~Elokuun pikkuiset elokuussa. ~ Tämä on MEIDÄN kuumme!!~
- Viestiketjun aloittaja ulleli83
- Ensimmäinen viesti
Tänään heräsin kuuden aikaan ensimmäisiin kipeisiin supistuksiin. Niitä tulikin sitten kolmen tunnin ajan, 5-20min välein. Mutta nyt ne näyttivät loppuvan. Toivottavasti alkavat tässä piakkoin uudelleen, niin pääsisi tositoimiin. Mutta positiivista kuitenkin, että ensimmäisen kerran jotain oikeita merkkejä tulevasta..! 
Evejiima + Pikku-Virkku 40+5
Evejiima + Pikku-Virkku 40+5
Tulin merkkaamaan tämänkin päivän kasassa siis ollaan
Aika matelee huomenna neuvolaan, on edes jotain tekemistä..
rv 40+5 :heart:
kasassa siis ollaan Aika matelee
huomenna neuvolaan, on edes jotain tekemistä..rv 40+5 :heart:
Meille syntyi 10.8. (rv41+2) klo 3.45 kiireellisellä sektiolla ihana poikanen. Miehen mitat on 3630g, 51cm ja pipo 36,5cm. Kotiin päästiin tänään. Synnytys oli aika raju, lisää tarinaa siitä, kun jaksaa olla tietokoneella istualleen. Rupean nyt lukemaan pinoa läpi, tekstiä on tullut aika paljon viime näkemästä...
Paljon onnea vauvan saaneille!
Biliga ja poikanen 4vrk
Paljon onnea vauvan saaneille!
Biliga ja poikanen 4vrk
Onnea kaikille vauvautuneille! :flower: Oli taas niin hirmuisesti tullu vauvoja, että nimimerkit unotu saman tien...
Ihanaa paljon uusia vauvoja! Paljon onnea kaikille oman nyytin saaneille =) :flower:
Meillä vauveli tulee huomenna jo 3 viikkoa vanhaksi :heart:
50cm vaatteet alkavat osa olla jo hieman pieniä, ihan silmissä neiti kasvaa. Hyvin jaksaa olla jo jonkin tunnin hereillä ja seurailla juttuja. Tuntuu että synnytyksestäkin on jo ikuisuuus ja kaikki on jo unohtunut mielestä, vaikka aika hankala synytys olikin.
Meillä vauveli tulee huomenna jo 3 viikkoa vanhaksi :heart:
50cm vaatteet alkavat osa olla jo hieman pieniä, ihan silmissä neiti kasvaa. Hyvin jaksaa olla jo jonkin tunnin hereillä ja seurailla juttuja. Tuntuu että synnytyksestäkin on jo ikuisuuus ja kaikki on jo unohtunut mielestä, vaikka aika hankala synytys olikin.
Paljon onnea kaikille vauvan saaneille!!! :flower:
Mä haluun kans!!! Mä en jaksa enää odottaa. En sit tosiaankaan synnyttänyt tänään. :headwall: Toiveajattelua, että tää syntyis ennen laskettua. Mua harmitti aamulla ihan vietävästi. Nyt ei harmita enää. Ei tässä nyt enää kauaa mene. Silti hermoja raastavaa tää odotus. Ärsyttää sekin, kun joutuu panikoimaan, että saadaan lapsille hoitaja jne. Nuppu on taas ollut kovin vaisu. Synnytykseen viittaavia merkkejä ei ainuttakaan. Kävelylenkkikään ei tuntunut missään. Supistukset on vaan niitä mahan kovettumisia eikä muuta. Tää menee tietty sen kaksi viikkoa yli lasketun. Plaah... ja vali vali! :kieh:
Pujaja ja Nuppu 39+1
Mä haluun kans!!! Mä en jaksa enää odottaa. En sit tosiaankaan synnyttänyt tänään. :headwall: Toiveajattelua, että tää syntyis ennen laskettua. Mua harmitti aamulla ihan vietävästi. Nyt ei harmita enää. Ei tässä nyt enää kauaa mene. Silti hermoja raastavaa tää odotus. Ärsyttää sekin, kun joutuu panikoimaan, että saadaan lapsille hoitaja jne. Nuppu on taas ollut kovin vaisu. Synnytykseen viittaavia merkkejä ei ainuttakaan. Kävelylenkkikään ei tuntunut missään. Supistukset on vaan niitä mahan kovettumisia eikä muuta. Tää menee tietty sen kaksi viikkoa yli lasketun. Plaah... ja vali vali! :kieh:
Pujaja ja Nuppu 39+1
Huoh... Viime yö meni taas valvoessa närästyksen ja muiden vaivojen kanssa. Ja sitten ei vaan uni tullut, vaikka kuinka yritti. Tällä menolla mie olen vauvan syntyessä ihan tööt jo valmiiks! :kieh: Mitenhän tässä jaksaa esikoisen kanssa päivän touhuilla....
