Ja silti voivat olla yhtä "hyviä" äitejä?
Miulla on nyt viime talvena ollu muutenki vähäsen onkelman tynkää tuon pääkopan kanssa, mutta onneksi mie nyt löysin (ammatti)ihmisen, jonka kanssa siitä jutella.
Monessakin asiassa ois varmasti parantamisen varaa, mutta suurin yksittäinen "ongelma" taitaa olla se, että mie koen kaiken aikaa olevani "huono", riittämätön äitinä.
Tottakai mie (siis tiedon tasolla) tajuan, että jos kerran lapsi voi hyvin, on iloinen, ulospäinsuuntaunut, uskaltaa kiukutella ja uhmata, halaa ja silittää, jne. ei kai kotiolotkaan voi ihan pielessä olla.
Ja samalla tavalla tajuan, että niitä asioita, jotka ois voinu tehdä paremmin, on aina. Mutta silti miulla on koko ajan takaraivossa ajatus, että mie olen liian "huono" äiti.
Ja tämän vuodatuksen jälkeen.
Yksi tuttava on nyt saanu tässä hiljattain vauvan ja kun hänestä kuulee tai hänen kanssaan puhuu, kaikesta kuulee, että hää elää tällä hetkellä oikeestaan pelkästään vauvalleen ja (ainakin kuulostaa) hyvin onnelliselta. Ja tätä mie en siis kritisoi millään tavalla!
Mutta kun mie yritän ajatella Pikkiksen vauva-aikaa, mie tajuan, etten mie samalla tavalla Pikkikselle omistautunu. Siis ei lapselta mitään puuttunu, oli syliä, ruokaa, kuivat vaipat, jne. Mutta (ainakin miusta tuntuu) miun elämässä oli silti paljon muutakin, kun vauva. Ja nyt miulla on siitä sitte jonkin sortin "kriisi", siitäkin.
Että semmosta romaania tälle perjantaille! =)
Tekstissä on tarkotuksella hyvä ja huono äiti lainausmerkeissä, koska miusta ne ei ole oikein onnistuneet sanavalinnat, mutten parempiakaan keksiny...
Miulla on nyt viime talvena ollu muutenki vähäsen onkelman tynkää tuon pääkopan kanssa, mutta onneksi mie nyt löysin (ammatti)ihmisen, jonka kanssa siitä jutella.
Monessakin asiassa ois varmasti parantamisen varaa, mutta suurin yksittäinen "ongelma" taitaa olla se, että mie koen kaiken aikaa olevani "huono", riittämätön äitinä.
Tottakai mie (siis tiedon tasolla) tajuan, että jos kerran lapsi voi hyvin, on iloinen, ulospäinsuuntaunut, uskaltaa kiukutella ja uhmata, halaa ja silittää, jne. ei kai kotiolotkaan voi ihan pielessä olla.
Ja samalla tavalla tajuan, että niitä asioita, jotka ois voinu tehdä paremmin, on aina. Mutta silti miulla on koko ajan takaraivossa ajatus, että mie olen liian "huono" äiti.Ja tämän vuodatuksen jälkeen.
Yksi tuttava on nyt saanu tässä hiljattain vauvan ja kun hänestä kuulee tai hänen kanssaan puhuu, kaikesta kuulee, että hää elää tällä hetkellä oikeestaan pelkästään vauvalleen ja (ainakin kuulostaa) hyvin onnelliselta. Ja tätä mie en siis kritisoi millään tavalla!
Mutta kun mie yritän ajatella Pikkiksen vauva-aikaa, mie tajuan, etten mie samalla tavalla Pikkikselle omistautunu. Siis ei lapselta mitään puuttunu, oli syliä, ruokaa, kuivat vaipat, jne. Mutta (ainakin miusta tuntuu) miun elämässä oli silti paljon muutakin, kun vauva. Ja nyt miulla on siitä sitte jonkin sortin "kriisi", siitäkin.
Että semmosta romaania tälle perjantaille! =)
Tekstissä on tarkotuksella hyvä ja huono äiti lainausmerkeissä, koska miusta ne ei ole oikein onnistuneet sanavalinnat, mutten parempiakaan keksiny...
