Elämättömän elämän häpeä

No siis yllättävän moni on epävarma ja ujo naisten seurassa tai siis tapailun alussa. Ei noita huonoi puolii kannata ensimmäisenä läväyttää vaan ajan kanssa kertoo jos se edes tulee puheeksi. Etkö siis oo ollut 20v kertaakaan töissä? Mikä sua esti menemästä kouluun ja töihin?

Niin. Mulla ei ikinä ole ollut mitään tapailua. Muutamia treffejä vain. Ja en tietenkään ala heti aluksi listaamaan huonoja puoliani. Mä olen kokematon, mutta en tyhmä tai naiivi.

Olen mä töissä ollut. Useammassakin paikassa. Lyhyitä pätkiä eikä mitään työuraa tai ansioluettelon täyttävää työllistymistä myöskään ole. Olen mä mennyt kouluihín. En vain pärjännyt tai muiden seikkojen takia jouduin lopettamaan. Tällä hetkellä mua estää menemästä töiihin se, että kukaan ei halua mua palkata.

[ap]

 

Kyllähän ap kirjoitti olleensa hiljattain vuoden(?) töissä. Tosin ei ilmeisesti pidä sitä enää minkään arvoisena tuossa iässä.

Miksi se olisi minkään arvoista?

Se oli hetki mun elämässä, jonka aikana vuorokausirytmini parani, tunsin itseni hieman enemmän ihmiseksi ja rahaa oli enemmän käytössä. Kai noille voi jonkun arvon laskea, mutta nyt noista ei ole enää mitään jäljellä ja on tullut selväksi, että tuollaisella lyhyellä työpätkällä ei ole tulevaisuuden työllistymisen suhteen mitään merkitystä, jos ansioluettelo on muuten tyhjää täynnä kuin kauppojen vessapaperihyllyt koronan alkuaikoina.

[ap]

 

Minusta ap:n kannattaisi hommata elämäänsä joku iso "projekti" mihin menisi paljon aikaa useimpina päivinä viikossa, niin tulisi jotain muuta ajateltavaa kuin tuo katkeruuden liemessä vellominen ja myös niitä kuuluisia itsetuntoa parantavia onnistumisen kokemuksia.

Mitä se auttaa? Kyllä mä esimerkiksi luen tuhatsivuisia kirjoja tai kesäisin teen remonttihommmia. Siitä huolimatta olisin edelleen kokematon, kouluttamaton ja työtön luuseri. Enkä mä näitä juttuja koko aikaa ajattele. Mä olen jo luovuttanut niin voin vaan olla ja möllöttää.

[ap]

 

Miksi se olisi minkään arvoista?

Se oli hetki mun elämässä, jonka aikana vuorokausirytmini parani, tunsin itseni hieman enemmän ihmiseksi ja rahaa oli enemmän käytössä. Kai noille voi jonkun arvon laskea, mutta nyt noista ei ole enää mitään jäljellä ja on tullut selväksi, että tuollaisella lyhyellä työpätkällä ei ole tulevaisuuden työllistymisen suhteen mitään merkitystä, jos ansioluettelo on muuten tyhjää täynnä kuin kauppojen vessapaperihyllyt koronan alkuaikoina.

[ap]

Jos olisit ollut 18-vuotiaasta lähtien yhtäjaksoisesti töissä, niin mitä muuta se olisi saanut aikaan kuin sen, että vuorokausirytmisi olisi pysynyt hyvänä, olisit tuntenut itsesi hieman enemmän ihmiseksi ja rahaa olisi ollut enemmän käytössä?

 

Mitä se auttaa? Kyllä mä esimerkiksi luen tuhatsivuisia kirjoja tai kesäisin teen remonttihommmia. Siitä huolimatta olisin edelleen kokematon, kouluttamaton ja työtön luuseri. Enkä mä näitä juttuja koko aikaa ajattele. Mä olen jo luovuttanut niin voin vaan olla ja möllöttää.

[ap]

Harvoin pelkkä lukeminen ja jotkut ajoittaiset remonttihommat riittävät ihmiselle elämänsisällöksi. Yleensä siinä tulee tosi paljon luppoaikaa ja tyhjyyden ja tarpeettomuuden tunnetta jos hommat jäävät noihin.

