ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - helmikuussa

anwi pahoittelut. Iso halaus :hug: !

Jenzka onnea naimisiinmenosta!

Outiko ja Pikkupeikko ihanat mahat teillä Oma on vieä pienempi. Mulla on taaksepäin kallistunut kohtu, joten ei hirveen iso pitäis alkuun olla. Turvotusta varmaan vielä suurin osa.

Ehkäisystä: Luulen että en hormonaalista ehkäisyä ota mutta en haluisi ihan pentä ikäeroa lapsille jos toinen on tullakseen. No en ole vielä hirveästi ajatellut asiaa. Ikäerossakin on varmaan hyvät ja huonot puolet.

Tänään tuli vastaus viime maanantaina otetusta veriseerumiseulasta. Kaikki on sen mukaan ok. No taas yksi asia vähemmän jännitettävää ja sit voi jännittää vaikka ens viikon lääkärineuvolaa. Eikös siellä yleensä kuunnella sydänäänet?

Mä lupauduin tänään jäämään pois yhdestä kuolutuksesta johon mun olisi pitänyt osallistua ja toinen työntekijä ei olisi päässyt. Itsekseni ajattelin että muut tarvii sitä mua enemmän kun en kuitenkaan ole kauaa töissä mutta pomolle perustelin ihan ympäripyöreitä. No hyvin meni läpi!

Päksäkkä 13+1
 
ehkäisystä
meillä on tämä pikkukakkonen tulossa tosi pienellä ikäerolla. eli ei käytetty välissä ehkäisyä ja muksuille on tulossa vaan vuoden ikäero.sit kun tää ihanainen pikkukakkonen syntyy niin imetysaikana syön minipillereitä ja sen jälkeen aion ottaa kierukan..sen kolmosen kun haluan vasta sitten kun olen lähempänä 30 ikävuotta =) iltätähti sitten :heart:

muuten ei tähän napaan kummoistakaan..syön tässä puffet jäätelöä samalla :whistle: :p

ajatar&vempula 13+4
 
heipsis.

Taas on tullut ikäviäkin uutisia. Kurjaa. Voimia heille.

Itse kävin tänään vihdoinkin siinä ekassa ultrassa. Kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi. Verikokeista tulee tulokset sitten viikon sisällä.
Viikkoja tasan 12 menkkojen mukaan. Pääperämitan mukaan viikot jo 13+0, ja pään koon mukaan 12+4. Mutta toistaiseksi mennään 12+0 viikoilla. Jos seuraavassa ultrassa on vielä noin paljon isompi niin sitten muuttuu LA viikolla. Mutta nyt mennään näillä eväillä.

Ehkäisystä, ajattelin miehelle ehdottaa, että se kävis katkasee omat piuhansa. On paljon kivuttomampi ja riskitömpi operaatio ku naisten sterilisaatio - josta voi olla monenmoista haittaa.
Mutta jos ei suostu ni en tiedä. En ole miettinyt noin pitkälle vielä.
Paitsi että lapsiluku jää kolmeen. Oli jo kolmannestakin semmoset sananäännöt, että jääköön siis kolmeen. :LOL:

Sunflower & Joku 12+0
 
Heips taas pitkästä aikaa! Tänään oli nt-ultra, ja kaikki oli hienosti. Turvotus oli 1,1mm, eli normaali. Näkyi pikkuiselta jo mahalaukku, virtsarakko, kallon osat, ja selkäranka ihan selvästi. :) Siellä se kovasti potki ja heilutteli käsiä, pyöriskeli ympäriinsä. Pituutta kaverille oli kertynyt jo 63,3mm, vastasi viikkoja aikalailla.

iitu 12+2 (ultrassa 12+5)
 
halusin tulla hyvästelemään.. nt-ultrassa selvisi ettei vauvallamme ole kaikki hyvin.. elinkelvoton .. sain lääkkeen tänään ja perjantaina vauva tulee kokonaan ulos.. tämä on sanoin kuvaamattoman vaikeata kun lapsen näki monitorista, vastasi viikkoja ja nyt pitää luopua tästäkin.. ei edes se edellinen keskenmeno ollut näin kauheata kuin tämä, eikä tälläistä osaa ikinä kuvitellakkaan etukäteen.. Toivon teille kaikille hyvää...
 