Eilen kävin rauhallisella kävelylenkillä, kannoin halkoja liiteriin ja touhuilin kaikkee muutakin. Enkä tuntenut supistuksen supistusta. Jotain merkkejä olis jo ihan kiva saada.
Huomenna olis taas neuvola ja uus neuvolantäti. Kuudes ihminen, jolle selostaa taas kaikki alusta asti. Noh, ei tässä nyt enää kauheen kauan VOI mennä. Pakkohan sen vauvan on jossain vaiheessa ulostautua.
Eilen kävin rauhallisella kävelylenkillä, kannoin halkoja liiteriin ja touhuilin kaikkee muutakin. Enkä tuntenut supistuksen supistusta. Jotain merkkejä olis jo ihan kiva saada.
Huomenna olis taas neuvola ja uus neuvolantäti. Kuudes ihminen, jolle selostaa taas kaikki alusta asti. Noh, ei tässä nyt enää kauheen kauan VOI mennä. Pakkohan sen vauvan on jossain vaiheessa ulostautua.
Onnea vauvautuneille jälleen!
Ajattelin nyt pikaisesti omaa napaa laitella:
Kunnon menkkakivut olleet nyt muutaman päivän, pitivät muutaman päivän tauon tuossa. Alhaalla painaa ja repii ja polttaa ja eilen illtasta aamuyöhön suppasi 5min välein äärimmäisen tuskaisasti. Sitten väli piteni, tälläkin hetkellä siis supistelee. Aamuyöstä meni vatsa sekaisin ja yhdellä kerralla lorahti pyttyyn urakalla nestettä vaikka olin juuri minuutti pari sitten pissalla käynyt. On siis varmaan käytävä näytillä, että oliko lapsivettä vaikka nyt ei mitään olekaan tullut, en tiedä, soittelen synnärille kohtapuolin ja kyselen.
Jos nyt päästen tositoimiin niin ajoitus on kyllä hieman pielessä, koska huomenna olisi kiva lähettää lapset kouluun joista yksi aloittaa yläasteen ja oma esikoinen menee kolmannelle.... mutta kyllä mulle synnyttämään pääsykin kelpaisi
-Miuski & Jimpula 39+2
Ajattelin nyt pikaisesti omaa napaa laitella:
Kunnon menkkakivut olleet nyt muutaman päivän, pitivät muutaman päivän tauon tuossa. Alhaalla painaa ja repii ja polttaa ja eilen illtasta aamuyöhön suppasi 5min välein äärimmäisen tuskaisasti. Sitten väli piteni, tälläkin hetkellä siis supistelee. Aamuyöstä meni vatsa sekaisin ja yhdellä kerralla lorahti pyttyyn urakalla nestettä vaikka olin juuri minuutti pari sitten pissalla käynyt. On siis varmaan käytävä näytillä, että oliko lapsivettä vaikka nyt ei mitään olekaan tullut, en tiedä, soittelen synnärille kohtapuolin ja kyselen.
Jos nyt päästen tositoimiin niin ajoitus on kyllä hieman pielessä, koska huomenna olisi kiva lähettää lapset kouluun joista yksi aloittaa yläasteen ja oma esikoinen menee kolmannelle.... mutta kyllä mulle synnyttämään pääsykin kelpaisi
-Miuski & Jimpula 39+2
Viimeksi muokattu:
Oiskohan Miuski seuraava? lupaavat oireet!
Onnea taas vauvan saaneille! ihanaa <3
Onko teillä muilla kärvistelijöillä alavatsa kipeä? niinkuin mustelmilla olisi, tai olisi tehnyt useamman vatsalihas treenin Täällä on tullu siis semmonen oireilu, johtuukohan siivoamisesta jota oon harrastanu viime aikoina hirveesti vai olisiko se vauvan painamisesta.. ?
Vko loppuna tuli lenkin jälkeen kipeitä (?) menkkakipumaisia supistuksia säännöllisesti tunnin ajan ja siihen ne loppuikin voi räkä.
Terkuin hyppy ja poikanen 40+3
lupaavat oireet!Onnea taas vauvan saaneille! ihanaa <3
Onko teillä muilla kärvistelijöillä alavatsa kipeä? niinkuin mustelmilla olisi, tai olisi tehnyt useamman vatsalihas treenin
Täällä on tullu siis semmonen oireilu, johtuukohan siivoamisesta jota oon harrastanu viime aikoina hirveesti vai olisiko se vauvan painamisesta.. ?Vko loppuna tuli lenkin jälkeen kipeitä (?) menkkakipumaisia supistuksia säännöllisesti tunnin ajan ja siihen ne loppuikin
voi räkä.Terkuin hyppy ja poikanen 40+3
Täällähän on hiljentynyt. Onkohan kaikki synnyttämässä vai katosiko porukka sinne FB:n puolelle?
