Ekaa kertaa aikuisiällä tunsin nyt sisarkateutta :(

Itselläni on kolme lasta, josta ensimmäisen sain 24-vuotiaana eli 10 vuotta sitten. Pikkusiskoni sai esikoisensa vasta 2 viikkoa sitten, sisko on 33-vuotias.

Itselläni esikoinen oli tosi tissitakiainen. Ekat 6kk sain nukuttua 4-5 tuntia vuorokaudessa tunnin pätkissä, koska vauva söi öisin 2h välein aina tunnin kerrallaan. Päivät hän nukkui vain liikkuvissa rattaissa, joten vaunuttelin ympäri kylää 8-9 tuntia päivässä. Olin tosi uupunut, itkin paljon salaa, olin niin väsynyt etten jaksanut avata edes verhoja aamuisin. Myönnän usein salaa toivoneeni, ettei vauvani heräisi aamulla, että hän olisi kätkytkuollut :,( No, onneksi niin ei käynyt ja arkikin alkoi vähitellen helpottamaan vauvan kasvaessa yli puolivuotiaaksi.

Kuitenkaan apua äidiltäni en saanut. Tosin en kyllä osannut pyytääkään, koska heillä oli oma arkensa n 400km päässä omassa kodissaan.

Nyt pikkusiskoni siis asuu 800km päässä vanhemmistani ja äitini juuri soitti kertoakseen miten sisko on niin väsynyt, kun vauva syö 1,5 h kerrallaan. Äiti aikoo mennä siskon avuksi.

En pystynyt sanomaan tuohon mitään. Tunsin vain todellakin mustasukkaisuuden nousevan ja sellaisen sisarkateuden. Pikkusisko on aina ollut äidille se "paras" ja varmaan iäti se pienin meistä, joten heti äiti on ryntäämässä sinne avuksi. Minulle tai miehelleni apua ei ole herunut, eikä huolta jaksamisestani vauva-aikana eikä myöhemminkään.

 

No eihän sitä apua saa jos ei sitä pyydä.

 

Ehkäpä siskoltasi on jäänyt tuo marttyyrigeeni uupumaan, ja on ihan reilusti pyytänyt äidiltänne apua.

 

Ehkä siskosi tosiaan pyysi suoraan apua ja kertoi enemmän äidillenne ongelmistaan?

Lisäksi sanoisin, että ehkä äitinne elämäntilannekin on muuttunut? Nyt enemmän aikaa panostaa lapsenlapsiin?

 

[QUOTE="vieras";29195430]Ehkä siskosi tosiaan pyysi suoraan apua ja kertoi enemmän äidillenne ongelmistaan?

Lisäksi sanoisin, että ehkä äitinne elämäntilannekin on muuttunut? Nyt enemmän aikaa panostaa lapsenlapsiin?[/QUOTE]

Sisko ei ollut pyytänyt apua, oli vaan kertonut äidille miten raskasta on kun vauva syö niin pitkään kerrallaan. Äitini elämäntilanne on tosiaan muuttunut, hän on nyt eläkkeellä. Mutta siltikään ei minulle heru auttavaa kättä tai kiinnostusta lapsiani kohtaan.

 

Tuo on kurjaa kyllä! Olet varmaan ollut masentunut esikoisesi jälkeen - pelkkä väsymys ei aiheuta kätkytkuolematoiveita! Oma vauvani on ollut tosi huono nukkuja ja oli paha koliikki ensimmäiset 3kk, senkin jälkeen on jatkunut, vaikkakin vähentynyt. Vauva ei viihtynyt vaunuissa vaan pelkästään sylissä ja kantoliinassa. Olin toki väsynyt, mutta mulla meni toisin päin ja pelkäsin kätkytkuolemaa lähes hysteerisesti ensimmäiset 1,5kk. Neuvolassa puhuin väsymyksestä ja muista tunteista, niin sanoivat, että ei ole masennusta, jos nukkuminen auttaa - ja tunninkin torkut tosiaan toivat paremman olon heti. Todella kurjaa, ettei äitisi ole ollut apunasi esikoisesi kanssa, olisit varmasti tarvinnut tukea - ja äitisi ja muun lähipiirisi olisi pitänyt myös huomata masennuksesi. Sinun olisi pitänyt saada kesuksteluapua ja päästä puhumaan pahasta olostasi, myös kätkytkuolematoiveesta, joka on normaali monella lopenväsyneellä ja toivottomalla masentuneella äidillä. Toive ei johdu siitä, ettetkö rakastaisi lastasi tai toivoisit OIKEASTI hönen kuolemaa, vaan se on se masennus ja väsymys, jotka puhuvat. Ymmärrän kateuden tunteesi. Jospa menisit nyt juttelemaan sekä kaivelemaan jääneistä asioista että nykyisestä kateudestasi? Voisit myös kertoa äidillesi suoraan, mitä ajattelet. Hänellä ei varmaan ole aavistustakaan siitä, miten rankkaa sinulla on ollut. Voimia! <3

 

No entä jos sanoisit äidillesi miltä tuo tuntuu? Sisarellesi älä ainakaan sano mitään tai näytä että harmittaa, koska eihän se hänen vikansa ole jos äitinne häntä suosii. Mutta puhu äidille, kerro miten sinäkin olisit arvostanut/arvostaisit vieläkin sitä auttamista.

 

[QUOTE="hmmm";29195518]No entä jos sanoisit äidillesi miltä tuo tuntuu? Sisarellesi älä ainakaan sano mitään tai näytä että harmittaa, koska eihän se hänen vikansa ole jos äitinne häntä suosii. Mutta puhu äidille, kerro miten sinäkin olisit arvostanut/arvostaisit vieläkin sitä auttamista.[/QUOTE]

En puhu äidilleni tästä, koska hän ottaa sen itseensä ja marttyroi sitten vaan - näköjään se on periytyvä ominaisuus.... Mutta voisin sentäs kysyä siskoltani, mitä hänelle kuuluu ja jakaa hänen kanssaan asioita. Ehkäpä se auttaisi esikoisen kanssa painiskelevaa siskoani, kun hoksaa että äitimyytin myytti ja väsymyksen- ja muitakin tunteita saa olla.

 

[QUOTE="Aapeli";29195524]En puhu äidilleni tästä, koska hän ottaa sen itseensä ja marttyroi sitten vaan - näköjään se on periytyvä ominaisuus.... Mutta voisin sentäs kysyä siskoltani, mitä hänelle kuuluu ja jakaa hänen kanssaan asioita. Ehkäpä se auttaisi esikoisen kanssa painiskelevaa siskoani, kun hoksaa että äitimyytin myytti ja väsymyksen- ja muitakin tunteita saa olla.[/QUOTE]

Siis tämä oli aapeen, eikä Aapelin...prkl iPadin automaattinen korjaus...