Elokuiset2021

Maikkis_
Tervetuloa kaikki uudet!

Vähän tekisi mieli jo soittaa neuvolaan kun lukee teidän soitoista. Mutta haluaisin kuitenkin odottaa vielä vähän, kun testailunkin aloitin niin ajoissa ettei menkatkaan ole vielä oikeastaan myöhässä ja viikkoja varmaan aika vähän. Ja koko ajan pelko siitä että kyllä ne menkat sieltä vielä alkaa...Digi olis tuolla kaapissa minkä vois vaikka huomenna tehdä ja tekisi kyllä mieli tikuttaa tavallisellakin, että onko vahvistunut maanantaista.

En tiedä olenko tulossa sairaaksi vai mitä tämä ajoittainen järjetön palelu on! Ei ole aiemmissa raskauksissa palellut. Ja joku pieni pala kurkussa koko ajan, sekin uutta. Muuten kyllä melko oireetonta.
 
Heippa taas kaikille! Ja onnittelut plussanneille!
Mä jo tuossa aiemmin kirjoittelin tänne vierailijana, ja nyt sain aikaiseksi rekisteröityä. Mä tosiaan plussasin viime su, ja tässä viikolla on testit nätisti vaan vahvistuneet❤ Tänään siis omien laskujen mukaan rv4+3. Joitain pieniä oireitakin oon ollut huomaavinani. Väsymystä, palelua, jatkuva nälkä..iltaisin alamaha on tosi turvoksissa. Välillä tuntuu myös tietynlaista vihlontaa kohdun seuduilla, ehdin jo pelästyä yhtenä yönä, kun heräsin melko koviinkin kipuihin. Mitään vuotoa ei onneksi ole tullut. Mutta ilmeisesti tälläiset juilinnat on alkuraskaudessa yleisiä..onko teillä muilla ollut tälläistä? Neuvolaa en oo vielä uskaltanut varata, ehkäpä ensi viikon alussa rohkenen.. varhaisultraan oon myös ajatellut varata ajan! Ihanaa viikkoa kaikille! ❤
 
Heippa taas kaikille! Ja onnittelut plussanneille!
Mä jo tuossa aiemmin kirjoittelin tänne vierailijana, ja nyt sain aikaiseksi rekisteröityä. Mä tosiaan plussasin viime su, ja tässä viikolla on testit nätisti vaan vahvistuneet Tänään siis omien laskujen mukaan rv4+3. Joitain pieniä oireitakin oon ollut huomaavinani. Väsymystä, palelua, jatkuva nälkä..iltaisin alamaha on tosi turvoksissa. Välillä tuntuu myös tietynlaista vihlontaa kohdun seuduilla, ehdin jo pelästyä yhtenä yönä, kun heräsin melko koviinkin kipuihin. Mitään vuotoa ei onneksi ole tullut. Mutta ilmeisesti tälläiset juilinnat on alkuraskaudessa yleisiä..onko teillä muilla ollut tälläistä? Neuvolaa en oo vielä uskaltanut varata, ehkäpä ensi viikon alussa rohkenen.. varhaisultraan oon myös ajatellut varata ajan! Ihanaa viikkoa kaikille!
Mulla myös menkkamaista juilintaa alavatsassa ja -selässä paljon, välillä kovempaa ja välillä hiljempaa. Tänään töissä piti ihan mennä vessaan varta vasten tarkistamaan, että eihän sieltä mitään vuoda. Muistan kyllä, että varsinkin tokan kanssa alkuraskaudessa makailin sohvalla kauratyynyn kanssa, kun jomotteli sen verran kovaa.

Ja alamaha on myös iltaisin varsinkin tosi turvoksissa! Farkkuja ei tee mieli töihin laittaa, mikä aiheuttaa hieman pukeutumishaasteita..
 
  • Tykkää
Reactions: Brunet82 ja Mereni
Heippa!

