Elokuun alusta alkaen jokainen suomalainen on kuolleessaan elintenluovuttaja

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
Saraldo
Mulla on ollut jo kauan elintenluovutustestamentti ja omaiseni ovat siitä hyvin tietoisia, joten mun elimet ainakin pääsee toivottavasti kiertoon, jos mulle käy huonosti. Ja jos lapselleni kävisi huonosti, antaisimme hänen elimensä eteenpäin. Toivon, että järkytyksenkin keskellä vanhemmat pystyisivät ajattelemaan myös järjellä ja antaisivat siihen luvan. Koska tosiasia on se, että vainaja ei elimiä tarvitse. Mutta moni vakavasti sairas tarvitsee ja liian moni kuolee ilman siirtoa.

Aina on se riski, että elin meneekin jollekin sellaiselle, joka ei sitä syystä tai toisesta ehkä ansaitsisi. Mutta ehdottomasti suurin osa siirtoa odottavista potilaista on ihan kunnon väkeä, jotka eivät ole edesauttaneet sairastumistaan.
 
Aika jännä että ihmiset eivät halua luovuttaa elimiään, aatella, ei sitten edes omalle lapselle jos hän vaikka tarvitsisi munuaisen. :eek:
Jos meillä olisi tilanne että pieni tarvitsisi esim munuaisen, en tietenkään pakottaisi isoveljeä sitä hälle luovuttamaan, vaan luovuttaisin itse jos se kelpaisi.
Jos ei kelpaisi niin toivoisin sydämestä että isoveli auttaisi pientä, mutten siltikään pakottaisi enkä yrittäisi sanella mitä veljen tulee tehdä.
 
Jenis
Alkuperäinen kirjoittaja Saraldo:
Mulla on ollut jo kauan elintenluovutustestamentti ja omaiseni ovat siitä hyvin tietoisia, joten mun elimet ainakin pääsee toivottavasti kiertoon, jos mulle käy huonosti. Ja jos lapselleni kävisi huonosti, antaisimme hänen elimensä eteenpäin. Toivon, että järkytyksenkin keskellä vanhemmat pystyisivät ajattelemaan myös järjellä ja antaisivat siihen luvan. Koska tosiasia on se, että vainaja ei elimiä tarvitse. Mutta moni vakavasti sairas tarvitsee ja liian moni kuolee ilman siirtoa.

Aina on se riski, että elin meneekin jollekin sellaiselle, joka ei sitä syystä tai toisesta ehkä ansaitsisi. Mutta ehdottomasti suurin osa siirtoa odottavista potilaista on ihan kunnon väkeä, jotka eivät ole edesauttaneet sairastumistaan.
:flower:
 
vieras
mua tuossa tilanteessa taas lohduttaisi suuresti ajatus siitä, että oman lapsen kuolema ei ollut turha. hänen kuolemansa avulla joku toinen sai lahjoista sen suurimman. elämän.

omat elimeni saisi ottaa tuossa tilanteessa tottakai. valitettavasti vaan niitä ei otettaisi.
 
öö
Alkuperäinen kirjoittaja hoitsu:
Alkuperäinen kirjoittaja öö:
Kiinnostaa myös tämmöinen tilanne:

olette auto-onnettomuudessa. Sinä aivokuolet ja lapsesi tarvitsee kipeästi uuden sisäelimen. Sinä voisit olla mahdollinen luovuttaja (lapsesi olisi iältään ym sopiva sinun elimeen).. Itsehän et olisi tätä asiaa enää päättämässä, joten se kielto siellä papereissa saattaisi maksaa lapsesikin hengen..

Tosi teoreettista, tiedän. Mutta voisi kuitenkin tapahtua.
Ei voisi. Aivokuolleen omainen voi kyllä antaa elimet luovutettavaksi, mutta omalle lapsellekaan niitä ei voi osoittaa vaan menevät edelleen elinluovutuspankin kautta jonossa korkeimmalle olevalle (sopivalle) odottajalle. En voi spekuloida mitkä mahdollisuudet omalla lapsella on olla tämä ensisijainen vastaanottaja mutta luovutettuja elimiä ei voi tapauksessa jossa luovuttaja on kuollut korvamerkata kenellekään.
Kyllä minä sen tiedän. Mutta onhan tuossa olemassa teoreettinen mahdollisuus sille, että sieltä elinluovutuspankista ne tulisivat juuri tälle lapsellesi. Ja kieltämällä elintenluovutuksen hoitotestamentissaan, voi teoreettisesti tulla kieltäneeksi oman lapsensa elämän. Spekulointia, tiedän. Mutta ehkä näitä asioita olisi hyvä punnita monesta näkökulmasta..
 