Mitä tulee siihen, että olet "kokematon, kouluttamaton ja työtön" niin ne olisivat varmasti asiakysymyksinä sinällään ratkaistavissa. Mutta mitä olen viestejäsi lukenut, niin taitaa se neljäs kohta eli käsityksesi siitä, että olet luuseri tulla esteeksi sille, että arvostaisit niitä ratkaisuja.

 

Muuten ap, ihan mielenkiinnosta kysyn, onko sinulla jotain poliittista suuntausta. Keitä äänestät ja miksi vai nukutko?

Minkäs ikäinen sinä olet?

 

Jos olisit ollut 18-vuotiaasta lähtien yhtäjaksoisesti töissä, niin mitä muuta se olisi saanut aikaan kuin sen, että vuorokausirytmisi olisi pysynyt hyvänä, olisit tuntenut itsesi hieman enemmän ihmiseksi ja rahaa olisi ollut enemmän käytössä?

Varmaan aika paljonkin. Mulla olisi työura, mulla olisi asunto, auto ja voisin käydä lomamatkalla. Jos olisin ollut töissä alalla ja tehtävässä, josta pidän niin mulla olisi myös takana oppimista ja kokemusta intohimoni suunnalta. Henkisellä puolella tuntisin itseni paremmaksi ja onnistuneeksi ihmiseksi. Voisin kävellä tuolla ulkona ilman itsesääliä tai häpeää ja voisin ylpeänä kertoa itsestäni niille, jotka siitä kysyvät.

Tiedän kyllä, että haet tässä sitä näkökulmaa, jossa työ on vain pieni osa ihmisyyttä ja muut asiat ovat elämässä tärkeämpiä. Että ihminen on muutakin kuin pintaa ja materiaa. Se onkin varmasti totta, mutta emme elä sellaisessa yhteiskunnassa, jossa noin ajattelisi kuin hyvin pieni osa ihmisistä.

Ja edelleen tulemme tähän useasti esittämääni dilemmaan: jos en nyt tunne itseäni onnelliseksi niin voisiko tuo esittämäsi tilanne olla muka yhtään huonompi kuin tämä, missä nyt olen?

[ap]

 

Harvoin pelkkä lukeminen ja jotkut ajoittaiset remonttihommat riittävät ihmiselle elämänsisällöksi. Yleensä siinä tulee tosi paljon luppoaikaa ja tyhjyyden ja tarpeettomuuden tunnetta jos hommat jäävät noihin.

Mitä tulee siihen, että olet "kokematon, kouluttamaton ja työtön" niin ne olisivat varmasti asiakysymyksinä sinällään ratkaistavissa. Mutta mitä olen viestejäsi lukenut, niin taitaa se neljäs kohta eli käsityksesi siitä, että olet luuseri tulla esteeksi sille, että arvostaisit niitä ratkaisuja.

Eivät siis kelpaa isoksi projektiksi. Mikä se "iso projekti" sitten voisi olla, joka veisi ajatukseni pois nykyisyydestä?

Ihannemaailmassa kaikki on ratkaistavissa. Tekemällä kaiken oikein kaikki on ratkaistavissa. Olemalla vahva ja pitkäjänteinen ihminen kaikki on ratkaistavissa. Mun kohdalla on kaksi estettä, jotka estävät kaiken ratkaisemisen.

a) En ole enää ihminen, joka uskoo tai osaa noita asioita ratkaista
b) Koska mitään takuita ei ole siitä, että yrittämällä asiat kohdallani ratkeavat niin en jaksa lähteä yrittämään.

Edelleen voitte olettaa, että vaikka kaikki ongelmani ratkeaisivat niin olisin silti tämä sama kitisijä, joka kirjoittaa vuosikausia itsestään keskustelupalstalle. Se voi olla totta. Me emme kukaan sitä tiedä. Ainoa konkreettinen seikka, jonka voin tarjota päinvastaiseksi mielipiteeksi on ne hetket jolloin olen ollut opiskelemassa, töissä tai ehkä toisen ihmisen lähellä. SIlloin tunsin onnea ja ylpeyttä itsestäni. Toki ne olivat vain hetkiä laajemmassa kokonaisuudessa, mutta jos todellinen arki olisi edes pieni osa tuota niin se olisi jotain mistä voin vain unelmoida.