Voi miten surullisia uutisia. Jätti iso hali sekä Anwille että Pikkukakkoselle. Olen valtavan pahoillani teidän puolestanne, en osaa muuta sanoa. Kyyneleet eivät ole kaukana :ashamed: Todella raakaa, että raskaus on jo näin pitkällä ja sitten kuulee tuollaisia uutisia. Yrittäkää jaksaa.

Onneksi pinoon mahtuu hyviäkin uutisia, onnittelut teille, joille ultrasta on kuulunut hyvää. :flower:

Täällä vointi on ihan hyvä. Uupumusta on vielä sen verran, että tosissaan saa tehdä töitä että saa itsensä edes pari kertaa viikossa liikkeelle. Nyt kun tulee pupellettua jatkuvasti jotain ruokaa, pitäisi kyllä liikkuakin, ettei kiloja kerry turhaa liikaa.

Esimieheni ilmoittaa huomenna töissä tilanteestani, jännittää. Tähän asti olen pystynyt ilmeisesti pitämään asian muilta salassa. Muutama viipyvä katse on mahalla käynyt, mutta kukaan ei ole kysynyt mitään. No huomenna sitten tietävät...

Massu kyllä pullistuu jo siihen malliin, ettei tätä kyllä kauaa olisi enään salaillut ;)

Tänään alkoi 15. viikko ja niin sitä vain porskutellaan jo toisella raskauskolmanneksella. Uskomatonta, miten aika kuluu nopeasti.

Tikru + pirpana 14+0
 
Kurkkasin teidän masu-kuvia, oli kyllä tosi söpöjä!! Vähän kyllä huolestuin, että missä mun masu "viipyy", kun kuvittelin, että se alkaa näkyä aikaisessa vaiheessa, kun olen tosi hoikka ja kun 8.viikon ultrassa näkyi kaksi pientä ihmisenalkua.. :heart: :heart: Painoa mulle ei ole tullut vielä yhtään lisää, pelkästään nuo maitoautomaatit on kasvaneet sen verran, että ostin parit uudet rintsikat.

Olo on kohtuu siedettävä, iltaisin on tehnyt vähän pahaa. Pahin väsymys alkaa olla takana (tammikuun alussa olin vielä aamusta iltaan ihan unessa..). Ei olla kerrottu raskaudesta vielä kauhean monelle. Halutaan nyt ainakin katsoa vielä se huominen np-ultra ensin..

Toivottavasti tuo hieno Meille Tulee Vauva -kuva tulee näkyviin..!

Hyviä vointeja kaikille!!


 
Irmeli09
Anwi ja Pikkukakkonen21: Hurjan suuret surunvalittelut täältä :hug: :hug: . Voimia teille molemmille!

Itse sain tänään tietää että veriseulan tulokset ovat normaalit. Np-ultrahan oli viikko sitten tiistaina, mutta olin unohtanut hankkia omasta terveyskeskuksesta laboratoriotulokset mukaan eikä riskiä voitu laskea. Np oli kuitenkin vain 0,9 mm. Lähetin sähköpostilla seuraavana päivänä nuo labratulokset, mutta en saanut vastaukseksi mitään viikkoon ja aloin miettimään onkohan sähköpostini mennyt perille kun olin ymmärtänyt että kätilö olisi soittanut minulle tulokset. No laitoin tuossa alkuviikosta uuden sähköpostin ja sain sitten tänään vastauksen että olisivat postittanut minulle tulokset jo maanantaina ja että tulos on normaali. En kyllä tänäänkään ole saanut mitään postia vaikka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt jo tulla. No tarkkaillaan sillä silmällä huomenna postia. No minulle kyllä riittää tieto siitä että jatkotutkimuksiin ei ole aihetta. Jotenkin tiesinkin tuloksen kun tuo niskaturvotus oli niin vähäistä, mutta halusin kuitenkin vielä saada varsinaisen vastauksen lopullisen varmuuden saamiseksi.
 
Anwi ja Pikkukakkonen, suureen suruunne osanotto!
Pikkukakkonen ei varmaan enää tällä palstalla käy, mutta hirveästi jäi mietityttämään mikä vauvalla oli, kerta sen heti ultrakuvista pystyi toteamaan.

Huomenna itsellä np-ultra ja alkaa jännittämään.


Maaria-76 et ole ainut joka noita asioita miettii. Olen nyt menossa np-ultaan ja menen myös verikokeisiin, vaikken aluksi meinannutkaan. Todella, todella suuret murheet on oltava etten kertoisi raskaudestani muille lähiviikkojen aikana.

tuu-tikki ja mennikäinen 11+2
 
Vaavitar, miksi se tutkimus meni noin pitkälle eteenpäin? Eikö sitä voi tehdä heti. Musta se on niin väärin että odotellaan 3 vk ennen tukimusta ja samat sen jälkeen. jos vanhemmat päätyvät aborttiin ikävien uutisten saattelemana, on vauva iso...

Toivotaan teille parasta! keskenmenoriskikin on suuri koettelemus, saatikka se ettei kaikki ole välttämättä kunnossa. Tsemppiä!

tuu-tikki ja menninkäinen 11+2
 
Tervetuloa Lilliputit-80! :flower: Onko sinulla ensimmäinen raskaus menossa vai löytyykö kotoa jo lapsia? Tervetuloa mukaan! :heart:

Kovasti voimia Pikkukakkoselle! :hug:

Oliko mun lisäksi ketään muuta, joka ei mennyt tuohon veriseulaan? Tuntuu, että tosi moni teistä siinä on käynyt.

Mandy ja nappula 14+2
 
Lilliputit-80 tervetuloa joukkoon :)
Anwi ja Pikkukakkonen21 Suuret osanottoni molemmille.

Tänään poksahteli sit viikot täyteen ja alkoi jo 16. raskausviikko, hurjaa. Nyt on vaan jotenki hassu vaihe raskaudessa, kun pahoinvointi yms. on loppunut ja sitten, kun ei vielä kuitenkaan tunne vauvan liikkeittäkään, niin ei ees tajua olevansa raskaana. Paitsi sillon, kun näkee ittensä peilistä tai yrittää ahtaa ittensä vaatteisiin :D

Ehkäisystä Meille on toinen pikkanen tervetullut heti, kun haluaa, joten se siitä ehkäisystä. Mieskin just sanoi, että sellanen kestotilaus vaan päälle ;) No ei vaan, mut halutaan tosiaan useempi lapsi (3-5), jos luoja vaan suo.

Outiko 15+0
 
Anwi ja Pikkukakkonen21: Voimia teille ja paljon halauksia. Toivon teille kaikkea hyvää tulevaisuudessa, surullista kun nyt meni näin :hug:

Onnea kaikille teille hyviä ultra- ja seulatuloksia saaneille :heart:

Mandy, minä en ajatellut mennä veriseulaan lainkaan. Ultra riittää ja sen jälkeen katsellaan, mikä on tilanne. Mulla Np-ultra on siis ensi viikolla.

Täällä pahoinvointi on vihdoin loppunut, mutta väsymys on vieläkin melkoinen. Aamulla voisi nukkua vaikka kuinka myöhään. Toisaalta tähän aikaan vuodesta muutenkin nukun paljon, mutta nyt voi hyvällä omalla tunnolla pistää unisuuden raskauden piikkiin ;) Ja nälkä on koko ajan. Tai oikeastaan aamu menee perusaamiaisella, mutta iltapäivällä on hirmuinen nälkä. Voisin syödä koko ajan.