öö
Alkuperäinen kirjoittaja IceQueen:
Alkuperäinen kirjoittaja Amaterasu:
Alkuperäinen kirjoittaja öö:
Alkuperäinen kirjoittaja Lunatic:
Alkuperäinen kirjoittaja Vierailija:
Tämän lisäksi elimet vielä avataan. Suunnilleen kaikki elimet (myös aivot) viipaloidaan ja tutkitaan onko silmämääräisesti jotain poikkeavaa. Kaikista elimistä otetaan myös näytteet mikroskooppista tutkimusta varten. Eli mikäli ruumiinavaus tehdään niin ruumis ei tosiaankaan pysy kokonaisena.
Mutta ne elimet menee kuitenkin hautaan, eikä itään ja länteen. Se on rauhottava tieto, vaikka avaus on ruumiin raiskausta suoraansanoen.
Tietysti kuolinsyy on selvitettävä, mutta silti. Yäk.
No entäs jos lapsesi olisi sairas ja hänen sairas sydän vaihdettaisiin jonkun toisen sydämeen....? Meneehän silloin tämä vanhakin sydän johonkin muualle kuin hautaan jonain päivänä lapsesi kanssa...... Eli osa alkuperäisestä lapsestasi puuttuisi kuitenkin...
Näillä vastustajilla on musta erittäin hämärä logiikka kieltäytymisessään. Toivottavasti heidän lapsi ei koskaan joudu tilanteeseen, missä luovuttajaa ei löydy syystä että toisen lapsen vanhemmat haluavat mussunsa kaikkine osineen hautaan hajoamaan.
että oman lapsen henki on juuri yhden luovuttajan varassa..hohhooo
No kyllä se voi olla. Nytkin moni odottaa sitä sopivaa maksaa tai munuaisia ja sitä ei välttämättä ikinä löydy ajoissa. Voihan olla, että sopivaa luovuttajaa ei edes ole, mutta voi myös olla, että sopiva luovuttaja tai hänen omaisensa ovat luovutuksen kieltäneet.
 
metsänpeitto
Alkuperäinen kirjoittaja omat elimet:
Ja toisekseen, mikä ihmeen into on pitää kaikki väkisin hengissä? Elinsiirroilla saatetaan saavuttaa vain vähän jatkoaikaa karmeilla kuluilla systeemille.
Niin, saatetaan saavuttaa. Voi olla, että siirron saanut heittää henkensä hyvinkin nopeasti, tai sitten hän elää ihan tavallista, täysipainoista elämää vuosikymmeniä.

 
kattoko kukaan eilen kova laki - ohjelmaa kakkoselta..? siinä painittiin saman aiheen ympärillä.. ja kyl siinä tuli mieleen et hyvä hommahan tuo luovutus on niin ei tarvi panna munuaisia myyntiin tai muuten käydä kauppaa elämällä! kaikki on samalla viivalla eikä "turhia" kuolemia tule kun mahdollisuudet elämään on paremmat. elämä tosiaan on pikkasen kuin arpapeliä, milloinkaan ei tiedä milloin ja miten se loppu tulee.
 
metsänpeitto
Alkuperäinen kirjoittaja NewYork:
kattoko kukaan eilen kova laki - ohjelmaa kakkoselta..? siinä painittiin saman aiheen ympärillä.. ja kyl siinä tuli mieleen et hyvä hommahan tuo luovutus on niin ei tarvi panna munuaisia myyntiin tai muuten käydä kauppaa elämällä! kaikki on samalla viivalla eikä "turhia" kuolemia tule kun mahdollisuudet elämään on paremmat. elämä tosiaan on pikkasen kuin arpapeliä, milloinkaan ei tiedä milloin ja miten se loppu tulee.
Tiedän, että elinkauppa yms on aihepiirinä paljon kiinnostavampi, ja sitä on nostettu suomalaisissakin medioissa esille. Se mitä minä kaipaan, olisi se että niissä jutuissa vaivauduttaisiin myös korostamaan sitä, että vapaaehtoinen luovuttaminen on aina yksi merkittävä ehkäisykeino laittomalle elinkaupalle.

