~~Elorakkaat Toukokuussa~~

Biliga synttärionnittelut :flower:

kohdunkaula
rv 14+1 3 cm, kiinteä ja kiinni
rv 19+1 2-3cm kiinteä ja kiinni
ja nämä siis lääkärin sisätutkimuksessa.

Miuski kyselit kylvetystuesta, meillä on tuo kun sain siskoltani ja esikoisen kanssa käytin kerran. En tykännyt, eikä meillä muutenkaan neidin juttu ollut kylpeä ammeessa + meillä todella ahdas kylppäri. Siskoni käytti tuota tukea sellaisessa hoitopöytäsysteemissä mihin sai ammeen, hän tykkäsi käyttää ja piti sitä hyödyllisenä.

Äitiyspakkaus otetaan rahana, ja sillä rahalla kustannetaan mitä tarvitaan tälle kakkoselle; pinnis ja loppurahat nuihin tuplavaunuihin.

Punkeista meiän edesmenneellä koiralla toimi punkkipanta hyvin, asuttiin silloin sellaisella alueella jossa kuhisi niitä heinikossa. Ja koira oli siis puolipitkäkarvainen.

Happy hurja tuo sinun kertomasi, onneks kaikki meni kuitenkin hyvin. Varmasti oli kuitenkin todella rankka reissu. :hug:

Omaa napaa täällä vielä itse olen hieman flunssainen, esikoinen sai sitten antibiootin korvatulehdukseen ja alkaa olemaan voinniltaan parempi sekä ruoka taas maistuu.

Eilen sitten ensimmäistä kertaa tässä odotuksessa suppaili oikeen reippaaseen tahtiin. Tosin päivällä olin ensin kiireessä siivonnut kun meille tuli yks perhe katsomaan meiän asuntoa ja me menimme sitten vuorostaan heiän asuntoa katsomaan, jos oltais päittäin vaihdettu. No asunnossa ei vikaa, mutta luhtitalo jossa 18 kiperää porrasta vaunuille, joten joudumme kyllä kieltäytymään vaihdosta. Ei poista meidän ongelmaa millään tavalla, tässä talossa on liian pieni hissi. Saan juuri ja juuri nuo esikoisen yhdistelmät (Briot) mahtumaan sinne sekä itseni, kamalalla säätämisellä. Nuo Britax B-dualit eivät mahdu edes ratasmallina tuonne, joten asunto pitäis saada aika pian. Ja haluan siis että pääsee vaunuilla kotiin asti, meillä kun on tässä talossa vaunuvarasto aika kaukana. Kiva sieltä sitten alkaa tavaroita + 2 pientä lasta raahaamaan..
Sekä rahahuolet täälläkin painavat, niinkuin jollain muillakin oli.. Toki helpottaa heti kun pääsen äippärahoille taas, mutta tässä on vielä koko kesä edessä kitkutellen ja stressaten.
Joten en yhtään ihmettele jos suppailikin, onneks sitten yöllä rauhoittuivat kuitenkin.

Neuvola on vasta viikon päästä, sitten pääsee näyttämään tätä mun iki ihanaa suonikohjuista säärtäni joka kipuilee edelleen todella kovasti. Vaikka tuskin mitään muuta sanovat, kuin tukisukat tukisukat..

Mutta nyt itselle lounasta napaan ja esikoisen viereen päikkäreille !

Miikulainen, Tirppa 1v ja Akutoukka rv 28+0 :heart: *POKSPOKS*
 
Huh, tulipahan tänään kokeiltua tuota ensiavussa tipassa makoilua. Olin aamulla sokerirasituskokeessa ja ihan viime metreillä tuli niin huono olo että meinasi taju lähteä. Kyse oli ilmeisesti enemmänkin todella alhaisista verenpaineista kuin sokereista. Tai sitten jostain niiden yhdistelmästä. Ei ollut herkkua maata siinä täyden odotushuoneen penkillä niin heikossa hapessa :D . Siitä ne sitten kärräs mut tarkkailuun josta parin tunnin seurannan jälkeen pääsin kotiin. Onneksi jäljellä on enää heikotus...

