Elämättömän elämän häpeä

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Tässä on mielestäni monta hyvää ajatusta. Pidän!
Olen myös kuullut ihan hyviä kokemuksia näistä deittisivustojutuista. Ovat käyneet useilla treffeillä, kunnes löytynyt itselle se toinen puolisko. Eikä sitä treffeillä käymistä pidä tehdä liian vakavalla ajatuksella, mene ja tutustu ihmisiin rennosti ja uteliaalla mielellä.
Rehellisyys on tärkeä ominaisuus, miksi keksiä itsestään jotain mitä ei ole. Älykkyys, huumorintaju ovat jo riittäviä hyviä asioita. Osaat myös kirjoittaa.
Mielestäni kertoo naisen typeryydestä, jos tärkeimpiä asioita on hänen elämässään raha ja tittelit. Sellainen nainen myäs katoaa elämästä, kun talous on tiukemmalla. Haluaisitko edes tutustua sellaiseen naiseen?
Itse kuuntelen mitä mies kertoo itsestään ja onko hänellä mielenkiintoisia juttuja, joista voi kehittyä lisää keskustelun aiheita.
Elämä olisi varmasti paljon helpompaa, jos sitä elää naiivin sinisilmäisesti uskoen aina hyvää ihmisissä.

Olisipa niin, että älykkyys (tämä nyt on tulkitsijasta kiinni toteutuuko tämä kohdallani) ja huumorintaju olisivat jotain, jotka yksinään riittäisivät. Riittäisivät vaikka ei olisi mitään muuta. Näinhän ei tietenkään ole. Varsinkaan kun kyse ei ole siitä, että pitäisi olla paljon rahaa tai komeita titteleitä vaan siitä, että pitäisi olla jotakin. Pitäisi olla suunta elämälle, näyttöä siitä, että nykyisestä epäonnistujan kolosta ollaan nousemassa ja pitäisi olla myös selitys miksi on lähes neljä vuosikymmentä ollut tekemättä mitään. Sitten on vielä kohdallani kaikki ne puuttuvat jutut ja osaamiset ihmissuhteiden puolella.

Hankala kaikkea tuota on alkaa keskinkertaisella älykkyydellä, muutamalla puujalkavitsillä ja äidinkielen osaamisella paikkaamaan.

[ap]
 
vierailija
Ap:n ja muidenkin pitkäaikaistyöttömien vika on siinä, että he miettivät liikaa ("en usko että voisin pärjätä", "en usko että voisin olla onnellinen", "olen kärsinyt liikaa",. "olen liian erilainen kuin muut") sen sijaan että tekisivät ja kokeilisivat asioita käytännössä.
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
Käyn nukkumaan, mutta heitän vaan ajatuksia, olet niistä samaa mieltä sitten tai et. :)

-voi kun voisin ottaa elämästäsi pois yhden asian: tuon häpeän ja itsevihan. Häpeä sitoo.

-jos olisit tässä, niin halaa rutistaisin sua lujaa, tarjoaisin glögiä (äläkä sano ettet tykkää siitä: sä joisit, tai itkisit ja joisit sitä :sneaky:) ja sanoisin että olet mahtava, ihana tyyppi. Ja arvokas. Niinku oletkin.

P.S. Rekkaudu ja tule tuonne Ketjuun....

Öitä. :)
 
vierailija
Ap:n ja muidenkin pitkäaikaistyöttömien vika on siinä, että he miettivät liikaa ("en usko että voisin pärjätä", "en usko että voisin olla onnellinen", "olen kärsinyt liikaa",. "olen liian erilainen kuin muut") sen sijaan että tekisivät ja kokeilisivat asioita käytännössä.
Kyllä ja ei.

Historiani ja nykyisyyteni vaikuttaa vahvasti siihen mitä teen, mitä uskallan tehdä ja millaisella itseluottamuksella asioita teen. On kuitenkin melko naiivia uskoa, että tilanteellani ei ole mitään vaikutusta siihen mitä voin tehdä tai mitä saavuttaa. Varmasti jos voisin loputtomasti yrittää niin lopulta todennäköisyyksienkin perusteella löytäisin työpaikan, parisuhteen ja muutkin jutut, jotka multa nyt puuttuvat. Mulla ei kuitenkaan ole loputtomasti yrityksiä ja nyt kun näillä taustoilla kokeilen ja yritän niin oikeastaan aina tuloksena on epäonnistuminen ja törmäys seinään, koska maailma on täynnä parempia ihmisiä.

