eka synnytys vs. toka synnytys

[Kertokaa jotain lohduttavaa...]

Itselläni toinen synnytys lähestyy ja pelottaa kauheasti. Ekassa kun repesin aika pahasti (peräaukkoon asti mutta sulkilihas säästyi juuri ja juuri) ja seuraava kuukausi oli aika tuskallista, onneksi silloin pystyi lepäämään kun oli vain yksi vauva joka nukkui lähes kokoajan. Ulostaminen oli tosi vaikeaa, kumihanskojen avulla itkua vääntäen vessareissu saattoi kestää jopa lähemmäs tunnin. Vauvani oli 4010g ja päänympärys oli iso, 37cm. Pelkään nyt että tämä kakkonen on vielä isompi ja että miten selviän kahden pienen kanssa synnytyksen jälkeen, esikoinen on siis vasta 1v 5kk kun kakkosen pitäisi syntyä. Olen jo valmiiksi niin puhki jatkuvien yöheräämisten takia ja muutenkin, että masennun jo valmiiksi kun ajattelen synnytyksen jälkeistä aikaa. Miehelläni on sellainen työ että hänen isyyslomansa jäänee ihan pariin kolmeen päivään. Ehkä joiksikin öiksi ja illoiksi vanhempani voivat ottaa esikoisen. Miten pystyn hoitamaan etenkin esikoista jos en voi istua kuukauteen ja vessassa käynti kestää tunnin? Imettääkin pystyin ainoastaan sängyssä koska istua en voinut n. kuukauteen.
Haluaisin kokemuksia miten ekassa synnytyksessä revenneet ovat toipuneet tokasta synnytyksestä ja miten elämä kotona sujunut kahden pienen kanssa. Kiitos vastauksista!

 

[jellica]

Mulla eka synnytys oli ihan hirveä, en ehtinyt saada epiduraalia koska olin jo 8 cm auki sairaalaan päästyäni. Sain viime tipassa jonkun muun puudutuksen (en muista mikä) mutta se ei ehtinyt vaikuttaa tai sit ei vaan tehonnut. Mulle tuli 2. ja 3. asteen repeämiä, toipumiseen meni pari kuukautta, n. kuukausi ennen kuin pystyin istumaan.
Esikoinen syntyi rv 37+1 ennenaikaisen lapsivesien menon takia. Painoi 3,3kg, päänympärys 32 cm.

Kuopus syntyi rv 39+5, paino 3,9kg, päänympärys 36,5cm. Jonkin verran isompi siis. Itse synnytys oli vielä hirveämpi kuin esikoisen kohdalla, en taaskaan ehtinyt saada kivunlievitystä ja menetin tosi paljon verta. En kuitenkaan revennyt ollenkaan, no yks 1. asteen repeämä kai tuli mutta se oli niin pieni nirhauma ettei sitä edes tikattu. Synnytyksen jälkeen oli pitkän aikaa tosi inhottava paineentuntu tuolla alhaalla, mutta muuten toivuin aika nopeasti.
Hyvin on mennyt kahden pienen kanssa kotona, vaikka kovin isolta tuo esikoinen nyt vaikuttaa vaikka ennen kuopuksen syntymää tuntu vielä ihan vauvalta. Ikää meidän lapsosilla nyt siis 2v10kk ja 6,5kk. Täysimetyksellä oli tää pienempi puolivuotiaaksi. Isovanhemmilta en ole saanut hoitoapua, ihan yksin oon saanut pärjätä. Mies on kuitenkin siitä ihana, että hoitaa tiskaamisen ja pyykinpesun kokonaan ite. Meillä tosin oli hyvä kun esikoinen osasi syödä jo itse ja oppi täysin kuivaksi parin kuukauden sisällä kuopuksen syntymästä.

Tsemppiä sulle synnytykseen!

 

[4:n äiti, ei kirj]

Minulla toinen oli paljon helpompi ja nopeampi kuin ensimmäinen. Tosin kyllä kivuliaampi kun eteni niin julmettua vauhtia. En revennyt ja toivuin nopeasti. Kolmas ja neljäs onkin sitten taas oma tarinansa, ne eivät olleet helppoja eikä nopeita ja kivuliaitakin olivat... Neljäs leikattiin lopulta väärän tarjonnan takia.

