~Elokuiset 2020~

Jaan @lyrae kokemuksen siitä, että pitäisi liikkua enemmän, mutta ei jaksa. Mulla liikunnan määrä romahtanut näiden koronarajoitusten takia. Normaalisti pääsen heittämällä päivän askeltavoitteeseen ja usein aktiivisuustavoitteeseenkin pelkästään työmatkaliikunnalla ja lasten saattamisilla eri paikkoihin. Mutta nyt työt tehdään etänä, lapsia ei saateta minnekään enkä uskalla edes lähteä minnekään tämän ikuisen nuhan takia. Kahdesti olen käynyt taaperon kanssa leikkipuistossa ja kävelyllä näiden kahden viikon aikana, ja siitäkin tullut huono omatunto, kun on ollut pakkp niistää välillä.

Meillä myös kaksi etäkoululaista ja taaperon touhut ja molemmat etätöissä. Sinänsä homma pyörii ihan mukavasti, vaikka kotityötä ja lastenhoitoa onkin paljon normaalia enemmän. Aikaa säästyy juuri noista kulkemisista varsin paljonkin. Ja tilaa on onneksi sen verran, että kaikille riittää omaa rauhaa, ja pienimmät voi välillä laittaa aidatulle takapihalle tuulettumaan. Mutta hetkeäkään ylimääräistä aikaa ei kyllä ole.
 
Raskaudesta ei sinänsä mitään kummallista. Ehkä ensi viikolla sitten pääsen sinne rakenneultraan. Vauva liikkuu yleensä illalla ja yöllä sen verran, että potkuja tuntuu päällekin päin. Itselläni on aina välillä rytmihäiriöitä, se ei ole kivaa, mutta aiemmissakin raskauksissa ollut ja sanottu, että normaalia ja vaaratonta. Mulla se liittyy lähes aina johonkin asennon vaihtoon tms. ja olenkin alkanut pohtia, voiko sillä olla matalaan verenpaineeseen joku yhteys. Yleensä menevät ihan nopeasti ohi, mutta jos ei, niin asennon vaihdoksella ainakin loppuvat. Tiesön jo ne asennotkin.

Tavoitteena olisi lähiaikoina siivota vaatehuone ja käydä vauvan vaatteet läpi. Voisi sitten vaikka työllistää jotain suomalaista yrittäjää näinä vaikeina aikoina tilaamalla jotain täydennystä vauvan vaatevarastoon. Äitiyspakkausta emme tälläkään kertaa ota (esikoisen pakkauksessa tuli jo kaikki olennainen).
 
  • Tykkää
Reactions: MonaLisa33
@merin : ohoo, sullakin rytmihäiriöitä. Mä en osannut yhtään yhdistää niitä raskauteen. Mulla niitä tulee eniten aamuisin ja iltaisin. En ole kyllä ollut niistä huolissani, kun muistan että joskus ennenkin elämässäni mulla on niitä ollut (ei tosin raskauden yhteydessä, tämä kun on ensimmäinen).

Mä kävin tänään ostamassa erivärisiä pitkiä kauluspaitoja ja legginsejä. Niistä tulee toistaiseksi mun raskausunivormu. :D Kaikki omat vaatteet, erityisesti housut, on alkaneet kiristellä siihen malliin, että pakko oli jotain tehdä asialle.

Ai, ja neuvolasta tuli tänään viesti että eka perhevalmennus on peruttu. Se eka ei tuntunut onneksi niin tärkeältä, mutta siihen tokaan (synnytys, kivunlievitys ym.) olisi kyllä kiva osallistua, mutta jos sekin perutaan, niin eiköhän se lapsi silti ulos tule. :sneaky:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: merin ja MonaLisa33
Kiva kuulla teidän kaikkien kuulumisia!

Mulla on ollut tää loppuviikko raskaamman tuntuinen kuin pari edellistä. Tuntuu että kunto olisi romahtanut yhdessä yössä: en jaksa kävellen pysähtymättä lenkkejä, jotka ennen juoksin. Alavatsaa on alkanut vihloa ja närästys vaivaa. Iltaisin tulee totaalinen uupumus jo ennen iltaruokaa. On tämä kuitenkin helpompaa kuin alkuraskaus. Ja onneksi on viikonloppu edessä! Muuten en tiedä miten olisin enää seuraavaa työpäivää hoitanut kunnialla.

Kokeilin raskausjoogavideota, jonka löysin YouTubesta. Tuntui auttavan jumeihin ja avasi lonkkia. Täytyy jatkaa, jos vain mitenkään saan aikaiseksi.

Mä olen käyttänyt raskaushousuja jo hyvän aikaa. Ei olisi omat menneet mitenkään päälle. Ulkoiluhousuista jätän sepaluksen auki. Pitkät kauluspaidat tai vastaavat kuulostaa käteviltä työvaatteelta ja niitähän voisi varmaan käyttää myös imettäessä.

On kyllä harmi, että perhevalmennusryhmät perutaan. Olisin halunnut päästä kyselemään kaikenlaista ja näkemään, miten vauva pestään, kapaloidaan, imetysotteita, yms. Tokihan nuo oppii varmaan käytännön kautta, mutta kyllä se vaan olisi mukava valmistautua. Ja synnytyksen yhteydessä aina puhutaan rentoutumisen tärkeydestä, niin olisi se ollut kiva, jos oltais näytetty hierontaa, yms. apukeinoja. Mutta kaipa tämän infon saa jostain itsekin kaivettua.

@merin Onko sulla jotain suosikkia suomalaisissa lastenvaatevalmistajissa?

Tänään 20+3
 
Mä tein tän joogan, nyt tehny pari kertaa. https://www.elixia.fi/harjoittelu/online-training/pregnancy-yoga-online/ Tosin nyt ostin paikalliselta Pilatesohjaajalta verkkotunteja, oon siellä ennen raskautta käynyt.

Tilasin pari viikkoa sitten ekat tarvikkeet vauvalle. Tilasin Nalle-kestovaippoja. :) Ja eilen tilasin Ipanaisen verkkokaupasta kantoliinan. Ehkä niitä hankintoja uskaltaa pikkuhiljaa. :)

lyrae 19+0
 
  • Tykkää
Reactions: SwanDeSol ja merin
@Metsäntähti, varmasti vauva tulee ulos joka tapauksessa. Mä en päässyt aikoinaan perhevalmennukseen myöskään, koska asuimme ulkomailla (synnytys kuitenkin Suomessa), mutta voihan sitä lueskella muuten asioista, ja kullä se äidinvaistokin kantaa sitten vauvanhoidossa pitkälle, jos siihen vaan luottaa.

@MonaLisa33, ei mulla nyt ole erityistä suosikkia lastenvaatevalmistajissa, huomasin noita suomalaisia toimijoita tulleen taas uusia sen jälkeen, kun oli viimeksi ajankohtaista. Olen ennenkin pyrkinyt katsomaan myös taustoja, mutta varsinkin tuo. Ylen Verta, hikeä ja t-paitoja -sarjan jäljeen haluan edes yrittää varmistua myös edeltävän tuotantoketjun eettisistä ja ekologisista taustoista edes jollain tasolla (pelkkä "ommeltu Suomessa" ei kerro lopulta muuta kuin että ompelijaa ei ole riistetty).

Isosisarukset onnistuivat tuntemaan potkuja ekaa kertaa eilen ja olivat siitä tosi iloisia.
 
Äitiysvaatteistakin ollut juttua... Harmittaa, kun huolella tallessa olleet "paremmat" äitiysvaatteet menevät hukkaan, kun ei nyt pääse ihmisten ilmoille pahimassa tapauksessa enää koko loppuraskaudessa. ;-) :D No, voihan niitä kotonakin käyttää, mutta ehkä tajuatte pointin...
 
Moikka kaikille! Kiva lukea kuulumisia teiltä :giggle:
Meillä arki pyörii nykyään niin että kotona on lukiolainen, 8-luokkalainen, eskarilainen, 4,5v ja tuo 2v. Etänä tekevät kaksi isointa omia juttujaan ja eskarin kanssa myös tehdään eskarikirjasta tehtäviä. Mies käy töissä ja hoitaa kauppareissut. Jotenkin kaikki kiire on kyllä kokonaan loppunut kun ei oo mitään kuskailua mihinkään harrastuksiin ym. Ruokaa saa laittaa saavikaupalla jatkuvasti ja lapset riitelee keskenään ihan älyttömästi ja mun pinna on lyhentynyt huomattavasti :devil:
Koiran kanssa lenkkeilen sellasen 5-8km joka päivä ja oon kans nyt tehny netistä noita äitiysjooga juttuja mitä oon löytäny. Jotain lihaskuntojuttuja oon kans välillä tehny, pitäis saada säönnöllisempi rytmi vielä näihin omiin jumppiin. Liikkuminen kyllä tuo paremman olon kaiken kaikkiaan ja auttaa jaksamaan. (y)
Vaatteista kun oli puhe niin täytyisi tilata kyllä parit treenihousut niin ois vielä mukavampaa se liikkuminen
Raskaus etenee nähdäkseni ok, vauvan liikkeet voimistuneet kovasti ja rakenneultra ens viikolla torstaina.

Hyvää viikonloppua ja jaksamista kaikille!

KeepGoing 19+0
 
  • Tykkää
Reactions: lyrae ja MonaLisa33
Onnea @MonaLisa33! Toivottavasti pahoinvointi jo pian helpottaa. Mulla ei sitä onneksi enää ole, mutta vähän huono olo tai sellainen paha maku saattaa jäädä joskus ruoan jälkeen.

Jännittää, pääsenkö perjantaina rakenneultraan. Tänään en ole aivastanut enää kertaakaan, joten toivo elää... Neuvolakin olisi ollut tänään, mutta sen peruin jo sunnuntaina.

@KeepGoing, kiva kuulla susta - olen miettinytkin, miten teillä menee suurperheen kanssa tämä aika. Tuntuu, että meilläkin saa kolmen lapsen kanssa tehdä ruokaa ja siivota keittiötä (ja muutakin kotia!) kokonaan ajan. Hauska puoli asiassa on, että koululaiset ovat innostuneet ruoanlaitosta myös, ja ovatkin väsänneet erilaisia asioita tässä.
 
  • Tykkää
Reactions: KeepGoing
Mä kans jännitän, pysynkö terveenä torstaille, kun olis rakenneultra. Tänään olin neuvolalääkärissä, oli ihan terve olo. Nenä tukossa, mut se on ollut alkuraskaudesta saakka. Oli aiemmissaki vaivana. Ja ilmeisesti oon allergisoitunu lisää omille kissoille. :(

Kävin neuvolassa pyörällä, vajaa 10km. Sähköpyörä, en olis ilman avustusta jaksanutkaan. Ihan kätevä peli varsinkin nyt, kun ei oo omaa autoa ja busseihin ei tee mieli tuppautua.

lyrae 19+4
 
Toivottavasti @lyrae pääset sinne rakenneultraan! Mä heräsin taas aamulla niin tukossa, että päätin suosiolla siirtää perjantaista aikaa eteenpäin. Mun on varmaan pakko hakea seuraavaksi jotkut allergialääkkeet ja katsoa, saadaanko tämä sillä talttumaan. Epäilen nimittäin, että mulla myös meidän kissat ja lisäksi ilmassa leijuvat siitepölyt pitkittävät tätä tilannetta. Nenästä tulee kirkasta limaa ja verta. Samaa epäili kätilökin, jonka kanssa puhuin. Ja siis ensi tiistaina, jolle sain ajan, mulla on jo 23+1...
 
Nyt kun on alkanut olemaan noita rakenneultria, niin kuinka moni teistä haluaa tietää tulevan lapsen sukupuolen etukäteen mikäli se on mahdollista? Me käydään miehen kanssa maanantaina siellä yksityisellä katsomassa, josko sukupuoli näkyisi ja sitten vielä keskiviikkona menen yksin viralliseen rakenneultraan. Toivotaan, että kaikki on niinkuin pitääkin. :)
 
@Metsäntähti mä aion kyllä huomenna ultrassa kysyä sukupuolta. :love:

Huomenna jos kaikki on hyvin niin annan itelleni luvan myös tehdä jo joitain hankintoja, vielä ei oo mitään hommattu. Turvakaukaloa katselin netissä, mutta en vielä tilannut. Tää meidän 2v on aika kirppu ja ehkä vasta tammikuussa kun täytti 2 niin vaihdettiin kaukalosta turvaistuimeen, ja sen kaukalon laitoin nyt pois kun käyttöikä umpeutuu ennen vauvan syntymää. Vaunut meillä löytyy, matkarattaat kaipaisi päivitystä ja ois hyvä jos ne toimis yhteen sen kaukalon kanssa niin helpottaisi asiointia. Pinnasänkyä meille tuskin tulee kun perhepeti ollut enempi meidän juttu, hyvin on tää 2veekin pärjännyt ilman. Hän voisi siirtyä omaan sänkyynsä ennen vauvan tuloa tietysti, sänky on varastossa valmiina. Kantoliinoja ja reppuja löytyy parit molempia ja jotain vaatettakin tallessa. Eli isoin hankinta nyt varmaan sitten se kaukalo, mitä aletaan katselemaan.

@merin pikaista paranemista sulle! Ja @lyrae tsempit sullekin huomiselle(y)

KeepGoing 19+4
 
  • Tykkää
Reactions: Metsäntähti
Me saatiin poikaennuste tosiaan jo nt-ultrassa nubin perusteella ja nappiinhan se meni, poika on tulossa <3

Mä oon jollain tasolla jo sopeutunut tähän kotona oloon. Ihme kyllä meillä ei oo miehenkään kanssa vielä menny hermot toisiimme :D bonuspojalla tuntui keulivan aika paljon etenki eka viikko, mutta tuntuu hänkin jo tottuneen tilanteeseen vähän paremmin. Tai ehkä me kaikki ollaan.

Aivan törkeä väsymys joinain päivinä ja nukun välillä jotain tunnin tai kahden päikkäreitä. Zzz
 
@lyrae Toivottavasti pääset ultraan!

Meille selvisi ultrassa että tyttö on tulossa. :)

Väsymys on alkanut täälläkin painaa uudestaan. Ihan fyysinen väsymys tulee jo kävellessä ja henkistä väsymystä aiheuttaa tämä poikkaustilanne, vauvan tulo, remontti... Kyllä niin odotan pääsiäistä ja pitkää viikonloppua, että pääsen oikein kunnolla lepäämään.
 
  • Rakkaus
Reactions: SwanDeSol
Mulla on rakenneultra vasta 21+5, eli vajaa kahden viikon päästä. Tuntuu hirveen pitkältä ajalta, varsinkin nyt kun lukee muiden ultra-kuulumisia! :D
Tänne ei mitään ihmeempiä, jonkin verran tuntuu liikkeet muljahteluina ja kuplina, enemmän tuntuu paikkojen venymiset ja vihlomiset :love::LOL:
Tänään 19+6
 

Yhteistyössä