[ap]
 
vierailija
Käyn nukkumaan, mutta heitän vaan ajatuksia, olet niistä samaa mieltä sitten tai et.

-voi kun voisin ottaa elämästäsi pois yhden asian: tuon häpeän ja itsevihan. Häpeä sitoo.

-jos olisit tässä, niin halaa rutistaisin sua lujaa, tarjoaisin glögiä (äläkä sano ettet tykkää siitä: sä joisit, tai itkisit ja joisit sitä ) ja sanoisin että olet mahtava, ihana tyyppi. Ja arvokas. Niinku oletkin.

P.S. Rekkaudu ja tule tuonne Ketjuun....

Öitä.
Häpeä on mielestäni luonnollista, jos aina kun on rehellinen niin saa näpeilleen ja tulee torjutuksi. Siksi helppo johtopäätös on, että se mitä olen on häpeällistä ja sen kertomista kannattaa vältellä. Toisaalta ne hetket ja tilaisuudet, kun olen voinut olla häpeilemättä ja rehellisesti oma itseni ovat olleet eräitä elämäni parhaita hetkiä ja haluaisin niitä lisää kokea.

Kyllä mä glögiä juon. 🙂Kunhan ei ole rusinoita ja manteleita.

[ap]
 
  • Rakkaus
Reactions: Echo
vierailija
Kyllä ja ei.

Historiani ja nykyisyyteni vaikuttaa vahvasti siihen mitä teen, mitä uskallan tehdä ja millaisella itseluottamuksella asioita teen. On kuitenkin melko naiivia uskoa, että tilanteellani ei ole mitään vaikutusta siihen mitä voin tehdä tai mitä saavuttaa. Varmasti jos voisin loputtomasti yrittää niin lopulta todennäköisyyksienkin perusteella löytäisin työpaikan, parisuhteen ja muutkin jutut, jotka multa nyt puuttuvat. Mulla ei kuitenkaan ole loputtomasti yrityksiä ja nyt kun näillä taustoilla kokeilen ja yritän niin oikeastaan aina tuloksena on epäonnistuminen ja törmäys seinään, koska maailma on täynnä parempia ihmisiä.

[ap]
Lukuisilla ammattikoulupohjaisilla aloilla on kova työvoimapula. Eli jos kykenee suorittamaan helpot ammattikouluopinnot niin myös työllistyy.
 
vierailija
Lukuisilla ammattikoulupohjaisilla aloilla on kova työvoimapula. Eli jos kykenee suorittamaan helpot ammattikouluopinnot niin myös työllistyy.
Niin, tässä palataan taas siihen ajatusmaliin mitä on tässä ketjussa paljonkin käsitelty, että onko työllistyminen itseisarvo ja pitääkö ihmisen tehdä työtä - mitä tahansa työtä - jotta olisi kelvollinen ihminen? Mä olen ollut jo niin pitkään työttömänä, että en koe enää sisäistä pakkoa hommata koulutusta ja yrittää päästä töihin, jos en kokisi, että se työ toisi mulle lisäarvoa elämään tai olisi sellainen ala, joka itseäni kiinnostaisi. Nyt työvoimapulaa on esimerkiksi siivoojista, hoitajista, putkimiehistä, eikä noista yksikään mua kiinnosta tai olisi omille ominaisuuksille sopiva ammatti.

Enkä puhuisi ammattikouluopinnoista helppoina. Ne vaativat tietynlaista luonnetta ja käytännön osaamista eikä sellaista todellakaan ihan jokaisella ihmisellä ole.

[ap]
 
vierailija
Niin, tässä palataan taas siihen ajatusmaliin mitä on tässä ketjussa paljonkin käsitelty, että onko työllistyminen itseisarvo ja pitääkö ihmisen tehdä työtä - mitä tahansa työtä - jotta olisi kelvollinen ihminen? Mä olen ollut jo niin pitkään työttömänä, että en koe enää sisäistä pakkoa hommata koulutusta ja yrittää päästä töihin, jos en kokisi, että se työ toisi mulle lisäarvoa elämään tai olisi sellainen ala, joka itseäni kiinnostaisi. Nyt työvoimapulaa on esimerkiksi siivoojista, hoitajista, putkimiehistä, eikä noista yksikään mua kiinnosta tai olisi omille ominaisuuksille sopiva ammatti.

Enkä puhuisi ammattikouluopinnoista helppoina. Ne vaativat tietynlaista luonnetta ja käytännön osaamista eikä sellaista todellakaan ihan jokaisella ihmisellä ole.

[ap]
Siis ensin hirveästi valittelet, että koet pohjatonta häpeää, kun ajattelet muiden pitävän sinua huonona ihmisenä. koska olet pitkäaikaistyötön. Ja nyt sitten sanotkin, että ei sillä oikeasti ole mielestäsi väliä ihmisen "kelvollisuudelle" että käykö töissä vai onko pitkäaikaisesti/pysyvästi työtön.

Kumpaa mieltä näistä olet oikeasti?

Sitä paitsi noita aloja on sen verran paljon missä työntekijöistä on puutetta, esim. erilaista tekniikkaa, hoitoa, ruuanlaittoa, opettamista, kasvattamista, siivoamista, että luulisi sieltä jonkin sellaisen työn löytyvän josta kykenisi selviytymään ja joka ei varsinaista tuskaa tuottaisi.

Pitäisi vaan kyetä näkemään omien ennakkoluulojen ja työttömyyteen tottumisen yli, kun kerran varsinaista aineellista pakkoa ei työllistymiseen Suomen järjestelmässä ole.
 
vierailija
Siis ensin hirveästi valittelet, että koet pohjatonta häpeää, kun ajattelet muiden pitävän sinua huonona ihmisenä. koska olet pitkäaikaistyötön. Ja nyt sitten sanotkin, että ei sillä oikeasti ole mielestäsi väliä ihmisen "kelvollisuudelle" että käykö töissä vai onko pitkäaikaisesti/pysyvästi työtön.

Kumpaa mieltä näistä olet oikeasti?

Sitä paitsi noita aloja on sen verran paljon missä työntekijöistä on puutetta, esim. erilaista tekniikkaa, hoitoa, ruuanlaittoa, opettamista, kasvattamista, siivoamista, että luulisi sieltä jonkin sellaisen työn löytyvän josta kykenisi selviytymään ja joka ei varsinaista tuskaa tuottaisi.

Pitäisi vaan kyetä näkemään omien ennakkoluulojen ja työttömyyteen tottumisen yli, kun kerran varsinaista aineellista pakkoa ei työllistymiseen Suomen järjestelmässä ole.
Olet oikeassa, että ehkä puhuin itseni hieman pussiin. Olen kirjoittanut tähän ketjuun niin monta viestiä. että vaikka olen yrittänyt säilyttää viesteissäni yhtenäisen langan niin välillä saatan kirjoittaa hieman ristiin ja tietenkin tunnetila sekä elämäntilanne vaikuttaa siihen mitä mieltä milloinkin olen.

Ehdottomasti koen häpeää ja syyllisyyttä siitä, että olen epäonnistunut elämässä ja mokannut ne mahdollisuudet, jotka minulle on annettu. Koen häpeää ja alemmuudentuntoa pitkäaikaistyöttömyydestä ja siitä etten ole tehnyt tarpeeksi päästäkseni pois olemasta yhteiskunnan loinen. Toisaalta - enkä koe, että tämä olisi välttämättä ristiriidassa ensimmäisen kohdan kanssa - vuosi vuodelta olen sen verran kyynistynyt ja vaipunut syvemmälle moniongelmaisuuteni suohon, että en koe pelkästään jonkun työn tekemisen olevan asia, joka vapauttaisi minut häpeästä tai tekisi minusta paljonkaan onnellisemman.

