Elämättömän elämän häpeä

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Kiva että loit mulle tämmöisen suunnitelman. Se voisi toimia, jos kaikki tuo toiminta ei olisi vastoin perusluonnettani. Oikein nauratti mielikuva itsestäni "lääppimässä kännistä muidua".

Ja edelleen kysyn: jos toteutan tuon kaikki ja silti olen samassa tilanteessa niin saanko sitten hypätä sillalta?

[ap]
Menen kohta nukkumaan, mutta:
Jos en olisi uskossa ja jos olisin sun tilanteessas, niin keräisin kokemuksia miehistä ehkä vähän räpeltäenkin, eli että joku äijä olisi sen tuhannen kännissä ja lääpittäisiin. Sekin olisi kokemus. Seuraavaksi esim. viikon-parin juttu.

Mutta tuo sun kysymys on aivan persiistä. Mä törmäsin ennen vakipaikkaani monta kertaa siihen, että sijaisuus ei poikinu vakipaikkana, eli jäin haastattelussa hännille. Silti iloitsen niistä pätkistä, koska ne oli ITSESSÄÄN ihania. Mä juttelen niille vanhoille työkamuille vieläkin iloisesti. Ne työpätkät on ihania muistoja.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Sivistykseni on vanhempieni ansiota. He korostivat sitä mikä on tärkeätä ja ohjasivat mut tähän suuntaan. Valitettavasti vain olen heidän työnsä pettänyt ja nyt he häpeävät poikaansa joka päivä.

Ai tohon pitkään ketjuun? Tuntisin itseni liian ulkopuoliseksi.

[ap]
Nonni. Arvasin että joku on suhun sen häpeän istuttanut.
Vai -kuvitteletko sen heidän häpeänsä isommaksi kuin se onkaan? Me perheelliset ei aina ehditä hävetä.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Ja edelleen kysyn: jos toteutan tuon kaikki ja silti olen samassa tilanteessa
Miten on mahdollista, että vaikka toteuttaisit kaikki niin olet silti samassa tilanteessa? Minusta tuo kuulostaa jo ihan fysiikan lakejakin rikkovalta toiminnalta.

Valitettavasti vain olen heidän työnsä pettänyt ja nyt he häpeävät poikaansa joka päivä.
Ai tuonko takia haluat hypätä sillalta? Haluavatko myös vanhempasi, että hyppäät sieltä sillalta?
 
vierailija
Menen kohta nukkumaan, mutta:
Jos en olisi uskossa ja jos olisin sun tilanteessas, niin keräisin kokemuksia miehistä ehkä vähän räpeltäenkin, eli että joku äijä olisi sen tuhannen kännissä ja lääpittäisiin. Sekin olisi kokemus. Seuraavaksi esim. viikon-parin juttu.

Mutta tuo sun kysymys on aivan persiistä. Mä törmäsin ennen vakipaikkaani monta kertaa siihen, että sijaisuus ei poikinu vakipaikkana, eli jäin haastattelussa hännille. Silti iloitsen niistä pätkistä, koska ne oli ITSESSÄÄN ihania. Mä juttelen niille vanhoille työkamuille vieläkin iloisesti. Ne työpätkät on ihania muistoja.
Joo, sä olet tuon mielipiteesi kertonut ennenkin. Mä en tiedä onko se mun luonteesta johtuvaa vai tästä ikuisesta yksinäisyydestä, mutta jos nyt kysyttäisi niin en voisi harjoitella tuolla tavalla toisen ns. alemman tason ihmisen kanssa. En pystyisi siihen ja se olisi sitä toista kohtaan väärin. Tietenkin on naiivia odottaa ekasta suhteesta jotain suurta tarinaa, mutta ainakin voisin yrittää. Ei musta ole tuollaisten "harjoittelukumppanien" hakuun enkä sellaista edes halua. Jos ei tässä maailmassa ole naista, joka haluaa aidosti tällaisen miehen kanssa olla niin sitten ollaan ikuisesti yksin.

Mun pätkät ovat vain pätkiä. Mitään ihanaa niissä ei ollut.

[ap]
 
vierailija
Miten on mahdollista, että vaikka toteuttaisit kaikki niin olet silti samassa tilanteessa? Minusta tuo kuulostaa jo ihan fysiikan lakejakin rikkovalta toiminnalta.

