Elämä yhtä huutamista ja hermoromahdusta. .

[pinna paukkuu]

Missähän vaiheessa tämä elämä meni tähän pisteeseen. .Lapset 8,9 ja 12,elämä yhtä kaaosta päivästä toiseen,pieniä ilon pilkahduksia välillä mutta harvoin.Miehen kanssa ollaan molemmat koko ajan pinna kireällä ja loman tarpeessa.Lomaa ei saa,koska ei jaksa ruinata hoitoapua.Illat yhtä huutoa,kun kukaan ei kuule mitään.Vanhimmaisen kohdalla jo helpompaa, mutta kaksi nuorinta kinaavat ja metelöivät turhan usein.Reissuja ei jaksa enää tehdä,kun sekin on yhtä sekameteliä ja verenpaine nousee.Miehellä epäsäännöllinen vuorotyö,joka rasittaa,minulla raskas työ,mutta onneksi päivätyö.Illat mietin,mistä repisi jaksamista ka oppisi näkemään ne kivat asiat elämässä,ne jotka hautautuneet arjen alle.Tällä hetkellä elämä tuntuu raskaammalta kuin koskaan vaikka joskus kuviteltiin helpottuvan lasten kasvaessa.Tämä on vain vaihe,tiedän mutta mitä keinoja olisi selviytyä tästä ruuhka-arjesta suht selväjärkisenä??

 

["viiraska"]

Kuulostaa väsyneeltä. Mieti ensin, mistä saat voimia itsellesi? Musiikista? Ulkoilusta? Kirjoista? Yritä järjestää jotakin sellaista itsellesi. Sitten yritä rauhoittaa arkea ja elää siihen pieniä hyviä yhteisiä hetkiä. Pesäpäivä; vain ollaan yhdessä, syödään noutoruokaa, ulkoillaan vähän, pelataan lautapeliä. Sellaiset hetket eivät vaadi mitään ja antavat paljon. Jostakin on myös syytä luopua, jos arki on kovin kiireistä ja kuormittavaa. Voitko hankkia siivoojan? Vähentää omia/lasten harrastuksia?
Voimaantumiseen ei tarvita kallista matkaa ja raskaita järjestelyitä.

 

["vilperin äiti"]

Ymmärrän hyvin sinua. Minulla tosin on ns. erityislapsi ja sen takia kanssa täällä iltaisin ( aika usein ) lapsi pölisee omia juttujaan melkoisen kovaäänisesti, saattaa levottomasti juoksennella paikasta toiseen, kiusoitella pienempäänsä (vauva) ja joka tietysti alkaa surkeana parkua mistä seuraa lisää meteliä huusholliin.

Tsemppiä sinunkin arkeesi!!

 

["..."]

Sulla on jo sen ikäiset lapset, että luulis olevan helpompaa. Itse lähtisin tilanteessasi vaikka lenkille kun desibelit nousee turhan koviksi. Ei tulis niin paljon karjuttuakaan.

 

[Viereas]

Mä nain vastikään jonku mainoslauseen(oisko ollu mlll:n) "sinun arki on jonkun toisen lapsuus" tms. Pisti miettimään. Ei sitä voi loputtomiin piiloutua kiireen ja väsymyksen taa ja antaa vuosien kulua riitojen ja tappelun keskellä. Toki se helpottaa teille kun ne kasvaa mutta toista lapsuutta ne ei saa. Jäin vaan itekki tuota miettimään kun viimeinen vuosi on menny ensin raskausväsymyksen ja sitte heräilevän vauvan piikkiin. Ei voi loputtomiin elää 'sitku'-elämää(kyllä minä sitten jaksan lukea lapsille kun saan nukkua oaremmin, kyllä minä sitten lakkaan suurtumasta pikkuasioista jne).

Koita jäsentää ne teidän ongelmat, mikä tekee arjesta niin rankkaa ja vaikeaa, kysy sitten apua(täältäkin voi saada ideoita tai soita esim perheneuvolaan) mll vanhempainnetissä on paljon luettavaa, ratkaisuehdotuksia jne.

Pitäkää perhekokous jossa mietitte näitä ongelmia ja kaikki saa tuoda esiin mikä heitä risoo ja oman mielipiteensä muten asioita vois parantaa.

Älkää olko niin kiireisiä vaan karsikaa ylimääräisistä menoista sen sijaan että kaikki pitää kynsin hampain kiinni omista harrastuksistaan tms.

 

["vieras."]

[QUOTE="...";29781857]Sulla on jo sen ikäiset lapset, että luulis olevan helpompaa. Itse lähtisin tilanteessasi vaikka lenkille kun desibelit nousee turhan koviksi. Ei tulis niin paljon karjuttuakaan.[/QUOTE]

Mutta ei se välttämättä ole.
Lapset saattavat vaikka olla ihan erilaisia luonteiltaan.
Ja kyllähän tuon ikäiset (ainakin nuo pienemmät) vielä tappelevat, nahistelevat ja riehuvatkin.
Ainakin jotkut.

 

[LisaMarie]

[QUOTE="vieras.";29782276]
Ja kyllähän tuon ikäiset (ainakin nuo pienemmät) vielä tappelevat, nahistelevat ja riehuvatkin.
Ainakin jotkut.[/QUOTE]

Niinhän ne tekee, mutta ne osaa myös selvittää nahinansa itse.
Ihan oiva neuvo poistua paikalta, kun pinnaa alkaa kiristää.
MIehen kanssa kahdestaan ulos syömään ja elokuviin, tuon ikäiset lapset pärjä kyllä kotona keskenän hetken.
Jos ongelma onkin siinä, että on vaikeaa tottua lasten kasvuun? Meillä ainakin oli joskus riitaisaa, kun mun oli vaikea hyväksyä että ei, ne lapset ei enä tule meidän mukaan, vaan jää kotiin. Ei 12 vuotias enää välttämättä halua joka reissulle vanhempien mukaan ja mä yritin väkisin luoda perheidyliä, jossa tehdään asioita yhdessä, mutta kun se mököttävä teini.... Kaikilla on kivampaa kun tottui siihen ajatuksen, ettei perheen tarvitsekkaan olla kokoaikaa yhdessä.

 

[lhä]

En ole mikään supernanny, mutta kuulostaa vähän siltä, että ap:n lapset saavat helpoiten huomiota negatiivisen touhun kautta. Sillähän ei ole mitään väliä, onko huomio riitelyä vai muuta, kunhan saa huomiota. Oisko mahdollista tarjota lapsille erikseen kahdenkeskistä aikaa toisen vanhemman kanssa alkaen vaikka ihan kauppareissuista, kirjastosta, lenkeistä jne? Lapset saisivat vuorollaan mahdollisuuden jakamattomaan huomioon, rauhoittumiseen ja ajan kanssa saattaisivat noina hetkinä jopa keskustella luottamuksella ja normaalisti. Tuskin tuo nappia painamalla onnistuu, eikä ole ainoa, saati kaikkivoipainen keino, mutta parempi kuin ei mitään.