Toivottavasti Miiuski pääset synnyttämään. Oot jo niin pitkään kärsinyt noista supistuksista. Kateeksi silti käy, jos pääset jo nyytin hakuun, kun meillä on sama laskettuaika.
Pujaja ja Nuppu 39+2
Hypylle vielä vastaan, kun oli ehtinyt tohon väliin. Mulla on myös välillä alavatsa hellänä. Tuntuu juurikin sellaselta rasittuneelta. En sitten tiedä, mikä sitä rasittaa. Supistukset ei ainakaan. :kieh:
Toivottavasti Miiuski pääset synnyttämään. Oot jo niin pitkään kärsinyt noista supistuksista. Kateeksi silti käy, jos pääset jo nyytin hakuun, kun meillä on sama laskettuaika.
Pujaja ja Nuppu 39+2
Hypylle vielä vastaan, kun oli ehtinyt tohon väliin. Mulla on myös välillä alavatsa hellänä. Tuntuu juurikin sellaselta rasittuneelta. En sitten tiedä, mikä sitä rasittaa. Supistukset ei ainakaan. :kieh:
Viimeksi muokattu:
Onnea taas kaikille vauvansa syliin saaneille :flower:
Ja apua, nyt iski paniikki!Tajusin viime yönä valvoessani, että mulla ei ole vauvalle yksiäkään tumppuja! Siis sellasia mitä voi pitää sisälläkin. Voihan jotain sukkia käyttää käsissä ettei raavi itseään, mutta nyt on pakko jättää noi kaksi kesken olevaa käsityötä syrjään ja kudottava äkkiä vauvalle muutamat tumput. Onneks lankoja taitaa löytyä niin ei tarvi kauppaan lähteä... Kaikkea sitä tuleekin miettineeksi ja hoksanneeksi... :headwall:
Pikkasen minäkin viime yönä mietin, että tiputteleekohan lapsivettä kun tuntu ett housut on märkänä koko ajan mutta en sitt tiedä... Kun ei supistele sen kummemmin, ihan tätä normaalia särkyä vaan selässä ja mahassa. Mulla on kans välillä alavatsa kipeä just tuohon tyyliin, ett ois kunnon vatsalihastreenin tehnyt, mutta luulen kyllä ett se liittyy just siihen ett on enemmän kyykkinyt jne.
Taidan lähteä puunaamaan kylppäriä ensin kun olin sen homman päättänyt tänään tehdä. Sitt voi hyvällä omalla tunnolla istua sohvalle Alkaa pikkasen käymään aika pitkäksi, kun ei ihan koko ajan voi siivota ja järjestellä paikkoja, eikä pyykkiäkään ole jatkuvasti pestäväksi... Liikkeessä ois pakko pysyä, muuten tästä ei tuu mitään!
Tuulia ja papu 39+4
Ja apua, nyt iski paniikki!
Tajusin viime yönä valvoessani, että mulla ei ole vauvalle yksiäkään tumppuja! Siis sellasia mitä voi pitää sisälläkin. Voihan jotain sukkia käyttää käsissä ettei raavi itseään, mutta nyt on pakko jättää noi kaksi kesken olevaa käsityötä syrjään ja kudottava äkkiä vauvalle muutamat tumput. Onneks lankoja taitaa löytyä niin ei tarvi kauppaan lähteä... Kaikkea sitä tuleekin miettineeksi ja hoksanneeksi... :headwall:Pikkasen minäkin viime yönä mietin, että tiputteleekohan lapsivettä kun tuntu ett housut on märkänä koko ajan mutta en sitt tiedä... Kun ei supistele sen kummemmin, ihan tätä normaalia särkyä vaan selässä ja mahassa. Mulla on kans välillä alavatsa kipeä just tuohon tyyliin, ett ois kunnon vatsalihastreenin tehnyt, mutta luulen kyllä ett se liittyy just siihen ett on enemmän kyykkinyt jne.