Ai tuonko takia haluat hypätä sillalta? Haluavatko myös vanhempasi, että hyppäät sieltä sillalta?
Koska ei ole takuuta, että kaikki tai edes pieni osa toteutuu. On melko sinisilmäistä ajatella, että tilanteessani oleva ihminen vain alkamalla tekemään löytää itselleen onnen ja menestyksen, kun tässä maassa on satoja tuhansia ihmisiä, jotka ovat eläneet normaalin elämän ja yrittävät ihan yhtä paljon eivätkä silti pääse mihinkään.

Itsemurha ei ole itsekäs teko. Se on epätoivoisen ihmisen ainoa keino lopettaa tuska.

[ap]
 
vierailija
Kiva että loit mulle tämmöisen suunnitelman. Se voisi toimia, jos kaikki tuo toiminta ei olisi vastoin perusluonnettani. Oikein nauratti mielikuva itsestäni "lääppimässä kännistä muidua".
Lääppiminen on ihmisen perusluonteen mukaista. Se mikä juuri sinua estää lääppimästä on se, että häpeät itseäsi ja pidät itseäsi täydellisenä epäonnistujana josta kukaan nainenkaan ei voi kiinnostua koska olet niin huono.

Juomalla itsekin kovan kännin voisit kuitenkin kenties uskaltaa lääppiä, ja kun olet päässyt kynnyksestä yli niin kenties lääppiä jatkossa ihan selvin päinkin.

Oletko koskaan ollut kunnolla kännissä toisten ihmisten seurassa?
 
vierailija
Koska ei ole takuuta, että kaikki tai edes pieni osa toteutuu. On melko sinisilmäistä ajatella, että tilanteessani oleva ihminen vain alkamalla tekemään löytää itselleen onnen ja menestyksen, kun tässä maassa on satoja tuhansia ihmisiä, jotka ovat eläneet normaalin elämän ja yrittävät ihan yhtä paljon eivätkä silti pääse mihinkään.

Itsemurha ei ole itsekäs teko. Se on epätoivoisen ihmisen ainoa keino lopettaa tuska.

[ap]
Nytkö niitä "kaikessa epäonnistujia" on taas satoja tuhansia?
 
vierailija
Joo, sä olet tuon mielipiteesi kertonut ennenkin. Mä en tiedä onko se mun luonteesta johtuvaa vai tästä ikuisesta yksinäisyydestä, mutta jos nyt kysyttäisi niin en voisi harjoitella tuolla tavalla toisen ns. alemman tason ihmisen kanssa. En pystyisi siihen ja se olisi sitä toista kohtaan väärin. Tietenkin on naiivia odottaa ekasta suhteesta jotain suurta tarinaa, mutta ainakin voisin yrittää. Ei musta ole tuollaisten "harjoittelukumppanien" hakuun enkä sellaista edes halua. Jos ei tässä maailmassa ole naista, joka haluaa aidosti tällaisen miehen kanssa olla niin sitten ollaan ikuisesti yksin.

Mun pätkät ovat vain pätkiä. Mitään ihanaa niissä ei ollut.

[ap]
Olet masentunut jos et koe missään mitään ihanaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Olenpa, ylläri pylläri, eri mieltä.
Sä tarttet rentoutta. Sä tarttet jotain iltaa jonka istut baarin nurkassa jonkun random-naisen kanssa jutellen ja halaillen häntä -vaikket menisi sen kämpille ja näkisi tätä enää ikinä. Koska baarielämä on sellaista, että jokainen tietää että ei välttämättä näe toista ikinä, ja sinänsä se ei ole väärin sitä naista kohtaan. Se nainen tietää pelin säännöt.

Ja hyvin moni baarikierroksiensa ja kokemuksiensa jälkeen etsii sitä vakavampaa suhdetta.

Mutta jos meinaat ihan kylmiltään osua napakymppiin, niin voi pojat, se onkin jo haastavampi homma. :unsure:
Siinä tarvitaan jo kristinuskoa. :D
 
  • Haha
Reactions: Lispetti
Melko ala-arvoista syyttää vanhempiani.

[ap]
Tämä on ihan totuus. Mun kaveri on sellainen, että vanhemmat istuttivat häneen kelpaamattomuuden tunteen, ja huomioivat vain toista sisarusta. -> elinikäinen huonommuuden ja kilpailun tunne.

Tiedän tapauksen, jossa isä on sanonut pojalleen "susta ei muuten ikinä tule mitään", ja se jätti poikaan sellaiset arvet, ettei niistä toipunutkaan.
 
vierailija
Lääppiminen on ihmisen perusluonteen mukaista. Se mikä juuri sinua estää lääppimästä on se, että häpeät itseäsi ja pidät itseäsi täydellisenä epäonnistujana josta kukaan nainenkaan ei voi kiinnostua koska olet niin huono.

