Eka krt elämässä paniikkikohtaus, vai oliko...?

[Nadia]

Nukahdin illalla sohvalle ja heräsin siitä 23:20.
Mies pääse töistä 23:00 ja ajaa puolisen tuntia kotia.
Menin sit makkariin ja rupesin soittamaan hänelle, akku loppui puhelimesta heti ja ajattelin et enpä eti laturia, et kohta se on pihassa. Makoilin hereillä sängyllä ja odotin et ovi aukee. Sitten rupesin jo laskeen sekuntteja ja taas minuutteja jne. Aloin miettiä, että mitä jos jtn sattuiskin joskus työmatkalla, tulisko kohta poliisit. Mitä sanoisin lapsille aamulla. Kenet pyytäisin tänne. Miten vatsa-asukas reagoisi jne... Yhtäkkiä nousin ja katoin keittiön kelloa ja kello on 00:10!
Rupesin etsimään paniikissa laturia, en siis löytänyt mistään. Ryntäilin ympäri kotia, revin tavarat alas hyllystä, itkin ja tärisin.
Sitten sain laturin ja sain soitettua!
Mies vasta matkalla, oli kuulema sanonut monesti vkl aikana että tekee tunnin jokapvä ylitöitä, mutta en kai mä muistanut!

Se oli elämäni kamalin 10 minuuttia!!!
Sitten mä vaan itkin, tärisin, en nähnyt mitään, en saanut happea jne :'(
Oli ihan järkyttävää. Vielä kun mieskin tuli olin ihan shokissa!

Varmaan vatsa-asukaskin säikähti :'(

 

[saman kokenut]

Kuulostaa paniikkikohtaukselle...toivottavasti ei tulis uudestaan

 

[NeitiNasu]

Sä oot raskaana.

Mulla on ollut tässä raskaudessa samanlaisia. Ihan just tollasia. Autoa ajaessa on pitänyt kerran pysähtyä tien sivuun, kun iski paniikki siitä jos ajankin kolarin. Päässä vaan pyöri ja oli miljoona ajatusta ja happi loppu. Samoin kerran kun odotin samanlailla miestä kun säkin, ja se oli vähän myöhässä. Ihan paniikki. Ja oon huomannut, että nykyään välillä pitää oikein keskittyä, ettei anna niiden ajatusten karata ihan omille urilleen: siis oikein rauhoittelemalla rauhoitella itseään. :ashamed:

 

[Nadia]

Sä oot raskaana.

Mulla on ollut tässä raskaudessa samanlaisia. Ihan just tollasia. Autoa ajaessa on pitänyt kerran pysähtyä tien sivuun, kun iski paniikki siitä jos ajankin kolarin. Päässä vaan pyöri ja oli miljoona ajatusta ja happi loppu. Samoin kerran kun odotin samanlailla miestä kun säkin, ja se oli vähän myöhässä. Ihan paniikki. Ja oon huomannut, että nykyään välillä pitää oikein keskittyä, ettei anna niiden ajatusten karata ihan omille urilleen: siis oikein rauhoittelemalla rauhoitella itseään. :ashamed:

Joo, kuulostaa tutulta.
Sitten mulla pyörii muutenkin inhottavia ajatuksia kokoaika. Iltaisin varsinkin, kun lapset nukkuu ja oon yksin.
Sit pitää ihan tosissaan tsempata et saa ajatukset kasaan, tai sit huitasta unilääke ja alkaa nukkua, kun tuntuu tosiaan et sekoo nuppi.
Mun mieskin on sanonut, että mä oon ollut tosi outo tän raskauden ajan, ettei poikaa odottaessa ollut tämmöstä :ashamed:

 

[sdhjkllg]

ofkrfopiojfkljfkls,döäALOEQWPÅIMNVOJIK OUJTIOEJIKOUJiojlijgidfhoöldskglf öbg
gjsigykhlofödkhösäd<pöälääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääioooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooopppppppppppppppppppppsssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssssäääääääääääääääääääääääääääääääääääääää