Anoppi ja appiukko toivat tänään ihanan kimpun ruusuja ja freesioita. Ovat iloissaan ensimmäisestä lapsenlapseta. Mun vanhemmat taasen näkevät vauvaunia ja aikovat ostaa meille vaunut. Ensimmäinen lapsenlapsi on siis heillekin tulossa. Kiva kun on innokasta porukkaa, onneksi eivät ole kovin tuppautuvaa porukkaa, sitten menisi kyllä hermot.

Vuokko ja vintiö 10+2
 
ekana suuret pahoittelut Anwi ja Pikkukakkonen21 paljon jaksuja ja voima haleja... :hug: :hug: :hug:

lilliputit80 tervetuloa mukaan joukkoon... :) :flower:

mandy mä en myöskää osallistu verikokeisii,katotaa vaan turvotus sen sydän homman takia..

(.) huomenna olis sit np-ultra.. mies lähtee ny mukkaa si,se ei vielä papusta ole nähnykää, muuta ku epäselkeestä ultra kuvasta sillo mikä otettii 8+4 viikolla.. vähän jotenki toisaalta ahdistaa ku mulle tekevät ne sisätutkimukset ja alakautta sen ultran ja tien et tuota ukkoa ahistaa tulla sinne mukaa sen takia.. ni sit itteeki ahdistaa.. ja ko mä olen sellaine et koko aika pitää lääkärille hokee et "varothaa si.. aijai muhu sattuu jne.. " :ashamed:
onks teiläl kellää muulla tälläisiä??? vai oonko mä vaan kummaillinen... :/

et hoomen tää voi sit kertoo kuulumisia tarkemmin.. asukilla kuiteski tuntuis olevankaik ok,sykkeet kuuluu hianosti ja näin.. tiettyy aikaa päivästä ja illasta o turha häne sykkeitä kuunnella,ne ei meinaa kuulu, on bileet masusa.. ootteks te muut doppleri käyttäjät kuunnellu vauvan temuamista?? meillä potkii oikein urakalla siihen anturin päähän, kivoja ääniä saa aikaseks... :D
 
:'( Voimia Pikkukakkoselle!! Jään ihan sanattomaksi, miten tämmöstä voi sattua ja vieläpä näin pitkällä?? :(


Huomenna ois ultra ja mä oon niin köyhä ettei mulla oo tähänkään päivään asti ollu varaa hommata ajokorttia. Joten aina saa kerjätä kyytejä ja lapsenvahteja.
Ja mies kun ei MUKA voi huomenna olla sen ajan pois et mä käyn ultrassa ja siinä verikokeessa. Ja tytölläki ois puheterapia ja poika ilman vahtia. Joten kiva näin keksiä sit millä hitolla mä pääsen ultraan ja tyttö puheterapiaan. Mä en aikoja rupee muuttelee, koska tää ultra on tärkee ja se verikoe myös. Ja tytön terapia. Mies ei muka näin lyhyellä varotusajalla pääse, se vois ees kysyä pomoltaan. Saihan tuo eilen luvan, että pääsee mua käyttää np-ultrassaki, pääsee samalla mies sit mukaan sinne. Ärsyttää nää kyytiasiat.
Muuten mulla ois kyyti ja lapsenvahtiki ollu, mut mun äiti sairastu tai on nyt paranemaan päin mut silti ei uskalla riskiä ottaa et tarttuis meihin ni ei pääse sit käyttää. Ja isä menee iltavuoroon. On se kiva ku ei oo sitä ajokorttia vaikka sitä tarvii aina.

No kai se on käveltävä yli 7km et pääsee sinne ultraan.
Anteeks purkautumiseni :ashamed:
Mies on vielä nyt reissussa ku möi toisen autonsa ja on kotona vasta 2 jälkeen yöllä! Ja lähti heti töitten jälkeen. Jyväskylään asti joutu ajamaan.
Ja vielä mun pitäs miettiä yksin nää asiat. Just.
Kai se on jotain keksittävä. Mutta mitä....