Punkkipanta-asiaan pitää munkin kommentoida. Meillä on ollut koiralla kolmena kesänä se apteekista saatava scaliborin panta ja on toiminut loistavasti! Yhden punkin olen irti nyppäissyt vaikka tolla meidän kaverilla masu viistää heinikkoa ja karva on oikein otollista punkeille :) . Eikä tarvitse muistaa valella sitä liuosta. Tosin vuoden päästä voi olla että panta täytyy vaihtaa johonkin toiseen menetelmään kun tulee pieni utelias ihminen ja pantaahan ei saisi ihminen kovin kosketella =)

terkuin megalintunen ja sykerö
 
Biligalle täältäkin synttärionnittelut!

kohdunsuu

13+5 3cm kiinni ja kiinteä
19+5 3cm kiinni ja kiinteä ultralla 3,7cm
26+4 3cm kiinni ja kiinteä
29+3 ultralla reilu 4cm

Eli kohdunkaula pitenee vaan joka mittauksella. :) Mä taidan olla niin oikeassa että vauva syntyy vasta elokuun puolella.

Eilisessä ultrassa nähtiin tosi huonosti vauvaa. Vähän päälakea ja selkärankaa ja sydämensykettä. Lääkäri oli sellainen joka edellisellä päivystyskerralla oli vielä harjoittelija. Mittasi pään varmaan kymmenen kertaa kun sanoi että se on pahassa asennossa eikä näyttänyt vauvaa mitenkään meille. Haki sitten vielä toisen lääkärin istukkaa katsomaan ja olivat aluksi sitä mieltä että on muutaman millin päässä kohdunsuusta. Mä sitten sanoin että mä en missään nimessä haluaisi leikkausta ja lääkärit nauroivat että kannatti manata, koska kun katsoivat vielä niin istukka on 5cm päässä kohdunsuusta joten ei huolta. No pääasia että kaikki on hyvin.
 
hei kaikille, harmi kun en täällä jaksa käydä (ekat 20viikkoa yrjöämistä) ja nyt mun selkä on niin tulessa että naksahtelee kun kanankoipea rikkois..


tää raskaus on niin erillainen nyt olen koko ajan kipeä ja esikoinenkin pahimmassa uhmassa, rahaasiat on huonosti joten mies koko ajan töissä, vertaistukea mulla ei oikein ole koska mun ikäset ovat vielä juhla/työ elämässä täysin..


Aika yksinäistähän tämä möllöttäminen on ja tänne koneellekkaan ei kauheesti jaksa tulla kun istuminen sattuu.. onko muita joilla selkäreistaa jo?

miimii ja muikkunen rv25+5
 
Biligalle synttarionnittelut (unohtui edellisesta viestista!)

Biliga ja Siobhan miettivat helppo raskaus = vaikea vauva (ja toisipain) logiikkaa. Mun eka raskaus oli helppo, ja vauvakin oli periaatteessa helppo mita nyt nukkuminen ei aluksi onnistunut erityisen hyvin (suostui ainoastaan nukkumaan sylissa) ja myohemmin tuli hieman 'tissiriippuvaiseksi', mutta nama pienet ongelmat saatiin kuitenkin ratkottua suht helposti. Kuuden kuukauden ikaisena neiti muutti omaan huoneseensa ja on sen jalkeen nukkunut lapi yon (paitsi ollessaan kipea), ja on muutenkin tosi iloinen, kiltti ja sopeutuvainen tytto. Eli helpolla ollaan mielestani paasty! =)

Ma en ole penkkiurheilutyyppia eika jaakiekko ole koskaan liiemmin kiinnostanut. Nytkin tajusin vasta eilen, etta edes oltiin finaalissa ja sitten voittimme sen.. (*nolo*), mutta eihan britteja kiinnosta jaakiekko eli takalaisessa mediassa sita ei ole lainakaan raportoitu. Ihmettelen myos sita, etta MM-kisat ovat jokavuotinen tapahtuma, kun monessa muussa (suuressa) urheilulaijssa MM-kisat pidetaan joka toinen tai jopa neljas vuosi. Ehka karsivat jopa vahan inflaatioita tasta johtuen? Mutta kaikesta huolimatta, hienosti tehty Leijonat! :kiss:

