ekaluokkalaisella pojalla haisee hiki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
onko normaalia että ekaluokkalaisella tässä kuussa kahdeksan täyttäneellä haisee hiki,joka ilta käydään pesulla,aamulla haisee hiki,on kooltaan isohko ei lihava mutta roteva
 
Tähän voit saada täältä monenmoista kommenttia (olen huomannut), mutta kerron nyt kuitenkin minkälaista infoa olen saanut lääkäriltä.

Tuon ikäisen lapsen hiki ei kuulu vielä haista. Jonkin verran tottakai, mutta ei vielä "kunnolla". Jos pituuskasvussa on tapahtunut yhtäkkinen pyrähdys, kasvoista löytyy finnejä tai mustapäitä, karvoitusta ilmestyy kainaloihin tai alapäähän on syytä tutkia asiaa tarkemmin.
Jo pelkästään hienhajun takia voi hyvin käydä kouluterveydenhoitajalla, joka voi ottaa esim.pituuskasvun erityisseurantaan ihan varmuuden vuoksi.

Ennenaikainen puberteetti on todellinen häiriö, ei mikään nykyajan hömpötys kuten jotkut luulevat. Se on hyvä tutkia ja poissulkea, koska joskus sen taustalla voi olla aivokasvain tai munuaiskasvain.
Lisäksi ennenaikaisepuberteetin oireet ovat usein lapselle henkisesti todella rasittavia ja usein myös kiusaamisen tai syrjimisen aiheita.

Eli neuvoisin, ei vara venettä kaada, voittehan käydä terveydenhoitajan juttusilla varmuuden vuoksi (toivottavasti hän tuntee kyseisen häiriön).

Omalla tytölläni oli tämä häiriö ja sitä hoidettiin kuusi vuotta hormoonipistoksin.
 
kiitos äide asiallisesta vastauksesta,ei ole mitään muuta mainituistasi asioista,vajaan kuukauden päästä on koululääkärin tarkastus,otamme siellä asian puheeksi
 
Faktaa: meillä on poika haissut hieltä 5 vuotiaasta, nyt ekaluokalla käyttää dödöä. Treveydenhoitaja/lääkäri on sanoneet, ettei tarvitse olla huolissaan jos ei muita murkkuiän merkkejä ole. Pojalla on välillä "murkkumaista" Kiukuttelua ja on fyysisesti aika kehittynyt ikäisekseen - mutta ei ole karvoitusta ja pituuskasvu normien rajoissa, joten en ole huolissani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äide;27939001:
Tähän voit saada täältä monenmoista kommenttia (olen huomannut), mutta kerron nyt kuitenkin minkälaista infoa olen saanut lääkäriltä.

Tuon ikäisen lapsen hiki ei kuulu vielä haista. Jonkin verran tottakai, mutta ei vielä "kunnolla". Jos pituuskasvussa on tapahtunut yhtäkkinen pyrähdys, kasvoista löytyy finnejä tai mustapäitä, karvoitusta ilmestyy kainaloihin tai alapäähän on syytä tutkia asiaa tarkemmin.
Jo pelkästään hienhajun takia voi hyvin käydä kouluterveydenhoitajalla, joka voi ottaa esim.pituuskasvun erityisseurantaan ihan varmuuden vuoksi.

Ennenaikainen puberteetti on todellinen häiriö, ei mikään nykyajan hömpötys kuten jotkut luulevat. Se on hyvä tutkia ja poissulkea, koska joskus sen taustalla voi olla aivokasvain tai munuaiskasvain.
Lisäksi ennenaikaisepuberteetin oireet ovat usein lapselle henkisesti todella rasittavia ja usein myös kiusaamisen tai syrjimisen aiheita.

Eli neuvoisin, ei vara venettä kaada, voittehan käydä terveydenhoitajan juttusilla varmuuden vuoksi (toivottavasti hän tuntee kyseisen häiriön).

Omalla tytölläni oli tämä häiriö ja sitä hoidettiin kuusi vuotta hormoonipistoksin.
Jep...jep... Kun hiki vähä haisee, niin ilman muuta pitää heti ottaa hormooni piikkejä. oi...voi...!
 
[QUOTE="ounou";27939065]Jep...jep... Kun hiki vähä haisee, niin ilman muuta pitää heti ottaa hormooni piikkejä. oi...voi...![/QUOTE]

No niin tulihan tälläinenkin kommentti. En oikeastaan viitsisi vaivautua vastaamaan, mutta vastaan koska harmittaa ne kaikki lapset jotka voivat joutua kärsimään tästä häiriöstä näiden asenteiden ja tietämättömyyden vuoksi.

Aivoissa on siis keskus joka säätelee murrosiän käynnistymistä. Tämän keskuksen ei kuulu "aktivoitua" ennen kuin on oikea aika murrosiän alkaa. Pahimmillaan tässä häiriössä murrosikä voi käynnistyä vaikka kahden kuukauden ikäselle vauvalle. Tämä aktivoituminen voidaan todentaa tarkoilla aivojenkuvantamis/aineenvaihdunnan kokeilla, ei siis millään rastiruutuun kyselyllä.

Murrosikä aloittaa monenmonta toimintoa ja kehitystä ihmiskropassa, niin fyysisiä kuin henkisiäkin. Niistä ehkä ensiksi huomataan juuri hienhaju, pituuskasvu yms, mutta ne eivät ole sinänsä ne suurimmat ongelmat. Mm.ihmisen luusto alkaa kehittyä murrosiässä huimaa vauhtia siksi puhutaan esim.luustoiästä. Näiden tapahtumien alkaminen liian varhain voi johtaa monenlaisiin fyysisiin ongelmiin.

Tytölläni todettiin ennenaikainen murrosikä kuusi vuotiaana. Ensimmäisinä oireina olivat pituuskasvun "räjähdys" ja rintojen kasvu. Hilkulla oli ettei 6 v:llä ehtinyt kuukautiset alkamaan. Tämä olisi myös tarkoittanut sitä, että pituuskasvu olisi loppunut ennen aikojaan ja tyttö olisi jäänyt todella lyhyeksi.

Ja kun vain muistelee omaa murrosikää ja sen tuomia tunnemyrskyjä ja hormoonihuuruja, en kyllä soisi moista vielä kovin nuorelle. Kun ei ole vielä älyllisesti kehittynyt yhtään sille tasolle, on todella vaikea käsitellä murrosiän tuomia tunne asioita. Myös eri tahtiin toisten kanssa fyysisesti kehittyminen on iso riski tulla kiusatuksi.

Kukaan lääkäri ei siis määrää hormooniinjektioita sen takia että hiki haisee! Hien haju on vain joillain merkki pahemmasta häiriöstä. Ja niiden injektioiden tarkoitus on jarruttaa murrosiän kehitystä jotta luusto yms. pysyy mukana (suunnilleen näin).
Taustalla usein todellakin löytyy vielä noita aivokasvaimia ja muuta joten kyse voi olla jopa hengenvaarallisista jutuista.
 

Yhteistyössä