[ap]

 

Muuten ap, ihan mielenkiinnosta kysyn, onko sinulla jotain poliittista suuntausta. Keitä äänestät ja miksi vai nukutko?

Minkäs ikäinen sinä olet?

Varmaan klassinen liberaali olisi lähinnä mua. Suomesta ei tätä suuntaa ajavia puolueita löydy, joten vaaleissa täytyy valita muutama itselleni tärkeä kohta ja äänestää niiden perusteella.

Ikä löytyy ketjun ekasta viestistä.

[ap]

 

Et ole vielä sen ikäinen, että peli olisi menetetty.

Olet kirjoittanut opiskelu, ura, parisuhde haaveista..
Et saa näitä hetkessä, niihin pitää tehdä töitä pikkuaskelin.

Kirjoitit, että opiskelu oli sinulle ok, mutta opinnot jääneet kesken.
Ehkä ala ollut väärä tai muu syy.
Mutta aloita tämä uudestaan pikku askelin.
Työvoimatoimiston kautta haet koulutukseen. Sieltä löytyy kaikenlaista koulutusta.
Ota se mikä kiinnostaa, vaikka myös kursseja. Näin saat itsellesi rakennettua opiskelumotivaatiota.

Hoida tämä asia kuntoon, saat itseluottamusta ja pääset ihmisten ilmoille.
Siiitä pikkuhiljaa alat rakentamaan luottamusta itseesi ja opit rakastamaan itseäsi. Sen jälkeen alat rakentamaan elämää pikku askelin

Se vaatii, että et sääli itseäsi, vaan marssit maanantaina te toimistoon, puhut opiskeluhistoriastasi ja etsit kurssin, joka sopisi sinulle.

 

Et ole vielä sen ikäinen, että peli olisi menetetty.

Olet kirjoittanut opiskelu, ura, parisuhde haaveista..
Et saa näitä hetkessä, niihin pitää tehdä töitä pikkuaskelin.

Kirjoitit, että opiskelu oli sinulle ok, mutta opinnot jääneet kesken.
Ehkä ala ollut väärä tai muu syy.
Mutta aloita tämä uudestaan pikku askelin.
Työvoimatoimiston kautta haet koulutukseen. Sieltä löytyy kaikenlaista koulutusta.
Ota se mikä kiinnostaa, vaikka myös kursseja. Näin saat itsellesi rakennettua opiskelumotivaatiota.

Hoida tämä asia kuntoon, saat itseluottamusta ja pääset ihmisten ilmoille.
Siiitä pikkuhiljaa alat rakentamaan luottamusta itseesi ja opit rakastamaan itseäsi. Sen jälkeen alat rakentamaan elämää pikku askelin

Se vaatii, että et sääli itseäsi, vaan marssit maanantaina te toimistoon, puhut opiskeluhistoriastasi ja etsit kurssin, joka sopisi sinulle.

Arvostan, että et koe mua menetetyksi tapaukseksi ja puhut järkeviä.

Se on vain valitettavan helppoa sanoa, että vielä ei ole liian myöhäistä tai että peli ei ole menetetty, ihmiselle, joka on menettänyt puolet elämästään. Miksi mä lähtisin nyt keski-ikäisenä yrittämään ja aloittamaan samalta kohdalta ja tasolta kuin finninaamaiset teinit? Missä on se järki? Mä tulen aina olemaan omanikäisiäni ihmisiä alemmalla tasolla, friikki, kummajainen, luuseri. Kyllä mä tiedän mitä mun PITÄISI tehdä, mutta en enää kaikkien näiden vastoinkäymisten, epäonnistumisten ja nyt vielä tämän sairastelun jälkeen vain jaksa.

