Munasarjojen poisto voi lisätä dementian riskiä
[Inkeri Koskela 10.4.2006, 09:13]
mediuutiset.fi
Munasarjojen poisto näyttää lisäävän naisten riskiä sairastua dementiaan.
Yhdysvaltalainen Mayo Clinic seurasi dementian ilmentymistä vuosien 1950 ja 1987 välillä yhteensä noin 2 500 naisella, joilta oli poistettu joko molemmat tai vain toinen munasarjoista. Tuloksia vertailtiin naisiin, joille ei ollut tehty poistoleikkausta.
Leikkauksen kokeneilla ilmeni dementiaan tai kognitiivisiin heikkouksiin viittaavia oireita noin 40 prosenttia enemmän kuin verrokkiryhmässä.
Eniten riski kasvoi naisilla, joilta oli poistettu toinen munasarja alle 38-vuotiaana. Heidän riskinsä näytti olevan jopa 260 prosenttia suurempi kuin muiden. Heiltä oli tutkimuksessa noin 1 300.
Riski kasvoi noin 70 prosentilla niillä naisilla, joilta oli poistettu molemmat munasarjat. Heitä oli tutkimuksessa noin 1 200.
Aihetta käsiteltiin Amerikan neurologien yhdistyksen kokouksessa viime viikolla.
Estrogeeniä epäillään
Tutkijat epäilevät, että riskin kasvu liittyy naishormoni estrogeeniin, jonka uskotaan hidastavan ikääntymisen vaikutuksia.
- Kyse voi olla myös siitä, että leikkauksen kokeneet ovat geneettisesti alttiimpia myös muiden estrogeeniin liittyvien ongelmien suhteen, tutkimuksen johtaja, Maya Clinickin neurologian ja epidemologian professorin Walter Rocca totesi Forbesin mukaan.
Roccan mukaan naiset, joilta oli poistettu molemmat munasarjat, saivat estrogeenihoitoa, mutta eivät välttämättä tarpeeksi pitkään, varsinkaan jos poistoleikkaus oli tehty jo nuorella iällä, BBC uutisoi.