salah: Meilläkin on uusioperhe (vai mikä se nyt oli). Poika oli 2 v 3 kk ja tyttö 1 v, kun tapasin uuden, ja nykyisen mieheni. Molemmat lapset kutsuu isäpuoltaan isiksi vaikkei kukaan ole käskenyt eikä pakottanut. Aluksi kutsuivat häntä omalla nimellä, mutta jossain vaiheessa se itellään muuttui, että ISI. Ei olla pidetty sitä ollenkaan pahana. Heillä ei nyt muuta isää olekaan, kun biologinen isä otti iteltään hengen keväällä.... Ja meillä siis noiden lisäksi yhteiset lapset: pian 3-v tyttö ja 3 kk tyttö.
Lauren-78: Mä en oo koskaan kenellekään lapsistani tehnyt soseita itse. Aina oon ne ostanut kaupasta. Sielä on toki kovasti valinnanvaraa, muttä äkkiä sitä oppii mistä vauva tykkää ja mistä ei. Vatsaystävällisin on vissiinkin se porkkana-perunasose ja sillä oonkin yleensä soseet aloittanut ja sen jälkeen oon ottanut päärynän.
Neuvolan ohjeiden mukaan aloitan maissivellin (vatsaystävällisempi kuin muut) tänään puolen päivän aikoihin, suurinpiirtein. Tällä konstilla EHKÄ saataisiin Camillan päiväsyöttöjä hieman pidempivälisemmiksin. Nythän se syö joka päivä tunnin välein :'( Se alkaa itestä tuntumaan jo aika raskaalta. Tiedä sitten onko noista velleistä mitään apua. Koskaan en ole velliä muille lapsille antanut, joten tämä on tälläistä opettelua sen kanssa nyt
Juu, kyllä täällä ainakin kuolaa riittää välillä, vaikka muille jakaa!! Joskus on koko leuka märkänä ja joskus taas vähän vähemmän.
Täällä jonkun muunkin vauva takkuaa tissillä, varsinkin vasemmallakos se oli. Meillä takkuaminen on kestänyt jo perjantaista asti. Aina kun otan tissin esiin ja asettelen vauvan siihen, niin siitä alkaa armoton huuto ja pää kääntyy heti tissistä poispäin. Näin tekee molemmilla tisseillä. Oon sitten joutunu ihan puoliväkisin pitämään päästä kiinni, että syö nyt hyvä ihminen. Usein on näin ruvennutkin syömään, mutta välillä sekään ei auta, vaan ennemmin huutaa kuin syö :headwall: Mä en ymmärrä mistä tuo takkuaminen oikein johtuu ja kun on kestänyt jo monta päivää.
Meillä Camilla kääntyy vasta selältä kyljelle, mutta ei siitä vielä mahalleen. Toki yritystä on välillä kovastikin, mutta ei vielä käännyt. Yleensä kyllä vauva suuttuu melkein heti, kun sen laittaa mahalleen lattialle. Ei tykkää sitten yhtään.
Sylissäkään ei juuri enää haluta maata, vaan väkisin vain pönkää itteään ylös. Ja sitterissä ollessaan se hihkuu, naureskelee ja jokeltelee, kun hälle juttelee ja siinäkin pönkää jaloillaan itteään ylöspäin. Että on hauskan näköistä
Flunssaa meillä kesti toista viikkoa ja nyt se on jo antanut aika hyvin periksi. Camilla eikä isi saanut sitä ollenkaan, meillä muilla oli. Vielä mä saan kyllä niistää, että mistä kummasta sitä räkääkin vain aina piisaa.
Viime yö meni taas pitkästä aikaa huonosti. Camilla söi varmaan 1-2 tunnin välein aamuun asti. Usein se kyllä pitää melkein sen 2 tuntia väliä, mutta nyt ei. Joskus en millään jaksaisi yöllä nousta ylös, mutta pakko se vain on. Mies sitten yöt päivystää tuota pian kolmevuotiasta itkuhälyttimen välityksellä (tyttö ylhäällä, me alhaalla). Se kun tahtoo öisin huutaa ja joskus sielä saa ravata jopa 10 kertaakin. Ei tulisi mitään jos syöttöjen välissä jotuisin vielä valvoa isomman lapsen kanssa.
Ideoita millä miehen kuorsauksen saa loppumaan, että hän sais jo pian siirtyä soffamajoituksesta makuuhuoneeseen?? Mä en kertakaikkiaan pysty nukkumaan jos ukko vähänkin yöllä inahtaa tai alkaa kuorsaamaan. Herään jo siihenkin, kun vauva vähän äheltää sängyssään. Ja ukko kuorsaa joka ikisessä asennossa eikä paljon piittaa vaikka mä kuinka hakkaisin sitä yöllä, että lopeta :headwall:
Lauantaina olis tarkotus Camillan kanssa aloittaa vauvauinti. Saa vain nähdä viihtyykö se sielä, jännittää jo. Kylvyssäkin se välillä huutaa kuin riivattu.
Tässäpä täältä kuulumiset tällä erää. Sateisen syksyn jatkoa kaikille.
Tatjana80 ja Camilla tasan 3 kk