Meilla edessa lastenhuoneen uudelleenjarjestely, kun siita on tarkoitus tehda 'leikkihuone' eika vaan makuukammari/sailytystila.. Mulla pienta pesiytymisviettia huomattavissa ja haluaisin kovasti miettia huonekaluja ym., mutta mies ei jaksa tallaisia keskustella viikolla kun tyot vievat kaiken huomion. Hmpf. Malttia, malttia.. : /
 
Viimeksi muokattu:
Neuvolassa käyty ja kyllä nyt taas on yksi stressinaihe enemmän :(

Tässäpä ensimmäiseksi näitä perusjuttuja:

RR 115/67
Hb 123
syke 145
pissa puhdas
Sf 27, ja tästä siis terkka kauhuissaan, sehän kun menee yläkäyrän yli!!! :O Oli jo äitipolille soittamassa jotta mitäs nyt, kun sitten sain hänet rauhottumaan että mulla perjantaina sinne aika joten voitasko ootella sinne asti...mie en pidä tuota mitenkään isona asiana, pitäiskö??? Sai tuo terkka miut nyt stressaamaan tuotakin, että pitääkin olla tällänen tunneihminen :headwall:

kohdunsuun tilanne

rv 20+3 kiinteä, kiinni, 3 cm, uä 6,2
rv 23+1 kiinteä, kiinni, 3,5 cm
ja nyt on siis perjantaina äitipolilla tarkkailukäynti tästä tilanteesta, jota oon stressannu nyt jo koko viikonlopun ja tään viikkoo :ashamed:

Tänään tuli Kelalta lappu, että mahdollisesti kahden viikon päästä tulis se pakkaus sitten. Oonkin jo vähän ootellu, kun olis tuota pientä pyykkiä jota pestä vaan en oo viittiny erikseen laittaa muutamaa pikkubodyä ja puolipotkareita pyörimään koneeseen ;) Joo, ja tähän ei liity miulla mitään muuta kun se joku "pakkomielle" saada pestä vauvanvaatteet erikseen.

Vaan nyt on kyllä jotenkin niin synkät fiilikset että taidan kääriytyä tuohon sohvan nurkkaan mököttämään. Sen verta kävin googlettamassa, että eihän tuo sf-mitta nyt oikein mitään ihmeempiä tosiaan tarkota...

~tottis ja napero rv 26+1
 
Tottis Täällä toinen synkistelijä tälle päivää.. :/

Neuvolasta justiin tulin ja pissanäytteessä leukkarit ja sokerit yhellä plussalla..
Verenpaine hyvä ja hb hyvä,sf-mitta 27,5. Siitä sano vain,että hyvältä alkaa näyttää,että alkaa tippumaan jo käyrille,kun viimeks huiteli hurjan paljon yläkäyrillä.. Mut en mä siitä niin huolissaan olekaan.. Paino noussu sen 600g viikko.. Että oho.. Taas :/ Nyt pittäis kokeilla tuota pyöräilyä,kun sain joponkin pois talvivarastosta... :)

Toi pissa juttu mietityttää,että voikohan se tarkottaa jotain vakavaakin?? Huomenna vien labraan pissanäytteen ja saan siihenkin vastauksen iltapäivällä.. Siihen asti jännäillään.

Onko teillä muilla ollu ja mitä se yleensä niinku meinaa? Esikoisen oottajana kun on ihan pihalla ja aivan kaikesta :/

Taiska ja napero 26+4
 
tottis mitäs sitte jos menee yli?mul on menny koko ajan ;) älä ainakaa ite ressaa...antaa terkan ressata turhasta ;)

( . ) neuvolassa käyty


Hb 143
syke 145-155
pissa puhdas
turvotukset +
likkeet ++
Sf 29 eli tasaisen kauniisti yläkäyrän yläpuolella huitelee :D
paino 400g/vko. josta neukku sano että kauniisti nousee,mut ko ite en tykkää...miehän ne joudun kantamaan,eikä se...nyt siis 7 kilon raja alkaa olla rikki :(