 

[2xäiti]

Mulla kaks synnytystä takana, esikoinen syntyi vkolla 40+1, synnytyksen kesto 6h mut ponnistusvaihe sitten kesti yli tunnin, sain epiduraalin niin myöhään että ehti vasta ponnistusvaiheeseen ja laimensi suppareita liikaa. Esikoinen painoi 3760 ja päänympärys muistaakseni 36,5. Tikkejä tuli vajaa kymmenen ja en pystynyt istumaan kunnolla pariin viikkoon, vessanpöntöllekin istuminen sattui. Toinen synnytys taas käynnistettiin, vauva tuli vauhdilla. Epiduraalia en tällä kertaa edes harkinnut edellisen kokemuksen jälkeen, kohdunkaulan puudutukssen halusin ja se toimi suht ok supparivaiheessa. Synnytyksen kesto siis 1,5h ja ponnistusvaihe 12min, ponnistusvaihe sattui todella lujaa ja tulokas olikin tuhti poika: paino 4050 ja päänympärys 37cm. Mutta vaan yks tikki! Ja olin jo heti seuraavana päivänä niin hyvässä kunnossa että voi verrata esikoisen jälkeiseen palautumiseen vasta jossain 2-3vkon kohdalla. En uskonut ensin todeksikaan että aloin palautua niin nopsaa, varsinkin kun itse raskaus oli ollut paljon vaikeampi kuin eka, mutta kyllä niin todella kävi. Mulla siis meni näin, toivottavasti sullakin ap.

 

[utelias vili]

Haluamatta kuulostaa ihan kauhealta ämmältä, on pakko silti kysyä... Miksi noin pieni ikäero jos eka synnytys oli niin paha ja jälkimainingit samaten...?

 

[missus_^]

Haluamatta kuulostaa ihan kauhealta ämmältä, on pakko silti kysyä... Miksi noin pieni ikäero jos eka synnytys oli niin paha ja jälkimainingit samaten...?

Ajattelin ihan samaa...Miksi näin pian uudestaan jos ensimmäisestä synnytyksestä jäi noin pahat traumat ja varsinkin jos oma jaksaminen epäilyttää.

Itsellä takana myös vaikea synnytys ja haastava vauva. Ei mitään toiveita toisen lapsen suhteen piiiitkään aikaan. Pitäkää ihmiset myös siitä omasta jaksamisesta huoli!!!

 

[Äiti kahdelle pienelle]

Mulla oli aika samanlainen eka synnytys kuin sulla ap. Lisäksi mursin häntäluuni ja meni varmasti kolme kk:ta ennen kuin pystyin istuaaltaan imettämään. Mulle ei jäänyt pelkoa, mutta jännitti juuri, että miten selviän reilusti alle 2v:n ja vauvan kanssa. Ja kyllähän se synnytyskin mietitytti.

Mutta synnytys oli loistava kokemus, vaikka toinen vauva oli isompi. Ponnistusvaihe oli tosi lyhyt, verrattuna ekaan melkein 2h:iin. Revennyt en kuin pinnallisesti ja koko vauva-aika alkoi todella hienosti. Se vain on niin erilaista, kun on jo isompi siinä vieressä, joka rytmittää elämää. Vauva tulee siinä "sivussa" - sen hoitaminen on erilaista kuin silloin kun oli vain yksi.

En tosiaan tiedä, millaista arki olisi ollut JOS toka synnytys olisi päättynyt samanlaisiin vaivoihin kuin eka, mutta haluan tsempittää sua, että toinen synnytys on useimmiten helpompi ja nopeampi. Sinä tiedät mitä tehdä ja kroppa on jo kerran läpikäynyt tuon. Luota itseesi - osaat kyllä.

Meillä muuten syynä lyhyeen ikäeroon lapsilla oli se, että koska eka vauva oli haastava kroonisine sairauksineen ja meillä ikää jo hieman enemmän, emme katsoneet, että jaksaisimme palata vauva-arkeen vuosien jälkeen. Nyt tämä vauva-ajan valvominen on mennyt samoilla heräämisillä kuin tuon taaperon yökukkumiset.

 

[ap_]