Taidan lähteä puunaamaan kylppäriä ensin kun olin sen homman päättänyt tänään tehdä. Sitt voi hyvällä omalla tunnolla istua sohvalle
Alkaa pikkasen käymään aika pitkäksi, kun ei ihan koko ajan voi siivota ja järjestellä paikkoja, eikä pyykkiäkään ole jatkuvasti pestäväksi... Liikkeessä ois pakko pysyä, muuten tästä ei tuu mitään!Tuulia ja papu 39+4
Pujaja ja hyppy Mulla on kanssa ollut viime aikoina vatsa"lihakset" kipeenä, ja varmaa rasituksesta johtuen. Yritän synnyttää joka päivä tota vauvaa vaunulenkille, mutta eipä ole supistellut, häpyluu on vaan menny kipeeksi ja alaselkä ja vatsa. Pakko pitää jo taukoa ku monta päivää peräkkäin olen pitkiä lenkkejä tehnyt. Hommasin huomiseksi tekemistä, tilattiin polttopuita pihaan ja ajattelin ne nostaa pinoon varastoon, jos ei sit supistele niin ei milloinkaan.
Tosiasiassa olen niin varma käynnistämisestä että en edes sairaalakassia saa pakattua ku tuntuu turhalta, vauvan kotiintulovaatteet on levällään sängyllä ja se mun kassi, mutta ei muuta.. vielä tässä ehtii. Huomenna taas neuvolaan!
Onnea vauvautuneille taas ja toivottavasti jollakin olis lähtö pian, Miuskilla kuulostaa jo lupaavalta!
terkuin schnappy 39+3
Tosiasiassa olen niin varma käynnistämisestä että en edes sairaalakassia saa pakattua ku tuntuu turhalta, vauvan kotiintulovaatteet on levällään sängyllä ja se mun kassi, mutta ei muuta.. vielä tässä ehtii. Huomenna taas neuvolaan!
Onnea vauvautuneille taas ja toivottavasti jollakin olis lähtö pian, Miuskilla kuulostaa jo lupaavalta!
terkuin schnappy 39+3
Onnea kaikille vauvansa jo saaneille! :heart:
Täällä(kin) kaikki ennallaan. Paitsi että väsyttää ja turvottaa päivä päivältä enemmän. En ole yrittänytkään mitään siivousurakoita synnytystä käynnistämään, koska oikeasti on alkanut mietityttämään miten jaksan synnyttää kun olen vaan koko ajan aivan puhki. Turvotusta on tullut tosi paljon, mutta jos siitä pitää jotain iloa repiä niin onpa kaikki rypyt hävinneet. Huonoja yöunia sekottaa vielä hullut unet, joissa lapsi on syntymässä eikä miestä löydy mistään tai vauva on syntynyt ja olen sen jonnekin hukannut enkä edes tiedä onko kateissa oleva vauva tyttö vai poika. Sanomattakin lienee selvää, että tää vois lähteä synnyttämään ihan vaikka tänään.
Lemongrass 39+2
Täällä(kin) kaikki ennallaan. Paitsi että väsyttää ja turvottaa päivä päivältä enemmän. En ole yrittänytkään mitään siivousurakoita synnytystä käynnistämään, koska oikeasti on alkanut mietityttämään miten jaksan synnyttää kun olen vaan koko ajan aivan puhki.
Turvotusta on tullut tosi paljon, mutta jos siitä pitää jotain iloa repiä niin onpa kaikki rypyt hävinneet. Huonoja yöunia sekottaa vielä hullut unet, joissa lapsi on syntymässä eikä miestä löydy mistään tai vauva on syntynyt ja olen sen jonnekin hukannut enkä edes tiedä onko kateissa oleva vauva tyttö vai poika. Sanomattakin lienee selvää, että tää vois lähteä synnyttämään ihan vaikka tänään. Lemongrass 39+2
Suuren suuret onnittelut Raitis, Darkred, Janette, Hemuli ja Biliga ja jos joku jäi mainitsematta!
Tässä olisi vihdoin minun kertomusta...
