elämää alkoholistin kanssa?

[eliisi]

miksei sitä vain pysty viheltää poikki... miehestä kyse, alkoholisti ja vaikiaa masennusta.. käy terapias jne mutta silti tämö on VÄLILLÄ yhtähelvettiä, kun ei koskaan oikeen tiedä milloin päättää hävitä ryyppäämään, tekemään itselleen jotain jne... miksen mä pysty vaan sanoo et kiitos ja hei.
no 3 lasta, josta yksi jo menettänyt isänsä... miehen hoitojaksolla tuntui etten ikinä selviä tuosta miten lapsille selitän miksei isi ole nyt tässä vähään aikaan-
rakastan mutta en jaksa. sairaudesta ei varmasti ikinä parene, onneks lapset ei kärsi sinäänsä tästä kn mies tietää ettei kotio tule juomaan ikuna... mutta kyl ne lapset vaistooopi

 

[niinpä]

samaa olen minäkin pohtinut, miks ihmeessä sitä ei vaan lähde ja elä omaa elämäänsä. Meillä myös mies alkoholisti (kaljaa lipittää päivittäin) ja masentunut on mutta sillä erotuksella et ei halua lähteä mitään hoitoa hakemaan. Pahalta tuntuu vierestä seurata kun toinen tuhoaa elämänsä. Ehkä yksi syy et vielä jaksan tätä on et kuitenkin on lapsille ihan hyvä isä ja sen tiedän et jos meille tulis ero lapset varmasti samalla menettäisivät isänsä, ts. ei eron jälkeen haluais pitää mitään yhteyttä lapsiinsa (on itse niin sanonut joskus) ja en pitäis ihmeenä vaikka tekis itselleenkin jotain jos ero tulis.

 

[käsittää]

ei sitä vain osaa lähteä. lapset tulee ekana mieleen. (kun ei sit iskä olisikaan vierellä)

 

[niinpä]

Mulla ainakin tulee sit tunne et "rotat jättää uppoavan laivan", siis tarkotan sitä et kun meillä ainakin taustalla toi vaikea masennus ja tiedän et mies tarvisee myös sitä tukea. Muutenkin miehellä ollut elämässään vaikeuksia niin sit se viimenenkin ihminen "hylkäis". Onneksi ei kuitenkaan ole silleen väkivaltainen et nyrkki heiluis vaikka välillä rajuja riitoja onkin. Välillä vaan on niin väsy olo.