Pieni ikäero siksi että vaikka itse olen vasta alle kolkyt on mieheni jo neljänkympin "paremmalla" puolella. Ajattelin että menee samaan yöheräämis putkeen ym. Lisäksi esikoisemme oli todella helppo n. vajaa yksi vuotiaaksi asti (jolloin siis olin jo raskaana) jolloin alkoi loputtomalta tuntuva infektio ja flunssa kierre jonka takia hän tuntuu olevan enemmän sairaana kuin terveenä ja siksi nukkuu huonosti enimmän osan ajasta. Kun tulin raskaaksi uudelleen tunsin olevani elämäni kunnossa. Lisäksi esikoisen ollessa vauva synnytyksen jälkeinen aika ei tuntunut niin pahalta koska sain aikaa levätä ja kun vauva nukkui lähes kokoajan ei tunnin mittaiset vessareissut haitanneet. Nyt vasta kun muistelen sitä ja tiedän etten tule saamaan hetken rauhaa saatikka lepoa esikoiseltamme synnytyksen jälkeinen aika on alkanut kauhistuttaa. Jos olisin aavistanut että esikoisemme muuttuukin noin haastavaksi hoidettavaksi kuin hän nyt on en olisikaan tehnyt lapsia näin pienellä erolla. Siis jos olisin tiennyt miten poikki tulen olemaan nyt loppuraskaudessa. Toisaalta pieni ikäero on lapsille itselleen etu ja toivon että pojistani tulee hyvät kaverit. Itsekin toivottavasti pääsee sitten joskus vähän helpommalla kun lapsista on toisilleen seuraa jo melko nuorina.
Kiitos äiti kahdelle ja 2xäiti kannustavista kirjoituksista. Olen periaatteessa positiivinen luonne mutta välillä epätoivo saa vallan, etenkin todella väsyneenä. Kaipa se arki sitten siitä jotenkin suttaantuu...

 

[tuulia.]

mulla ei synnytyksissä tullut repeämiä, toinen synnytys oli selvästi helpompi kuin eka, eteni eri tavalla eli selvästi eteni, vaikka pitkä oli sekin. Yleensähän toinen synnytys onkin helpompi. Meillä esikoinen oli aika vaativa vauva, mutta se ei estänyt toivomasta toista pienellä ikäerolla. Toinen vauvahan voi olla helpompi - ja olikin. Pienellä ikäerolla lapsista on tosiaan nopeammin seuraa toisilleen! Nyt jo lapset alkavat olla kuin paita ja peppu, vaikka pienempi ei vielä edes kävele

Toivottavasti synnytys sujuu nyt helpommin, ja toipuisitkin nopeammin. Mikäli vaadit aikaa toipumiseen, luota siihen, että saat apua läheisiltäsi. Voithan jo valmiiksi varautua pahimpaan pyytämällä mahdollista apua, mikäli kaikki ei menekään ihan nappiin. Itse olin jo alustavasti puhunut läheisilleni, että tarvitsen paljon apua esikoisen kanssa, mikäli en jostain syystä olisi ihan kunnossa synnytyksen jälkeen (esim. sektion takia kantaminen kielletty). Kaikki meni kuitenkin hyvin.

 

[tuulia.]

niin, ja vielä: itsekin mietin omaa jaksamistani kahden pienen kanssa, kun olin niin väsynyt loppuraskaudesta (vaikka olevinaan en ollutkaan ihan väsyksissä...). Muttamutta: loppujen lopuksi vauvaa oli helpompi kantaa koliikkisena kantoliinassa osan päivää kuin koko ajan masussa!! Niin sitä vaan tuntui, että on paljon kevyempi olo, kun maha oli tiessään. Jospa sulla ois sama juttu.

 

[kaksi synnytystä takana]

Toka synnytys oli helppo ja nopea, kesti 2h joten rajua oli, ponnistusvaihe kesti alle 2min, tosin toka synnytys oli h*lvetin paljon kivuliaaampi kuin eka kun en kerennyt saada mitään kivunlievitystä tuon lyhyen keston vuoksi. Eka synnytys siis oli pitempi selvästi (12h) ja ponnistusvaihe kesti 30min, tehtiin episiotomia mutta muita repeämiä ei tullutkaan, poika oli iso 4,4kgja mulla lantio oli pitkään kipeä, vieläkin ajoittain. Toisesta ei episiotomiaa tehty eikä repeämiäkään tullut koska tyttö oli pieni, vain 3kg, olin heti "elämäni kunnossa". Ainut trauma mitä kakkosen synnytyksestä jäi oli tuo kamala kipu, tästä syystä meille ei kolmatta tule...