Juomalla itsekin kovan kännin voisit kuitenkin kenties uskaltaa lääppiä, ja kun olet päässyt kynnyksestä yli niin kenties lääppiä jatkossa ihan selvin päinkin.

Oletko koskaan ollut kunnolla kännissä toisten ihmisten seurassa?
Ei. Se mikä mua estää lääppimästä ovat käytöstavat.

Olen ollut kännissä toisten ihmisten seurassa satoja kertoja. Humalatila ei muuta mun perusluonnettani mihinkään. Ei musta kuoriudu stereotypista naisten perässä juoksijaa vaikka vetäisin paikallisen Alkon varaston kiduksiini. Mä en halua lääppiä. En halua löytää kännissä kumppania. Mä menen treffeille selvinpäin ja olen oma itseni. Jos se ei kelpaa niin sitten ei.

[ap]
 
vierailija
Olenpa, ylläri pylläri, eri mieltä.
Sä tarttet rentoutta. Sä tarttet jotain iltaa jonka istut baarin nurkassa jonkun random-naisen kanssa jutellen ja halaillen häntä -vaikket menisi sen kämpille ja näkisi tätä enää ikinä. Koska baarielämä on sellaista, että jokainen tietää että ei välttämättä näe toista ikinä, ja sinänsä se ei ole väärin sitä naista kohtaan. Se nainen tietää pelin säännöt.

Ja hyvin moni baarikierroksiensa ja kokemuksiensa jälkeen etsii sitä vakavampaa suhdetta.

Mutta jos meinaat ihan kylmiltään osua napakymppiin, niin voi pojat, se onkin jo haastavampi homma.
Siinä tarvitaan jo kristinuskoa.
Mutta jos en halua tuollaista tutustumista? Onko miehen malli niin kapea, että tuo on se ainoa tie?

En mä aio kylmiltään mihinkään loppuelämän kestävään. Mä vain tiedän miten haluan tutustua. Se ei luultavasti kestä ja luultavasti sitä kautta en ketään löydä, koska kuka kaltaiseni kanssa haluaisi olla. Mutta toimisin silloin ainakin omien arvojeni mukaisesti ja voisin olla itseni kanssa sinut vaikka en ketään ikinä rinnalleni löytäisi.

[ap]
 
vierailija
Miksi koet vain pysyvän kokoaikatyön tyydyttävänä?
Se toisi vakautta. Se todennäköisesti olisi jotain mistä tykkään. Se olisi paremmin palkattu.

Nyt vain yritän ottaa kiinni niistä jäännöspaloista mitä työnantajat ehkä joskus kerran viiteen vuoteen suostuvat mulle heittämään. Ei niissä ole ikinä mitään tyydyttävää ollut. Pieni palkka, tylsä työ ja nollavaikutus seuraavaan työllistymiseen.

[ap]
 
vierailija
Olenpa, ylläri pylläri, eri mieltä.
Sä tarttet rentoutta. Sä tarttet jotain iltaa jonka istut baarin nurkassa jonkun random-naisen kanssa jutellen ja halaillen häntä -vaikket menisi sen kämpille ja näkisi tätä enää ikinä. Koska baarielämä on sellaista, että jokainen tietää että ei välttämättä näe toista ikinä, ja sinänsä se ei ole väärin sitä naista kohtaan. Se nainen tietää pelin säännöt.
Tuo on muuten todella vaikeaa, jollei ikinä ole tuollaista harrastanut eikä edes tiedä niitä pelin kirjoittamattomia sääntöjä. Moni yksinäinen kokeilee baareilua, mutta päätyy vain istumaan yksinään pöydässä ja maksamaan itsensä kipeäksi juomista. Sen yksinäisen pitäisi jotenkin onnistua muuttamaan suhtautumistapansa toisiin ihmisiin ja siihen tilanteeseen, mutta sitä taas on vaikea tehdä pelkkänä mielikuvaharjoitteluna. "Iskutaktiikatkin" pitäisi jostain oppia. Hankala yhtälö.
 
vierailija
Se toisi vakautta. Se todennäköisesti olisi jotain mistä tykkään. Se olisi paremmin palkattu.

Nyt vain yritän ottaa kiinni niistä jäännöspaloista mitä työnantajat ehkä joskus kerran viiteen vuoteen suostuvat mulle heittämään. Ei niissä ole ikinä mitään tyydyttävää ollut. Pieni palkka, tylsä työ ja nollavaikutus seuraavaan työllistymiseen.

[ap]
Järjetön ajatus, että osa-aikainen tai määräaikainen työ olisi tylsää mutta vakinainen kokoaikainen ei. Tuo on oman mielikuvituksesi tuotetta missä väheksyt kaikkea mitä sinulla on ja asetat kaikki odotukset sellaiseen mitä et koe voivasi saavuttaa.

Niin ikään hyvin epärealistinen ajatus, etteikö työkokemuksella olisi merkitystä työllistymiselle. Siksi juuri työnantajat useimmissa tapauksissa haluavat nähdä sen CV:n koska työkokemuksella on heille merkitystä.
 
Ei se ole järjetön ajatus. Tiedostan toki, että harva tekee työkseen sitä mistä unelmoi, mutta toisaalta moni silti saa työstään elämälleen täydennystä. Mun osa-aikaiset jutut ovat kaikki olleet periaatteessa eri alojen juttuja, pienillä yhteyksillä. Ne ovat vain hetkiä elämässä ja yleensä semmoista monotonista suorittamista, jossa pitää laittaa aivot narikkaan ja toivoa, että päivä vain päättyisi.

Enkä tiedä mistä tuon toisen kappaleesi ajatuksen löysit. Koko ajanhan mä olen toitottanut, että en työllisty, koska mulla ei ole koulutusta EIKÄ MYÖSKÄÄN työkokemusta.

Työsuhteen kesto ei vaikuta mitenkään siihen, että onko työ "monotonista suorittamista" vaiko ei. Sellaista syy-yhteyttä ei kerta kaikkiaan ole olemassa.

Lähtökohtaisesti kaikella työkokemuksella on merkitystä. Ei se mene niin, että ajoittainen työkokemus on sama kuin ei työkokemusta lainkaan.
 
No, mulla se vaikuttaa, koska en muunlaisia töitä saa. Ei mun taustoilla pääse luovaan tai kiinnostavaan työhön.

Kaikella työkokemuksella voi olla merkitystä, mutta jos työkokemusta on vaikka aikuisiältä 2 vuotta kahdestakymmenestä niin sillä työkokemuksella voi heittää sitä kuuluisaa vesilintua.

Se on pitkälti ihmisen pään sisäinen juttu, että mikä on luova tai kiinnostava työ. Toisaalta vaikka saisit luovaksi tai kiinnostavaksi kokemasi työn, niin se saattaisi hyvin todennäköisesti olla määräaikainen tai osa-aikainen, koska pääosa työsuhteista on määrä- tai osa-aikaisia. Toisaalta on hyvin yleistä ja sinullekin aivan mahdollista, että työllistyisit toistaiseksi voimassaolevaan työsuhteeseen jota et koe luovaksi tai kiinnostavaksi.

Työnantajia kiinnostaa eniten se työkokemus mikä ihmisellä on lähiajoilta. Siksi moni ei edes kerro työtä hakiessaan siitä, mitä työkokemuksia hänellä mahdollisesti on joskus kauan aikaa sitten ollut, ja tämä on työnantajille yleensä aivan ok. Se on myös mahdollista, että työnantajaa ei kiinnosta ihmisen työkokemus lainkaan, jos hän on esimerkiksi käytännössä näkemällä tai suosituksen kautta voinut saada tiedon ihmisen työskentelytaidoista tai -tavoista tai jos ihmisellä on jokin hyvin kysytty ammatti.
 
Monotonisen osa-aikaisuuden vaihtuminen luovaan ja mielenkiintoiseen osa-aikaisuuteen olisi jo melkoinen kohennus mun työsuhteiden kohdalla. Vaikka niistä ei mitään seuraisikaan. Ja mä nyt haluan korostaa, että mun määräaikaisuudet ovat olleet korkeintaan vuotta ja yleensä sitä paljon lyhyempiä. Ei siis oikeastaan voi edes työsuhteista puhua.

Niin. Tuo toinen kappale ei mun tilanteeseen liity oikeastaan mitenkään. Mulla on hyvin vähän osaamista, hyvin vähän viimeaikaistakaan työkokemusta eikä myöskään kysyttyä ammattia, kun ei ole ammattia ollenkaan. Ainoa mitä mulla noista on ovat kohtuulliset työskentelytaidot ja -tavat. Niillä harvoin työtä näin kilpailluilta työmarkkinoilta saadaan.

[ap]
 
Yhteistyössä