lähtien oman äidin maitoa.
Teholla poika vietti keskoskaapissa 2 vuorokautta, joista vain ensimmäisenä tarvitsi happilisää. Sitten hän pääsi siirtymään "avosänkyyn", jossa sängyn pohja oli lämpösäädeltävä ja piti pojan lämpöä hyvänä. Sokeritippaa poika tarvitsi myös vain 2 päivän ajan. Sen jälkeen verensokerit pysyivät tasaisina. Sinivalossa poika vietti yhden vuorokauden, bilirubiini korjaantui sillä. Viiden vuorokauden ikäisenä poika sai lääkäriltä luvan siirtyä osaston puolelle, mutta sieltä vapautui paikka vasta muutamaa päivää myöhemmin. Osaston puolella poika tarvitsi vain saturaatioseurantaa ja bilirubiinia seurattiin kerran vuorokaudessa. Imetyksen kanssahan meni sairaalassa sillä tavalla, että minä imetin kun olin paikalla, muutoin syöttivät pullosta niin paljon kuin vauva jaksoi imeä ja loput annettiin nenämahaletkun kautta. Hyvin pian poika alkoi syödä täysiä annoksia itse pullosta tai tissiltä. Tämän viikon maanantaina nenämahaletkusta ja saturaatioseurannasta luovuttiin ja poika pääsi kaikkien yllätykseksi kotiin seuraavana päivänä!
Tuona päivänä tuli raskausviikoissa täyteen 35 viikkoa, joka on vähimmäisvaatimus keskosten kotiin pääsyn kannalta, ainakin täällä Oys:ssa. Yhteensä sairaalassaolopäiviä kertyi vai 12. Eli me ollaan nyt tiistaista asti vietetty ihanaa arkea vauvakuplassa. Ylpeä isosisko on erittäin innokas apulainen ja paijaa ja pusuttelee pientä jatkuvasti! :heart: Ei tätä onnea voi oikein uskoa. :heart: Poika on ihan mainio. Syötöt on noin 2-3 tunnin välein, välit hän nukkuu rauhallisesti. Välillä jaksaa jo yli tunninkin "seurustella" ja isot silmät välkkyen katsella maailmaa.
Tulipa piiiiitkä värssy. Mutta kiitos kaikille vertaistuesta raskauden aikana ja oikein paljon tsemppiä synnytykseen! Ihan pian meillä kaikilla on omat rakkauspakkaukset kotona. :heart:
MiNalo ja pieni mies, tasan 2 viikon ikäinen tänään