Pyöräily aiheuttaa mulle vähä ongelmia,maha otttaa kiinni polkiessa kun oon niin lyhyt niin joudun ajamaan aika etukenossa. Täytynee miettiä jos vaihtais pojan istuimen vanhaan pyörään jossa olis ehkä vähä pystympi ajoasento.

rv 26+6
 
Punkeista ollut puhetta.. Meillä tuo koira on nahkaversio, joten siitä on hyvä nähdä punkit. ;) Nahkaisuus tekee myös sen, että se ei missään heinikoissa viitsi edes kulkea, kun heinät osuu nahkaan.. Hienohelma mikä hienohelma.

Olivia: Meillä kans Aappa-pussi odottamassa vauvaa.

Vastasin tuohon yhteen toiseen ketjuun ultrista, että montako on tehty ja miksi.. Tässä copypastena sama lista ihan muuten vaan.

1. Varhaisraskaus 6+4 --> Geminiepäily
2. Varhaisraskaus, tarkistusultra 8+ --> Geminit varmistui
3. Varhaisraskaus 10+2 --> Toinen sikiö menehtynyt
4. Niskapoimu-ultra 11+4
5. Rakenneultra 20+2
6. Äitiyspolin tarkistusultra 20+3 Verenpainetaudin ja kohonneiden sokerien vuoksi
7. Sukupuolen tarkistus 23+3 (vapaaehtoinen gynekaverin tekemänä)
8. Tarkistusultra 28+1 rakenneultrassa havaittujen vajavaisten istukanvirtausten vuoksi

Ja sitten tältä suunnalta ultrakuulumisia.. :)
Lyhyt yhteenveto: Kaikki niin hyvin kuin olla ja voi.

Kohdunkaulaa jäljellä ultran mukaan 5,7cm ja paikat kiinni, että tervemenoa kuulemma kylpylään nautiskelemaan. Vauvelilla painoa 1330g vastaten viikkoja 28+5, kun tänään on 28+1. +75persentiilillä siis mennään eli 25% keskiarvoa isompi. Jos laskettuna aikana syntyy ja tällä käyrällä kasvaa, niin noin 4100g olisi syntymäpaino. Kuulemma hyvin samoissa esikoisen kanssa, joka syntyi 38+6 ja painoi 3720g. Kuulostaa hyvältä!

Raivotarjonnassa siellä oltiin ja sukupuoli oli edelleen sama mitä on luvattu. Lapsi oli sekä mun että lääkärin mielestä tosi kaunis ja päättäväisen näköinen.. :heart:
Tässä ihan kameralla otettu kuva ultrakuvista. Hänellä ei ole reikää päässä vaikka siltä näyttää, vaan istukkaa posken ja korvan edessä.. :D


Istukka peitti koko etuseinän eikä enää kääntynyt takaseinälle, liioin lisäistukkaa ei ole vaan kaikki on yhtä ja samaa tasaista istukkaa. Virtauksissa ei ole mitään vikaa ja vaikka rr on 145/85 luokkaa, niin kohdussa kaikki sen puolesta kunnossa. Istukka ei myöskään tullut liian alas sektiota ajatellen ja kohdunseinän paksuus sektioalueella on hyvä. Silti kuulemma synnytystapa-arvio tehdään loppuraskaudesta, koska edellinen synnytys on ollut sektio.

IHANAA, niin hyvä mieli tuli!

Raitis ja salakuvattu Salarakas 28+1
 
Viimeksi muokattu:
Heippa!

Tulin tänne roikkumaan työaikana, kun ei järjestelmät toimi, eikä muutenkaan huvita työnteko |O.