 

[veiras]

Nukahdin illalla sohvalle ja heräsin siitä 23:20.
Mies pääse töistä 23:00 ja ajaa puolisen tuntia kotia.
Menin sit makkariin ja rupesin soittamaan hänelle, akku loppui puhelimesta heti ja ajattelin et enpä eti laturia, et kohta se on pihassa. Makoilin hereillä sängyllä ja odotin et ovi aukee. Sitten rupesin jo laskeen sekuntteja ja taas minuutteja jne. Aloin miettiä, että mitä jos jtn sattuiskin joskus työmatkalla, tulisko kohta poliisit. Mitä sanoisin lapsille aamulla. Kenet pyytäisin tänne. Miten vatsa-asukas reagoisi jne... Yhtäkkiä nousin ja katoin keittiön kelloa ja kello on 00:10!
Rupesin etsimään paniikissa laturia, en siis löytänyt mistään. Ryntäilin ympäri kotia, revin tavarat alas hyllystä, itkin ja tärisin.
Sitten sain laturin ja sain soitettua!
Mies vasta matkalla, oli kuulema sanonut monesti vkl aikana että tekee tunnin jokapvä ylitöitä, mutta en kai mä muistanut!

Se oli elämäni kamalin 10 minuuttia!!!
Sitten mä vaan itkin, tärisin, en nähnyt mitään, en saanut happea jne :'(
Oli ihan järkyttävää. Vielä kun mieskin tuli olin ihan shokissa!

Varmaan vatsa-asukaskin säikähti :'(

paskat!! miehes oli vieraissa. Pistää raskuaden piikkiin ette muistais!!

 

[Nadia]

Nukahdin illalla sohvalle ja heräsin siitä 23:20.
Mies pääse töistä 23:00 ja ajaa puolisen tuntia kotia.
Menin sit makkariin ja rupesin soittamaan hänelle, akku loppui puhelimesta heti ja ajattelin et enpä eti laturia, et kohta se on pihassa. Makoilin hereillä sängyllä ja odotin et ovi aukee. Sitten rupesin jo laskeen sekuntteja ja taas minuutteja jne. Aloin miettiä, että mitä jos jtn sattuiskin joskus työmatkalla, tulisko kohta poliisit. Mitä sanoisin lapsille aamulla. Kenet pyytäisin tänne. Miten vatsa-asukas reagoisi jne... Yhtäkkiä nousin ja katoin keittiön kelloa ja kello on 00:10!
Rupesin etsimään paniikissa laturia, en siis löytänyt mistään. Ryntäilin ympäri kotia, revin tavarat alas hyllystä, itkin ja tärisin.
Sitten sain laturin ja sain soitettua!
Mies vasta matkalla, oli kuulema sanonut monesti vkl aikana että tekee tunnin jokapvä ylitöitä, mutta en kai mä muistanut!

Se oli elämäni kamalin 10 minuuttia!!!
Sitten mä vaan itkin, tärisin, en nähnyt mitään, en saanut happea jne :'(
Oli ihan järkyttävää. Vielä kun mieskin tuli olin ihan shokissa!

Varmaan vatsa-asukaskin säikähti :'(

paskat!! miehes oli vieraissa. Pistää raskuaden piikkiin ette muistais!!

No sekin on yks vaihtoehto, mutta pointti olikin siinä minkä kohtauksen mä sain. Ihan sama vaikka se ukko ois ollu navetalla.

 

[NeitiNasu]

Sä oot raskaana.