 

[Kuuden äiti]

Mutta juuri ekan ja tokan välillä oli se suurin muutos. Synnytys oli nopeampi. Sitä vain odotti että tulee kipeämmäksi ja sitten olikin jo ponnistusvaihe päällä, eikä tarvinnutkaan kivunlievitystä. Lapsetkin on hassusti pienentyneet. Tai ainakin olleet kaikki pienempiä kuin esikoinen. Esikoinen oli 3760g. Pieni repeämä tuli silloin lapsen käden virheasennosta. Muiden aikana ei ole tikkejä tarvittu. Pienin lapsi on ollut sen 3kg. Ja muut noin 3,5kg. Tuo on niin yksilöllistä miten paikat kestää ja venyy. Mutta uskon että kun vain mahdollisimman vähän laitat supistusta vastaan, ja keskityt hengittämään syvään ja pitkiä hönkäsyjä niin selviät. Kerran revennyt ei tarkoita että aina repeäisi.Itse pelkäsin eniten viidennen lapsen syntymää kun neljäs tuli niin nopeasti ja jotenkin syöksyen ulos. Oltiin matkalla sairaalaan ja pää vain tuli ulos vaikka kuinka koitin pidätellä työntämistä. Ja lapsi syntyi ambulanssiin. Viides tulikin sitten tosi "helposti" ja totesin että ihan turhaa itkin ja pelkäsin että miten nyt menee. Kuudes tuli samoin kuin viideskin. Kolmas oli se vaikein paukku, kun sitä käynnisteltiin. Ja supistuksia mielestäni turhaankin voimistettiin ja se tuntui ärtsyltä. Pienet lapset vaatii paljon hoivaa. Mutta älä murehdi vielä tulevaa. Nyt lepäät niin paljon kuin mahdollista. Ja menet synnyttämään avoimin mielin. Ihan kuin ensimmäisenkin kanssa. Jokainen synnytys on erilainen! Ja muistat että se kestää vain muutamia tunteja kuitenkin. Ja sen jälkeen olo vain helpottuu! Toki ne muut vaivat joista kerroit vaatii sulta hermoja, mutta jos tuntuu ettet kertakaikkiaan jaksa esikoista hoitaa yksin, niin puhu tästä neuvolassa. Ja ota rohkeasti hoito-apua kotiin! Älä rasita itseäsi liikaa. Kyllä kaikki järjestyy parhain päin. Koita venytellä itseäsi. Itse olen huomannut että olo helpottuu kummasti. (Vaikka ei sitä kovin notkea viimeisillään olekaan Nautinnollisia loppuraskauden päiviä sinulle!

 

[vc]

Mulla kesti ekasta repeämästä toipua varmaan kuukausi ja muutenkin oli hankalaa vähän kaikki, imetykset ja valvomiset sun muut. Toinen syntyi kun eka oli 1v8kk. Repesin taas aika paljon, mutta toipuminen oli tosi nopeeta, viikon päästä pystyi jo istumaan ihan hyvin. Imettäminenkin on ollut paljon helpompaa. Ainoa mikä on edelleen yhtä vaikeaa on yöheräämiset, väsynyt kyllä olen, mutta kai tän kestää, kun muuten on niin paljon helpompaa kun viimeksi.

 

[*pii*]

Mitä sitten päätätkin, niin päätä sen mukaan, miltä juuri sinusta tuntuu. Älä valitse synnytystapaa ketään muuta uskoen tai miellyttäen. Olen itse kokenut ensimmäisen lapsen jälkeen synnytyksen jälkeisen masennuksen, ja uskon, että osa siitä tuli siitä, että valitsin vastoin vaistoani alatiesynnytyksen kun lääkärit kovasti vakuuttivat, että sen ei _pitäisi_ pahentaa vanhaa vammaani. Vamma kuitenkin paheni ja olin hyvin huolissani repeämästä ja vamman huonontumisesta synnytyksen jälkeen.
Ja jos sinua yhtään lohduttaa, niin juuri tuo 1v-2v on mielestäni aika rankka ikä lapsella, mutta menee onneksi ohitse. Oma esikoinen on nyt 3,5v.

 

[ap_]