Ei katsottu lätkää täälläkään..tai mies kyllä katsoi, mutta mä en jaksanut kiinnostua. Itseasiassa alkoi jo ärsyttämään kun facebook on ihan täynnä pelkkiä lätkäpäivityksiä. Siis hienoahan se on jos voitetaan ja toiset tykkää sitä tuijottaa, mutta minkä takia peliä pitää viiden minuutin välein käydä kommentoimassa ja päivittämässä statustaan..ei ymmärrä. No, ei varmasti kaikki ymmärrä aina muakaan :D Niin ja mieshän tietysti innoissaan ,kun saa vauvakirjaan kirjoittaa mm-voitosta. =)

Vaunut ostin siis viikko sitten, Brion Happy Kombit kovalla kopalla. Väri beige-musta, valkoinen sisusta. Ovat viimevuotista mallia, ja kyseisessä kaupassa ei ollut enää kuin muutamat, joten olivat hyvässä alennuksessa. Aikani etsin mm. huutonetistä käytettynä, mutta tässä ihan lähimailla ei ollut mitään tarjolla. Nuo Briot tuntuivat meille ihan sopivilta, ja hintakin oli sitten budjettiin sopiva. Hoitopöytää ja pinnistä pitäisi seuraavaksi saada hankittua, viikonloppuna raivattiin ja siivottin työhuone pikkuiselle. Nallepuh verhot ikkunaan, niin johan näytti ihan erilaiselta. :heart:
Neuvolantäti on nyt muuten kahdella viimekerralla kysynyt, että onko vauvalle tehty jo paljon hankintoja..varmaan ihan muuten vaan kyselee, mutta kieltämättä siitä tulee tietynlainen paniikki...

Meilläpäin koirakavereista on kuulemma jo löytynyt punkkeja, joten pitää ottaa tuo meidänkin pallero ilmeisesti käsittelyyn.

Ja sitten vielä tuo galluppi:
rv 12+1 kiinteä, kiinni, pituus 3cm
rv 21+7 kiinteä, kiinni, pituus 3cm.
Neuvolalääkärin tekemä sisätutkimus siis.

Nyt takaisin töiden kimppuun...blaah....

Siiruska ja salamatkustaja 29+1
 
Hei joku täällä joku aika sitten suositteli Ruskovillan silkkimyssyä . Sellaista nyt netistä katselin mutta minkä kokoinen on sopiva??? Käytetäänkö sellaista myssyä jo elokuulla eli kannattaako ottaa 0-3 kk koko vai 3-6 kk koko? kun joku mainitsi että sitä voisi kyllä päälaelta kutistaa rusetilla.

T. avuton lintunen
 
Eea
Silkkimyssyä voi hyvin käyttää elokuussakin. Silkki on mahtava materiaali! Tarvittaessa lämmittää, mutta ei hiosta ja on hengittävä. Varmaan kannattaa ostaa ensin pienempi koko, ettei myssy ole ihan kamalan suuri vauvalle.

Eea & Urkki 25+5
 
Pikana vastaileen hypylle punkeista:

Eli meillä löyty kissoilta ja koirilta punkkeja jo tuossa reilu viikko sitten. Koiralle hommasin apteekista punkkipannan (scalibor vet) ja kissoille niskaan laitettavaa paikallisliuosta (frontline comp). Ja keltään elukoista ei oo sen jälkeen löytyny punkin punkkia. Tuota koirien punkkipantaa eivät kai ihan hirveesti suosittele pidettäväksi koiralla sisällä JOS raskaana olevia talossa, mutta meillä on ollut koiralla yötä päivää (koira saa olla meillä myös sohvalla yms), oon vaan pessy aina käteni jos oon pantaan koskenut ja mitään "oireita" ei oo mulle tullu :) Mutta jos panta arveluttaa niin tuota samaa frontline compia saatavana myös koirille ja meidän kissoihin siis tehonnut hyvin :)

Ja tuolla meidän koiruudella samantyyppinen karva mitä saksanpaimenkoiralla.
 
Viimeksi muokattu:
Tyhmiä kysymyksiä vuorossa:

Onko kukaan löytänyt toimivia lääkkeitä närästykseen? Mulla on käytössä, jotkut tabletit, jotka a) eivät auta ja b) eivät ole suositeltavia magnesiumin kanssa. Aiheuttavat yhdessä ripulia ja magnesiumista en taas voi luopua suonenvetojen takia. :|

Ja onko kukaan jo lapsellinen ihminen ottamassa tai harkinnut ottavansa tuota punkkirokotusta lapselle? Meillä tuo tyttö rymyää pitkin metsiä ja pusikoita ja olen vakavasti harkinnut sen ottoa, mutta en ole viellä mitään varmuutta asiaan kuitenkaan saanut. Torstaina on lääkäri, pitää ehkä muistaa siltä kysellä.
 
Hei vaan pitkästä aikaa! :wave: Käyn joka ilta lukemassa, mutta kirjoittaminen on jäänyt kun uni painaa silmään. Päällimmäisenä on tunne siitä, kuinka monella meistä on ennenaikaisen synnytyksen uhka! Aika hurjaa, vaikka onneksi viikkoja alkaa olla jo turvallisesti. Mutta silti, toivotaan, että kaikki pienet malttaa vielä hetken kasvaa masussa. :heart:

Täällä raskaus on edennyt aivan älytöntä vauhtia, viikkojen vaihtumisessa ei tahdo pysyä mukana. Olo ei ole kovin kehuttava; liitoskivut pahenee ja v-ä-s-y-t-t-ä-ä koko ajan. Hermot on tosi tiukilla, johtuen ehkä juuri tuosta kokoaikaisesta kivusta ja väsymyksestä. En muista aikaisemmissa raskauksissa olleeni tällainen hermokimppu. :saint: Turvotusta on jo ikävästi, kauhulla odotan tulevaa kesää, saisi minun puolesta olla vähän viileämpi kuin viime kesä.

Mulla ei ole hajuakaan kohdunsuun tilanteesta, muuta kuin että se oli normaali uudelleen synnyttäjälle ekassa lääkärintarkastuksessa. Toinen lääkärikäynti on ensi viikolla ja aion kyllä pyytää lähetteen synnytystapa-arvioon, koska iso vauva on alkanut pelottaa. En tod halua synnyttää viisikiloista alateitse ja jotenkin tuntuu, ettei tämä ainakaan veljiään pienemmäksi jää. Sokerirasituksessakin kävin, mutta onneksi oli ihan normaalit arvot.

Punkeista; löysin kissasta ekan punkin viikko sitten ja saman tien kävin hakemassa sitä niskaliuosta. Se on ainakin aikaisempina kesinä toiminut, toivottavasti nytkin. Punkkibussi ajelee täälläpäin ja mietin sitä rokotusta. Onkohan raskaus joku este sille? Ainakin lapset voisi rokotuttaa, nuokin kun painavat pitkin pöheikköjä ja kerran nuoremmasta yksi punkki on löytynytkin.

Minua himottaa tuo Aappa-makuupussi myös, vaikka sain työkaverilta jo yhden toimivan pussin. Ehkä sitä voisi jotain tuollaista extraa tällekin pienelle hankkia... ;)

Lemongrass 26+3 tjtn
 
Moikka, tulin vain lähinnä ilmoittelemaan olemassaolostani. Itselläni on jotenkin odottava tunnelma ku just nyt ei mitään erikoista jännättävää ole ku ultra ollut ja LA:kaan on vielä pitkä aika, ku elokuun loppupuolella on vasta arvio. Neuvolalääkärikin on vasta 2 viikon päästä. Ehkä kattelee kohdunkaulan mittoja ku ei niistä ole mitään tietoa itselläni tämän raskauden osalta. Synnytystapa-arvio on viikolla 36 edellisen kokemuksen vuoksi. Ai niin, olen ajatellut ehkä phil&teds-tuplia ku lenkkeilyä varten ne hankkisin. minkähänlaiset lie?


terkuin schnappy 26+4 muistaakseni
 
Taiska 87: Ei niistä leukkareista kannata olla huolissaan.. Leukosyytit kun on plussalla se saattaa tarkottaa että joku tulehdus on päällä.. Ei välttämättä, joskus ne laitteet on tosi herkkiä ja antaa ns. "väääriä" hälytyksiä mut sen takia otattavat sen pissanäytteen että jos siellä on virtsatulehdus joka raskaana voi hyvin usein olla myös oireeton..
Mä huolestuin kun mulla oli leukkarit plussalla neuvolan mukaan ja vein sit näytteen labraan ja kun tuloksia soittelin ni neuvolasta ihan kauhistelivat kun mun leukkarit oli 210 ku 10 on normaali.. eli tosi kova tulehdus oli mulla päällä.. mut mitään vaaraahan tuosta ei pitäis olla kun hoidattaa vaan pois jos siellä joku tulehdus löytyy :)