Nyt jos lähtis lueskelee ku ei oikeen väsytäkään, tai väsyttää mut kiinnostaa lukee eka :D

mertsu 11+4
 
Huomenta.

Maaria -76, kirjoititpa hirmu kauniisti! Piti oikein monta kertaa lukea ja miettiä tuota.

Anwi ja Pikkukakkonen21, olen sanaton, surullinen ja pahoillani teidän puolestanne. Maailma näyttää taas sitä epäreilua puoltaan. Suuren suuri halaus :hug:

Lilliputit-80 , tervetuloa!!

Seuloista, emme käyneet veriseulassa, eikä np-ultrassa. Päivä päivältä tuntuu päätös paremmalle meidän kannaltamme, vaikka monta kertaa on mieltä ehditty vaihtaakin. Kaksi ultraa meillä kuitenkin on takana, yksi yksityisellä 8+6 ja toinen neuvolassa 9+3 :)

Vilma ja Elma 12+6
 
Ihanaa Lilliputit, kaksoset on niiin ihania! (meiltä löytyy suvusta monet). Eka vuosi on rankkaa, mutta sitten niistä on kaverit toisilleen, eikä monesti tule kuulemaan sitä "tylsää, ei oo mitään tekemistä, äiti leiki mun kans" :D

Pahoitteluni kaikille pikkuisen menettäneille. :hug: Kysymys tulikin, että tuleeko jo n.10-viikkoinen sikiö siis ulos sitten veren mukana, vai otetaanko se pois sairaalassa? Näin tästä jo painajaisiakin viime yönä. Onhan se nyt jo silmillä nähtävän kokoinen sikiö kuitenkin.. Ei ole tullut ikinä ajateltua kuinka se tapahtuu..

Tuu-tikki: Viikkoja pitäis olla 15-16 ennenkö punktio tehdään, vaikuttaa varmasti tuloksen tarkkuuteen tuo aika. Nyt siis 12+5 meneillään. Ja tiedoksi miettijöille, ei me aborttia tehdä, jos sieltä Down, tai muunlainen ns.hyvin pärjäävä vauva tulee, mutta pahasti vammaisen vauvan tapauksessa joudumme varmasti miettimään.

Ja np-ultrassa tehty riskikartoitus ei takaa kuin 80-90% varmuuden kromosomihäiriöistä. Vaikka riskiä ei olisi, vauvalla saattaa jonkinasteinen vammaisuus olla. Noin 3% kaikista vauvoista on hieman vammaisia, mutta muistaakseni vain 1-1,5% on vaikeasti vammaisia. Tai näin kertoi lääkäri. Valitettavasti äidin ikä on tässä suuri riski. :D Se meilläkin nosti riskiä, ja vissiin myös se, että kasvuhormoni pitoisuus veressäni oli matala. Vaikkei sen pitäisi vaikuttaa, mutta vaikuttaa kuitenkin..... :/
 
Mie kirjoitan taas pikkasen, sain pienimmän mahatautisen nukkumaan..

Seuloissa käytiin. Jos siellä jotain olisi ilmennyt, olisin halunnut kyllä tietää. Mutta siis ei tullut hälytyksiä sieltä..

Ehkäisystä olitte myös jutelleet, niin eipä ole meidän parisuhteen aikana paljon ehkäisyjä ollut käytössä, eikä olla edes mietitty sellaista asiaa nytkään.

Vointi on itsellä muuten suht ok, ei enää okseta eikä muuten ole kamalia rapulaoloja, mut kestoväsymys on edelleen päällä. Ja pieniä kohdun kasvukipuvihlaisuja tuntuu välillä tulevan, varsinkin yöllä kun nukun, niin heräilen vihlontoihin välillä.

Heili ja viikot on ihan epäselvät, ei tuu pysyttyä perässä.. sorry..

 

Yhteistyössä