Tervehdys taas kaikille pitkästä aikaa =) Menihän tuossa tovi lukea parikymmentä sivua, sillä olen ollut myös pimennossa kaikesta nyt puolentoista viikon ajan muuton takia.
Ensinäkin tervetuloa uusille, jotka ei enää tässä vaiheessa kovin uusia ole, kun niin kauan olen ollut poissa
mutta kuitenkin..
Tosissaan, en oikein ole varma viikoistanikaan enää yhtä lailla, kun ennen niitä tarkkailin kovinkin usein, sillä tämä muutto on vienyt kaiken huomioni
toisaalta varmaan ihan hyvä. Paikkoja laitellessa ja uusia kamoja hankkiessa ja myös vähän vauvan kamojen järjestelyä. Huomena tulee pinnasänky ja hoitopöytä, ehkä sitten voin ajatella alkaa pesemään noita vauvanvaatteita ja muita, että voin tunkea ne sitten kaikki sinne. Muuten täällä on kaikki valmista, mutta vauvanvaatteet ovat kaikki laatikoissa ja muovipusseissa (kun tosissaan niitä saanut hirveän kasan ilmatteeksi joka paikasta).
Seksistä täytyy sanoa, että luultavasti johdan seksittömyyskautta tässä porukassa
Tuskin kenelläkään on ollut päälle kolmen kuukauden taukoa. Luulen kyllä pahasti, etten osaisi enää harrastaa seksiä. Kyllä semmoisia juttuja välillä tulee, että tekisi mieli, mutta olen aivan liian väsynyt sitten ihan iltaisella. Miestä kyllä haluttaisi, yllätys
Vauvakutsuista ystäväni pitävät minulle viikon päästä sunnuntaina vauvakutsut. En tiedä oikein muuta kuin sen, että milloin pitää olla paikalla. He ovat sinne ohjelmat järkänneet ja ruuat ja kutsuneet vieraat ketä itse paikalle haluan. Tytöille kyllä tämä tilaisuus meillä on vain tarkoitettu
Saa nähdä mitä kaikkea he ovat keksineet. Ne pidetään äitini luona omakotitalossa, joten olisi kiva jos olisi hyvä ilmakin, niin pääsisi ulos möllöttämään..
Sen verran olen kuitenkin vaavia ehtinyt miettiä, että neuvolassa käyty tällä uudella paikalla ja kerrottu että kaveri on kääntynyt jo ylösalaisin ja vastaa viikkoja. Sekä olen käynyt perhevalmennuksessa ukkelin kanssa kahteen otteeseen ja tänään olin lisäksi imetysneuvonnassa, joka sisältyi siihen, naisille erikseen
aika kiva, tuli sielläkin asioita puheeksi jota ei ollut aikasemmin tullut edes harkittua
Minulla on tässä kuussa vain 5 kertaa enää töitä, joten päiville täytyy keksiä tekemistä. Näin se on nyt mennyt hyvin kun koko ajan tässä asunnossa on vielä vähän järkkäämistä, mutta lisäksi vielä sen takia, että tältä palstalta olen saanut yhden hyvän ystävän, jonka kanssa joka päivä nähnyt tai ainakin ollut yhteydessä kun tässä lähistöllä asuu
Täytyy sanoa, että oli kyllä hyvä, että uskalsi tavata ihan livenä, niin pystyy jakamaan tämän kanssa kaikki vauvasta vaariin ja ihan muutakin
:heart: Ukkelimme tosin vähän ehkä ihmettelevät miten jaksamme koko ajan nähdä ja puhua puhelimessa
Pruut. ehkä pitäisi mennä nukkumaan, että jaksan huomenna kaitsea lapsia lapsiparkissa
Täytyy nyt vähän aktiivisemmin käydä lukemassa, ettei ole taas sitä 20 sivua lukematta (meinaan on vähän lukivammaa, niin ei niin nopeasti toi luku-urakka taitu
)
Zinnie 32+0 kai?