Pikaiset kuulumiset, tämä äiti on aivan poikki!
Tänään oli siis se odotettu ultra! Siellä Taimi kölli ja "intoutui" jopa liikkumaan, sätkimistä havaittiin ja sydän läpätti
Veri on hävinnyt melkein k okonaan, pieniä pisteitä oli jäljellä enää ja asia jota en viime kerralla kysynyt, sitä verta oli ollut todella reilusti. Onneksi en tiennyt oikeasti, mähän olisin ollut aivan sekaisin :headwall:
Kävin myös äitipolilla muuttamassa/ varaamassa niskaturvotus ultran ajan seuraavaan etappiin matkaa kolmisen viikkoa, siispä 19. päivä olisipa se jo ohi. Viimeeksi ei nimittäin vauva liikkunut lainkaan tuossa ultrassa, enkä kyllä nähnyt vauvan silloin liikkuneen kertaakaan, tai tuntenut.
Oli aika karmivaa käydä siellä, tuntui, että he haluavat viedä mun pienen kuitenkin pois tai sanoovat ettet sä mitään raskaana ole. Ihan kuin se nyt muka heistä olisi kiinni... Joku oli saanut kuulla keskenmenosta siellä juuri, hoitaja kävi kaivelemassa sellaisen vihkosen keskenmenon kokeneille, taitaa se olla jossain mullakin vielä tallessa.
Kyselyihin:
Toivottavasti saan nukkua uuden vuoden
meillä ei ainakaan vielä ole suunnitelmia jos lapsille lettuja paistaisi vaikka =)
Tyttö syntyi spontaanisti rv 37 painoa oli 3130g ja pituutta 48 cm, sykkeitä ei ole merkattu luvuin, enkä kyllä muista niitä. Synnytys oli hyvin oppikirjamainen aamulla alkoi supistukset ja tyttö syntyi ilta kahdeksalta, olin 6 cm auki kun mentiin sairaalaan ja pari tuntia tuon jälkeen kaikki oli valmista, loppu sujui siis reippaasti, ponnistuskin otti aikaa vain 11 min.
Ja poika syntyi spontaanisti rv 40+2, paino 4110g, pituus 52cm. Synnytys otti aikaa vähän alle kaksi tuntia, ekasta supistuksesta alettiin tekemään lähtöä ja vietiin tyttö hoitoon, mennessä olin auki 4 cm reilun puolen tunnin päästä ponnistin 4 min ja poika oli maailmassa :heart: Todella nopeaa siis, tärisin kun synnytys oli ohi:$
Kivunlievitystä ei toisessa synnytyksessä ollut ja ekassa oli aqua-rakkulat (ne auttoi, vaikken enää koskaanikinä huoli niitä, laittaminen sattui niin, että meinasin ilmoittaa lähteväni kotio tälläisestä paikasta) Ja sitten oli pudendaalipuudutus lopussa.
Tervetuloa uudet!
Nyt soffalle ja suokaa anteeksi jos tekstissä on paljon kirjoitusvirheitä, mä en ole kovin skarppina just nyt.
Unicco ja Taimi rv 9
Meinasi unohtua Taimin mitta oli tänään (siis crl) 22,9 mm (vastasi rv 9+1) ja vertailuksi noin puolitoista viikkoa sitten 18.12 crl 9,6 mm(vastasi rv 7+2), huisaa!