T
tunnevammainenko?
Vieras
Takana kaksi pitkää suhdetta. Ekassa mies petti ja jätti, toka suhde oli muuten vaan helvetillinen sadistisen psykopaattimiehen takia. Erosta aikaa viidettä vuotta, ja edelleen tuo kakkoseksä kiusaa ja ahdistelee. Välillä vähemmän, välillä enemmän.
Eron jälkeen olen ollut oikeastaan yksin. Jotain pitempiä deittailusuhteita on ollut, mutta niissäkin ahdistus on aina jossain vaiheessa tullut mukaan kuvioon. En ole rakastunut kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Välillä toisen ihmisen ja parisuhteen kaipuu on ollut lähes raastavaa, mutta viime aikoina olen hyväksynyt ajatuksen että olen lopun elämääni yksin, ilman rakkautta. Ei se aiheuta enää katkeruutta eikä edes itsesääliä.
Nyt sitten olen tutustunut netissä erääseen mieheen, joka vaikuttaa kaikinpuolin normaalilta ja mukavalta. Ei mulla pitäis olla mitään ahdistuksen aihetta, päinvastoin mun pitäis kai olla innoissani ja iloinen tapahtuneesta. Mutta en ole. Mua ei oikeastaan yhtään kiinnosta laoittaa yhtään mitään, pelkään että petyn. Mulla on suorastaan pakokauhunomainen tunne, en halua pitää mitään yhteyttä tuohon mieheen -vaikka mitään järjellistä syytä ei olekaan.
Että mistä tää nyt sitten kertoo? Siitä, että tuokaan mies ei ole "se oikea" vai siitä että mä en kykene mihinkään enää vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa? Vai mistä?
Ei olla vielä kauaa tutustuttu, ehkä jotain viikon päivät vasta. Luovutanko? Vai yritänkö vielä jatkaa tutustumista?
Eron jälkeen olen ollut oikeastaan yksin. Jotain pitempiä deittailusuhteita on ollut, mutta niissäkin ahdistus on aina jossain vaiheessa tullut mukaan kuvioon. En ole rakastunut kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Välillä toisen ihmisen ja parisuhteen kaipuu on ollut lähes raastavaa, mutta viime aikoina olen hyväksynyt ajatuksen että olen lopun elämääni yksin, ilman rakkautta. Ei se aiheuta enää katkeruutta eikä edes itsesääliä.
Nyt sitten olen tutustunut netissä erääseen mieheen, joka vaikuttaa kaikinpuolin normaalilta ja mukavalta. Ei mulla pitäis olla mitään ahdistuksen aihetta, päinvastoin mun pitäis kai olla innoissani ja iloinen tapahtuneesta. Mutta en ole. Mua ei oikeastaan yhtään kiinnosta laoittaa yhtään mitään, pelkään että petyn. Mulla on suorastaan pakokauhunomainen tunne, en halua pitää mitään yhteyttä tuohon mieheen -vaikka mitään järjellistä syytä ei olekaan.
Että mistä tää nyt sitten kertoo? Siitä, että tuokaan mies ei ole "se oikea" vai siitä että mä en kykene mihinkään enää vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa? Vai mistä?
Ei olla vielä kauaa tutustuttu, ehkä jotain viikon päivät vasta. Luovutanko? Vai yritänkö vielä jatkaa tutustumista?