Eli maanantaina 4.7. vessakäynnillä ilman mitään ennakkovaroituksia pönttöön lorahti lapsivettä... Tunne oli jännä (anteeksi seikkaperäinen selitys ) kun olin normaalisti pissalla, niin yhtäkkiä tuntui ettei se lopu ollenkaan ja samantien tajusin etteihän se ole pissaa laisinkaan. Sitä siis lorahti ihan kunnolla ja tämän jälkeen sen viiden-kuuden päivän ajan koko ajan. Mä aloin täriseen kun tajusin että nyt se tapahtuu . Mies tuli siinä sitten kotiin ja yhdessä ihmeteltiin että onko tämä sitä nyt vai ei, ja päätin sitten soittaa synnärille. Sieltä käskivät lähtemään hetin tulemaan, koska viikkoja niin vähän (35+3) että se on siinä ja siinä estelläänkö. Meiltä oli matkaa sairaalaan noin 80 km eli meiltä meni kuitenkin 1,5h ennenkun sinne päästiin. Tunne oli tosi jännä ja kiirettä ei osannut pitää kun yhtään ainutta supistusta ei vielä ollut... Sairaalassa mut sitten laitettiin käyrille, testiä se kätilö ei muistaakseni edes tehnyt kun näki miten paljon sitä meni. Siinä sitten käyrillä alkoi pikkuhiljaa supistella, mutta myös itkettää. Alkoi siis pelottaa ihan hemmetisti kun ei tiennyt mitä tapahtuu ja miksi jo nyt, ei ollut osannut yhtään valmistautua! Käyrä oli hyvä ja sen jälkeen mentiin ultraan mistä en kyllä muista mitään, en edes tajunnut katsoa ruutua kun itketti ja pelotti niin paljon. Lääkäri teki myös sisätutkimuksen ja auki en tainnut olla kuitenkaan kuin sormelle. Kaula taisi olla hävinnyt. Siinä sitten siirryin osastolle odottelemaan että jotain tapahtuisi ja mies lähti nukkumaan. Siinä vaiheessa itkinkin jo aika hysteerisesti, en olisi millään halunnut jäädä yksin vieraaseen paikkaan vieraiden ihmisten keskelle kun pelotti niin. Tässä vaiheessa mulle myös laitettiin antibioottitippa ja siitä eteenpäin antibioottia laskettiin kolme kertaa päivässä. Yön aikana supistukset sitten koveni, mutta sain kipulääkettä mikä sitten laannutti supistukset ja aamuun mennessä ne oli loppuneet kokonaan. Tästä eteenpäin sitten vaan odoteltiin että jotain tapahtuisi, tai lähinnä minä ja mies odoteltiin. Synnytystä ei siis estelty mutta ei myöskään käynnistetty. Antibioottia meni päivittäin tipan kautta. Nämä päivät sairaalassa oli ihan mukavia, en ollut aikaisemmin ollut sairaalassa joten mitään kokemusta ei ollut. Mutta oli kivaa vaan olla hoidettavana ja syödä ja levätä hyvin .
Torstaina päästiin uudestaan ultraan ja vauvalle tehtiin koko arvio ja sen perusteella sitten tehtiin päätös käynnistää. Olisin halunnut käynnistyksen jo torstaina, mutta lääkäri päätyi perjantaihin jolloin viikkoja kasassa tarpeeksi. Supitukset kuitenkin käynnistyi to-pe yönä spontaanisti ja pe aamuna sain lääkettä avittamaan niitä. Se perjantai päivä oli aivan kauhea! Sairaalassa oli ihan tukahduttavan kuuma ja ovia oli pakko pitää auki. Ja osastolla oli ihan kauhea ruuhka, eli käytännössä porukkaa lappasi meidän huoneen ohi ihan koko ajan ja sepä oli mukavaa olla siellä supistuskivuissa kun jokaisen ihmisen oli pakko tuijottaa kun kävelivät ohi. Taisi olla jo aika lähellä etten olisi näyttänyt niille keskaria... Olisin niin halunnut olla ihan omassa rauhassa ja keskittyä synnytykseen. Pakko oli siis välillä kuumudesta huolimatta laittaa ovi kiinni. Illalla kahdeksan aikaan supistukset oli jo niin kipeitä ettei hiljaa pystynyt olemaan ja kätilö sitten suositteli siirtymistä alakertaan saliin. Se olikin sitten niin suuri helpotus... Mies tietenkin sai siinä vaiheessa jäädä myös sinne. Alhaalla oli viileää ja ennenkaikkea oma huone jossa telkkari yms. Ja ilokaasu, joka alussa tuntui aivan mahtavalta! Sen avulla ekaan kertaan moneen moneen tuntiin sain edes vähän rentouduttua. Kun se ei enää auttanut sain lihakseen pistettävän jonkun lääkkeen, mutta se oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Kahden