Ja mä en voi tehdä mitään pikkuaskelin. Ei voi hyvänen aika olla ihminen, joka menee opiskelemaan ekaa ammattiaan 40-vuotiaana, menee ehkä töihin 45-vuotiaana, yrittää löytää ekaa parisuhdettaan 50-vuotiaana. Nuo ovat aivan pellelukemia. Jos joku tuohon mun tilanteessani pystyy ja pystyy unohtamaan menneisyyden ja kaiken sen mitä menetti niin hienoa hänelle. Mä en pysty. En ainakaan ilman takuita siitä, että vaikka viiden vuoden päästä eläsin normaalia alemman keskiluokkaisen miehen elämää.

[ap]

 

Arvostan, että et koe mua menetetyksi tapaukseksi ja puhut järkeviä.

Se on vain valitettavan helppoa sanoa, että vielä ei ole liian myöhäistä tai että peli ei ole menetetty, ihmiselle, joka on menettänyt puolet elämästään. Miksi mä lähtisin nyt keski-ikäisenä yrittämään ja aloittamaan samalta kohdalta ja tasolta kuin finninaamaiset teinit? Missä on se järki? Mä tulen aina olemaan omanikäisiäni ihmisiä alemmalla tasolla, friikki, kummajainen, luuseri. Kyllä mä tiedän mitä mun PITÄISI tehdä, mutta en enää kaikkien näiden vastoinkäymisten, epäonnistumisten ja nyt vielä tämän sairastelun jälkeen vain jaksa.

Ja mä en voi tehdä mitään pikkuaskelin. Ei voi hyvänen aika olla ihminen, joka menee opiskelemaan ekaa ammattiaan 40-vuotiaana, menee ehkä töihin 45-vuotiaana, yrittää löytää ekaa parisuhdettaan 50-vuotiaana. Nuo ovat aivan pellelukemia. Jos joku tuohon mun tilanteessani pystyy ja pystyy unohtamaan menneisyyden ja kaiken sen mitä menetti niin hienoa hänelle. Mä en pysty. En ainakaan ilman takuita siitä, että vaikka viiden vuoden päästä eläsin normaalia alemman keskiluokkaisen miehen elämää.

[ap]

Useimmat syrjäytyneetkään ihmiset eivät halua luovuttaa elämänsä suhteen, eli jo kolmekymppisenä todeta, että "tämä elämä oli nyt tässä" niin kuin sinä vaikutat tehneen.

 

Mä tulen aina olemaan omanikäisiäni ihmisiä alemmalla tasolla, friikki, kummajainen, luuseri.

Mitä ihmeen merkitystä sillä on sinulle jos joku olisikin tuota mieltä? Haluatko pilata koko loppuelämäsi ihan vaan koska joku saattaa ajatella sinusta noin? Stå på dig, människa!

Ja mä en voi tehdä mitään pikkuaskelin. Ei voi hyvänen aika olla ihminen, joka menee opiskelemaan ekaa ammattiaan 40-vuotiaana, menee ehkä töihin 45-vuotiaana, yrittää löytää ekaa parisuhdettaan 50-vuotiaana.

Jos olet nyt 37-vuotias, niin ihan hyvin voisit olla 38-vuotiaana tai viimeistään 39-vuotiaana ammatin hankkineena ja töissä. Eli ennen todennäköistä eläkeikää sinulla olisi vielä 30 vuotta työuraa jäljellä.

Parisuhteen voisit yrittää löytää vaikka heti. Ei sitä varten tarvitse odottaa 13 vuotta.

 

Mä sain mun ekan vakiduunin 42-vuotiaana. Vähän samanlaiset meiningit kuin sulla. Pääsin tuolta yläs, mutta tottakai olen aina jäljessä monia iköisiäni. Mutta toisaalta kyllä siellä niille menestyvillekkin kaikkea paskaa osuu.

Ite oon vaan tyytyväinen, että oon päässy elämän syrjään kiinni. Ei tuu mietittyä, että miten jäi jälkeen.

 

No huh, yli 2 v jankattu samaa asiaa!

 

No huh, yli 2 v jankattu samaa asiaa!

lyhyt aika verrattuna siihen että moni on syrjäytynyt koko ikänsä koska itseluottamus on tuhottu esim. koulukiusaamisella aikanaan.

 

Me töissä ei joudeta katsomaan tai miettimään, kuka on ikisinkku (yks on), kuka on eronnut (3 hlöä), kuka on yh (1 hlö). Työttömyysjaksoja on monella keski-ikäiselläkin.