Esimerkiksi tuo käyttämäsi ilmaisu "selviytymisestä ja vähäisestä tuskasta" työnteon suhteen ei kuulosta sellaiselta, joka toisi iloa tai sisältöä elämääni. Se kuulostaa lähinnä moraalikoodistolta, jonka mukaan ihminen ansaitsee elää vain, jos kykenee elämänsä työn kautta kustantamaan.

[ap]
 
Siis sun mielestä sulla pitäisi olla duuni ja suhde tai edes olla ollut sellaiset jotta et olisi ollut elämättä mutta samaan aikaan muut eivät saisi olla sitä mieltä että jokaiikan pitäisi tehdä työtä elääkseen?


Jotenkin tuntuu, että keskityt liikaa ko. asioihin.

Rekisteröidy oikeasti ja tuu tonne ketjuun, niinko Echokin ehdotti, pulisemaan jostain ihan muusta.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Siis sun mielestä sulla pitäisi olla duuni ja suhde tai edes olla ollut sellaiset jotta et olisi ollut elämättä mutta samaan aikaan muut eivät saisi olla sitä mieltä että jokaiikan pitäisi tehdä työtä elääkseen?


Jotenkin tuntuu, että keskityt liikaa ko. asioihin.

Rekisteröidy oikeasti ja tuu tonne ketjuun, niinko Echokin ehdotti, pulisemaan jostain ihan muusta.
Jokainen saa olla ihan mitä mieltä tahansa. En minä sitä ole rajoittamassa. Tässäkin ketjussa joku on ollut ajatusteni kanssa samaa mieltä (harvemmin), osa on ollut eri mieltä ja joku on minut haukkunut alimpaan helvettiin. Kaikki se on sallittua. Sitä kutsutaan keskusteluksi ja se kai on keskustelupalstan tarkoitus?

Eikä mulla pitäisi mitään olla. Maailmassa ihmiset yleensä saavat sen mitä ansaitsevat ja usein myös ne, jotka jaksavat tehdä töitä onnen ja menestymisen eteen myös sitä saavat. Eivät aina, mutta usein. Ei mulla ole mitään oikeutta vaatia itselleni mitään. Toki olisi kiva, jos olisi kaikenlaista, mutta kun en tarpeeksi minkään eteen tehnyt töitä tai kärsinyt niin en mä voi olettaa, että mulla jotain olisi.

Voi myös tuntua, että keskityn liikaa näihin juttuihin, mutta se on varmaan harhautuma, koska narsistisesti tein ketjun itsestäni ja ketjun sille, että pääsen surkuttelemaan omaa surkeaa elämääni. En mä nyt jokaista päivää näihin käytä ja ne muutamat minuutit, jotka tällä palstalla kuukaudessa vierailen ovat kuitenkin hyvin pieni osa mun arjestani ja elämästäni. Kyllä mä välillä esim. urheilen, katselen ikkunasta naapureita ja joskus tapaan ihmisiäkin.

Rekisteröidy oikeasti ja tuu tonne ketjuun
En mä taida. Tämä yksi riittää mulle, mutta kiitos kutsusta.

[ap]
 
vierailija
Ap:n ja muidenkin pitkäaikaistyöttömien vika on siinä, että he miettivät liikaa ("en usko että voisin pärjätä", "en usko että voisin olla onnellinen", "olen kärsinyt liikaa",. "olen liian erilainen kuin muut") sen sijaan että tekisivät ja kokeilisivat asioita käytännössä.

On ehkä liikaa aikaa pohtia kaikki asiat puhki ja rikki. Ehtii tutkiskella ja kuunnella lyökö sydän vai eikö mahdollisesti lyökään, vatvoa kaikenmaailman asioita sen sijaan kun vaan eläisi sitä yhtä päivää.
Murehtii menneitä ja tulevia.

Jos on esim. perhettä, sitä menee siinä perhearjessa kuin juna, siivoaa, pyykkää, ruokkii, käy töissä ja kaupassa. Eikä ehdi pysähtymään kuin vasta illalla, kun pitää jo mennä maaten että jaksaa taas seuraavan päivän.
Ei ehdi pohtia liikoja asioita, joka voisi olla hyväkin juttu.

ja sitä pystyy sinkkunakin elämänsä täyttämään erilaisilla asioilla. ilmaisellakin tekemisillä. Pitää kalenteroida elämäänsä elämää.
Korona on toki kaikkia jarruttava juttu, mutta voi sitä jotain keksiä.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Normaali vuorokausiympyrä sisältää palttiarallaa unen, työn/opiskelun ja vapaa-ajan.