aikaan yöllä aloin olla jo niin kipeä ja väsynyt, että nukahdin aina kymmeneksi minuutiksi ja heräsin supistuskipuun ja siinä vaiheessa vedin kaasua, mutta eihän se enää auttanut. Olin aikaisemmin sanonut kätilölle etten tahdo epiduraalia, mutta se sai sitten puhuttua mut ympäri. Ennen kun lääkäri tuli pistämään sen ehdin jo oksentaa, ilokaasu ei siis todellakaan sovi mulle... Epiduraali ei ollut läheskään niin paha ja kipeä laittaa mitä olin kuvitellut, ja sen avulla sain sitten vihdoin ja viimein nukuttua. Samalla laitettiin myös oksitosiinia menemään tipan kautta (antibioottia meni myöskin edelleen). Neljältä heräsin taas siihen että supistukset alkoi tuntumaan ja kätilö tuli laittamaan epiduraalin uudestaan. Kuudelta heräsin sitten taas siihen, että oksetti. Olin täynnä johtoja, joten oksensin sitten siihen lattialle... Ja mies ihana siivosi <3! Supitukset alkoi taas tuntumaan ja kätilö tuli seitsemän aikaan laittamaan uudestaan epiduraalin ja teki sisätutkimuksen ja suureksi iloksi olin jo reilusti auki, en muista kuinka paljon. Siinä välissä sitten vaihtuikin kätilö. Vähän epiduraalin laiton jälkeen alkoi tuntumaan että täytyisi päästä vessaan ja olin lukenut että se tarkoittaa sitä että ponnistuttaa. Soitin kätilön paikalle ja se sanoikin että vauvan pää on jo ihan tässä hollilla että alapa vaan ponnistamaan. Kello taisi olla 20 vaille kahdeksan. Siinä sitten aloin ponnistamaan ja alku meni tosi hyvin, ei sattunut juuri ollenkaan. Kätilö kehui kovasti että ponnistan ihan täydellisesti ja mut on luotu synnyttämään . Mutta sitten yhdessä vaiheessa se alkoi sattumaan niin paljon että vaan huusin kurkku suorana, mitä en ole ikinä ennen tehnyt, huusin etten enää voi ja haluun lopettaa, kiroilin... Mutta jostain sitä sai sisua ponnistaa vaikka sattui, kätilö käski mun koskettaa vauvan päätä kun se oli jo tuloillaan ja ehkä se sitten auttoi. Se kipu oli jotenkin tuolla sisällä, sattui luihin ihan kauheasti ja oli kauheeta ponnistaa kun tiesi että se vaan pahentaa sitä kipua. Pään syntymisen jälkeen pahin kipu helpotti ja kätilöt käski lopettaan ponnistamisen. Jälkeenpäin sain kuulla että normaalia lyhyempi napanuora oli ollut kiertyneenä kaulan ympärille, joten vauva olisi kai ollut vaarassa jos en olisi lopettanut. Kätilöt auttoi sitten saatuaan napanuoran pois loputkin vauvasta ulos, mun tosin oli pakko myös ponnistaa mutta silloin jo sain luvan. Vauva nostettiin heti meille nähtäväksi mutta mua sattui niin paljon etten pystynyt muuta ajatteleen, vaikersin vaan että sattuu sattuu... Kipu kuitenkin loppui ihan kokonaan nopeasti ja vilkaisin vauvaakin, eka ajatus oli että miten se voi olla noin pieni (painoi 2700). Sen jälkeen onkin sitten vähän hämärää, isä leikkasi napanuoran ja jossain vaiheessa vauva nostettiin paidan sisälle ja imetin, mutta en tarkalleen muista mitä milloinkin. Mutta se tunne oli jotain aivan uskomatonta... Itkukin taisi päästä. Ponnistus vaihe kesti siis 20 minuuttia ja istukan syntymää en edes muista. Saatin kuitenkin nähdä istukka ja se oli ihan mielenkiintoista. Itse selvisin ilman mitään vammoja, kiitos kuuluu varmasti kätilölle jolle sanoin että pelkään episiotomiaa ja tikkaamista tosi paljon, tuntui että se teki kaikkensa ettei niitä jouduta tekemään. Keskutelussa se sanoi että episiotomia olisi varmasti helpottanut sitä kipua, mutta hyvä ettei tehty kun toivuin niin nopeasti. Nousin melkein saman tien istumaan ja kävin omatoimisesti vessasakin, mitäkätilö vähän kauhisteli. Siitä sitten mentiin suihkun ja kahvien jälkeen osastolle, ja loppu päivästä onkin jo aika hämärän peitossa...
Ja nyt ihana poika on viisi viikkoa vanha ja ristiäiset tulevana viikonloppuna :heart:.
Tässä olisi vihdoin minun kertomusta...