 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Elinluovutus helpottuu elokuusta lähtien

23.6.2010 16:05


Elokuun alusta alkaen jokainen suomalainen on kuolleessaan elintenluovuttaja, ellei vainaja ole elinaikanaan vastustanut toimenpidettä. Uudistuneen elinluovutuksen suostumussäännöksen tavoitteena on lisätä elinsiirtoja ja painottaa elinluovuttajan omaa mielipidettä.

Hallitus esitti asiaa koskevien lakien vahvistamista keskiviikkona, ja presidentin on tarkoitus vahvistaa ne torstaina.

Vielä nyt lupaa elimen ottamiseen pitää kysyä omaisilta, jos vainajalla ei ole ollut elinluovutuskorttia.

Jatkossa käytäntö menee toisinpäin: jos elinsiirron haluaa kieltää, se pitää kirjata paperille tai siitä pitää kertoa omaisille.

Valmisteilla on myös sähköinen potilasarkisto, johon on tarkoitus koota keskitetysti tiedot ihmisten elinluovutustahdosta.

Elinsiirtoa ei tehdä ilman huoltajan tai lähiomaisen suostumusta, jos vainaja ei ole sairauden tai kehitysvamman takia pystynyt elinaikanaan kertomaan kantaansa asiaan.

Elinluovutuksia pyritään lisäämään myös eläviltä. Tutkimus ja hoito tulevat maksuttomiksi luovuttajille.

Suomessa tehdään vuosittain vajaat 400 elinsiirtoa. Näistä kiinteiden elinten siirtoja on vajaat 300 ja luuytimensiirtoja runsas 100.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Elinluovutus+helpottuu+elokuusta+l%C3%A4htien/1135258096975


Kuinkahan kävi?
Onkohan tämä nyt voimassa?

 
vierailija
Tämä ruumiiden kaivelu alkaa mennä ihan zombie ja frankenstein elokuvameiningiksi. Hei tällä on hyvännäköinen maksa, sopiskohan tää mulle, mallataan. Ei mutta kato tuota pumppua, ois just ku sulle tehty. jne jne.
 
vierailija
Tiedän, maksa...kauppa yms on aihepiirinä paljon kiinnostavampi, ja sitä on nostettu suomalaisissakin medioissa esille. Se mitä minä kaipaan, olisi se että niissä jutuissa vaivauduttaisiin myös korostamaan sitä, että vapaaehtoinen luovuttaminen on aina yksi merkittävä ehkäisykeino laittomalle elinkaupalle.
Ei ole. Nyt aletaan seuloa terveitä ihmisiä ja maksaahan
 
vierailija
Elinluovutus helpottuu elokuusta lähtien

23.6.2010 16:05


Elokuun alusta alkaen jokainen suomalainen on kuolleessaan elintenluovuttaja, ellei vainaja ole elinaikanaan vastustanut toimenpidettä. Uudistuneen elinluovutuksen suostumussäännöksen tavoitteena on lisätä elinsiirtoja ja painottaa elinluovuttajan omaa mielipidettä.

Hallitus esitti asiaa koskevien lakien vahvistamista keskiviikkona, ja presidentin on tarkoitus vahvistaa ne torstaina.

Vielä nyt lupaa elimen ottamiseen pitää kysyä omaisilta, jos vainajalla ei ole ollut elinluovutuskorttia.

Jatkossa käytäntö menee toisinpäin: jos elinsiirron haluaa kieltää, se pitää kirjata paperille tai siitä pitää kertoa omaisille.

Valmisteilla on myös sähköinen potilasarkisto, johon on tarkoitus koota keskitetysti tiedot ihmisten elinluovutustahdosta.

Elinsiirtoa ei tehdä ilman huoltajan tai lähiomaisen suostumusta, jos vainaja ei ole sairauden tai kehitysvamman takia pystynyt elinaikanaan kertomaan kantaansa asiaan.

Elinluovutuksia pyritään lisäämään myös eläviltä. Tutkimus ja hoito tulevat maksuttomiksi luovuttajille.

Suomessa tehdään vuosittain vajaat 400 elinsiirtoa. Näistä kiinteiden elinten siirtoja on vajaat 300 ja luuytimensiirtoja runsas 100.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Elinluovutus+helpottuu+elokuusta+lä htien/1135258096975


Kuinkahan kävi?
 

Yhteistyössä