Ketään ei nykyaikana kiinnosta toisen historia, toisen taustat, paitsi ehkä ap:n v-ttumaisia pätijä-urheilukavereita.

Kaikista tärkein on se persoona itse. Mitä/miten juttelee, millainen on työssään, osaako arvostaa itseään jne.

Sama on ollut mun kaikissa työyhteisöissä: se ydinperheellinen ja kivassa talossa asuva työkaveri voi olla työpaikkakiusattu, eristetään kaikista kekkereistä, ja tämän kiiltokuvaelämä melkein ärsyttää muita.
Pätemiseen ja kiusaamiseen tarvitaan 3-4 asiaa: tilanteiden lukemisen taito, huumori, ihmistuntemus ja pientä manipuloimistakin/kieroilua = tadaa, olet hierarkian huipulla.

Ja se hierarkian huipulla asuva voi olla missä korsussa tahansa, sinkkuna. Tämä on niin nähty.
Perusporvarillisuus ja keskiluokka murenee, ja nykyisin ihmissuhdetaidot ovat ne, millä hommaa pelataan. Jopa työssä pärjääminen on toissijaista: tärkeintä on, mitkä siteet luot johtoportaaseen ja työkavereihin.

 

Useimmat syrjäytyneetkään ihmiset eivät halua luovuttaa elämänsä suhteen, eli jo kolmekymppisenä todeta, että "tämä elämä oli nyt tässä" niin kuin sinä vaikutat tehneen.

Niin, mitä sitten? He ovat varmaan sitten mua parempia ja vahvempia ihmisiä.

Ja mä olen lähempänä neli- kuin kolmekymppistä.

[ap]

 

Mitä ihmeen merkitystä sillä on sinulle jos joku olisikin tuota mieltä? Haluatko pilata koko loppuelämäsi ihan vaan koska joku saattaa ajatella sinusta noin? Stå på dig, människa!

Yllätys, yllätys suurimmalle osalle ihmisistä on suuri merkitys sillä mitä muut heistä ajattelevat. Jos ei olisi, niin sitten suurin osa ihmisistä ei olisi niin keskikaistan sopuleita, jotka seuraavat trendejä ja sitä mitä muut tekevät. Aidot individualistit ja oman tiensä kulkijat ovat tässä yhteiskunnassa todella harvassa. Tällä palstallahan heitä on tämän ketjun perusteella suurin osa, mutta muualla tämä ei todellakaan toteudu.

Ja ei se ole sitä miten muut mut näkevät tai mitä musta ajattelevat. Se on vain osa kokonaisuutta. On myös se miten itseni näen ja mitä itsestäni ajattelen. Se on vielä pahempaa kuin tuo ulkopuolisen näkemys ja se rajoittaa toimintaani ja elämääni vielä enemmän. Viimeistä lausetta en ymmärrä, koska en puhu ruotsia.

Jos olet nyt 37-vuotias, niin ihan hyvin voisit olla 38-vuotiaana tai viimeistään 39-vuotiaana ammatin hankkineena ja töissä. Eli ennen todennäköistä eläkeikää sinulla olisi vielä 30 vuotta työuraa jäljellä.

Parisuhteen voisit yrittää löytää vaikka heti. Ei sitä varten tarvitse odottaa 13 vuotta.

En voi, koska emme elä kuvitteellisessa hattaramaailmassa.

Kaikkea voi myös yrittää, mutta mitään takuuta onnistumisesta ei ole. Varsinkaan jos takana on yli kaksikymmentä onnistumatonta vuotta.

{ap]

 

Mä sain mun ekan vakiduunin 42-vuotiaana. Vähän samanlaiset meiningit kuin sulla. Pääsin tuolta yläs, mutta tottakai olen aina jäljessä monia iköisiäni. Mutta toisaalta kyllä siellä niille menestyvillekkin kaikkea paskaa osuu.

Ite oon vaan tyytyväinen, että oon päässy elämän syrjään kiinni. Ei tuu mietittyä, että miten jäi jälkeen.

Okei, kiva sulle.