Millaisesta vammasta sinulla oli kyse *pii?
Olin eilen pelkopolilla ja minua alkoi sen jälkeen pelottaa kahta kauheammin, vähättelivät edellistä repeämääni, papereihin oli merkitty I/II asteen repeämän ompelu, tämä lääkäri käsitti sen niin että kyseessä oli vain pintapuolinen repeämä, ei edes toisen asteen. Sanoin että kyllä se käsittääkseni aika syvä oli, että en voinut istua kuukauteen, johon lääkäri että ai se paranikin hitaasti. Mutta se kätilö silloin sanoi mulle että älä istu ainakaan kuukauteen ja ne lääkärin kanssa ompelivatkin sitä varmaan tunnin niin ei se mikään ihan pintapuolinen todellakaan ollut. En vaan saanut sanottua siellä pelkopolilla oikein mitään kun olin ihan itku kurkussa kokoajan kun olin taas nukunnut n. 2 tuntia edellisenä yönä esikoisen sairastelun takia. (nytkin valvomme taas)
Pelkään juuri sitä että kun välilihani on edelleen kipeän tuntuinen jonkin verran jos sitä esim. painaa vaikka synnytyksestä on siis yli 1 v 4kk. Ja itsestäni tuntuu että silloin kun ompelivat minut niin emättimen suuaukkokin on paljon pienempi kuin ennen koska yhdynnässä on vaiva ja työ saada penis sisälle juuri siitä suuaukosta.
Nyt kun tässä yöllä väsyneenä taas pohdin niin haluaisin ehdottomasti sektion, siitä ei ainakaan voisi jäädä elinikäisiä virtsanpidätysvaivoja tms. alapään kipuja, mutta kun ei tässä perkuleen maassa sitä enää saa yksityisesti kuulemma. Neuvolassa en jaksaisi asiasta enää edes puhua saatikka mennä sinne yleensäkään. Pelkopolilla taas tuntui siltä että eivät ne edes kuunnelleet mitä yritin sanoa. Hyvin se menee, toinen synnytys on aina helpompi blablaa.

 

[_kjls-]

Harmi juttu, että et saanut sanottua asiaasi siellä pelkopolilla, koska nimenomaan siellä sinun olisi pitänyt voida sanoa asiasi.

Se, että penis ei kunnolla tunnu menevän sisään, niin se saattaa johtua limakalvojen kuivuudesta. Moni kärsii varsinkin imetysvaiheessa tuosta vaivasta ja silloin kannattaa käyttää liukastevoidetta.

Mieti nyt itse, että mitä haluat: Haluatko rohkaistua ja soitat sinne pelkopolille ja kysyt, että mitä voi tehdä. Vai oletko valmis maksamaan sektiosta? Vai yritätkö tsempata ja psyykata itseäsi, että pystyt olemaan rentona alatiesynnytyksessä?

Omalla kohdallani kudosrakenteeni on tiukka, joten eka synnytys kesti n. 20 tuntia ja siitä ponnistusvaihetta noin 1,5 tuntia. Repeämiä useita + välilihan leikkaushaava. Tokassa synnytyksessä synntyksen kesto puolet vähemmän, mutta minulle annettiin lupa ponnistaa vähän liian aikaisin (epiduraali vei tunnon alapäästä, joten en tuntenut supistuksia, vaan ponnistin kätilön käskystä). Kun ponnistin täysiä, niin repesin ja onneksi kätilö käski lopettamaan täysillä ponnistamisen, jotta vauva sai työntää itsensä ulos vähän hitaampaa tahtia. Tokassa synnytyksessä repeämä tuli lähelle peräaukkoa ja toiselta puolin lähes klitorikseen asti. Kummastakin paranin suhteellisen nopeasti ja yhdyntä tuli sitten jossakin vaiheessa n. 2 kk:n jälkeen kuvioihin.

Itse asennoidun siten, että synnytys kestää max 1 vrk ja sen jälkeen se on ohi. Kun menet synnärille, niin sano (tai pyydä miestäsi sanomaan), että pelkäät kauheasti, että repeydyt taas peräaukkoon asti, koska ulostaminen ja toipuminen kestivät viimeksi useita viikkoja. On todennäköistä, että synnytyksesi sujuu nopeammin ja kivuttomammin kuin viimeksi. Ihan varmasti selviät kokemuksesta.

Omalla kohdallani lapsiluku on nyt täynnä ja synnytyskokemukset unohtaa aika nopeasti, kun palkintona on kuitenkin ihana vauva.

 

[ap_]

Ei johdu liukasteen puutteesta tuo emättimen aukon "kutistuminen" sillä liukastetta on käytetty lähestulkoon joka kerta synnytyksen jälkeen.
Tottakai tiedän että selviän kokemuksesta, mutta en ole valmis kärsimään esim. yhdyntäkivuista lopun elämääni. Tai virtsankarkailusta. On todennäköistä että toka synnytys menee paremmin ja nopeammin mutta ei välttämättä. Voisin synnyttää vaikka kolme vuorokautta jos tietäisin että ongelmat loppuvat synnytyksen päättymiseen eikä että ne vasta alkavat siitä.
Tiedän että minun olisi pitänyt eilen siellä pelkopolilla saaada paremmin tuotua esille sektiotoivettani mutta kun otin sen puheeksi niin lääkäri suurinpiirtein alkoi nauraa että tuo on ihan typerä ajatus ja ei tässä tapauksessa ole mikään vaihtoehto. En sitten siinä väsyneenä ja muutenkin valmiiksi itku kurkussa saanut sanottua enää mitään kun tuntui että ihan sama muutenkin mitä sanon.
Olisin valmis maksamaan sektiosta mutta en vain tiedä mistä sellaisen voisi "ostaa"... Vaikka sektion jälkeen en voisi nostaa esikoista niin en tiedä että miten esim. puen tai syötän häntä voimatta istua. Saatika sitten pidän sylissä. Noh, eipä tämä valitus täällä asiaa miksikään muuta, synnytys vain on kestettävä ja sen mukanaan tuomat seuraukset kun raskaaksi on tullut hankkiuduttua
Mutta ehkä on ihan hyvä idea vaikka kirjoittaa valmiiksi paperille ajatukseni ja viimekertaiset kokemukseni ja pelkoni repeämästä ja antaa se kätilölle kun synnyttämään ollaan menossa. Viimeksi ainakin tuntui että ei siinä tohinassa edes muistanut mitä oli aikaisemmin suunnitellut synnytykseen...
Mutta kiitos kaikille asiaani kommentoimaan vaivautuneille! =)

