eläkeläiset on ihmeporukkaa

koko ajan hirveetä kitinää. kukaan ei aja missään heidän asioita. kukaan ei tee heidän eteen mitään. mutta oma syynsä se pitkälle on, kun he ei ole valmiit tekemään itse asialle mitään. kaikki pitäs pureksia valmiiksi. ja mihinkään ei uskota. kaikki on paskaa ja perseestä.
 
Ja kaiken kitinän lisäksi eläkeläiset elävät muiden piikkiin.
no ei tää kyllä nyt kuitenkaan paikkaansa pidä töitä ovat tehneet, ainakin suurin osa ja veronsa maksaneet. ja eläkkeestä maksavat veroja aika isoja summia. mutta se olojen ja tulojen kohelntuminen ei kitisemällä parane ja odottamalla, että kaikki tehdään valmiiksi kuin maulle illallinen. pitäs ihtesäkkin osallistua asioiden hoitoon.
 
vierailija

Työeläkkeitä EI makseta veroista ja aikanaan kun nykyinen työeläkejärjestelmä perustettiin palkasta maksettiin eläkemaksua 5% ja vielä 80-luvulla hiukan päälle 10%. Nyt palkasta maksetaan eläkemaksua 25% ja tämä raha menee nykyisille eläkeläisille.
 
vierailijaeläkeläinen
Mummeli on itse pian eläkkeellä, hän on vähintään 58v, ehkä enempikin

Itse tienaan eläkettä 3.000€/kk, ei sillä oikein pärjää kun vielä on asuntovelkaa ja puoliso on yksityisyrittäjä pienillä tuloilla

Kova verotus oli ikävä yllätys, eihän käteen jää kuin 2

Pitäisi ehdottomasti olla verovapaata, kun vanhempamme ja me ollaan tämä maa rakennettukin
 
Huono provo.
 
vierailija
Osittain totta. Kuitenkin näin työläisenä tuntuu, ettei kenenkään muiden asioita hoideta yhtä hyvin, kuin eläkeläisten. Itserakas sukupolvi, joka kuppaa lapsiltaan jostain hyvästä syystä.
 
vierailija
Mulle on ihan sama, paljon eläke tulee olemaan. Tärkeintähän on se, paljon ruisleipäpaketti maksaa.
Nykyiset eläkeläiset reissaa onnellisena pitkin Eurooppaa rantahotelleissa, ja kauhistelee kahvikupin hintaa. Mulle on selvää, että jos elän 72- vuotiaaksi, ei mun pää ole enää siinä kunnossa, että tajuaisin maailmasta sen kahvikupin olemassaolon.
 
Vähennä viinanjuontia ja tupakanpolttoa, syö lesitiiniä lisäravinteena. Saatat voida paremmin silloin?
 
vierailija
Mulle on ihan sama, paljon eläke tulee olemaan. Tärkeintähän on se, paljon ruisleipäpaketti maksaa.
Nykyiset eläkeläiset reissaa onnellisena pitkin Eurooppaa rantahotelleissa, ja kauhistelee kahvikupin hintaa. Mulle on selvää, että jos elän 72- vuotiaaksi, ei mun pää ole enää siinä kunnossa, että tajuaisin maailmasta sen kahvikupin olemassaolon.
Niin ja lisäksi on kesämökkit, ei pitäisi olla aihetta valittaa.
 
Mummeli on itse pian eläkkeellä, hän on vähintään 58v, ehkä enempikin

Itse tienaan eläkettä 3.000€/kk, ei sillä oikein pärjää kun vielä on asuntovelkaa ja puoliso on yksityisyrittäjä pienillä tuloilla

Kova verotus oli ikävä yllätys, eihän käteen jää kuin 2

Pitäisi ehdottomasti olla verovapaata, kun vanhempamme ja me ollaan tämä maa rakennettukin
tää on totta, mutta tämäkin asia ei korjaannu, jos siellä yksin kitisee. vaan pitää lähtee vaikuttamaan asioihin.
 
Yhteistyössä