Eli maanantaina 4.7. vessakäynnillä ilman mitään ennakkovaroituksia pönttöön lorahti lapsivettä... Tunne oli jännä (anteeksi seikkaperäinen selitys
) kun olin normaalisti pissalla, niin yhtäkkiä tuntui ettei se lopu ollenkaan ja samantien tajusin etteihän se ole pissaa laisinkaan. Sitä siis lorahti ihan kunnolla ja tämän jälkeen sen viiden-kuuden päivän ajan koko ajan. Mä aloin täriseen kun tajusin että nyt se tapahtuu . Mies tuli siinä sitten kotiin ja yhdessä ihmeteltiin että onko tämä sitä nyt vai ei, ja päätin sitten soittaa synnärille. Sieltä käskivät lähtemään hetin tulemaan, koska viikkoja niin vähän (35+3) että se on siinä ja siinä estelläänkö. Meiltä oli matkaa sairaalaan noin 80 km eli meiltä meni kuitenkin 1,5h ennenkun sinne päästiin. Tunne oli tosi jännä ja kiirettä ei osannut pitää kun yhtään ainutta supistusta ei vielä ollut... Sairaalassa mut sitten laitettiin käyrille, testiä se kätilö ei muistaakseni edes tehnyt kun näki miten paljon sitä meni. Siinä sitten käyrillä alkoi pikkuhiljaa supistella, mutta myös itkettää. Alkoi siis pelottaa ihan hemmetisti kun ei tiennyt mitä tapahtuu ja miksi jo nyt, ei ollut osannut yhtään valmistautua! Käyrä oli hyvä ja sen jälkeen mentiin ultraan mistä en kyllä muista mitään, en edes tajunnut katsoa ruutua kun itketti ja pelotti niin paljon. Lääkäri teki myös sisätutkimuksen ja auki en tainnut olla kuitenkaan kuin sormelle. Kaula taisi olla hävinnyt. Siinä sitten siirryin osastolle odottelemaan että jotain tapahtuisi ja mies lähti nukkumaan. Siinä vaiheessa itkinkin jo aika hysteerisesti, en olisi millään halunnut jäädä yksin vieraaseen paikkaan vieraiden ihmisten keskelle kun pelotti niin. Tässä vaiheessa mulle myös laitettiin antibioottitippa ja siitä eteenpäin antibioottia laskettiin kolme kertaa päivässä. Yön aikana supistukset sitten koveni, mutta sain kipulääkettä mikä sitten laannutti supistukset ja aamuun mennessä ne oli loppuneet kokonaan. Tästä eteenpäin sitten vaan odoteltiin että jotain tapahtuisi, tai lähinnä minä ja mies odoteltiin. Synnytystä ei siis estelty mutta ei myöskään käynnistetty. Antibioottia meni päivittäin tipan kautta. Nämä päivät sairaalassa oli ihan mukavia, en ollut aikaisemmin ollut sairaalassa joten mitään kokemusta ei ollut. Mutta oli kivaa vaan olla hoidettavana ja syödä ja levätä hyvin . Torstaina päästiin uudestaan ultraan ja vauvalle tehtiin koko arvio ja sen perusteella sitten tehtiin päätös käynnistää. Olisin halunnut käynnistyksen jo torstaina, mutta lääkäri päätyi perjantaihin jolloin viikkoja kasassa tarpeeksi. Supitukset kuitenkin käynnistyi to-pe yönä spontaanisti ja pe aamuna sain lääkettä avittamaan niitä. Se perjantai päivä oli aivan kauhea! Sairaalassa oli ihan tukahduttavan kuuma ja ovia oli pakko pitää auki. Ja osastolla oli ihan kauhea ruuhka, eli käytännössä porukkaa lappasi meidän huoneen ohi ihan koko ajan ja sepä oli mukavaa olla siellä supistuskivuissa kun jokaisen ihmisen oli pakko tuijottaa kun kävelivät ohi. Taisi olla jo aika lähellä etten olisi näyttänyt niille keskaria... Olisin niin halunnut olla ihan omassa rauhassa ja keskittyä synnytykseen. Pakko oli siis välillä kuumudesta huolimatta laittaa ovi kiinni. Illalla kahdeksan aikaan supistukset oli jo niin kipeitä ettei hiljaa pystynyt olemaan ja kätilö sitten suositteli siirtymistä alakertaan saliin. Se olikin sitten niin suuri helpotus... Mies tietenkin sai siinä vaiheessa jäädä myös sinne. Alhaalla oli viileää ja ennenkaikkea oma huone jossa telkkari yms. Ja ilokaasu, joka alussa tuntui aivan mahtavalta! Sen avulla ekaan kertaan moneen moneen tuntiin sain edes vähän rentouduttua. Kun se ei enää auttanut sain lihakseen pistettävän jonkun lääkkeen, mutta se oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Kahden aikaan yöllä aloin olla jo niin kipeä ja väsynyt, että nukahdin aina kymmeneksi minuutiksi ja heräsin supistuskipuun ja siinä vaiheessa vedin kaasua, mutta eihän se enää auttanut. Olin aikaisemmin sanonut kätilölle etten tahdo epiduraalia, mutta se sai sitten puhuttua mut ympäri. Ennen kun lääkäri tuli pistämään sen ehdin