 

[äiti kahdelle]

Voisitko vielä seuraavalla kerralla neuvolassa ottaa tämän pelkosi esille ja saada mahdollisesti uuden käynnin pelkopolilla?

Mulla tuli tosiaan ekassa synnytyksessä 2. asteen repeämät, mutta sulkijalihas ei kuitenkaan vahingoittunut (kai? jotain haittaa kuitenkin tuli, kun ulostaminen oli vaikeaa varmasti kuukauden tai yli). Tokan synnytyksen suunnittelukäynnillä sanottiin, ettei mitään estettä alatiesynnytykselle ole, mutta tokikin olisivat antaneet sektion, jos olisin niin halunnut.

Koita nyt vain saada sanottua siitä pelostasi suoraan - uskon, että sinut otetaan todesta. Et kuitenkaan ole mitenkään vähäisistä syistä haluamassa sitä sektiota.

Tsemppiä kovasti!

 

[samaa kokenut]

hei alkuperäinen, minulle kävi ekassa synnytyksessä paljon paljon pahemmin kuin sinulle, eli sain 3. asteen repeämät, sisemmät sulkijalihakset poikki peräsuolesta. En voinut istua puoleen vuoteen ja lääkitys (kipu ja ulostuslääke) kesti yli puoli vuotta. Ekan kerran seksi onnistui n. 10kk synnytyksestä, ja minullakin samalla tavalla emätin on kireä ja ahdas arpikudoksen takia.

Toinen synnytys lähestyy piakkoin, ja synnytyksen aikana on toki paikat olleet kipeät (raskauden aikana emätin ja peräsuoli "laskeutuvat" mikä tuntuu minulla tikkien kiristelynä ja ulostuskipuna). Kävin jo lääkärin kanssa keskustelemassa synnytystavasta, ja taidan päätyä alatiesynnytykseen. Syy on se että uudelleenrepeämien suhteen on paljon uutta tutkimustietoa jotka kumoavat sen vanhan oletuksen että jos on kerran revennyt niin repeää uudestaan. Ennenhän oli niin että 3. asteen repeämästä suoraan "määrättiin" sektioon kun ajateltiin että arpikudos ei jousta ja repeää uudelleen pahemmin.

Viime vuosina tätä on paljon tutkittu ja todettu mm. että raskauden aikana synnytyksen lähestyessä lisääntyvä hormoni (en muista sen nimeä) ikäänkuin "notkistaa" myös sen arpikudoksen, eli normaalin kudoksen lisäksi myös arpikudos joustaa. Minun tapauksessani tikkejä oli montakymmentä pyllyosastolla, ja lääkäri kokeili sormella pepun ja emättimen "arpisuuden". Onhan sitä arpea siellä, mutta todennäköisyys uusien tutkimusten valossa uudellenrepeämille on jotain 2-5% luokkaa, eli siis 95% varmuudella toka synnytys sujuisi ongelmitta.

Totta hitossa pelottaa toinen synnytys minuakin, mutta tein päätökseni sen perusteella että mikä on syntyvälle lapselle parempi. Jos minä joudun ottamaan 5% riskin alatiesynnytyksessä repeämien suhteen, on se pienempi paha jos lapsi joutuu ottamaan 15% riskin hengitysvaikeuksille sektiossa jossa lapsen kehkot ovat syntyessä täynnä nestettä ja ne pitää koneellisesti imeä tyhjiksi.