Mulla on ollut tässä raskaudessa samanlaisia. Ihan just tollasia. Autoa ajaessa on pitänyt kerran pysähtyä tien sivuun, kun iski paniikki siitä jos ajankin kolarin. Päässä vaan pyöri ja oli miljoona ajatusta ja happi loppu. Samoin kerran kun odotin samanlailla miestä kun säkin, ja se oli vähän myöhässä. Ihan paniikki. Ja oon huomannut, että nykyään välillä pitää oikein keskittyä, ettei anna niiden ajatusten karata ihan omille urilleen: siis oikein rauhoittelemalla rauhoitella itseään. :ashamed:

Joo, kuulostaa tutulta.
Sitten mulla pyörii muutenkin inhottavia ajatuksia kokoaika. Iltaisin varsinkin, kun lapset nukkuu ja oon yksin.
Sit pitää ihan tosissaan tsempata et saa ajatukset kasaan, tai sit huitasta unilääke ja alkaa nukkua, kun tuntuu tosiaan et sekoo nuppi.
Mun mieskin on sanonut, että mä oon ollut tosi outo tän raskauden ajan, ettei poikaa odottaessa ollut tämmöstä :ashamed:

Mä nukun nykyään aina radio auki: etten ajattele mitään. Mulla oli tosi kova kuolemanpelko alkuun ja kaikkea ihan älytöntä, ja tänään kun kävelin yksin koulun vanhempain illasta pois mietin koko ajan että kohta joku hyökkää varmaan puukon kanssa kimppuun ja se on siinä sitten. Melkein juoksin kotiin. Siis ihan naurettavan typerää. :/

Kummassakaan raskaudessa aiemmin ei oo ollut tälläistä: siis vähän jotain huolta miehestä tms, mutta ei verrattuna tähän kovin pahaa. Ja kuoleman pelkoa oon harrastanut vaan kahdesti aiemmin: kun neiti synty, ja kun täytin 20. En raskausaikoina, koskaan.
Toivottavasti ei jää päälle nämä kohtaukset enää sitt raskausajan jälkeen.

 

[Nadia]

Sä oot raskaana.

Mulla on ollut tässä raskaudessa samanlaisia. Ihan just tollasia. Autoa ajaessa on pitänyt kerran pysähtyä tien sivuun, kun iski paniikki siitä jos ajankin kolarin. Päässä vaan pyöri ja oli miljoona ajatusta ja happi loppu. Samoin kerran kun odotin samanlailla miestä kun säkin, ja se oli vähän myöhässä. Ihan paniikki. Ja oon huomannut, että nykyään välillä pitää oikein keskittyä, ettei anna niiden ajatusten karata ihan omille urilleen: siis oikein rauhoittelemalla rauhoitella itseään. :ashamed:

Joo, kuulostaa tutulta.
Sitten mulla pyörii muutenkin inhottavia ajatuksia kokoaika. Iltaisin varsinkin, kun lapset nukkuu ja oon yksin.
Sit pitää ihan tosissaan tsempata et saa ajatukset kasaan, tai sit huitasta unilääke ja alkaa nukkua, kun tuntuu tosiaan et sekoo nuppi.
Mun mieskin on sanonut, että mä oon ollut tosi outo tän raskauden ajan, ettei poikaa odottaessa ollut tämmöstä :ashamed:

Mä nukun nykyään aina radio auki: etten ajattele mitään. Mulla oli tosi kova kuolemanpelko alkuun ja kaikkea ihan älytöntä, ja tänään kun kävelin yksin koulun vanhempain illasta pois mietin koko ajan että kohta joku hyökkää varmaan puukon kanssa kimppuun ja se on siinä sitten. Melkein juoksin kotiin. Siis ihan naurettavan typerää. :/

Kummassakaan raskaudessa aiemmin ei oo ollut tälläistä: siis vähän jotain huolta miehestä tms, mutta ei verrattuna tähän kovin pahaa. Ja kuoleman pelkoa oon harrastanut vaan kahdesti aiemmin: kun neiti synty, ja kun täytin 20. En raskausaikoina, koskaan.
Toivottavasti ei jää päälle nämä kohtaukset enää sitt raskausajan jälkeen.

Toivottavasti :hug:
Mua pelottaa et nämä on ennakkomerkkejä siitä, että sairastun raskauden jälkeiseen masennukseen. Täytyy toivoa parasta ja yrittää olla pelkäämättä sitä pahinta :/