Eija-Riitta meni naimisiin Berliinin muurin kanssa! ;-)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Emmi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Emmi

Vieras
"Ruotsalaisnainen pääsi uutisotsikoihin ilmoitettuaan, että hän on ollut naimisissa 29 vuotta - Berliinin muurin kanssa.

Eija-Riitta Berliner-Mauerin (suom. Berliinin muuri), 54, "kärsii" viehtymyksestä elottomiin kappaleisiin. Sitä kutsutaan Objectum-Sexuality-syndroomaksi.

Eija-Riitta kertoo rakastuneensa Berliinin muuriin seitsemänvuotiaana, kun hän näki sen televisiossa. Hän alkoi kerätä sulhasestaan valokuvia ja matkusti pian paikan päälle. Siitä alkoi intohimoinen suhde. Hääkellot soivat vuonna 1979, jolloin tapausta oli todistamassa kourallinen vieraitakin.

Ihmisten joukossa Eija-Riitta kertoo olevansa neitsyt, mutta luonnehtii suhdettaan muuriin silti "täyteläiseksi".

- Pitkät, hoikat linjat ovat seksikkäitä. Kiinan muuri on viehättävä, mutta liian paksu. Minun mieheni on seksikkäämpi, Eija-Riitta sanoo.

Berliinin muuri kaatui vuonna 1989.

- He silpoivat mieheni, nainen tilittää ja kertoo, että pienoismalli muistuttaa häntä miehensä kultaisista vuosista"

Ruotsalaisnainen pääsi uutisotsikoihin ilmoitettuaan, että hän on ollut naimisissa 29 vuotta - Berliinin muurin kanssa.

Eija-Riitta Berliner-Mauerin (suom. Berliinin muuri), 54, "kärsii" viehtymyksestä elottomiin kappaleisiin. Sitä kutsutaan Objectum-Sexuality-syndroomaksi.

Eija-Riitta kertoo rakastuneensa Berliinin muuriin seitsemänvuotiaana, kun hän näki sen televisiossa. Hän alkoi kerätä sulhasestaan valokuvia ja matkusti pian paikan päälle. Siitä alkoi intohimoinen suhde. Hääkellot soivat vuonna 1979, jolloin tapausta oli todistamassa kourallinen vieraitakin.

Ihmisten joukossa Eija-Riitta kertoo olevansa neitsyt, mutta luonnehtii suhdettaan muuriin silti "täyteläiseksi".

- Pitkät, hoikat linjat ovat seksikkäitä. Kiinan muuri on viehättävä, mutta liian paksu. Minun mieheni on seksikkäämpi, Eija-Riitta sanoo.

Berliinin muuri kaatui vuonna 1989.

- He silpoivat mieheni, nainen tilittää ja kertoo, että pienoismalli muistuttaa häntä miehensä kultaisista vuosista.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1537592
 
Yhteistyössä