Oon kerännyt rohkeutta liittyä raskautuneiden ryhmään... mutta ehkä nyt vois jo olla aika. Mulla on jonkun raskauslaskurin mukaan laskettu aika heinäkuun lopulla (29. tai 30.7.) mutta jos yhtään sukuuni tulen, niin luultavasti menee reippaasti yliajalle. Ainakin omalla äidillä ja siskolla on lapset syntyneet myöhässä, joten varmaan sama homma itselläkin. Eikä nyt oikein tässä vaiheessa enää viitsi heinäkuisiin liittyä, kun siellä muut on jo niin pitkällä :)

Mulla siis taustalla on ivf-hoidot, ja tämä raskaus sai alkunsa neljännestä alkionsiirrosta kun oli jo aika epätoivoinen olo. Hirveä pelko ja jännitys koko ajan, että onko tuolla kohdussa elämää, mitä jos onkin vain tuulimuna, mitä jos se menee kesken... mutta ainakaan ei ole ollut yhtään vuotoa missään kohtaa. Tänään ois varmaan rv 5+4 tjsp, tein eilen vielä digin joka näytti 3+. Virallinen testipäivä oli viime viikon maanantaina, ja olin tehnyt siihen mennessä kasan testejä ja digi näytti toissa lauantaina jo 2-3. Eli ainakin hcg on noussut hyvin.

Rinnat on aivan jäätävän kipeet ja väsyttää, ja tää pahoinvointi! En oksentele, mutta aina jos vähänkin on nälkä niin on tosi yököttävä olo. Ja yleensä aamulla ei oo ees niin paha olo, vaan vasta illalla - oon muutenkin huomannut että väsymys pahentaa sitä huonoa oloa. Töissä on hankalaa, kun koko ajan pitäis syödä jotain pientä, ja välillä huippaa ja pyörryttää. Mut tää kaikki on kyllä sen arvoista, jos tuolla on joku pikkuinen joka tän aiheuttaa. 14.12. on varhaisultra, sinne pitäis vielä jaksaa odotella... neuvola-ajan sain tänään ja menee joulukuun lopulle. Helsingissä näköjään on vähän ruuhkaa... puhelinpalvelukin soitti takaisin tosiaan vasta vuorokauden päästä siitä, kun sinne soitin. Toivottavasti tää koronatilanne ei huononna hirveästi näitä äitiyspalveluja tästä enää tän enempää...
 
Mulla oli tänään terveydenhoitajan soittoaika. Se yritti ensin varata mulle aikaa joulukuun loppuun, mutta sillä mun hoitajalla ei ollut silloin aikoja, niin sainkin ajan jo 16.12. (7+0)

Terveydenhoitajan laskujen perusteella laskettu aika olis 5.8. Omien tuntemusten perusteella 4.8. tuntuu todennäköisemmältä ja sillä ajattelin mennä ainakin ultraan asti, vaikka eihän noilla kauheesti eroa ole. :)
 
Minullakin oli eilen ja edellispäivänä menkkamaisia juilimisia..... vessassa myös jatkuvasti tarkistamassa alkoiko menkat.... mutta kaipa ne juilimiset kuuluu tähän. En vaan muista edellisestä alkuraskaudesta juurikaan kun siitä on jo 8 vuotta aikaa....
Mulla ei vielä paljon oireita ole muuta kuin kauhea väsymys, nälkä ja rinnat on aivan järkyn kipeet ja tuntuu et painaa tonnin kappale ... joka aamu kun herään ni jännitän että alkaako paha olo...
Väsymyksestä huolimatta niin jotenki vaan jaksaa kun tätä on niin kauan odottanut❤❤ Tekisi mieleni jo kaikille kertoa kun en malttaisi olla puhumatta tästä mutta ei vielä ihan viitsi.
Haluisin myös siihen varhaisultraan mutta voipi olla että ei ole varaa nyt mennä yksityiselle. Ostettiin isompi auto niin siihen meni niinku ylimääräiset ja enemmänkin
 
Nuo alamahan juilinnat ja jomottelut on itselläkin sitä sorttia, että ei kyllä jää huomaamatta! Jos nyt muutenkin on raskaus mielessä melkein koko ajan, niin nuo jomot muistuttaa siitä sillonkin kun on päässyt asian onnellisesti unohtamaan :D Joku kaurapussi vois olla hyvä idea niihin pahimpiin hetkiin, kun vaan sellaisen omistais.