Elokuunvaavi 28+3
 
Taiska tuli mieleen että mulla taisi terkka sanoa ekassa neuvolassa että leukkarit on vähän plussalla ja sit kysyi että onko ollut runsasta valkovuotoo. Ja onhan mulla ollut. Enää sen jälkeen ei ole ollut.

Päksäkkä 29+5:heart: (niin se 30+0 vaan lähenee!)
 
Oltiinkin Miuskin kanssa samalla sekuntilla linkkiä laittamassa. ;)
:D Kattos joo!

Omaa napaa: Mä kans olen tässä todennut, että nyt jos koskaan on sellainen ei tässä mitään uutta- olotila. Mitä nyt neuvolakäyntejä, th ja lekuri ja sitten lopulta alkaa LA:n odottelu. Ja oikein ärsytti viime neuvolassa, kun kysyttiin, että mitenkäs mulla on mennyt, kun sain vastata niin tyypillisen tylsästi: "Ei mitään ihmeellistä jos suppareita ja adalatia lasketa, sitä normaalia odottajan vaivaa ja vaivattomuutta..."
Siis ei mua ärsyttänyt, että kysyttiin, kun olishan mulle voinut vaikka kuuluakin jotain, mutta kun ei kuulu. Esikoisen aikaan kaikki oli niin ihanan uutta. Tokankin aikana uutta oli se, että mies halusi osallistua kaikkeen ja muutenkin olla mukana, jopa mun "pään sisällä" eli kyseli aina välillä mikäs mieltä painaa tms. Nyt sekin on koettu... Ihanaa tämä kuitenkin edelleen on vaikka vaivoja riittääkin, onhan kyseessä elämän ihme :)

Eilen pesin saatuja vaatteita. En olis muuten pessyt, mutta se koirapölyn määrä sai mut niin tukkoon ja sellaisen hengenahdistuksen päälle, että pakko oli. Muuten pesen kyllä myöhemmin loput...

Ai niin ja silkkimyssystä täällä on puhuttu. Mä en ostanut ruskovillan. Ostin silkkivillaiset tumput ja myssyn valmiiksi ja on vielä kuolalappukin olemassa... täältä ostin:
Muksuaitta - Silkkivilla myssy
Muksuaitta - Vauvan tumput, silkki-villaa
Ovat käytössä jo sairaalassa tai sieltä kotiin tullessa, kun villa hengittää eli on kuumalla viileä ja silkki tekee sen oman lisänsä kuitenkaan olematta kylmä :)

Ja nyt miettimään mitä tekis... :wave:

-Miuski & "ötökkä" 26+4
 
*LuNa* minä kyselin lapsille punkkirokotusta huhtikuussa mutta mulle ainakin sanottiin, että se pitäisi aloittaa talvella koska rokotteeseen tulee 3 rokoteannosta ja ehtii sitten kevääksi vaikuttaa, kun sen talvella aloittaa. en tiedä sitten onko punkkirokotuksia olemassa eriversioita, joita aloitetaan esim. nyt...
Talven koittaessa olenkin sitten hyvissä ajoin reseptiä hakemassa varsinkin lapsille. Todella inhottavaa ajatella kuinka vaarallista lasten on leikkiä ulkona punkki vaaran pelossa. Eli meillä ainakin lapset rokotetaan. Retkeillessä meillä on aina punkin poisto välineet matkassa mutta ei vielä, onneksi, ole punkkeja löytynyt.

Pieni Tähtönen ja Martta 28+1
 
Viimeksi muokattu:
Iskeekö kellään muulla koskaan sellaista "kateutta"(ei nyt ihan oikea sana, mutta luulen, että ymmärtänette mitä tarkoitan), että miks jotkut muut on jo niiiiiin pitkällä ja itse vasta sillä ja tällä viikolla?
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä