No niin, kotona ollaan ja pääs tietsikankin ääreen. Iskä ja poitsu tuhisee tuossa vieressä. :heart:
Tässä synnytyskertomusta:
Keskiviikkona heräsin aamulla vähän jälkeen kuuden, että ois kakkahätä. Pyörin hetken ja sitten alkoikin tuntumaan, että jalkoväli kostuu. Nousin nopeasti sängystä ja lapsivettä tuli vähäsen, lattialle pieni lätäkkö. Ei muuta kuin vessaan ja laitoin pikkarit ja siteen. Tämä tuli yllättäen, koska mitään tuntemuksia etukäteen ei ollut ja laskettuun vielä reilu pari viikkoa. Mies nousi kans hetken kuluttua ja vettä alkoi sitten tihkumaan siteelle lisää. Soitin synnärille vähän ennen seiskaa ja sanoivat, että jos ei supistelel, ei tartte tulla kuin illasta näytille. No, olo oli mainio ja aloin laitella aamupalaa. Sit 7:20 tuli ensimmäinen supistus. Katsoin kelloa ja seuraava 10 min päästä. Sen jälkeen alkoi tulemaan 7 min välein muutama. Silloin soitin miehelle ja tuumasin ettei varmaan odotella iltaan asti.
Ysin aikaan supistusten väli oli jo alle 5 min. Soitettiin synnärille ja kehoittivat pari tuntia seuraamaan, että käynnistys oli varmasti alkanut. Reilun tunnin päästä tuumasin miehelle, että nyt kyllä mennään, kivut alkoi olemaan sen verran kovat. Synnärillä oltiin vähän yli 11. Olin 3-4 senttiä auki, joten eikun saliin vaan. Puolelta päivin olin 5 cm auki salissa ja sain epiduraalin, onnex. Supparit oli tosi vahvoja, mä oksentelin kivusta. Mutta puudutus sitten auttoi ja sain kerätä voimia. Klo 14 käätilö tuumas, että olen kokonaan auki, ja että aletaan odottelemaan ponnistuksen tarvetta. Tunne pikkuhiljaa voimistui ja 15:15 aloin aktiivisemmin ponnistelemaan, puoli-istuvassa asennossa. Ponnistuksista huolimatta ei alapäässä tapahtunut kunnolla mitään. Sitten kätilö joutui menemään avustamaan viereiseen saliin kaksosten synnytystä ja jätti meidät yksin. Tuumas vaan, että jatka ponnisteluja ja hälyyttäkää, jos alkaa tosi toimet. Me jäätiin hölmistyneenä saliin ja mä käskystä jatkoin ponnisteluja. Mutta tuntui että asento oli huono ja sit n. 15:45 menin kylelleni. Ponnistuksen tunne oli paljon voimakkaampi ja osasin varmaan kohdistaa oikeaan suuntaan paremmin. Joten hälyytettiin kätilö paikalle ja hän tuumas, että täällähän alkaa pää jo pilkottamaan! No, siinä sitten pukersin huudon kanssa ja murjoin miestä selästä ja kyljestä mustelmille, kun hän tuki mun jalkaa. Oli kuulemma alkanu naurattamaan. =) Viimeisellä ponnistuksella ois pitäny höllätä, mutta en pystynyt säätämään ja ponnistin rajusti. Tästä johtuen vähän paikat repesi. Mutta voi sitä helpotuksen tunnetta, kun vauva oli ulkona!!! Kivut hävisi ja ajattelin, että selvisin kuitenkin.
Sain heti vaavin rinnalle ja kätilö hoiti istukan ulos ja kursi mut kasaan. Siinä sit ihmeteltiin aikaansaannostamme, kaunis pieni mies. Ensisynnyttäjäksi kaikki tapahtui aika nopeasti ja kätilö kehui, että olin reipas synnyttäjä.
Tapahtumasta jäi positiivinen mieli ja mies sai kyllä multa 10 pistettä!
Päästiin jo eilen kotiin, kun pojalla on kaikki hyvin ja itsekin voin hyvin. Alapää on hellä, mut kyl se siitä. Maito ei ole vielä noussut, mutta pikkumies imee kyllä reippaasti. Pitää vaan sitten antaa vielä pullosta lisää. Toinen nänni on arka, pitää sitä vähän lepuuttaa ja rasvailla, onnex toinen on ok. Nyt vaan odotellaan, että maito alkaa kunnolla tulemaan. Aivan ihanaa olla kotona ja katsoa, miten mieskin on ihan täpinöissään uudesta tulokkaasta.
Neuvoksi ensi synnyttäjille: älkää jännittäkö kipuja turhaan vaan ajatelkaa tapahtumaa positiivisesti ja hyödyntäkää se voimavarana. Henkilökunta kyllä auttaa ja neuvoo, itsellä ei tarvitse kuin toimia, mitä keho kertoo, kuunnelkaa kehoanne. Näillä itse selvisin ja kaikesta jäi hieno fiilis, vaikka kivut olivatkin kovat. Siitä kyllä selviää!
Onnea kaikille muille jo jakautuneille! :flower: Näitä rakkauspakkauksia on tosiaan tullut hyvällä tahdilla.
Omaa vuoroaan odottaville toivotan voimia loppuodotukseen. Se on ahdistavaa mutta kyllä ne sieltä ulos tulee...
Tsemppiä!
Soulmama ja Kunto-Oskari 3 vrk.