Kiitti teidän kokemuksista digitesteihin liittyen. Tein itse eilen sen ja 2-3vk näytti, joka ainakin olis ihan oikein. Jos sitä vk päästä vielä toisen digin tekis joka tuolla kaapissa lojuu, niin sit voisin rauhottua ainakin toistaseks jos se 3+ ilmestyis :)

Viime kerralla kun meni kesken, r-testin viivat vahvistui mun mielestä aika hitaasti ja siksi jäinkin niitä tikuttelemaan sillon pidemmäksi aikaa. Ihan jymäkkä viivahan tuohon tuli eilen, ja periaatteessa voisi jo antaa olla, mutta jotenkin mieli tekisi nytkin tarkistella lisävahvistumisia, vaikka tiedänkin että ihan turhaahan se lopputuloksen kannalta on :unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: Tuutikki84
Mulla oli myös ihan järkkyjä vatsakipuja siitä asti, kun ekan plussatestin tein (muutama päivä ennen virallista testipäivää)... ja ne kesti jonnekin tuonne viime viikon lopulle. Sellaista menkkamaista juilintaa, vihlaisuja ja tuikkimisia. Ja vatsa niin turvonnut heti alusta saakka, että pelkään jo nyt että muut ihmiset huomaa jotain... :D

@Brunet82 samaistun tuohon fiilikseen, että tekis mieli heti kertoa kaikille, vaikka samalla mulla on kova keskenmenon pelko.... eli kerron varmaan vasta, kun on pakko ja ollaan suhteellisen "turvallisilla vesillä" keskenmenon suhteen, eli viikolla 12+ .

En muuten varmaan edes osaisi pelätä niin paljon tuulimunaraskautta, keskenmenoa ym jos en olisi lukenut niin paljon lapsettomuus- ja raskausaiheisia keskustelupalstoja... nuo aiheet on aika isoja tabuja eikä ihmiset niistä puhu, ainakaan omassa suvussa ei ole puhuttu. Yksi kaveri on kokenut sekä tuulimunaraskauden että keskenmenon sinä aikana kun ollaan tunnettu, ja eräs vähän etäisempi kaverikin kertoi jopa Facebookissa kokemastaan keskenmenosta, mutta muuten itselle asia oli hyvin etäinen ennen kuin enemmän luin esim. tätä Kaksplussan palstaa. Etenkin lapsettomuushoidoissa olevat kokee keskenmenoja ehkä jopa muita enemmän... ja tietysti ikäkin siihen vaikuttaa. Mutta ei tässä nyt auta muu kuin ajatella, että raskaana ollaan, kunnes toisin todistetaan :unsure:
 
Nuo alamahan juilinnat ja jomottelut on itselläkin sitä sorttia, että ei kyllä jää huomaamatta! Jos nyt muutenkin on raskaus mielessä melkein koko ajan, niin nuo jomot muistuttaa siitä sillonkin kun on päässyt asian onnellisesti unohtamaan Joku kaurapussi vois olla hyvä idea niihin pahimpiin hetkiin, kun vaan sellaisen omistais.

Kiitti teidän kokemuksista digitesteihin liittyen. Tein itse eilen sen ja 2-3vk näytti, joka ainakin olis ihan oikein. Jos sitä vk päästä vielä toisen digin tekis joka tuolla kaapissa lojuu, niin sit voisin rauhottua ainakin toistaseks jos se 3+ ilmestyis

Viime kerralla kun meni kesken, r-testin viivat vahvistui mun mielestä aika hitaasti ja siksi jäinkin niitä tikuttelemaan sillon pidemmäksi aikaa. Ihan jymäkkä viivahan tuohon tuli eilen, ja periaatteessa voisi jo antaa olla, mutta jotenkin mieli tekisi nytkin tarkistella lisävahvistumisia, vaikka tiedänkin että ihan turhaahan se lopputuloksen kannalta on
Lämpimästi suosittelen kaurapussin hommaamista! Mulla on ollu oma kauratyyny molemmissa synnytyksissäkin mukana :) vaikka onhan lämpöpusseja sairaalassakin. Toinen mun mielestä hyvä hankinta raskausaikana on jumppapallo! Varsinkin loppuajasta mun mielestä sillä oli mukava istuskella tai nojailla sitä vasten ja vauva-aikaan se oli meillä ihan ykkös nukutustapa huonosti nukahtaville vauvoile :D

Mä kans oon vielä ihan kahden vaiheilla, tikuttelisko vielä. Yks tavan testi ois kaapissa valmiina ja välillä mietin sen diginkin ostamista.
 