En siis ole mikään fanaattinen alatien puolestapuhuja, sillä itsekin vakavasti mietin sektiota. Muista kuitenkin se että synnytystapaa päättäessäsi et voi tehdä kokonaan itsesi näkökannalta sitä päätöstä vaan myös syntymätön lapsi ja lapsen etu on otettava huomioon. Sen vahvistanee jokainen lääkäri että alatiesynnytys on hyvin sujuessaan ehdottomasti paras tapa syntyä lapselle.

Se mitä haluan sanoa on se, että ymmärrän pelkosi - arvaa vain muistanko hyvin sen puolen vuoden kivun ja tuskan ja piinan, ja nöyryytyksen kun jouduin kulkemaan kakkavaipoissa. Muista kuitenkin se, ettet liikaa "lataa itseäsi paniikkitilaan" tuon alatiesynnytyksen tiimoilta. Käy ihmeessä juttelemassa siitä sektiosta ja sen hyvistä ja huonoista puolista, mutta mieti myös ihan rauhassa sitä alatievaihtoehtoa. Minusta tuntuu että se on nyt sinulle vähän "pakotetun tuntuinen" ratkaisu ja siitä syystä nyt hermostuttaa kovasti. Vinkki: jos et pääse lääkärin kanssa yhteisymmärrykseen, sinulla on OIKEUS vaatia toista mielipidettä toiselta lääkäriltä. Voit siis riitauttaa lääkärin päätöksen, eli yhden mielipiteellä sinua ei voi vielä mihinkään pakottaa.

Tsemppiä!

 

[*pii*]

Millaisesta vammasta sinulla oli kyse *pii?
Olin eilen pelkopolilla ja minua alkoi sen jälkeen pelottaa kahta kauheammin, vähättelivät edellistä repeämääni, papereihin oli merkitty I/II asteen repeämän ompelu, tämä lääkäri käsitti sen niin että kyseessä oli vain pintapuolinen repeämä, ei edes toisen asteen. Sanoin että kyllä se käsittääkseni aika syvä oli, että en voinut istua kuukauteen, johon lääkäri että ai se paranikin hitaasti. Mutta se kätilö silloin sanoi mulle että älä istu ainakaan kuukauteen ja ne lääkärin kanssa ompelivatkin sitä varmaan tunnin niin ei se mikään ihan pintapuolinen todellakaan ollut. En vaan saanut sanottua siellä pelkopolilla oikein mitään kun olin ihan itku kurkussa kokoajan kun olin taas nukunnut n. 2 tuntia edellisenä yönä esikoisen sairastelun takia. (nytkin valvomme taas)
Pelkään juuri sitä että kun välilihani on edelleen kipeän tuntuinen jonkin verran jos sitä esim. painaa vaikka synnytyksestä on siis yli 1 v 4kk. Ja itsestäni tuntuu että silloin kun ompelivat minut niin emättimen suuaukkokin on paljon pienempi kuin ennen koska yhdynnässä on vaiva ja työ saada penis sisälle juuri siitä suuaukosta.
Nyt kun tässä yöllä väsyneenä taas pohdin niin haluaisin ehdottomasti sektion, siitä ei ainakaan voisi jäädä elinikäisiä virtsanpidätysvaivoja tms. alapään kipuja, mutta kun ei tässä perkuleen maassa sitä enää saa yksityisesti kuulemma. Neuvolassa en jaksaisi asiasta enää edes puhua saatikka mennä sinne yleensäkään. Pelkopolilla taas tuntui siltä että eivät ne edes kuunnelleet mitä yritin sanoa. Hyvin se menee, toinen synnytys on aina helpompi blablaa.

Vammani oli alaselässä, ristiluussa. Synnytyksessä siis alaselkä kipeytyi vanhan vamman takia tosi kipeäksi uudestaa ja sen lisäksi oli sitten II asteen repeämät ja pidäysongelmat. :/
Jos vielä menisin synnyttämään, niin en tiedä, kumman vaihtoehdon haluaisin. Mutta pointtini oli siis se, että tärkeintä on, että itse tiedostaa riskit ja tapojen hyvät ja huonot puolet ja että se tapa olisi oma päätös, eikä muiden sanelema tai ohjaama.

 

[sektio kiitos]

Itse mietin uskallanko enää raskautua... jos kyllä, niin pelkopolin kautta joudun menemään ja sektiota aion vaatia... pelkään että samaan tapaan yirttävät käännyttää alatiesynnytykseen, mutta Suomessa saa sektionkin jos ei muuhun suostu. Rahalla se ei enää onnistu (ainakaan meillä päin), mutta muuten kyllä, kuulemma... vaikeasti mutta varmasti.