[ap]

 

No huh, yli 2 v jankattu samaa asiaa!

Kukaan ei pakota osallistumaan. Olet vapaa menemään elämään omaa ihanaa elämääsi. Mutta eihän se sulta onnistu, kun pakko oli päästä vittuilemaan.

[ap]

 

En voi, koska emme elä kuvitteellisessa hattaramaailmassa.

Kaikkea voi myös yrittää, mutta mitään takuuta onnistumisesta ei ole. Varsinkaan jos takana on yli kaksikymmentä onnistumatonta vuotta.

Kenelläkään ihmisellä ei ole takuita mistään onnistumisesta minkään asian suhteen.

Silti ihmiset yrittävät asioita ja normaalilahjaiset ihmiset (kuten sinä) myös pystyvät onnistumaan niissä säännönmukaisesti mikäli yrittävät. Jos taas eivät yritä (esim. siitä syystä, että kierivät negatiivisuudessa ja itsesäälissä) niin sitten vuodet vaan vierivät. Vuosilla ei sinällään ole merkitystä onnistumisen todennäköisyyden kannalta, koska se ratkaisee miten ne vuodet käyttää. Menneisyys ei siis mitenkään välttämättä sanele tulevaisuutta mikäli tulevaisuudessa päättää toimia eri tavalla.

 

En voi, koska emme elä kuvitteellisessa hattaramaailmassa.

Konkreettinen kysymys hattaramaailmasta: jos nyt menisit opiskelemaan jotain helppoa ammattitutkintoa (sanotaan esimerkiksi hoiva-avustaja), niin montako vuotta ajattelisit, että sinulla siihen menee? Ja miksi?

 

Ketään ei nykyaikana kiinnosta toisen historia, toisen taustat, paitsi ehkä ap:n v-ttumaisia pätijä-urheilukavereita.

Paitsi niitä joiden kanssa saattaisin yrittää jotain vakavampaa.

Ja kaverini ovat mukavia, normaaleja ihmisiä.

[ap]

 

Kenelläkään ihmisellä ei ole takuita mistään onnistumisesta minkään asian suhteen.

Silti ihmiset yrittävät asioita ja normaalilahjaiset ihmiset (kuten sinä) myös pystyvät onnistumaan niissä säännönmukaisesti mikäli yrittävät. Jos taas eivät yritä (esim. siitä syystä, että kierivät negatiivisuudessa ja itsesäälissä) niin sitten vuodet vaan vierivät. Vuosilla ei sinällään ole merkitystä onnistumisen todennäköisyyden kannalta, koska se ratkaisee miten ne vuodet käyttää. Menneisyys ei siis mitenkään välttämättä sanele tulevaisuutta mikäli tulevaisuudessa päättää toimia eri tavalla.

Niin, tässä palaamme asiaan, jota olemme yrittäneet selvittää koko ketjun ajan. Te sanotte, että olen negatiivinen ja itsesäälin pauloissa. Olen myös mielestänne heikko ja saamaton, kun en vain ota itseäni niskavilloista kiinni ja nouse täältä pohjalta. Teidän mielestänne se on helppoa oli kuoppa miten syvä tahansa. Ja teidän mielestänne siihen pystyy jokainen ihminen. Te pidätte kaltaistani ihmistä paskana (joo joo, lisää itsesääliä) ja ainoana esteenä menestykselleni vain sitä, että en ala tekemään.

Mä taas sanon, että en enää jaksa tehdä. En enää jaksa yrittää. En usko itseeni ja en enää kykene ottamaan vastaan pettymyksiä. Mä sanon, että todennäköisyydet mun nousulle edes siihen pinnan tuntumaan ovat niin pienet, että mun on turhaa enää mitään tehdä. Mä sanon ja tiedän, että olen niin heikko ihminen, että en pysty täältä omin neuvoin enää ylös nousemaan. Mä myös tunnen itseni ja en pysty elämään elämää, josta olen puolet heittänyt omaa paskuuttani menemään.

Nämä ovat kaksi vastakkaista näkökulmaa. Nouskaa te paremmat ja vahvemmat ihmiset sieltä vaikeuksistanne aina ylös. Mä jään tänne alas makaamaa.

[ap]