  • Tykkää
Reactions: Freesiasi
Moikka kaikille!
Onnea plussanneille, täällähän alkaa olla jo kivasti porukkaa.

Kirjoittelen jo, vaikka vasta tänään yksi haalea, mutta selkeä haamulainen testattu. ❤ Menkkojen olis pitänyt alkaa eilen tai tänään, viimeistään tässä parin päivän sisällä kuitenkin. Laskettu menee elokuun puolen välin tienoille, varmaan 13. pvä. Fiilikset on vähän sekavat, kun tämä tuli meille vähän yllätyksenä, hyvin tervetullut hän on silti, jos loppuun asti päästään. ❤ Meillä ennestään 1/2017 ja 5/2019 syntyneet tytöt, kolmannesta ollaan puhuttu, mutta ei ollut tarkoitus ihan vielä. Mutta tällä mennään. Nyt kolmannen kohdalla aion ottaa rennosti ja kun on hyvin todennäköisesti viimeinen raskaus, niin yritän nauttia. ❤

Oireita ei juuri ole, vähän jomottelua, päänsärkyä ja palelua. Edellisissä oireet olleet vahvemmat, mutta erilaisiahan nämä raskaudet on.

Olen myös kiinnostunut faceryhmästä, edellisissäkin oon edelleen ja ovat olleet todella tärkeitä. Voin tehdäkin ja lisäillä porukkaa, jos kukaan ei ole vielä ehtinyt tehdä.
 
Tänne on rantautunut päivittäinen huimaus iltapäivisin. Mielenkiinnolla ootan paheneeko olot, viimeksi näillä viikoilla olot huononi. Pystyin toki olemaan töissäkin, nyt täytyy vaan taaperon kanssa arjesta selviytyä. Ihan mukava että jotain oiretta on niin ehkä vielä uskoo raskauteen :D
 
  • Tykkää
Reactions: Brunet82
Heips, jokos olette kaikki tuolla facebook-ryhmässä jutustelemassa? Mielelläni myös liityn sinne, mutta mietin odottelisko kuitenkin varhaisultran yli, ja liittyisin vasta sitten.. ultra meillä reilun parin viikon päästä.
Viime yönä taas kovat menkkamaiset juilimiset herättivät, kyllä taas vähän säikäytti. Rinnat on myös toodella arat, ja turvoksissa! Oon aina ollut hoikka ja pienirintainen, jos tätä vauhtia rinnat kasvaa niin on kyllä kunnon megaboobsit loppuajasta :LOL:
Niin ja varhaisultrasta tuli mieleen, mites te muut, otatteko puolisot sinne mukaan? Meillä mies haluaa tulla ja mielelläni hänet sinne otan mukaan.. jos kaikki vaan on hyvin, niin konkretisoituu tämä raskaus ehkä hänellekkin sitten paremmin :giggle:
 
Heips, jokos olette kaikki tuolla facebook-ryhmässä jutustelemassa? Mielelläni myös liityn sinne, mutta mietin odottelisko kuitenkin varhaisultran yli, ja liittyisin vasta sitten.. ultra meillä reilun parin viikon päästä.
Viime yönä taas kovat menkkamaiset juilimiset herättivät, kyllä taas vähän säikäytti. Rinnat on myös toodella arat, ja turvoksissa! Oon aina ollut hoikka ja pienirintainen, jos tätä vauhtia rinnat kasvaa niin on kyllä kunnon megaboobsit loppuajasta
Niin ja varhaisultrasta tuli mieleen, mites te muut, otatteko puolisot sinne mukaan? Meillä mies haluaa tulla ja mielelläni hänet sinne otan mukaan.. jos kaikki vaan on hyvin, niin konkretisoituu tämä raskaus ehkä hänellekkin sitten paremmin
Meillä ei mies tule mukaan varhaisultraan, menen yksin. En malttaisi odottaa ultraa, olo on ihan hermoraunio tällä hetkellä :( milloin epäilen tuulimunaa, milloin kohdunulkoista tai vaan keskeytynyttä kehitystä. Huoh.
 
Meillä ei mies tule mukaan varhaisultraan, menen yksin. En malttaisi odottaa ultraa, olo on ihan hermoraunio tällä hetkellä milloin epäilen tuulimunaa, milloin kohdunulkoista tai vaan keskeytynyttä kehitystä. Huoh.
Epätietoisuus ja epävarmuus on niin inhottavia tunteita :(
Pitäisi vaan yrittää olla murehtimatta liikaa asioita, joihin ei pysty itse vaikuttamaan. Mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Toivotaan, että meidän kaikkien pikkuisilla on kaikki hyvin ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Poppana_
En vielä tiedä tuleeko mies varhaisultraan mukaan, riippuu saako kunnalliselle tulla ja pystyykö töistä silloin irtaantumaan. Minäkään en mielellään liity facebook- ryhmään ennen ku on ultrassa käyty.

Ihmettelen tätä mun erikoisen tyyntä ja luottavaista oloa. Toki välillä pelottaa että jos tää taas keskeytyy eikä siitä tiedä vasta kun ultrassa. Mutta enimmäkseen osaan ihmeellisesti sulkea ne ajatukset pois mielestä ja haaveilla jo isosta mahasta kesällä ja vauvakuplasta elokuussa <3

Millon muuten ootte saaneet 3+ näkymään cb testissä?
 
  • Tykkää
Reactions: Poppana_ ja Mereni
Moikka! Täälläkin on plussattu toissapäivänä hailakka viiva ja tänään, kun uuden testin tein niin on vahvistunut jo selväksi. Omien arvioiden mukaan la olisi 13.8. tai 14.8.

Tuli jotenkin yllättäen tämä plussa. Esikoinen on nyt 11kk ja imetyksen vuoksi minulla on ollut yhdet menkat synnytyksen jälkeen, nekin heinäkuussa. Huomasin ovulaation parisen viikkoa sitten tuntemusten perusteella ja testikin sen vahvisti. Päätettiin sitten miehen kanssa kokeilla sisarusta jo tässä kierrossa, kun seuraavasta mahdollisuudesta ei yhtään osaisi sanoa, milloin se olisi. En olisi kauheasti järkyttynyt, vaikka ei olisi vielä tärpännytkään, mutta nyt alan valmistautumaan lähestyvään aikaan. Nautin esikoisen vauvavuoden viimeisestä kuukaudesta niin pitkään kuin mahdollista ja siivoan raivolla joka paikan hajuttomaksi. Missiona on pyykätä tai tuulettaa kaikki tekstiilit ja hankkiutua haisevista elintarvikkeista eroon! Olin edellisessä raskaudessa aivan toimintakyvytön parin kuukauden ajan karmean pahoinvoinnin ja hajuherkkyyden takia ja nyt se kyllä hirvittää aika paljon, kun on tuo yksi lapsi samalla hoidettavana. Toivottavasti selviäisin tällä kertaa helpommalla!
 
  • Tykkää
Reactions: Marji
Ihailtavaa aktiivisuutta @Leijjjona ! Mä liityn fb-ryhmään kans kuitenkin vasta ultran jälkeen. Päädyin nyt jahkailun jälkeen varaamaan sen varhaisultran ja jouluviikolle, jolloin pitäis olla viikkoja 8+ jo. Mennään yhdessä puolison kanssa kesken työpäivän - tässä mielessä oon erityisen kiitollinen etätöistä tällä hetkellä niin kukaan ei pääse kummastelemaan lähtöä ”omalle asialle” kesken päivän!

Mulla on myös rinnat olleet lähipäivinä tosi selvästi turvonneet, mikä vähän on yllättänyt, koska esikoisesta ei ollut tässä vaiheessa vielä tällaista. Toinen asia, mikä on nyt iskenyt niin random ruoat, jotka ällöttää. En laittanut tänään leiville juustoa, koska mulla oli vahvasti sellainen olo et juuston syönnistä tulisi huono olo, jota mulla muuten kuitenkaan ei vielä ollut. Tästä tuli kyllä vahva deja vu, et joo tätä mulla viimeksikin oli alkuraskaudesta mut varsinaista pahoinvointia oksentamisineen sit vasta toisella kolmanneksella.
 
