Ei voi kun ihmetellä, mistä ihmiset osoitteet noihin postikortteihin repivät :)

  • Viestiketjun aloittaja postinjakaja
  • Ensimmäinen viesti
postinjakaja
Voisi sanoa, että lähes puolet osoitteista on puutteellisia tai virheellisiä. Meidän toimipaikassa on jo tällä hetkellä laatikollinen kortteja selvityksessä. Omalla kohdalla on hyvä puoli se, että teen joka päivä samoja lohkoja, jotka siis osaan jo ulkoa, joten pelkkien nimien perusteella tulee paljolti lajiteltua.
 
Jostain Fonectan sivuiltahan voi hakea tuttujen puhelinnumerojen tai nimien avulla hakea heidän osoitetietonsa (paitsi toki jos on salainen numero) eikä maksa muuta kuin pienen rekisteröitymismaksun, ikävämpi juttu sitten jos ei ole sitä numeroakaan ja on monta samannimistä samassa kaupungissa :)
 
"vieras"
Yksi tän vuoden parhaista on ollut kortti, jossa luki ihmisen nimi ja kaupunki, tyyliin Matti Meikäläinen, Matinkylä. Tuossa oli vielä se, että kyseinen nimi ei ole mitenkään harvinainen, että samannimisiä saattaa tässäkin kaupungissa oli muutama, kun on kyse aika isosta kaupungista :)
 

Yhteistyössä