Mun näkemys on, että jos tuo vapaa-aika alkaa täyttää liikaa ympyrää niin ihminen alkaa kokea näköalattomuutta ja alkaa tuntea itsensä tarpeettomaksi.

Työ/opiskelu ihan fyysisesti tekee hyvää, tai esim. joku päivittäinen ryhmässä toimiminen.

Jos työ/opiskelu/muu vastaava ei tule kyseeseen niin oletko harkinnut että ottaisit osaa hyväntekeväisyystoimintaan tms?
 
vierailija
On ehkä liikaa aikaa pohtia kaikki asiat puhki ja rikki. Ehtii tutkiskella ja kuunnella lyökö sydän vai eikö mahdollisesti lyökään, vatvoa kaikenmaailman asioita sen sijaan kun vaan eläisi sitä yhtä päivää.
Murehtii menneitä ja tulevia.

Jos on esim. perhettä, sitä menee siinä perhearjessa kuin juna, siivoaa, pyykkää, ruokkii, käy töissä ja kaupassa. Eikä ehdi pysähtymään kuin vasta illalla, kun pitää jo mennä maaten että jaksaa taas seuraavan päivän.
Ei ehdi pohtia liikoja asioita, joka voisi olla hyväkin juttu.

ja sitä pystyy sinkkunakin elämänsä täyttämään erilaisilla asioilla. ilmaisellakin tekemisillä. Pitää kalenteroida elämäänsä elämää.
Korona on toki kaikkia jarruttava juttu, mutta voi sitä jotain keksiä.
Olet oikeassa, että työssäkäynti ja perhe veisivät aikaa ajattelulta, kehäajattelulta ja ylianalysoinnilta. Kumpaakaan noista mulla ei ole, joten mun pitäisi jotenkin täyttää se, sanotaan vaikka 12 h, joka normaalilla ihmisellä menee noihin, niin kaikenlaisella muulla. Melko vaikeaa. Kyllä mä nytkin harrastan, luen, yritän tehdä erilaisia projekteja, käyn kävelemässä ja autan vanhempia, kavereita ja tuttuja, mutta ei noihin nyt mene kuin korkeintaan pari tuntia päivässä. Siksi usein nukunkin melko paljon. Se estää tylsyyden.

Joskus ajattelin, että lataanpa Tinderin ja siellä keskustellessa sitten menee aika kuin siivillä. No, ei mennyt, kun ei ollut keskustelukumppaneita kuin ehkä yksi kahdessa kuukaudessa.

[ap]
 
vierailija
Normaali vuorokausiympyrä sisältää palttiarallaa unen, työn/opiskelun ja vapaa-ajan.

Mun näkemys on, että jos tuo vapaa-aika alkaa täyttää liikaa ympyrää niin ihminen alkaa kokea näköalattomuutta ja alkaa tuntea itsensä tarpeettomaksi.

Työ/opiskelu ihan fyysisesti tekee hyvää, tai esim. joku päivittäinen ryhmässä toimiminen.

Jos työ/opiskelu/muu vastaava ei tule kyseeseen niin oletko harkinnut että ottaisit osaa hyväntekeväisyystoimintaan tms?
Mun vuorokausiympyrässä on uni, ruokailut, istuminen ja vetelehtiminen.

Olen mä hyväntekeväisyysjuttujakin katsellut. Melko vähän niitä on mun tapaisille tarjolla. Ehkä joku junnujoukkueen valmentaminen voisi olla sopivaa, mutta niissäkin nykyään vaaditaan kaiken maailman tutkintoja ja todistuksia. Enkä mä toisaalta halua elämääni yhtään lisäkontaktia joille pitää valehdella. Oiskohan jotain etänä tapahtuvaa hyväntekeväisyyttä?

[ap]
 
vierailija

Löytyy linkkejä.

