Suomi tarvitsisi nyt maahanmuuttokriittisen työväenpuolueen vähän kuin
Tanskan sosiaalidemokraatit.
Veikkaan että pako persuista olisi massiivinen, joka on johdoltaan kuitenkin entisten kokoomuslaisten maahanmuuttokriittisen siiven hallinnassa.
Suurin osa persujen työläiskannattajista (enemmistö puolueen kannattajista) on maahanmuutossa kriittisiä, mutta ajaa hyvinvointivaltiota, jossa ei kyykytetä köyhiä, pienituloisia, huono-osaisia ja duunareita, kuten persujen kokoomukselta lainaamassa sosiaali- ja työllisyys- sekä talouspolitiikassa.
Myöskään verotusta ei ole tarpeen leikata liikaa julkisia perushyvinvointipalveluja karsimalla.
Veropohjaa voidaan sen sijaan laajentaa mm. institutionaalisten sijoittajien eli yleishyödyllisten yhteisöjen mm. säätiöiden Kojomo, Nuorisosäätiö, Sipilän henkilösäätiö, suomenruotsalaisten ja kokoomuslaisten säätiöt
3-5%:n lähdeverolla, sekä poistamalla Suomen hyväosaisten maailmalla ainutlaatuinen erikoisuus listaamattomien yhtiöiden veroetu.
Ekonomisti: Suomi on alhaisen osinkoverotuksen vuoksi veroparatiisi vaurastuneille
"Listaamattomien yritysten antelias verotus ei ole talouskasvulle tai investoinneille millään tavoin välttämätöntä. Sen voi päätellä jo siitä, että missään vertailukelpoisessa maassa listaamattomien ja listattujen yritysten maksamien osinkojen verotuksen ero ei ole näin räikeä”, Koskela toteaa blogissaan.
Pääomaverokantoja on Suomessa kaksi. Ne ovat vuoden 2021 tasossa 30 prosenttia ja 34 prosenttia. Tosiasiassa nämä prosentit ovat... Lue lisää
www.sttk.fi
Koskela myös ihmettelee, miksi Suomessa ei vaurastumiseroista puhuta yhtä paljon kuin tuloeroista."
Veropohjan laajentaminen mahdollistaisi myös hienoisen ansiotuloverotuksen alaspäin rukkaamisen.
Myös demareista olisi paljon vuotoa tähän "työläispersupuolueeseen", koska suuri osa demarien työläiskannattajista kannattaa Suomi ja suomalaiset ensin ja maassa maan tavalla politiikkaa sekä haittamaahanmuuton eli elintasopakolaisuuden ja kolmansien maiden halpatyövoiman raijaamisen minimointia tyyliin Tanskan demarit. Ja myös rahan esim. Veikkaustuottojen syytäminen erilaisiin monikulttuurisuus ja vähemmistöyhdistyksiin voidaan lopettaa, eihännsitä riitä edes Hurstin laupeudentyöhön eli köyhien nälkäisten auttamiseen. Persujen kokoomuslaista talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikkaa nämä työläisdemarit eivät hyväksy, joten persujen äänestäminen ei tule kyseeseen.
Kannattaa muistaa että kokoomuksen ja kepun sekä liike nytin ja RKP:n sekä vihreiden porvarien ajama työvoiman saatavuusharkinnan poisto on toteutettu EU, ETA ja OECD -maista AINOASTAAN Ruotsissa huonoin tuloksin. Suuri osa ruotsalaisistakin haluaa ottaa ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan taas käyttöön, koska se tuo maahan sankoin joukoin kolmansien maiden halpatyövoimaa, jotka pian jäävätkin Ruotsin sosiaaliturvalle suurperheineen.
Halpatyövoiman maahantuonti laskee palkkoja ja ulosliputtaa TES-palkattua työvoimaa. Palkkojen lasku taas alentaa ostovoimaa, joka kutistaa kotimaan kysyntää ja talouden dynamiikkaa laskien työllisyyden lisäksi myös yrittäjyyttä ja BKT:n kasvua.
Porvarien kurjistamispolitiikka on siis itse itseään ruokkiva kierre, joka alasajaa maata ja lisää työttömyyttä sekä pahoinvointia. Monilta-yksille porvaripolitiikka hyödyttää vain harvoja ja hyydyttää talouskasvun, kuten 2009 lähtien on BKT:n ja työttömyyden kasvussa nähty. Vasta tällä hallituskaudella työllisyysaste saatiin kunnolla nousuun jakamalla myös duunareille, kun porvarihallitus ei työnantajaleiriin asettumalla estänyt palkankorotuksia ja vaatinut KiKyä työläisille.