jo oksentaa, ilokaasu ei siis todellakaan sovi mulle... Epiduraali ei ollut läheskään niin paha ja kipeä laittaa mitä olin kuvitellut, ja sen avulla sain sitten vihdoin ja viimein nukuttua. Samalla laitettiin myös oksitosiinia menemään tipan kautta (antibioottia meni myöskin edelleen). Neljältä heräsin taas siihen että supistukset alkoi tuntumaan ja kätilö tuli laittamaan epiduraalin uudestaan. Kuudelta heräsin sitten taas siihen, että oksetti. Olin täynnä johtoja, joten oksensin sitten siihen lattialle... Ja mies ihana siivosi <3! Supitukset alkoi taas tuntumaan ja kätilö tuli seitsemän aikaan laittamaan uudestaan epiduraalin ja teki sisätutkimuksen ja suureksi iloksi olin jo reilusti auki, en muista kuinka paljon. Siinä välissä sitten vaihtuikin kätilö. Vähän epiduraalin laiton jälkeen alkoi tuntumaan että täytyisi päästä vessaan ja olin lukenut että se tarkoittaa sitä että ponnistuttaa. Soitin kätilön paikalle ja se sanoikin että vauvan pää on jo ihan tässä hollilla että alapa vaan ponnistamaan
. Kello taisi olla 20 vaille kahdeksan. Siinä sitten aloin ponnistamaan ja alku meni tosi hyvin, ei sattunut juuri ollenkaan. Kätilö kehui kovasti että ponnistan ihan täydellisesti ja mut on luotu synnyttämään . Mutta sitten yhdessä vaiheessa se alkoi sattumaan niin paljon että vaan huusin kurkku suorana, mitä en ole ikinä ennen tehnyt, huusin etten enää voi ja haluun lopettaa, kiroilin... Mutta jostain sitä sai sisua ponnistaa vaikka sattui, kätilö käski mun koskettaa vauvan päätä kun se oli jo tuloillaan ja ehkä se sitten auttoi. Se kipu oli jotenkin tuolla sisällä, sattui luihin ihan kauheasti ja oli kauheeta ponnistaa kun tiesi että se vaan pahentaa sitä kipua. Pään syntymisen jälkeen pahin kipu helpotti ja kätilöt käski lopettaan ponnistamisen. Jälkeenpäin sain kuulla että normaalia lyhyempi napanuora oli ollut kiertyneenä kaulan ympärille, joten vauva olisi kai ollut vaarassa jos en olisi lopettanut. Kätilöt auttoi sitten saatuaan napanuoran pois loputkin vauvasta ulos, mun tosin oli pakko myös ponnistaa mutta silloin jo sain luvan. Vauva nostettiin heti meille nähtäväksi mutta mua sattui niin paljon etten pystynyt muuta ajatteleen, vaikersin vaan että sattuu sattuu... Kipu kuitenkin loppui ihan kokonaan nopeasti ja vilkaisin vauvaakin, eka ajatus oli että miten se voi olla noin pieni (painoi 2700). Sen jälkeen onkin sitten vähän hämärää, isä leikkasi napanuoran ja jossain vaiheessa vauva nostettiin paidan sisälle ja imetin, mutta en tarkalleen muista mitä milloinkin. Mutta se tunne oli jotain aivan uskomatonta... Itkukin taisi päästä. Ponnistus vaihe kesti siis 20 minuuttia ja istukan syntymää en edes muista. Saatin kuitenkin nähdä istukka ja se oli ihan mielenkiintoista. Itse selvisin ilman mitään vammoja, kiitos kuuluu varmasti kätilölle jolle sanoin että pelkään episiotomiaa ja tikkaamista tosi paljon, tuntui että se teki kaikkensa ettei niitä jouduta tekemään. Keskutelussa se sanoi että episiotomia olisi varmasti helpottanut sitä kipua, mutta hyvä ettei tehty kun toivuin niin nopeasti. Nousin melkein saman tien istumaan ja kävin omatoimisesti vessasakin, mitäkätilö vähän kauhisteli. Siitä sitten mentiin suihkun ja kahvien jälkeen osastolle, ja loppu päivästä onkin jo aika hämärän peitossa...Ja nyt ihana poika on viisi viikkoa vanha ja ristiäiset tulevana viikonloppuna :heart:.
Neuvolassa kävin tänään vimpan kerran tässä raskaudessa, kaikki hyvin. Seuraavan kerran neuvolaan sitten vauva kainalossa.
Sain ajan äitiyspolille perjantaiksi, koska seurannat (yliaika kontrollit) jatkuvat nyt sitten siellä.
Toivon niin, että synnytys alkaa luonnollisesti, eikä käynnistelemään tarvitse alkaa.
Ei supistele, ei tunnu siis missään mitään että synnytys olisi lähelläkään.....
RV 40+6 ja huomenna poksuu :heart:
Sain ajan äitiyspolille perjantaiksi, koska seurannat (yliaika kontrollit) jatkuvat nyt sitten siellä.
Toivon niin, että synnytys alkaa luonnollisesti, eikä käynnistelemään tarvitse alkaa.
Ei supistele, ei tunnu siis missään mitään että synnytys olisi lähelläkään.....
RV 40+6 ja huomenna poksuu :heart: