Etävanhemmalla on oikeus varata lapselle huone, se otetaan huomioon etävanhemman omissa vähennyksissä (asuminen, työmatkat, eläminen, muut elatusvastuut). Vaatteita tms. ei huomioida elleivät vanhemmat yhdessä niin sovi, sillä katsotaan, että se on vapaaehtoista, ja lapset voivat tuoda vaatteet mukanaankin. Vain suuret matkakulut huomioidaan, mutta lähivanhemman on lain mukaan tuettava tapaamisia, eli käytännössä matkakulut voidaan jakaa. Jos lapsi on paljon etävanhemman luona, tehdään luonapitovähennys ruokia varten. Puolison tulot eivät vaikuta, hänellä ei ole elatusvelvollisuutta lasta kohtaan. Puolison tulottomuus sen sijaan voi vaikuttaa, sillä aviopuolisot ovat elatusvelvollisia toisiaan kohtaan.Alkuperäinen kirjoittaja 19.10.2006 klo 20:51 mielenkiinosta kirjoitti:kysyn että mitä sitten etävanhemmalta otetaan ns.menoina huomioon?että saadaan kohtuullinen elatusmaksu.otetaanko etävanhemman asumismenoja, matkakuluja ( lapsen matkakustannuksia siis), lapsen vaatemenoja etän kodissa(kun on omat tavarat ja vaatteet etäisällä)..entä huomioidaanko etävanhemman puolison tuloja, tai lähivanhemman puolison tuloja mitenkään näissä???kiitos jos joku osais selventää tätä kuvioo maalaiskielellä, kun nuo lakisant on hepreaa kun asiaa koittanu joskus tutkailla..
miten nuo luonapitovähennykset tehdään?jos esim.lähivanhempi ei suostu automaattisesti vähennykseen, ja joka ikinen kk:si ei taas lastenvalvojallakaan viittis käydä sen tiimoilta..eli pystyykö hekemaan takautuvasti?esim.kun lapsi nyt ollut viim.puolen vuoden ajan ainakin 3 kertaa kk:ssa sen mitä elatussopimuksessa lukee,ja nyt viime ja tässä kk:ssa ylikin puolet kk:sta etällä..siksi lähinnä olis kohtuullista hieman saada tuota elaria näiltä osin pienemmäksi, sillä lapsen elatus on pääosin nyt ollut meillä,ja silti maksettu täysi elatusmaksu.Alkuperäinen kirjoittaja 20.10.2006 klo 14:58 vieras kirjoitti:\Etävanhemmalla on oikeus varata lapselle huone, se otetaan huomioon etävanhemman omissa vähennyksissä (asuminen, työmatkat, eläminen, muut elatusvastuut). Vaatteita tms. ei huomioida elleivät vanhemmat yhdessä niin sovi, sillä katsotaan, että se on vapaaehtoista, ja lapset voivat tuoda vaatteet mukanaankin. Vain suuret matkakulut huomioidaan, mutta lähivanhemman on lain mukaan tuettava tapaamisia, eli käytännössä matkakulut voidaan jakaa. Jos lapsi on paljon etävanhemman luona, tehdään luonapitovähennys ruokia varten. Puolison tulot eivät vaikuta, hänellä ei ole elatusvelvollisuutta lasta kohtaan. Puolison tulottomuus sen sijaan voi vaikuttaa, sillä aviopuolisot ovat elatusvelvollisia toisiaan kohtaan.Alkuperäinen kirjoittaja 19.10.2006 klo 20:51 mielenkiinosta kirjoitti:kysyn että mitä sitten etävanhemmalta otetaan ns.menoina huomioon?että saadaan kohtuullinen elatusmaksu.otetaanko etävanhemman asumismenoja, matkakuluja ( lapsen matkakustannuksia siis), lapsen vaatemenoja etän kodissa(kun on omat tavarat ja vaatteet etäisällä)..entä huomioidaanko etävanhemman puolison tuloja, tai lähivanhemman puolison tuloja mitenkään näissä???kiitos jos joku osais selventää tätä kuvioo maalaiskielellä, kun nuo lakisant on hepreaa kun asiaa koittanu joskus tutkailla..
Ei luonapitovähennyksiä takautuvasti haeta, pitää tehdä sopimus, johon ne kirjataan. En tiedä onko lastenvalvojilla vielä taulukoita asiasta, niissä tulevissa suosituksissa sellainen löytyy. Toisaalta joissain tapauksissa, jossa lapsi esim. puolet ja puolet molempien luona, luonapitovähennysten sijaan voidaan tehdä ns. nollasopimus.Alkuperäinen kirjoittaja 20.10.2006 klo 19:34 mielenkiinnosta kirjoitti:\miten nuo luonapitovähennykset tehdään?jos esim.lähivanhempi ei suostu automaattisesti vähennykseen, ja joka ikinen kk:si ei taas lastenvalvojallakaan viittis käydä sen tiimoilta..eli pystyykö hekemaan takautuvasti?esim.kun lapsi nyt ollut viim.puolen vuoden ajan ainakin 3 kertaa kk:ssa sen mitä elatussopimuksessa lukee,ja nyt viime ja tässä kk:ssa ylikin puolet kk:sta etällä..siksi lähinnä olis kohtuullista hieman saada tuota elaria näiltä osin pienemmäksi, sillä lapsen elatus on pääosin nyt ollut meillä,ja silti maksettu täysi elatusmaksu.Alkuperäinen kirjoittaja 20.10.2006 klo 14:58 vieras kirjoitti:\Etävanhemmalla on oikeus varata lapselle huone, se otetaan huomioon etävanhemman omissa vähennyksissä (asuminen, työmatkat, eläminen, muut elatusvastuut). Vaatteita tms. ei huomioida elleivät vanhemmat yhdessä niin sovi, sillä katsotaan, että se on vapaaehtoista, ja lapset voivat tuoda vaatteet mukanaankin. Vain suuret matkakulut huomioidaan, mutta lähivanhemman on lain mukaan tuettava tapaamisia, eli käytännössä matkakulut voidaan jakaa. Jos lapsi on paljon etävanhemman luona, tehdään luonapitovähennys ruokia varten. Puolison tulot eivät vaikuta, hänellä ei ole elatusvelvollisuutta lasta kohtaan. Puolison tulottomuus sen sijaan voi vaikuttaa, sillä aviopuolisot ovat elatusvelvollisia toisiaan kohtaan.Alkuperäinen kirjoittaja 19.10.2006 klo 20:51 mielenkiinosta kirjoitti:kysyn että mitä sitten etävanhemmalta otetaan ns.menoina huomioon?että saadaan kohtuullinen elatusmaksu.otetaanko etävanhemman asumismenoja, matkakuluja ( lapsen matkakustannuksia siis), lapsen vaatemenoja etän kodissa(kun on omat tavarat ja vaatteet etäisällä)..entä huomioidaanko etävanhemman puolison tuloja, tai lähivanhemman puolison tuloja mitenkään näissä???kiitos jos joku osais selventää tätä kuvioo maalaiskielellä, kun nuo lakisant on hepreaa kun asiaa koittanu joskus tutkailla..