En ole itse vapaaehtoistyössä , mutta myöhemmin aion itselleni löytää jotain sopivaa.
Olen nyt hoitotyössä, joten ehkä vasta eläkkeellä ollessa toteutuu.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Esimerkiksi tuo käyttämäsi ilmaisu "selviytymisestä ja vähäisestä tuskasta" työnteon suhteen ei kuulosta sellaiselta, joka toisi iloa tai sisältöä elämääni. Se kuulostaa lähinnä moraalikoodistolta, jonka mukaan ihminen ansaitsee elää vain, jos kykenee elämänsä työn kautta kustantamaan.
Ymmärrätkö sellaisen perusasian, että jotta voisi saada aikaan jotain itseä miellyttävää, niin on oltava valmis sietämään myös epämukavuutta?

Ei ole sellaista työtä joka ei välillä olisi kärsimystä.
Ei ole sellaista parisuhdetta joka ei välillä olisi kärsimystä.
Ei ole sellaisia lapsia jotka eivät vanhemmilleen tuottaisi välillä kärsimystä.

Ei myöskään ole sellaista syrjäytyneen elämää joka ei suurelta osin olisi kärsimystä siitä huolimatta, että syrjäytyneen elämässä ilon aiheet ovat keskimäärin paljon harvemmassa kuin sellaisen jolla on työ, puoliso ja/tai lapsia.
 
  • Tykkää
Reactions: -roosaruusa-
vierailija
Ymmärrätkö sellaisen perusasian, että jotta voisi saada aikaan jotain itseä miellyttävää, niin on oltava valmis sietämään myös epämukavuutta?

Ei ole sellaista työtä joka ei välillä olisi kärsimystä.
Ei ole sellaista parisuhdetta joka ei välillä olisi kärsimystä.
Ei ole sellaisia lapsia jotka eivät vanhemmilleen tuottaisi välillä kärsimystä.

Ei myöskään ole sellaista syrjäytyneen elämää joka ei suurelta osin olisi kärsimystä siitä huolimatta, että syrjäytyneen elämässä ilon aiheet ovat keskimäärin paljon harvemmassa kuin sellaisen jolla on työ, puoliso ja/tai lapsia.
Ymmärrän monenlaista. Luuloista huolimatta en ihan täysi imbesilli ole.

Mielestäni näissä kaikissa pitäisi katsoa hyöty-haittaindeksiä. Työ voi olla kärsimystä, mutta sitä lievittää palkka. Parisuhde voi olla kärsimystä, mutta sellaisesta parisuhteesta pääsee pois ja jos kärsimys on pieni niin sitä kompensoivat ne parisuhteen hyötyaspektit. Lapset ovat monesti harmaita hiuksia tuottavia ilkimyksiä - tiedän tämän, koska olen ollut lapsi itsekin - siltikin harva vanhempi katuu lapsiaan ja sen sijaan pitää heitä elämänsä tärkeimpänä saavutuksena.

Jokainen sitten tekee oman valintansa paljonko on valmis kärsimään saavuttaakseen tietyt asiat elämässä. Joku voi sietää ikävää työtä vuosikausia vaikka palkka on huono. Joku toinen taas ei. Ihminen on loppupeleissä itsekäs olento ja me usein päätämme tehdä asioita hyvin itsekkäistä näkökulmista. Emme tee sitä. mikä on moraalisesti oikein vaan sen, mikä hyödyttää meitä henkilökohtaisesti. En minäkään vaadi esimerkiksi jatkuvasti mukavaa ja hyvin palkattua työtä tai kukkaiskedolla loikkimista muistuttavaa parisuhdetta. Ei se olisi realistista. Mutta en myöskään koe, että mihin tahansa pitäisi ihmisen suostua. Ikäviin töihin, ikäviin ihmisiin tai mihinkään semmoiseen, mikä pidemmän päälle tekee elämästäsi huonompaa.

Viimeinen kappaleesi nyt on tämän ketjun aihepiiriin melko irrelevantti. Ei minulla tule koskaan olemaan tilannetta, jossa olisi työ, puoliso ja lapsia. Siksi sitä on turhaa jonkinlaisena porkkanana roikottaa.

[ap]
 
vierailija
Ymmärrän monenlaista. Luuloista huolimatta en ihan täysi imbesilli ole.