Meillö mies haluaa ehdottomasti olla kaikissa ultrissa mukana. Ainoa ongelma on, että mihin tuon taaperon lykkää siksi aikaa. :D me mennään julkiselle varhaisultraan, enkä tiedä saako sinne ottaa lasta mukaan. NT- ja rakenneultra on terveystalolla ja sinne ei ainakaan saa ottaa lasta mukaan. Tietty pitää nyt vielä koronarajoitukset varmistaa, että saako tällä hetkellä ultriin osallistua mies vai ei.
 
Onko muilla älykelloa käytössä? Onko tapahtunu muutoksia yöunissa? Mulla ennen plussaa jo alko nousemaan yösykkeet, luulin että unenlaatu oli vaan taaperon takia huonoa. Edelleenki yösykkeet on koholla ja sykevälivaihtelu on laskenu yllättävän huonoksi vaikka omasta mielestä oon nukkunu ihan hyvin (ainaki välillä). Hauska jotenki ku tuommonenki muutos tässä raskausaikana vaikka toki sehän vaikuttaa kropassa lähes kaikkeen :D
 
Meillö mies haluaa ehdottomasti olla kaikissa ultrissa mukana. Ainoa ongelma on, että mihin tuon taaperon lykkää siksi aikaa. me mennään julkiselle varhaisultraan, enkä tiedä saako sinne ottaa lasta mukaan. NT- ja rakenneultra on terveystalolla ja sinne ei ainakaan saa ottaa lasta mukaan. Tietty pitää nyt vielä koronarajoitukset varmistaa, että saako tällä hetkellä ultriin osallistua mies vai ei.
Ite mietin myös samaa että minne taaperon vie siksi aikaa kun ei halua vielä kaikille paljastaa. Mutta mulla paras kaveri ja sisko tietää jo eli heitä voin hyödyntää lapsenvahtina. Pitää vaan toivoa että ultran aikaan kaikki on terveinä. Meillä myös julkisella varhaisultra joten lasta ei saa mukaan ottaa.
 
Onko muilla älykelloa käytössä? Onko tapahtunu muutoksia yöunissa? Mulla ennen plussaa jo alko nousemaan yösykkeet, luulin että unenlaatu oli vaan taaperon takia huonoa. Edelleenki yösykkeet on koholla ja sykevälivaihtelu on laskenu yllättävän huonoksi vaikka omasta mielestä oon nukkunu ihan hyvin (ainaki välillä). Hauska jotenki ku tuommonenki muutos tässä raskausaikana vaikka toki sehän vaikuttaa kropassa lähes kaikkeen
mulla on sykkeet nousseet ihan yleisesti, ja yöuniin on vaikuttanut siten, että heräilen useasti aamuyöstä ja nukun muutenkin silloin levottomammin..
 
Onko muilla älykelloa käytössä? Onko tapahtunu muutoksia yöunissa? Mulla ennen plussaa jo alko nousemaan yösykkeet, luulin että unenlaatu oli vaan taaperon takia huonoa. Edelleenki yösykkeet on koholla ja sykevälivaihtelu on laskenu yllättävän huonoksi vaikka omasta mielestä oon nukkunu ihan hyvin (ainaki välillä). Hauska jotenki ku tuommonenki muutos tässä raskausaikana vaikka toki sehän vaikuttaa kropassa lähes kaikkeen
Joo oon huomannu saman! Ans-tila on ollu nyt aina huono, nukku miten nukku. Ja sykkeet on korkeemmat noin niinku muutenki.
 
  • Tykkää
Reactions: BeHappy-17
Tuntuu kyllä että vähän väliä sydän pumppaa ihan ylikierroksilla ja saa haukkoa happea

Onko täältä porukkaa enemmän siellä face-ryhmässä tai muilla foorumeilla? On niin hiljaista
Mä en ainakaan ole ajatellut siirtyä Facebookiin, kun en sitä muutenkaan kauheesti käytä. Aion pysyä täällä, niin kauan kuin täällä vielä joku on. :)
 
  • Tykkää
Reactions: BeHappy-17

Yhteistyössä