 

[ap_]

Ajattelin ottaa puheeksi neuvolassa ensi viikolla kun menen. Että pelkopolin jälkeen tulin vain entistä pelokkaammaksi. Ainoa ongelma on se että laskettuun aikaan on enää kolme viikkoa aikaa. Ensimmäisen kerran olen neuvolassa pelkopolille pääsystä puhunut heinäkuussa. Ajan sain vasta siis eiliselle. Jos jotain palautetta jossain kerätään niin aion sitä todellakin antaa. Olen jotenkin niin uupunut että en tiedä jaksaisinko sinne pelkopolikyykytykseen lähteä enää uudestaan. Mutta on todella outoa että kun kaiken maailman kauneuskirurgiaa sun muita penisten pidennyksiä voi ostaa rahalla niin sektiota ei! Tai en tiedä onko helsingissä jotain yksityissairaaloita jossa olisi mahdollista mutta täällä meillä päin ei ole. Markkinataloudessa kun eletään...

"samaa kokenut", sinä kyllä olet rohkea kun päätät alateitse synnyttää kaiken kokemasi jälkeen! Toivottavasti kaikki menee sinulla hyvin
Pelkopolilla vauvani painoarvio oli tällä hetkellä (rv 37+0) 3,3kg, antoivat uuden ajan pari päivää lasketun ajan yli että voidaan tsekata tilanne uudestaan ja käynnistää jos näyttää paljon kasvaneen ettei ehdi kasvaa sitä kahta viikkoa enää yliaikaa kuten esikoisen kohdalla. Tai ehkä pitää yrittää saada ite synnytys käynnistymään nyt ajoissa. Vaikkakin ylläolevista kirjoituksista päätellen vauvan koolla ei repeämien suhteen ole niin suurta merkitystä, mutta uskon silti että kolmekiloinen vauva on helpompi ponnistaa ulos kuin vaikka 4,5-kiloinen jööti.
Sektio kiitos: onko sulle ekassa synnytyksessä käynyt pahasti? Vai mietitkö että uskallatko raskautua edes ensimmäistä kertaa?
Mäkin luulen että meidän lapsiluku jää tähän kahteen kun on tämä toinen raskaus sen verran raskaampi ollut kun on tuo pieni sairasteleva vilpertti hoidettavana 24h. Vaikka vähän harmittaa että en sitten sitä kaipaamaani tyttölasta koskaan saa Ehkä adoptoidaan sitten kun tästä synnytysjärkytyksestä ja pikkulapsiajasta ollaan toivuttu

 

[Sinä päätät]

Olen synnyttänyt kerran ja se tapahtui alakautta. Se oli elämäni suurin virhe. Kävin etukäteen pelkopolilla, mutta se oli aivan pelleilyä. Minun kohdallani ei pitänyt paikkaansa mikään niistä asioista, millä puolusteltiin alatiesynnytystä. Ei lapsen eikä minun itseni kannalta. Henkiin sentään jäätiin molemmat. Jos haluat sektion, vaadi sitä! Älä suostu alatiesynnytykseen, jos se ei tunnu sinusta oikealta. Suomessa jokaisella on oikeus sektioon, ovatpa toiset asiasta mitä mieltä tahansa. Sano ensi kerralla neuvolassa, että olet päättänyt vaatia sektion. Sano se myös pelkopolilla, äläkä lähde pois ennen kuin olet saanut myöntävän vastauksen!

 

[ap_]

Kiitos rohkaisuista! Ehditäänköhän moinen vielä toteuttaa kun laskettuun aikaan on enää 3 viikkoa? Siis jos nyt alan vaatia sektiota kun kerran jo olen pelkopolilla käynyt nössöilemässä. neuvola mulla on ens kerran ens viikolla jolloin LA:n enää 2 vkoa. Voisin tietty soittaa sinne mutta olen ilmeisesti niin nynny etten osaa vaatia kun tuntuu että koko neuvola ja synnytystoiminnassa on "yhteiskunnan armoilla". Yritän kerätä rohkeutta ja soittaa huomenna. Neuvolan kautta ilmeisesti pitää asia hoitaa eikä voi suoraan olla yhteydessä äitiyspoliklinikkaan.. Neuvolan tätikin on jotenkin niin välinpitämättömän oloinen että ei tekisi mieli hänen kanssaan puida asiaa...

 

[Sinä päätät]

Toivottavasti löydät rohkeutta soittaa huomenna suoraan pelkopolille ja sanoa, että näin olet päättänyt. Pysy tiukkana ja vahvana! Voimia.