Mielestäni näissä kaikissa pitäisi katsoa hyöty-haittaindeksiä. Työ voi olla kärsimystä, mutta sitä lievittää palkka. Parisuhde voi olla kärsimystä, mutta sellaisesta parisuhteesta pääsee pois ja jos kärsimys on pieni niin sitä kompensoivat ne parisuhteen hyötyaspektit. Lapset ovat monesti harmaita hiuksia tuottavia ilkimyksiä - tiedän tämän, koska olen ollut lapsi itsekin - siltikin harva vanhempi katuu lapsiaan ja sen sijaan pitää heitä elämänsä tärkeimpänä saavutuksena.

Jokainen sitten tekee oman valintansa paljonko on valmis kärsimään saavuttaakseen tietyt asiat elämässä. Joku voi sietää ikävää työtä vuosikausia vaikka palkka on huono. Joku toinen taas ei. Ihminen on loppupeleissä itsekäs olento ja me usein päätämme tehdä asioita hyvin itsekkäistä näkökulmista. Emme tee sitä. mikä on moraalisesti oikein vaan sen, mikä hyödyttää meitä henkilökohtaisesti. En minäkään vaadi esimerkiksi jatkuvasti mukavaa ja hyvin palkattua työtä tai kukkaiskedolla loikkimista muistuttavaa parisuhdetta. Ei se olisi realistista. Mutta en myöskään koe, että mihin tahansa pitäisi ihmisen suostua. Ikäviin töihin, ikäviin ihmisiin tai mihinkään semmoiseen, mikä pidemmän päälle tekee elämästäsi huonompaa.

Viimeinen kappaleesi nyt on tämän ketjun aihepiiriin melko irrelevantti. Ei minulla tule koskaan olemaan tilannetta, jossa olisi työ, puoliso ja lapsia. Siksi sitä on turhaa jonkinlaisena porkkanana roikottaa.

[ap]
Ymmärtäminen on eri asia kuin sisäistäminen. Kirjoituksistasi päätellen en usko sinun sisäistäneen työnteon luonnetta ja sitä mitä se tarjoaa ihmisille. Varsinkin koskien sitä puolta mitä mm. konkreettinen asioiden tekeminen, osallisuuden tunne ja erilaiset työstä saadut kokemukset tarjoavat ihmiselle.

Sinulla voisi aivan hyvin olla työ, puoliso ja lapsia jos päämäärätietoisesti toteuttaisit suunnitelman niiden hankkimiseksi. Mutta ilmeisimmin et tällaista pohjimmiltasi halua, vaan mielesi täyttää negatiivisuus ja epäily.
 
vierailija
Ymmärtäminen on eri asia kuin sisäistäminen. Kirjoituksistasi päätellen en usko sinun sisäistäneen työnteon luonnetta ja sitä mitä se tarjoaa ihmisille. Varsinkin koskien sitä puolta mitä mm. konkreettinen asioiden tekeminen, osallisuuden tunne ja erilaiset työstä saadut kokemukset tarjoavat ihmiselle.

Sinulla voisi aivan hyvin olla työ, puoliso ja lapsia jos päämäärätietoisesti toteuttaisit suunnitelman niiden hankkimiseksi. Mutta ilmeisimmin et tällaista pohjimmiltasi halua, vaan mielesi täyttää negatiivisuus ja epäily.
Niin, nyt palataan siihen mitä tässä ketjussa varsinkin alkupuolella harrastettiin ahkeraan eli puhutaan kuin lapselle, joka ei vain voi ymmärtää ja siksi mulle pitää asioita kertoa kuin kokemattomalle lapselle. Eikä siinä mitään. Olen kohdannut tuollaista vähättelyä sen verran paljon, että ei se enää edes jaksa naurattaa.

Jokainen köyhä voisi olla rikas. Jokainen yksinäinen voisi olla perheellinen ja kaveripiirin kunkku. Jokainen ujo voisi olla sosiaalinen taitaja. Mutta kun eivät vain halua. Ovat niin negatiivisia ja huonoja ihmisiä. että eivät vain halua. Ihme homma. Pitäisi varmaan aloittaa joku kampanja tämän suhteen, koska se noin helppoa on.

Omalla kohdallani en ole kiistänyt sitä, että itse olen tilanteeni suurimmalta osin valinnut. Itse olen päättänyt luovuttaa ja epäonnistua. Ei tässä ole mitään epäselvää. Se mikä on epäselvää ja ehkä epärealistista on, että mitä voi saavuttaa, kun on heittänyt elämästään 20 vuotta hukkaan. Miten paljon se vaikuttaa ihmiseen ja miten ihminen voi kaiken menneen siirtää syrjään ja pyrkiä kaikin voimin kohti parempaa? Ja lopulta, jos asiat eivät ala noiden tavoitteiden suhteen nopeasti niin lopulta on vain myöhäistä saavuttaa esimerkiksi perhe. Ei vielä ehkä ole liian myöhäistä, mutta jossain vaiheessa on.

[ap]
 
vierailija
Niin, nyt palataan siihen mitä tässä ketjussa varsinkin alkupuolella harrastettiin ahkeraan eli puhutaan kuin lapselle, joka ei vain voi ymmärtää ja siksi mulle pitää asioita kertoa kuin kokemattomalle lapselle. Eikä siinä mitään. Olen kohdannut tuollaista vähättelyä sen verran paljon, että ei se enää edes jaksa naurattaa.

Jokainen köyhä voisi olla rikas. Jokainen yksinäinen voisi olla perheellinen ja kaveripiirin kunkku. Jokainen ujo voisi olla sosiaalinen taitaja. Mutta kun eivät vain halua. Ovat niin negatiivisia ja huonoja ihmisiä. että eivät vain halua. Ihme homma. Pitäisi varmaan aloittaa joku kampanja tämän suhteen, koska se noin helppoa on.

Omalla kohdallani en ole kiistänyt sitä, että itse olen tilanteeni suurimmalta osin valinnut. Itse olen päättänyt luovuttaa ja epäonnistua. Ei tässä ole mitään epäselvää. Se mikä on epäselvää ja ehkä epärealistista on, että mitä voi saavuttaa, kun on heittänyt elämästään 20 vuotta hukkaan. Miten paljon se vaikuttaa ihmiseen ja miten ihminen voi kaiken menneen siirtää syrjään ja pyrkiä kaikin voimin kohti parempaa? Ja lopulta, jos asiat eivät ala noiden tavoitteiden suhteen nopeasti niin lopulta on vain myöhäistä saavuttaa esimerkiksi perhe. Ei vielä ehkä ole liian myöhäistä, mutta jossain vaiheessa on.

[ap]
Nyt puhutaan pohjimmiltaan aika yksinkertaisista asioista. Ei mistään rikkaudesta.

Voit saavuttaa ne jos haluat muuttua eli alat tehdä asioita mihin et ole tottunut.

Mutta ehkä sittenkin mieluummin elät menneisyytesi vankina etkä tee muutoksia?
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Nyt puhutaan pohjimmiltaan aika yksinkertaisista asioista. Ei mistään rikkaudesta.

Voit saavuttaa ne jos haluat muuttua eli alat tehdä asioita mihin et ole tottunut.

Mutta ehkä sittenkin mieluummin elät menneisyytesi vankina etkä tee muutoksia?
Muutokseen liittyy aina riski. Ja tehdäkseen muutoksen pitää voittaa pelkonsa. Monille yksinkertaista, toisille ei lainkaan. Ja kyllä, luultavasti elän aina menneisyyteni vankina. Eikä se välttämättä ole mikään tietoinen päätös. Se on vain se mihin parhaimmillani pystyn.

Arvostan kuitenkin sitä, että joillekin ihmisille kaikki on helppoa ja yksinkertaista. Ja että tulevat tämän kaikille faktana julistamaan. Onkin valitettavaa, että me kaikki emme voi olla tällaisia superihmisiä. Siksi suosittelen, että nämä yksinkertaiset faktat ja ohjeet käydään kertomassa kaikille niille joilla on ongelmia elämässään ja vaikeuksia korjata rikkinäisyyttään. Asia kun on yksinkertainen: muutu ja ala tekemään. Näin saavutat kaiken.

[ap]
 

Yhteistyössä