ei se ihan reilulta tunnu että etälapsi meillä 3vkoo kk:ssa, ja lähiäippä saa 160e elareita..meillä siis on lähes koko kuun kulut lapsesta ja vielä päälle maksetaan elatusmaksu, ja ollut nyt muutenkin viime aikoina vähintään puolet kk:sta meillä, eli pitää siis maksaa vaan ja koittaa pärjätä ittekin jotenkin.. eihän se näin voi mennä,varsinkin kun lastenvalvojalle saatiin vasta ensi vuoden puolella aika..vararikkoon tässä näin mennään!!!Alkuperäinen kirjoittaja 21.10.2006 klo 20:06 vieras kirjoitti:\Ei luonapitovähennyksiä takautuvasti haeta, pitää tehdä sopimus, johon ne kirjataan. En tiedä onko lastenvalvojilla vielä taulukoita asiasta, niissä tulevissa suosituksissa sellainen löytyy. Toisaalta joissain tapauksissa, jossa lapsi esim. puolet ja puolet molempien luona, luonapitovähennysten sijaan voidaan tehdä ns. nollasopimus.Alkuperäinen kirjoittaja 20.10.2006 klo 19:34 mielenkiinnosta kirjoitti:\miten nuo luonapitovähennykset tehdään?jos esim.lähivanhempi ei suostu automaattisesti vähennykseen, ja joka ikinen kk:si ei taas lastenvalvojallakaan viittis käydä sen tiimoilta..eli pystyykö hekemaan takautuvasti?esim.kun lapsi nyt ollut viim.puolen vuoden ajan ainakin 3 kertaa kk:ssa sen mitä elatussopimuksessa lukee,ja nyt viime ja tässä kk:ssa ylikin puolet kk:sta etällä..siksi lähinnä olis kohtuullista hieman saada tuota elaria näiltä osin pienemmäksi, sillä lapsen elatus on pääosin nyt ollut meillä,ja silti maksettu täysi elatusmaksu.Alkuperäinen kirjoittaja 20.10.2006 klo 14:58 vieras kirjoitti:\Etävanhemmalla on oikeus varata lapselle huone, se otetaan huomioon etävanhemman omissa vähennyksissä (asuminen, työmatkat, eläminen, muut elatusvastuut). Vaatteita tms. ei huomioida elleivät vanhemmat yhdessä niin sovi, sillä katsotaan, että se on vapaaehtoista, ja lapset voivat tuoda vaatteet mukanaankin. Vain suuret matkakulut huomioidaan, mutta lähivanhemman on lain mukaan tuettava tapaamisia, eli käytännössä matkakulut voidaan jakaa. Jos lapsi on paljon etävanhemman luona, tehdään luonapitovähennys ruokia varten. Puolison tulot eivät vaikuta, hänellä ei ole elatusvelvollisuutta lasta kohtaan. Puolison tulottomuus sen sijaan voi vaikuttaa, sillä aviopuolisot ovat elatusvelvollisia toisiaan kohtaan.Alkuperäinen kirjoittaja 19.10.2006 klo 20:51 mielenkiinosta kirjoitti:kysyn että mitä sitten etävanhemmalta otetaan ns.menoina huomioon?että saadaan kohtuullinen elatusmaksu.otetaanko etävanhemman asumismenoja, matkakuluja ( lapsen matkakustannuksia siis), lapsen vaatemenoja etän kodissa(kun on omat tavarat ja vaatteet etäisällä)..entä huomioidaanko etävanhemman puolison tuloja, tai lähivanhemman puolison tuloja mitenkään näissä???kiitos jos joku osais selventää tätä kuvioo maalaiskielellä, kun nuo lakisant on hepreaa kun asiaa koittanu joskus tutkailla..
Ja myös molempien menot otetaan huomioon :attn:Alkuperäinen kirjoittaja 15.11.2006 klo 13:22 Säde kirjoitti:Elatusmaksuun on olemassa ihan tyly laskennallinen valtakunnallinen kaava: on määritelty alueittain/kunnittain ja lapsen iän mukaan minkä verran lapsi kuluttaa elämiseensä /kk. Tämä voidaan yksinkertaisesti jakaa vanhempien elatuskyvyn suhteessa eli jos exän verotettava tulo 60% ja oma 40% niin siitä suhde ja näin saadaan elatusmaksu. Voidaan vielä huomioida esim kalliita harrastuksia (esim jääkiekko, ratsastus), joista voipi saada lisäystä. Eihän perusteena voi olla kuin verotettava tulo, koska esim kilometrikorvaukset ja päivärahat sekä ruoka- ym korvaukset ovat KULUkorvauksia eivät palkkaa.
Näinhän se menee... Etä maksaa elarin ja se siitä, loppu lysti jää sitten lähivanhemmalle, joka on monesti teini-ikäisten kanssa paljon enemmän kuin elari. Ja vaikka saakin lapsilisän, niin silti.Alkuperäinen kirjoittaja 16.11.2006 klo 11:17 äippä kirjoitti:Itse olen vaan törmännyt sellaiseen tapauksee; kun isä on osannut järjestää asiansa. Menojahan isällä on kaksi asunto; työskentelypaikkakunnalla ja oma talonsa jossa viettää viikonloppuja eli otettiin huomioon elatusmaksua laskettaessa menoina. Mutta koska mies töissä yksityisellä on saanut sovittua itselleen palkan joka on suunnilleen sama kuin äidillä, omaa autoa ei tarvitse pitää vaan ajaa firman autolla myös omat ajonsa ilman, että joutuisi maksamaan veroa auton käyttöedusta. Päiväraha maksetaan joka päivältä, vaikka asunto onkin työskentelypaikkakunnalla. En tiedä miten on onnistunut verottajan kanssa,mutta onnistunut kumminkin, onhan niitä keinoja jos työnantajalla on tahtoa. Mutta äidin kohdalla tilanne on vaan ikävä siinä mielessä, että elatusmaksut kattaa hieman alle puolet vuokrasta. Ja kahden murkkuikäisen kulutus on nyt kumminkin jonkimoinen tänäpäivänä, kumminkin lapset on ruokittava, vaatetettava ja harrastaakin pitäisi jotain. Kuskattava koska julkisia ei ole joka paikassa, puhumattakaan tietsikat ja puhelimet siihen päälle. Sitten isä vielä kehtaa naureskella, kun äidillä on tiukkaa. Joskus vaan tuntuu unohtuvan, että myös niillä etävanhemmilla on vastuu lapsistaa, mutta mikä sen helpompaa kuin sysätä vastuu äidille, kun tietää hänen nyt elävän vaikka kaurapuurolla kunhan lapset saavat riittävästi mitä tarvitsevat.
erilainen tapaus..mieheni sai tietää lapsestaan kun lapsi syntyi,kun alettiin vaatia niitä elatusmaksuja..hmm..mutta miehenipä halusi kantaa vastuun ja olla isä,sekä osallistua muutenkin lapsensa elämään!!oli aluksi kova paikka exälle, mutta vuosien myötä on tilanne tasaantunut, mies siis saa olla edelleen etälapselleen isä, muutenkin kun elareiden myötä!Alkuperäinen kirjoittaja 16.11.2006 klo 14:03 Lopettakaa jo kirjoitti:Kyllä voitte olla katkeria kun exällänne menee taloudellisesti niin hyvin ja teidän pitäisi siitä edelleen hyötyä vaikka ette enää ole samaa perhettä. Miksi yleensä niitä lapsia pitää tehdä jos sitten erotaan eikä niistä pystytä huolehtimaan? Olisitte aikoinaan eläneet niin ettei mies olisi lähtenyt muiden naisten tai alkoholin perään...niin minä ainakin teen. (Kyllä varmaan monella nyt verenpaine nousee..)
Ei kai kukaan ajattele, että etä maksaisiskaan koko lapsen elatusta. MInusta vaan on luonnollista, että lapsi pääsee "nauttimaan" myös vanhemman hyvästä toimeentulosta. Toki kaikkea ei tarvitse saada.Alkuperäinen kirjoittaja 16.11.2006 klo 12:51 jaahas kirjoitti:Tuntuu monesti unohtuvan, että elatusmaksu on vain ETÄVANHEMMAN OSUUS lapsen elatuksesta, lähivanhemman elatusvastuu on periaatteessa saman suuruinen kuin se elarikin, karkeasti ajateltuna siis. Etän ei siis kuulu huolehtia 100 %.sti vaan 50 %:sti lasten elatuksesta.
Miten muuten tulot huomioitasi, kuin verotettavan tulon mukaan??? Muu on aika mahdotonta.
Ja sitä ihmettelen, miksi lähi, ÄITI yleensä muuten!! on niin usein kateellinen, jos lasten isällä menee hyvin taloudellisesti? Sittenkö on hyvä olo, jos exällä on kurjaa ja tiukkaa taloudellisesti? Vapauttaisitko jopa elareista - tuskin vaan!
Työsuhdeauto on varsin tavallinen näky.
Työpaikkakunnalla on ihmisen asuttava jossakin. Työmaaparakkiko olisi se parempi vaihtoehto? Asuntovaunu? Jotkut työntantaja osoittavat ihan huoneston, oikean asunnon, ja se on nyt väärin.
Mitäs, jos olisit iloinen siitä, että lapsillasi on isä, joka on elossa, ja jolla elmä menee hyvin. Se, että hän tuntuu nauttivan (kuten kerroit) sinun taloudellisesta ahdingostasi, kertoo hänen kypsymättämyydestään, anna siis olla. :flower: