Elämä 1-vuotiaan kanssa uuvuttavaa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Oon 1-vuotiaan lapsen äiti ja ihan uupumisen rajamailla. Päivän ainoat hetket jolloin pystyy ajattelemaan ja tekemään jotain vähänkään keskittymiskykyä vaativaa on hetket, kun lapsi nukkuu. Yleensä pyrin nukkumaan päiväunet samaan aikaan kun lapsikin, ja silloin ei tietenkään mitään saa aikaiseksi. Illalla lapsen mentyä nukkumaan nautin omasta ajasta, mutta tuntuu että silloin tunnit juoksevat hirveän nopeasti ja yhtäkkiä on kello 2 yöllä, ja en ehdi nukkua tarpeeksi kun lapsi taas herää klo 8-9 aamulla. Lapsi vaatisi hirveästi huomiota, välillä malttaa keskittyä johonkin leikkiin mutta jos yritän jotain lukea, tehdä tietokoneella tai kännykällä niin lapsi haluaa ne itselleen. Ja ymmärtäähän sen, kaikki mitä vanhempi tekee on kiinnostavaa. Ja silti se on tosi rasittavaa.

Iso ongelma meillä on se kun lapsi ei suostu syömään kunnolla, ei niin millään. On painokäyrällä jossain reippaasti miinuksella. Kaikki keinot on kokeiltu, ja oon lopen kyllästynyt kaikkiin neuvoihin ja vinkkeihin mitä jokainen tunkee joka tuutista. Kokeiltu on ihan kaikkea, lapsi vaan vihaa syömistä, tai ainakin kunnon ruokaa. Hedelmäsmoothieita söisi suoraan pussista varmaan joka aterialla jos saisi (ei saa kuin kerran päivässä).

Ja joka luojan kerta kun joku ottaa lapsen syliin ja sanoo "ootpas kevyt!", tekisi mieli huutaa. Niin on kevyt, kun ei syö. Alkoi jo pienenä vauvana rintalakkoilemaan, ja siitä paino sitten notkahti eikä sen jälkeen ole kunnolla enää noussut. Tai nousee, mutta hitaasti. Pituutta kuitenkin tulee ja siksi neuvolassa ei ole oltu huolissaan. Öljylisät sun muut on laitettu ja annettu sormiruokaa, mutta itse syöminen (sormiruokaillen) on edelleen lähinnä sotkemista, suuhun tai varsinkaan vatsaan ei mene juuri mitään. Ja lusikasta syömistä on vastustellut säännöllisesti viimeiset puoli vuotta, mutta se on ainut tapa jolla lapsi edes jotain syö (poislukien pussiruuat).

Alan olla ihan loppu. Päivät on pelkkää sotkujen siivoamista ja lapsen viihdyttämistä. Mitään järkevää ei yleensä jaksa. Mies on töissä ja hoidan käytännössä 90% ajasta yksin kaiken, yöllä myös minä olen se joka herää kun lapsi huutaa (vähintään 2 kertaa yössä edelleen). Unenpuute, oman ajan puute jne, kaikki ilo tästä toihusta on kadonnut jo aikaa sitten. Muisteöen kaiholla aikaa jolloin lapsi oli vielä pieni vauva, söi hyvin rintaa ja nukkui hyvin. Nykyään ei syö eikä nuku täysiä öitä, ja ylipäätään kaikesta saa taistella. Ei jaksaisi joka päivä miettiä, miten vähän lapsi tänään syö.

Oon tosi turhautunut ja tuntuu että oon maailman p*skin äiti, eikä koko äitiys napostele yhtään. Eli oonko ainut vai onko teitä muitakin? Joku vertaisryhmä olisi hyvä, mistähän sellaisen löytäisi?
 
vierailija
Oon 1-vuotiaan lapsen äiti ja ihan uupumisen rajamailla. Päivän ainoat hetket jolloin pystyy ajattelemaan ja tekemään jotain vähänkään keskittymiskykyä vaativaa on hetket, kun lapsi nukkuu. Yleensä pyrin nukkumaan päiväunet samaan aikaan kun lapsikin, ja silloin ei tietenkään mitään saa aikaiseksi. Illalla lapsen mentyä nukkumaan nautin omasta ajasta, mutta tuntuu että silloin tunnit juoksevat hirveän nopeasti ja yhtäkkiä on kello 2 yöllä, ja en ehdi nukkua tarpeeksi kun lapsi taas herää klo 8-9 aamulla. Lapsi vaatisi hirveästi huomiota, välillä malttaa keskittyä johonkin leikkiin mutta jos yritän jotain lukea, tehdä tietokoneella tai kännykällä niin lapsi haluaa ne itselleen. Ja ymmärtäähän sen, kaikki mitä vanhempi tekee on kiinnostavaa. Ja silti se on tosi rasittavaa.

Iso ongelma meillä on se kun lapsi ei suostu syömään kunnolla, ei niin millään. On painokäyrällä jossain reippaasti miinuksella. Kaikki keinot on kokeiltu, ja oon lopen kyllästynyt kaikkiin neuvoihin ja vinkkeihin mitä jokainen tunkee joka tuutista. Kokeiltu on ihan kaikkea, lapsi vaan vihaa syömistä, tai ainakin kunnon ruokaa. Hedelmäsmoothieita söisi suoraan pussista varmaan joka aterialla jos saisi (ei saa kuin kerran päivässä).

Ja joka luojan kerta kun joku ottaa lapsen syliin ja sanoo "ootpas kevyt!", tekisi mieli huutaa. Niin on kevyt, kun ei syö. Alkoi jo pienenä vauvana rintalakkoilemaan, ja siitä paino sitten notkahti eikä sen jälkeen ole kunnolla enää noussut. Tai nousee, mutta hitaasti. Pituutta kuitenkin tulee ja siksi neuvolassa ei ole oltu huolissaan. Öljylisät sun muut on laitettu ja annettu sormiruokaa, mutta itse syöminen (sormiruokaillen) on edelleen lähinnä sotkemista, suuhun tai varsinkaan vatsaan ei mene juuri mitään. Ja lusikasta syömistä on vastustellut säännöllisesti viimeiset puoli vuotta, mutta se on ainut tapa jolla lapsi edes jotain syö (poislukien pussiruuat).

Alan olla ihan loppu. Päivät on pelkkää sotkujen siivoamista ja lapsen viihdyttämistä. Mitään järkevää ei yleensä jaksa. Mies on töissä ja hoidan käytännössä 90% ajasta yksin kaiken, yöllä myös minä olen se joka herää kun lapsi huutaa (vähintään 2 kertaa yössä edelleen). Unenpuute, oman ajan puute jne, kaikki ilo tästä toihusta on kadonnut jo aikaa sitten. Muisteöen kaiholla aikaa jolloin lapsi oli vielä pieni vauva, söi hyvin rintaa ja nukkui hyvin. Nykyään ei syö eikä nuku täysiä öitä, ja ylipäätään kaikesta saa taistella. Ei jaksaisi joka päivä miettiä, miten vähän lapsi tänään syö.

Oon tosi turhautunut ja tuntuu että oon maailman p*skin äiti, eikä koko äitiys napostele yhtään. Eli oonko ainut vai onko teitä muitakin? Joku vertaisryhmä olisi hyvä, mistähän sellaisen löytäisi?
Täällä on aika paljon samoja fiiliksiä mutta kuviossa on vielä vauva kaiken lisänä. Meillä taaperoa viihdyttää piirretyt joita hän sitten katsoo aika kauankin sekä omat lelut. Ostettiin leikkikehä jonne hänet voi laittaa leikkimään itsekseen lelujen kanssa ja siellä hän sitten viihtyy ja on sen aikaa jos esim vaihdan vaipan vauvalle tai syön tai mitä vaan tuollaista ettei pääse satuttamaan itseään sillä aikaa tai tuhoamaan paikkoja. Itseäkin vaivaa unenpuute ja oman ajan puute mutta olen siihen tottunut ja otan sen asiaankuuluvana elementtinä koska sellaista se vaan on kun on pieniä lapsia ja nautin kuitenkin olla äiti, sillä elämä tuntuisi tosi tyhjältä ilman lapsia. Iltaisin tosiaan on niin väsynyt että ei jaksa sitten oikeen hommailla monestikkaan mitään ja yrittää vaan rentoutua katsoen telkkaria tai puhelinta kun vihdoin on sitä omaa aikaa jos ei sitä ole ollut päiväuniaikana.
Meillä sentään syödään ja smoothiet kelpaa myös mutta joskus nirsoillaan ja sitten jätetään syömättä. Painoa kuitenkin tulee vaikka miinus käyrällä aina menty mutta normaali kasvu neuvolan mukaan.
Meillä sentään mies auttaa päivisin välillä jonkun verran kun ei ole töissä mutta tokihan se on että melkein itsekin sen 90% hoidan kaiken meidän huushollissa.
Tsemppiä sinne vaan siis!
Oletko harkinnut päiväkotia ja työelämään siirtymistä tai opiskelemaan? Vai tykkäätkö olla kotiäiti?
 
vierailija
Olisiko sinulla joku ystävä tai sukulainen joka ottaisi välillä lasta hoitoon että saisit levättyä? ❤ Myös töihin meno ja lapsen laittaminen päiväkotiin voisi auttaa tuossa syömis ongelmassa, lapsi tapaisi muita lapsia ja voisi sieltä ottaa mallia syömiseen 😊 Käytkö missään kerhossa tai perhe kahvilassa? Saisit vertaistukea ja lapsi kavereita 👍
 
vierailija
Aivan käsittämätöntä, että joku ei pärjää 1 v kanssa. Miten aikoo selviytyä 2v uhmaikäisen tai vanhemman uhmaikäisen kanssa?
No onpas todella typerä ja asiaton kommentti. Ihan tahallasiko halusit aloittajan mieltä pahentaa? Mitä mahdoit tällä saavuttaa? Mielenkiintoinen valinta. Hienoa, jos sinulla on sellainen olo, että on uskomatonta, että 1-vuotiaan kanssa voi olla haasteita. Valitettavasti tilanne ei ole niin ruusuinen jokaiselle. Ihan jo voidaan lähteä siitä liikkeelle, että lapset ovat kaikki erilaisia. En voi käsittää, miten joku kykenee noin kommentoimaan, kun aloittajan tekstistä selvästi paistaa uupumus ja epätoivo.

No, aloittajalle sitten: Valitettavasti mulla ei ole antaa mitään vinkkiä eikä vertaistukea, mutta ehkä pieni lohtu edes siitä, että moni lapsi on pienikokoinen, eikä syömiset aina suju. Silti kasvu voi sujua ihan mallikkaasti, ja syömisinto käynnistyä vähän myöhemmin.

Onko jtn allergioita/vatsavaivoja selvitelty, mikäli vaikuttaisivat ruokahaluun? Jos neuvolassa on todettu, että tilanne on silti hallinnassa (ja kasvu tapahtuu muutoin normaalisti), niin koita hengitellä rauhassa. Ymmärrän, että huoli on kova.

Mun mielestä tuo syömisen mallin seuraaminen päikyssä voisi olla hyvä idea. Ihan näin varhaiskasvattajana. Lapset oppii varhaiskasvatuksessa tosi paljon toisiltaan. Onhan lapsi vielä todella pieni, ja varmasti mukava olisi pystyä oleen kotona hänen kanssaan. Mutta josko vaikka osaksi viikkoa? Samalla tosiaan saisit itse levähtää - se on äärimmäisen tärkeää. Tilanteesi kuulostaa hurjan raskaalta. Ja aina vain raskaammaksi se muuttuu, jos omaa väsymystä ei saa aisoihin; näkökulmat ja tapahtumat vääristyy, ja sietokyky alenee.

Toivon teille kaikkea hyvää, tsemppiä!
 
vierailija
Täällä tarvitaan selvästikin minua, kohtalo luultavasti johdatti minut tähän keskusteluun.

Olet uupunut, koska valvot yli 12:een yöllä. Se on aikuisellekin yleensä se kynnys. On tietenkin ymmärrettävää, että tahdot omaa aikaa. Pyydä joku sukulainen luoksesi hoitamaan lasta, laita korvatulpat ja unimaski ja nuku. Tuskin enää imetät, että sekään ei ongelmana.

Käy ihmisten ilmoilla vauvan kanssa, ulkoile vauvan kanssa.

Anna vaan niin monta sokeritonta pirtelöä kuin haluaa syödä. Sitten suolasia ruokia vaikka pilttejä. lämmittele, ei ole mitään väliä syökö jälkiruuan ensin, pääasia että ruuat sokerittomia. Huonosti syövän lapsen kanssa on tehtävä myönnytyksiä, ettei itse uuvu. Jos laskeskelet, että ei saa kaikkia vitamiineja, anna korvikemaitoa Nan pro:ta, niin takuulla saa vitamiininsa. Jos teet itse ruokaa niin jauhelihaa ja perunamuusia, lohipakastekuutioista tehtyä lohi-muusia esim., äläkä vaan jätä suolaa pois, jälkiruuaksi esim. maustamaton runsasrasvainen jugurtti sotkettuna sokerittomaan marjapilttiin.

Kaikki ne syö huonosti tietyssä iässä nykyään. Tällä palstalla tietenkään kellään ei ole huonosti syövää lasta, mutta se on vain suomalaisnaisen tapa auttaa.
 

Yhteistyössä